16. marraskuuta 2017

Kuulumisia

Kesä tuli ja meni, syystuulet puhaltaa ja talvikin on täällä jo käväissyt. Koulu on vienyt mennessään ja ajatuksissa tykyttää vain lähestyvät deadlinet. Varsinaisia koulupäiviä on aikas vähän, mutta vapaa-ajalla ei tarvitse miettiä, mitä sitä tekisi. Sen takia tämä blogi on hiljentynyt aivan tyystin kesän jälkeen, vaikka lupailin muuta. Pahoittelut siitä. En kuitenkaan halunnut lopettaa kirjoittelua kokonaan, vaan nyt taas yritän valpastua ja saada aikaa järjestettyä myös tälle harrastukselle.

Palasia arjestani ja tapahtumista löytyy Instagramista ja Snapchattiakin päivitän jonkun verran. Molemmat löytyvät nimellä s4tsu. En ala avaamaan melkein puolen vuoden takaisia asioita täällä blogissa, mutta kylläkin muutamia kuulumisia. Koulu tulikin jo mainittua, joten aloitan siitä. Toinen opiskeluvuosi sairaanhoitajaksi on alkanut jotenkin verkkaisesti. Kesäloman jälkeen alkoi heti toinen harjoittelu, jota jännitin koko kesän. Ja jälleen kerran aivan turhaan. Olin päiväkirurgisella leikkausosastolla ja heräämössä. Pääsin valvovana hoitajana tekemään kirjauksia ja avustamaan leikkaussalitiimiä. Instrumenttihoitajana näin erilaisia käsikirurgisia toimenpiteitä ihan läheltä, sain avustaa kirurgia sormen amputaatiossa ja seurata tähystysleikkauksia. Vaikeinta oli pukeutua steriiliksi, vaikka ajatuksena tuntuu ihan helpolta. Tykkäsin enemmän anestesiapuolesta, koska kahden ja puolen viikon jälkeen olin jo nähnyt ja tehnyt tältä toiselta puolen kaiken, mitä halusin enkä koe suurta paloa päästä instrumentteihin. Lähinnä tuli tunne, että tylsistyisin, jos tätä pitäisi tehdä työkseen. Anestesiapuoli oli siis mielenkiintoisempi. Salissa tarkkailin ja kirjasin potilaan tietoja ja harjoittelin lääkkeiden vetoa erilaisista ampulleista ruiskuihin. Ai että otti päähän, kun ei ole sorminäppäryyttä ja tekniikkaa hallussa. Ohjaajan työskentely näytti niin paljon helpommalta, ettei mennyt päähän, miksei omat kädet toimineet samalla tavalla. Ymmärrän kyllä, että toinen on tehnyt sitä vuosia ja minä vasta ensimmäistä kertaa. Heräämössä sain letkuttaa tippoja yhden jos toisenkin, ohjata potilaita, avustaa anestesialääkäriä puudutteiden laitossa ja harjoitella kanyylien laittoa. Paljon muutakin tuli viikon aikana koettua ja tehtyä, mutta tuossa ne mieleenpainuneimmat asiat. Tykkäsin harkasta, vaikka sen jälkeen olin aivan kaikkeni antanut ja poikki. Se on jännä, miten harkka imee mehut viimeiseen pisaraan.


Harkan jälkeen melkeinpä koko lokakuu oli yhtä lorvimista, kun koulua oli niin vähän. Olin paljon kipeänä, joten lokakuu valui sormista kuin huomaamatta. Loppuvuosi onkin opiskeluntäyteinen, vaikka täysiä viikkoja ei ole vieläkään. Tänä syksynä alkoi odotetuin kurssi, nimittäin äitiyshuolto ja lasten ja nuorten osio. Juuri sitä, minkä parissa haluan sitten valmistuttua työskennellä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaanhoitajankin on avustettava synnytyksessä ja osattava otteet vastasyntyneen ulos auttamiseksi, jos sellainen tilanne tulee eteen. Onpahan sitäkin nyt harjoiteltu. Joskus mietin, että opiskelisin kätilöksi, mutta se valtava vastuu pienen ihmisen ensihetkissä tuntuu vielä liian suurelta. Autan mieluummin vastasyntyneitä ja lapsia, kun he jo ovat täällä.  

