4. toukokuuta 2018

Toukokuun havinaa

Yhteistyössä Color4Care:n kanssa

Vastahan kävin kertomassa kuulumiasiani. Kun tarkemmin katsoin päivämääriä, tässä välissä on vierähtänyt puoli vuotta. Koulu on jälleen kerran vienyt aikaani ja koneen naputtaminen tehtävien lisäksi ei ole tuntunut omalta. Mutta nyt viimein voin huokaista ja kirjoitella omaksi iloksi enkä vain koulun deadlinejen takia. Yksi palautus odottaa enää kuun lopussa ja tämä lukukausi on paketissa.

Aloitin jo kesätyöt vuodeosastolla ja olen siitä hyvin innoissani. Ei enää kesää pelkästään koneen ääressä työskennellen, vaan oikeita hoitajan hommia. Työhön kuuluu paljon haavojen hoitoa, joten täytyy palautella mieleen, mitäs kaikkia haavanhoitotarvikkeita taas olikaan. Haavojen hoito lääkärin ohjeiden mukaan ei tuota hankaluuksia, oli haava kooltaan sitten mitä tahansa. Enemmän kaipaan treeniä eri haavatuotteiden valintaan, mikä olisi parhain juuri siinä haavan paranemisen vaiheessa. Uskon kyllä, että nämä kuukaudet opettavat ja työyhteisö on aivan huippu. He ottivat minut pitkän tauon jälkeen hyvin vastaan ja heiltä voin aina kysyä neuvoja. Olin samalla osastolla opintojen alussa harkassa ja jo silloin tiesin, että tänne haluan palata töihinkin. Ja mikä ihana yllätys, että siinä välissä työvaatteet olivat uudistuneet. Valkoisen rinnalle on tullut tummansinistä paitaa ja housua. Enää ei tarvitse miettiä, kuinka kauas alusvaatteet loistavat vaatteiden läpi. Työvaatteita tulee vaihdettua kuitenkin päivittäin, joten ei tummansiniseenkään pääse epäpuhtaudet piiloon. 

Postaustahtini on ajoittain hiipunut pitkiksikin ajoiksi, mutta täällä minä silti vielä olen. Toivottavasti sinäkin. Olinkin iloisesti yllättynyt, kun Color4Care:lta oltiin yhteydessä. Sain tilata heiltä työpaidan ja miten suuri valikoima heillä olikaan työvaatteet-sivuilla. Selailin pitkään erilaisia vaihtoehtoja. Pelkästään eri merkkejä ja malleja heillä on useampia, kuten SegersSmila ja Nytello. Päädyin lopulta Smila-merkkiseen pinkkiin hoitajan paitaan.

Kuva täältä.

Valitettavasti sairaalassa täytyy käyttää heidän vaatteitaan. Tämä pinkki olisi tuonut niin paljon piristystä päivään. Tästä paidasta on varmasti iloa koulussa labratunneilla sekä toisessa työssäni henkilökohtaisena avustajana, jossa saa käyttää omia vaatteita työasuna.  Pirteän värin lisäksi paidassa on tarpeeksi isoja taskuja, koska hoitaja tarvitsee kaikenlaista mukanaan, mutta ei kuitenkaan liian näkyvästi. Saan kannettua mukanani muistiinpanot, avaimet, , kynät, sakset, teipit ym. Ylätaskussa on sopiva lenkki hoitajan kellolle tai spider-hälyttimelle, koska varsinkin hälytin täytyy olla käden ulottuvilla. Niskassa on myös ripustinlenkki, josta paidan saa ripustettua naulakkoon. Tilauksen jälkeen toimitus oli vaivatonta, koska pieni paketti mahtui postiluukusta suoraan kotiin. 

16. marraskuuta 2017

Kuulumisia

Kesä tuli ja meni, syystuulet puhaltaa ja talvikin on täällä jo käväissyt. Koulu on vienyt mennessään ja ajatuksissa tykyttää vain lähestyvät deadlinet. Varsinaisia koulupäiviä on aikas vähän, mutta vapaa-ajalla ei tarvitse miettiä, mitä sitä tekisi. Sen takia tämä blogi on hiljentynyt aivan tyystin kesän jälkeen, vaikka lupailin muuta. Pahoittelut siitä. En kuitenkaan halunnut lopettaa kirjoittelua kokonaan, vaan nyt taas yritän valpastua ja saada aikaa järjestettyä myös tälle harrastukselle.

