31. elokuuta 2013

Rips räps

Tuntuu taas hyvältä, kun on silmät kohdillaan. Ennen ja jälkeen -kuvia katsoessa tajusin viimein kuinka kalju oikeasti olinkaan. Hui kauhia, kun teki ihan pahaa. Itsepähän päästin ripseni niin huonoon kuntoon, mutta tästä on opittu. Kävin siis torstaina kaupungilla Bow'ssa, jossa Heli auttoi minua pulassa. Ja ihanat räpsyttimet sainkin. Pari kertaa nipisti kivuliaasti, koska timantti oli kiinni useammassa ripsessä ja halusin molemmat kivet kuitenkin pois. Vaikka kuinka harjaan ja hoidan, silti tuntuu syntyvän takkuja. Eli lisää huolellisempaa harjausta vaan jatkossa. Tällä kertaa pysyttiin samoissa kaarevuuksissa ja pituuksissa eli 10-12mm C-kaarevuudella. Meinasin kokeilla pidempää tai kaarevampaa samalla pituudella, mutta sovittiin, että tämä kerta vielä näin. Ettei vaan sitten omat ripset rasitu liikaa. Hyvin olivat kasvaneet, mutta vielä odotellaan, että kaikki omat kotiutuisivat täyteen mittaansa. Tykkään tosi paljon, kun ripset ja silmät on taas hyvännäköiset.

Kuten näkyy, pidennyksiä oli oikeastaan enää vain ulkokulmissa.
Töihin yritin ripsarilla häivyttää pituuseroja, no jaa.
Voilà
Ripsihuollon jälkeen menin siskoa moikkaamaan. Nähtiin taas pitkästä aikaa, ja aika hurahti syödessä ja höpistessä. Kyllä vaan tollainen ei mikään kummempi touhuaminen vie voimat, koska molemmat oltiin aikas poikki päivän jälkeen.

Kotikeittiön junnumasterchefit vauhdissa
Jälkkäriksi pannaria jätskillä ja korvapuusti, josta ei olekaan kuvaa. Siis herkkuja mahan täydeltä.

Kotiin menin Itiksen kautta, josta sain autokyydin kotiovelle. Arjen luksusta. Muutenkin päivät ovat olleet täynnä ihmeellisiä ex tempore -ratkaisuja, mitkä eivät ole niin tavanomaisia minulle. Yleensä suunnittelen kaiken alusta loppuun, aamuheräämisestä illalla silmän ummistamiseen. Olen siis tosi rento eläjä. Yksi ilta tällä viikolla löysin itseni seikkailemasta Ikean käytävillä, jo toistamiseen tässä kuussa. Sulkemiseen oli puoli tuntia, mutta hyvin sain kerättyä kädet ja sylit täyteen ostoksia. Tarkoitus oli palauttaa vaan epäsopiva tv-taso, mutta pitihän samalla vähän käydä kiertelemässäkin. Nyt on kotia sisustettu taas uudella lack-pöydällä. Tämä on nyt vaan vähän isompi verrattuna siihen peruskokoon. Taas näitä väliaikaisratkaisuja opiskelijakämppään. Sisustetaan kunnolla sitten kolmen vuoden päästä, kun toivottavasti ollaan ihan jossain muualla. 

Iltapalan kaveriksi vielä ananasta, olen ihan hurahtanut.
Nyt korkataan 21 tapaa pilata avioliitto -leffa. On pitänyt jo monen monta kertaa katsoa se, mutta nyt vihdoin on sen aika. Lainasin sen siskolta, kiitti hei. Eli ihan perus rentoa kotoilua töiden lisäksi pitää tämä viikonloppu sisällään. Ei yhtään nappaa lähteä mihinkään yöelämään eikä onneksi tarvitsekaan. Kotoilu on kivaa, vaikka sitä olenkin tässä harrastanut aika tavalla. Nyt pitää vaan ottaa yhteisistä hetkistä kaikki irti, koska ensi viikon oleskelen ihan yksinäni. Töissä tulee vietettyä suurin osa ajasta, joten päivät ei ainakaan käy pitkiksi. Mutta nyt sitä leffaa. Hauskaa viikonloppua!