Viikko sitten pelkäsin, että verenpaineeni nousee taivaisiin. Oli nimittäin aika varata taas seuraavaa harkkapaikkaa ja uusi järjestelmä oli ihan syvältä. Sain kuin sainkin varattua paikan päihdepsykiatrian osastolta. Silti sai vielä pitkään jännittää, oliko varaus mennyt läpi ja olinko paikan ensimmäinen varannut. Nimittäin järjestelmä antoi varata paikkoja useammalle opiskelijalle kuin työpaikka voisi vastaanottaa ja jälkikäteen paikkoja jouduttiin perumaan. Vielä odottelen opettajan hyväksyntää. Harkka olisi tosiaan vasta helmi-maaliskuussa, mutta nyt jo meidät pakotetaan kärvistelemään. Jälleen kerran moni jäi ilman paikkaa. On ikävä lukea niiden kommentteja, joiden valmistuminen venyy tämän takia, kun viimeinen harkka menee nenän edestä. Siksi päätin itsekin, etten yritä yhtään liikaa kiiruhtaa opiskelutahtiani, koska on myös monta muuttujaa, joihin ei voi itse vaikuttaa. 



Kamera on pölyttynyt viikkkoja paikoillaan. Yhtenä syksyisenä hetkenä kävin kuitenkin niemen rantoja pitkin kävelemässä. Kerkesin ikuistaa ruskan värejä ennen kuin maisema muuttui täysin pelkäksi harmaaksi ja ruskeaksi. Jotenkin nämä nopea pimeyden laskeutuminen laskee motivaatiota ja tekisi mieli vain nukkua koko ajan. Voisko vain vaipua talviunille? Siksi olenkin yrittänyt täyttää kalenteriin myös kaikkea mielekästä ohjelmaa ja välillä jättää ihan tyhjiäkin hetkiä ilman suurempia suunnitelmia. Olin nopea ja voitin minulle ja T:lle liput eiliselle Apolloon. Olimme katsomassa stand uppia ja lavalle nousivat Jacke Björklund, Niko Kivelä, Mika Eirtovaara ja Sami Hedberg. Ilta oli hauska ja sai kyllä nauraa. Todettiin kyllä, että liian usein ei kannata stand uppia mennä katsomaan. Tuli aika paljon samoja heittoja kuin kevään showssa ja varsinkin niitä, mitä nyt Stand up -ohjelmassa Ylellä on tullut. Yllätysvetona kaikki neljä tulivat vielä lopussa lavalle ja heittivät keikan The Comedians cover-bändinä. Yleisö ei ollut ihan parhaimmillaan keskiviikkoisena iltana ja tanssilattia oli aikas tyhjä lavan edestä. Mutta se ei miesten menoa lavalla haitannut. Olisi ihan mieletöntä, jos he esiintyisivät myös opiskelijabileissä.       



Nyt aloitin viikonlopun vieton ja sehän venyy viikon mittaiseksi vapaapäivien ansiosta. Lähden käymään kotona ja olen itse asiasssa parhaillaan junassa menossa. Aamulla olin jo kiirehtimässä kaksi tuntia liian aikaisin junalle. Ei ollutkaan kiire huitaista aamupalaa naamariin. Viikonlopulle on luvassa kaikkea kivaa. Huomenna pidän kunnon hemmottelu- ja rentoutumispäivän, kun menen kasvohoitoon ja jalkahoitoon. Vihdoin kerkeän käyttää synttärilahjaksi saamani lahjakortin. Sen jälkeen vielä muutamaksi tunniksi parturin tuoliin. Värjäsin hiukset kotona, mutta ensimmäistä kertaa väri ei ottanutkaan tyveen kiinni niin hyvin kuin yleensä. Tästä on jo kuukausi aikaa, mutta onneksi enää tämä päivä tällä letillä. 