Palasia arjestani ja tapahtumista löytyy Instagramista ja Snapchattiakin päivitän jonkun verran. Molemmat löytyvät nimellä s4tsu. En ala avaamaan melkein puolen vuoden takaisia asioita täällä blogissa, mutta kylläkin muutamia kuulumisia. Koulu tulikin jo mainittua, joten aloitan siitä. Toinen opiskeluvuosi sairaanhoitajaksi on alkanut jotenkin verkkaisesti. Kesäloman jälkeen alkoi heti toinen harjoittelu, jota jännitin koko kesän. Ja jälleen kerran aivan turhaan. Olin päiväkirurgisella leikkausosastolla ja heräämössä. Pääsin valvovana hoitajana tekemään kirjauksia ja avustamaan leikkaussalitiimiä. Instrumenttihoitajana näin erilaisia käsikirurgisia toimenpiteitä ihan läheltä, sain avustaa kirurgia sormen amputaatiossa ja seurata tähystysleikkauksia. Vaikeinta oli pukeutua steriiliksi, vaikka ajatuksena tuntuu ihan helpolta. Tykkäsin enemmän anestesiapuolesta, koska kahden ja puolen viikon jälkeen olin jo nähnyt ja tehnyt tältä toiselta puolen kaiken, mitä halusin enkä koe suurta paloa päästä instrumentteihin. Lähinnä tuli tunne, että tylsistyisin, jos tätä pitäisi tehdä työkseen. Anestesiapuoli oli siis mielenkiintoisempi. Salissa tarkkailin ja kirjasin potilaan tietoja ja harjoittelin lääkkeiden vetoa erilaisista ampulleista ruiskuihin. Ai että otti päähän, kun ei ole sorminäppäryyttä ja tekniikkaa hallussa. Ohjaajan työskentely näytti niin paljon helpommalta, ettei mennyt päähän, miksei omat kädet toimineet samalla tavalla. Ymmärrän kyllä, että toinen on tehnyt sitä vuosia ja minä vasta ensimmäistä kertaa. Heräämössä sain letkuttaa tippoja yhden jos toisenkin, ohjata potilaita, avustaa anestesialääkäriä puudutteiden laitossa ja harjoitella kanyylien laittoa. Paljon muutakin tuli viikon aikana koettua ja tehtyä, mutta tuossa ne mieleenpainuneimmat asiat. Tykkäsin harkasta, vaikka sen jälkeen olin aivan kaikkeni antanut ja poikki. Se on jännä, miten harkka imee mehut viimeiseen pisaraan.


Harkan jälkeen melkeinpä koko lokakuu oli yhtä lorvimista, kun koulua oli niin vähän. Olin paljon kipeänä, joten lokakuu valui sormista kuin huomaamatta. Loppuvuosi onkin opiskeluntäyteinen, vaikka täysiä viikkoja ei ole vieläkään. Tänä syksynä alkoi odotetuin kurssi, nimittäin äitiyshuolto ja lasten ja nuorten osio. Juuri sitä, minkä parissa haluan sitten valmistuttua työskennellä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaanhoitajankin on avustettava synnytyksessä ja osattava otteet vastasyntyneen ulos auttamiseksi, jos sellainen tilanne tulee eteen. Onpahan sitäkin nyt harjoiteltu. Joskus mietin, että opiskelisin kätilöksi, mutta se valtava vastuu pienen ihmisen ensihetkissä tuntuu vielä liian suurelta. Autan mieluummin vastasyntyneitä ja lapsia, kun he jo ovat täällä.  

Viikko sitten pelkäsin, että verenpaineeni nousee taivaisiin. Oli nimittäin aika varata taas seuraavaa harkkapaikkaa ja uusi järjestelmä oli ihan syvältä. Sain kuin sainkin varattua paikan päihdepsykiatrian osastolta. Silti sai vielä pitkään jännittää, oliko varaus mennyt läpi ja olinko paikan ensimmäinen varannut. Nimittäin järjestelmä antoi varata paikkoja useammalle opiskelijalle kuin työpaikka voisi vastaanottaa ja jälkikäteen paikkoja jouduttiin perumaan. Vielä odottelen opettajan hyväksyntää. Harkka olisi tosiaan vasta helmi-maaliskuussa, mutta nyt jo meidät pakotetaan kärvistelemään. Jälleen kerran moni jäi ilman paikkaa. On ikävä lukea niiden kommentteja, joiden valmistuminen venyy tämän takia, kun viimeinen harkka menee nenän edestä. Siksi päätin itsekin, etten yritä yhtään liikaa kiiruhtaa opiskelutahtiani, koska on myös monta muuttujaa, joihin ei voi itse vaikuttaa. 