Viikonloppu meneekin sitten siskon luona. Vietetään iltaa sisarusten ja siskon miesten kesken pelaillen, saunoen ja paljussa lilluen. Kotona ihmeteltiin, miksi muita ei ole kutsuttu, mutta naurettiin, että nämä ovat alle 50v bileet. Koko perheen kesken vietetään sitten aikaa joulun pyhinä.



Joulu mainittu. Olen jo lokakuusta lähtien odottanut innoissani, että koska saa tohista joulusta. Ja nyt näin marraskuussa saa. Vielä en ole sentään ottanut joulukoristeita esille, mutta glögit on korkattu ja torttuja maisteltu. Parasta tähän aikaan vuodesta onkin juuri odotus. Odotus koska tulee kunnolla lunta. Myöhästyin ensilumesta kameroineni. Junasta ihastelin lumisia maisemia, mutta seuraavana aamuna se oli enää muisto vain. Odotus milloin ilmestyy ensimmäisiä jouluvaloja asuntojen ikkunoihin. Parvekkeelle olisi tarkoitus myös viritellä valoja joku päivä. Kalenteriin olen merkannut joulumarkkinoita ja siskon kanssa meinataan tänäkin vuonna mennä laulamaan Kauneimpia joululauluja Tuomikirkkoon. Onko sinulla jotain perinteitä tähän odotukseen ennen aattoa?


Junamatka jatkuu. Kerran jo jouduin vaihtamaan paikkaan, kun taas vaihteeksi olin istunut yhden paikan taaemmas kuin omani. Ei ole nimittäin eka kerta, vaikka kuinka tuijottaisin numeroita istuimissa. Hieman tirskahdin, kun asemalla huomasin, että tämä juna menee Pieksämäelle asti. Pitäisiköhän käydä moikkaamassa Ensitreffit-Esaa. 

21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun helteet - niitä odotellessa

Olen saanut olla mukana kahden ihmisen tärkeässä päivässä. Ihanat häät juhlittiin Turun lähellä Kaarinassa. Häät ovat yksi parhaimmista juhlista, mitä vaan voi olla. Sää suosi juhlapäivää. Pari vihittiin taidekappelissa ja aurinko loi säteitään hääparin ylle juuri, kun pappi oli heitä siunaamassa. Taianomaista. Juhlapaikka oli koristeltu harkitusti ja niin kauniisti. Ruoka oli niin hyvää, että menu täytyi kirjoittaa ylös niin hyvin kuin sen vielä muisti. Hääbändi oli aivan loistava. Laulaja antoi kaikkensa, tanssi ja lauloi paita märkänä ja sai koko juhlaväen menoon mukaan. Ja baari oli auki koko loppuillan. Kaksi baarimikkoa saivat tehdä juomia, minkä kerkesivät. Valittavana oli neljä erilaista drinkkiä, joista kaikista he kertoivat ensimmäiset juomat tehdessään. Jatkoja juhlimme Chicissä, joka baarin sivujen mukaan koostui neljästä erilaisesta tyylistä; kellari, vip-room, suomipop ja karaoke. Baari oli mielestäni sokkeloisempi kuin labyrintti enkä ole edes varma, missä näistä osista meille oli pöytä varattuna. Tuntui, että baari vain jatkui ja jatkui joka suuntaan. Seuraavana aamuna söimme porukalla aamupalaa yhdessä hääparin kanssa. Hotelliaamupalat, tarvitseeko muuta sanoa.


Järkättiin siskon kanssa arkeen vähän muutakin ohjelmaa kuin vain töitä, koomailua ja nukkumista. Yksi päivä ajoin töistä suoraan siskolle. Käytiin vähän kaupoilla, syötiin hyvin ja saunottiin. Kiva iltapäivä keskellä viikkoa.

Kävin vuosien tauon jälkeen Sata Häme Soin aikaan Ikaalisissa, vaikka satispuiston kiertäminen jäikin väliin. Aika vierähti kaveriporukalla iltaa istuen ja juhlinta jatkui Old Amigossa. Juhlien aikaan Ikaalisissa törmäsi moneenkin vanhaan tuttuun.