Kamera on pölyttynyt viikkkoja paikoillaan. Yhtenä syksyisenä hetkenä kävin kuitenkin niemen rantoja pitkin kävelemässä. Kerkesin ikuistaa ruskan värejä ennen kuin maisema muuttui täysin pelkäksi harmaaksi ja ruskeaksi. Jotenkin nämä nopea pimeyden laskeutuminen laskee motivaatiota ja tekisi mieli vain nukkua koko ajan. Voisko vain vaipua talviunille? Siksi olenkin yrittänyt täyttää kalenteriin myös kaikkea mielekästä ohjelmaa ja välillä jättää ihan tyhjiäkin hetkiä ilman suurempia suunnitelmia. Olin nopea ja voitin minulle ja T:lle liput eiliselle Apolloon. Olimme katsomassa stand uppia ja lavalle nousivat Jacke Björklund, Niko Kivelä, Mika Eirtovaara ja Sami Hedberg. Ilta oli hauska ja sai kyllä nauraa. Todettiin kyllä, että liian usein ei kannata stand uppia mennä katsomaan. Tuli aika paljon samoja heittoja kuin kevään showssa ja varsinkin niitä, mitä nyt Stand up -ohjelmassa Ylellä on tullut. Yllätysvetona kaikki neljä tulivat vielä lopussa lavalle ja heittivät keikan The Comedians cover-bändinä. Yleisö ei ollut ihan parhaimmillaan keskiviikkoisena iltana ja tanssilattia oli aikas tyhjä lavan edestä. Mutta se ei miesten menoa lavalla haitannut. Olisi ihan mieletöntä, jos he esiintyisivät myös opiskelijabileissä.       



Nyt aloitin viikonlopun vieton ja sehän venyy viikon mittaiseksi vapaapäivien ansiosta. Lähden käymään kotona ja olen itse asiasssa parhaillaan junassa menossa. Aamulla olin jo kiirehtimässä kaksi tuntia liian aikaisin junalle. Ei ollutkaan kiire huitaista aamupalaa naamariin. Viikonlopulle on luvassa kaikkea kivaa. Huomenna pidän kunnon hemmottelu- ja rentoutumispäivän, kun menen kasvohoitoon ja jalkahoitoon. Vihdoin kerkeän käyttää synttärilahjaksi saamani lahjakortin. Sen jälkeen vielä muutamaksi tunniksi parturin tuoliin. Värjäsin hiukset kotona, mutta ensimmäistä kertaa väri ei ottanutkaan tyveen kiinni niin hyvin kuin yleensä. Tästä on jo kuukausi aikaa, mutta onneksi enää tämä päivä tällä letillä. 

Viikonloppu meneekin sitten siskon luona. Vietetään iltaa sisarusten ja siskon miesten kesken pelaillen, saunoen ja paljussa lilluen. Kotona ihmeteltiin, miksi muita ei ole kutsuttu, mutta naurettiin, että nämä ovat alle 50v bileet. Koko perheen kesken vietetään sitten aikaa joulun pyhinä.



Joulu mainittu. Olen jo lokakuusta lähtien odottanut innoissani, että koska saa tohista joulusta. Ja nyt näin marraskuussa saa. Vielä en ole sentään ottanut joulukoristeita esille, mutta glögit on korkattu ja torttuja maisteltu. Parasta tähän aikaan vuodesta onkin juuri odotus. Odotus koska tulee kunnolla lunta. Myöhästyin ensilumesta kameroineni. Junasta ihastelin lumisia maisemia, mutta seuraavana aamuna se oli enää muisto vain. Odotus milloin ilmestyy ensimmäisiä jouluvaloja asuntojen ikkunoihin. Parvekkeelle olisi tarkoitus myös viritellä valoja joku päivä. Kalenteriin olen merkannut joulumarkkinoita ja siskon kanssa meinataan tänäkin vuonna mennä laulamaan Kauneimpia joululauluja Tuomikirkkoon. Onko sinulla jotain perinteitä tähän odotukseen ennen aattoa?


Junamatka jatkuu. Kerran jo jouduin vaihtamaan paikkaan, kun taas vaihteeksi olin istunut yhden paikan taaemmas kuin omani. Ei ole nimittäin eka kerta, vaikka kuinka tuijottaisin numeroita istuimissa. Hieman tirskahdin, kun asemalla huomasin, että tämä juna menee Pieksämäelle asti. Pitäisiköhän käydä moikkaamassa Ensitreffit-Esaa. 