Matkustin viime viikolla jälleen Ikaalisiin. Tällä kertaa aurinko paistoi kuin viimeistä päivää ja mustat vaatteet imivät kaikki säteet. Vietimme mummuni hautajaisia. Samana päivänä Ikaalisten torille kokoontui satoja harrikoita ja näimmekin seurakuntakeskuksen ikkunasta, kun pitkä letka pyöriä saapui keskustaan. Hautajaiset hiljaisuudessa perheen kesken saivat aivan uuden merkityksen. Yllättävän hiljaa letka kuitenkin saapui torille. Paljon hiljempaa kuin ne muutamat yksittäiset pyörät, jotka saapuivat etuajassa. Ehkä papin viesti oli kiirinyt eteenpäin, koska torilla ollut vilkas meno ei kuulunut tilaisuuteemme asti, vaikka olimme aivan vieressä. Mummu oli sairastanut alzheimeria jo pitkään, usean vuoden ajan. Hän oli pitkään vanhainkodillakin, jossa kävin häntä liian harvoin katsomassa. Viikon päästä hän olisi täyttänyt 85v, mutta ne kahvittelut jäivät nyt väliin. Vierailuun minulla oli kynnys, koska hän ei enää tunnistanut meistä sukulaisista oikein ketään ja sen pelon aisti silmistä, mikä hänessä heräsi. Setäni kävi viikoittain häntä katsomassa, joten hänet mummi taisi jotenkin tunnistaa. Hoitajana olen välillä kauhistellut niiden vanhuksien kohtaloita, jotka jäävät ihan yksin eikä juuri kukaan käy heitä katsomassa. Nyt ymmärrän näitäkin sukulaisia. Ei ole helppoa käydä ja jutella niitä näitä. Varsinkaan, kun alzheimer vei puhekyvyn mukanaan. Haluan muistaa mummin sellaisena, kun hän oli lapsuudessa, ennen vanhainkotiin joutumista. Rakastava mummi mummolan ovella odottamassa, raitaessu puoliksi taiteltuna lanteille kuin muumimammalla. Jätimme hänelle viimeiset hyvästit ja mummi pääsi lepäämään papan viereen.   

29. kesäkuuta 2017

Aamu neljä eikä väsytä, laita vielä yksi biisi soimaan

Tänään ajelin töistä kotiin ja oli niin mahtava kesäfiilis. Aurinko porotti aurinkolasien taa. Ajoin ikkuna auki, tukka hulmuten ilmavirran mukana. Radiosta soi Antti Tuiskun Rahan takii. Onneksi itse ei ole pakko twerkkaa, että saisi fyrkkaa, mutta Keinutaan-biisin meinasi viedä ihan mukanaan. Kuuntelen radiota paljon, kun se soi töissä taustalla ja aina automatkoilla. Sattui joku Ana Tude putki juuri tuohon hetkeen. Tämä kesäkuu on mennyt ihan hujauksessa, mutta onneksi on vielä kesää jäljellä. Viikonloppuisin on ollut paljon erilaisia juhlia, mikä on tiennyt reissaamista ja laukku on osittain pakattuna koko ajan. Vietimme yhtenä viikonloppuna tyttöjeniltaa oikein pitkän kaavan mukaan ja pelkästään aikuisten kesken. Illan aikana kävimme testaamassa yhden Tampereen Escape Roomeista. En ole koskaan aiemmin käynyt ja oli kyllä hauskaa. Hieman kesti alussa hiffata, mistä tässä nyt oikein on kysymys, mutta kummasti lukot alkoivat aueta yksi toisensa jälkeen ja loppua kohden olimme aivan liekeissä. Valitettavasti aika loppui kesken, jäi ihan pienestä kiinni, mutta hauskaa oli jokaisella. Illalla kävimme syömässä ja pyörähtelemässä Tampereen yössä. Yövyimme hotellissa, joten aamulla odotti vielä hulppea hotelliaamupala. Mielestäni se parhain ja odotetuin osa, kun hotellissa on yötä. Valikoima oli kiitettävän laaja ja varmasti löytyi syötävää jokaiseen makuun. Meillä menikin heittämällä pari tuntia istuskellessa.

Ystävällä oli selfietikkukin mukana ihan tätä iltaa varten. #ikaalinentekeevoittajia

Tähän kesään mahtuu melkein koko juhlien kirjo, kun on rippijuhlat, häät ja valitettavasti yhdet hautajaisetkin. Kesäkuun puolessa välissä olin perhetutun rippijuhlissa. Niin vain siitä pienestä hoitolapsesta oli kasvanut nuori, kaunis naisenalku. Siskojen kanssa olimme lapsenvahteina hänelle ja sisaruksille, kun vielä asuimme kotona. Nykyään näemme niin harvoin, kun jokaisella on omat menonsa. Aloinkin innoissani heti juhlien jälkeen suunnitella illanistujaisia, jossa voisimme olla kaikki koolla pitkästä aikaa. Edellisistä rapujuhlista on nimittäin vierähtänyt vuosi jos toinenkin. Tavoitteenani on, että näkisimme joka tapauksessa ennen seuraavia rippijuhlia ja vuosi voi vierähtää liiankin nopeasti. 


Viime viikonloppuna oli juhannus, mutta kesä ei ole läheskään ohi. Keskikesän juhla on muuttunut kesän alun juhlaksi. Jos nyt viimein voisi luopua toppatakeista ja muutenkin pestä talvivaatteet säilöön. Juhannusaatto osui perjantaille, joten sain ylimääräisen vapaapäivän. Ajoimme T:n kanssa Ikaalisiin jo torstai-iltana, koska kaupunkijuhannus ei tuntunut edes vaihtoehdolta. Mitään suurempia suunnitelmiaei ollut etukäteen, mutta ilman suunnitelmaakin oli oikein onnistunut viikonloppu. Vietimme yötöntä yötä pienemmällä kaveriporukalla grillaten, saunoen ja uiden. Tai no uiminen oli nopea pulahdus ja äkkiä takaisin saunan lämpöön. Vaikka talviturkki tuli heitettyä jo toukokuun puolella, ei vesi tuntunut yhtään lämmenneen. Yötön yö oli nimensä mukainen. Hieman jossain kohtaa yötä hämärsi ja aamulla nukkumaan mennessä oli taas yhtä valosaa kuin päivällä.

Juhannuspäivää vietimme porukalla T:n kotona, kuten viime vuonnakin. Menimme veljen ja vanhempieni kanssa heille ja niin vain päivä vierähti iltaan. Sadekaan ei haitannut grillailua, vaikka ulkona ruokailu jäikin väliin. Tällaisesta mukavan rennosta juhannuspäivän vietosta pitääkin tehdä jokavuotinen tapa. 


Ja niin vain tämäkin viikko alkaa olla purkissa ja ihan juuri onkin heinäkuu. Tuntuu, että vasta aloitin kesätyöt ja kohta perehdyttäjäni jo palaakin lomaltaan. Ja ai että, mitä luksusta on kulkea nyt aamuisin autolla töihin, kun meillä on lainassa luottokesäautomme. Saan nukkua melkein tunnin pidempään aamuisin ja työmatka menee ihan hujauksessa. Pari viikkoa heräsin aamuisin aina puoli viideltä ja olin valmiina pyöräilemään bussille ja bussilla huristamaan junalle ja junalla viilettämään lähelle työpaikkaa, että vielä sain vähä raitista ilmaa kävellessä töihin. Kieltämättä nyt tulee työmatkakävelyä hurjasti paljon vähemmän ja missiona onkin saada itseni rantaan iltalenkille. Välillä tuntuu ihan mission impossiblelta, kun edelleenkin on vaan totuttelua tähän rytmiin ja iltaisin olen ihan koomassa ja tööt ja mentävä nukkumaan ajoissa. Aurinkoiset kesäillat menevät vähän sivu suun ja silmien, mutta nautin niistäkin sitten enemmän lomalla, kun voi nukkua ilman kelloa huoletta vaikka kuuteen. Ja nyt kello jo taas näyttää sen verran, että täytyy mennä tekemään eväät huomiselle valmiiksi ja valmistauduttava sulkemaan silmät.