21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun helteet - niitä odotellessa

Olen saanut olla mukana kahden ihmisen tärkeässä päivässä. Ihanat häät juhlittiin Turun lähellä Kaarinassa. Häät ovat yksi parhaimmista juhlista, mitä vaan voi olla. Sää suosi juhlapäivää. Pari vihittiin taidekappelissa ja aurinko loi säteitään hääparin ylle juuri, kun pappi oli heitä siunaamassa. Taianomaista. Juhlapaikka oli koristeltu harkitusti ja niin kauniisti. Ruoka oli niin hyvää, että menu täytyi kirjoittaa ylös niin hyvin kuin sen vielä muisti. Hääbändi oli aivan loistava. Laulaja antoi kaikkensa, tanssi ja lauloi paita märkänä ja sai koko juhlaväen menoon mukaan. Ja baari oli auki koko loppuillan. Kaksi baarimikkoa saivat tehdä juomia, minkä kerkesivät. Valittavana oli neljä erilaista drinkkiä, joista kaikista he kertoivat ensimmäiset juomat tehdessään. Jatkoja juhlimme Chicissä, joka baarin sivujen mukaan koostui neljästä erilaisesta tyylistä; kellari, vip-room, suomipop ja karaoke. Baari oli mielestäni sokkeloisempi kuin labyrintti enkä ole edes varma, missä näistä osista meille oli pöytä varattuna. Tuntui, että baari vain jatkui ja jatkui joka suuntaan. Seuraavana aamuna söimme porukalla aamupalaa yhdessä hääparin kanssa. Hotelliaamupalat, tarvitseeko muuta sanoa.


Järkättiin siskon kanssa arkeen vähän muutakin ohjelmaa kuin vain töitä, koomailua ja nukkumista. Yksi päivä ajoin töistä suoraan siskolle. Käytiin vähän kaupoilla, syötiin hyvin ja saunottiin. Kiva iltapäivä keskellä viikkoa.

Kävin vuosien tauon jälkeen Sata Häme Soin aikaan Ikaalisissa, vaikka satispuiston kiertäminen jäikin väliin. Aika vierähti kaveriporukalla iltaa istuen ja juhlinta jatkui Old Amigossa. Juhlien aikaan Ikaalisissa törmäsi moneenkin vanhaan tuttuun.


Matkustin viime viikolla jälleen Ikaalisiin. Tällä kertaa aurinko paistoi kuin viimeistä päivää ja mustat vaatteet imivät kaikki säteet. Vietimme mummuni hautajaisia. Samana päivänä Ikaalisten torille kokoontui satoja harrikoita ja näimmekin seurakuntakeskuksen ikkunasta, kun pitkä letka pyöriä saapui keskustaan. Hautajaiset hiljaisuudessa perheen kesken saivat aivan uuden merkityksen. Yllättävän hiljaa letka kuitenkin saapui torille. Paljon hiljempaa kuin ne muutamat yksittäiset pyörät, jotka saapuivat etuajassa. Ehkä papin viesti oli kiirinyt eteenpäin, koska torilla ollut vilkas meno ei kuulunut tilaisuuteemme asti, vaikka olimme aivan vieressä. Mummu oli sairastanut alzheimeria jo pitkään, usean vuoden ajan. Hän oli pitkään vanhainkodillakin, jossa kävin häntä liian harvoin katsomassa. Viikon päästä hän olisi täyttänyt 85v, mutta ne kahvittelut jäivät nyt väliin. Vierailuun minulla oli kynnys, koska hän ei enää tunnistanut meistä sukulaisista oikein ketään ja sen pelon aisti silmistä, mikä hänessä heräsi. Setäni kävi viikoittain häntä katsomassa, joten hänet mummi taisi jotenkin tunnistaa. Hoitajana olen välillä kauhistellut niiden vanhuksien kohtaloita, jotka jäävät ihan yksin eikä juuri kukaan käy heitä katsomassa. Nyt ymmärrän näitäkin sukulaisia. Ei ole helppoa käydä ja jutella niitä näitä. Varsinkaan, kun alzheimer vei puhekyvyn mukanaan. Haluan muistaa mummin sellaisena, kun hän oli lapsuudessa, ennen vanhainkotiin joutumista. Rakastava mummi mummolan ovella odottamassa, raitaessu puoliksi taiteltuna lanteille kuin muumimammalla. Jätimme hänelle viimeiset hyvästit ja mummi pääsi lepäämään papan viereen.