27. elokuuta 2013

Uunilohii, valkosipuli-yrttii

Jalat on ihan spagettia. Nyt todellakin tuntuu siltä, että tekisi mieli nostaa jalat ylös ja kuorruttaa ne mobilatilla. Jalkakylpy ja sauna olisi kans jotain. Seitsemän päivän työputki on takana ja olo on sen mukainen. Kaksi tulevaa vapaapäivää kuulostaa niin hyvältä. Ei tarvitse juosta mihinkään. Nytkin istun ja haukottelen tässä sohvalla miettien, menisinkö jo nukkumaan vai sinnittelisinkö vielä vähän. Suljen silmäni kaikilta tiski- ja pyykkikasoilta. En vaan jaksa nousta tästä sohvalta. Korkeintaan hakemaan lisää teetä.

Oli tuossa viime viikolla ihan kivaa juoksemistakin työn puolesta. Olin nimittäin pari päivää palvelutorikoulutuksessa kalatukussa. Torstaina käytiin aluksi konseptia läpi, palvelutiskin kasaamista ym. kaikkia perusjuttuja ja niksejä. Lounastettiin välissä ja jatkettiin lihoihin perehtymisellä. Käytiin eri osia ja niiden valmistustapoja läpi. Ja sitten jo tungettiinkin kädet lihan sekaan. Ryhmissä valmistettiin eri liharuokia ja niitähän tuli ja paljon. Nälässä ei todellakaan tarvinnut olla. En tiedä kenen mahaan taas söin. Pieniä paloja, mutta kaikkea halusin kokeilla. Maisteltiin harvinaisempaakin herkkua, marmorilihaa. Nyt osaan pilkkoa kokonaisen broilerin, vaikka ihan naps vain se ei vielä käykään. Tuli myös todistettua, että suolaliha ei ole minua varten. Osaanpahan kuitenkin sitäkin valmistaa. Ruoan pitää olla makuuni hyvin kypsää ja lämmintä. Vaikka yleensä kaikki ruoat kerkeää jäähtyä lautaselle, ennen kuin saan ne popsittua kitaani. Ja huomasin harjoituskeittiössä kuinka kätevä lihamittari on. Enää ei tarvitse syödä pelkkää ylikypsää lihaa, kun kotioloissakin on mahdollista saada se pihvi vaikka mediumina. Eikä tarvitse arvuutella onko yli vai alle. Sainkin jo kotoa toiveen, että viikonloppuisin syödäänkin pelkkiä herkkuaterioita tästä lähin. Juu niin varmaan.

Lounaaksi keittoa (nimeä en muista). Otin vähän maistiaiseksi, koska oli todella maustettua. Yllätti positiivisesti.
Päivällisellä olikin lihaa vähän kaikessa muodossa.
Ruokajuomana talon viini.
Jälkkäriksi marinoitua ananasta vaniljakastikkeella.
Perjantai oli limainen päivä, kala- ja äyriäispäivä. Aamu alkoi aikaisin yhden kaupan palvelutiskin kokoamisella. Piti muistaa pelata tuotteiden väreillä ja tehdä siistejä kokonaisuuksia. Ja saatiinhan me porukalla tiski kokoon. Aamu ja koko loppupäivä jatkui kalatukussa. Käytiin kiertämässä kalatukku ja nähtiin mitä kaikkea se piti sisälläää. Kylmää kyytiä ja rankkaa työtä. Päivän aiheen mukaan valmistettiin eri ruokia kalasta ja tykkäsin aikaansaannoksista enemmän kuin edellisenä päivänä. Näköjään lohenkin voi kuorruttaa BBQ-kastikkeella ja saada maistuvan ruoan, jos siis tykkää BBQ:sta. Itse vielä opettelen makuun, mutta lohesta pidän ihan vietävästi. Tehtiin myös aasialaista uunilohta. Keiteltiin sinisimpukoita ja maistoin osteriakin. Kukaan muu ei sitten enää maistanutkaan, kun näkivät reaktioni. Sanotaan näin, että maku oli erilainen, mutta pysyi kumminkin sisällä. Ensimmäistä kertaa erottelin munankeltuaisen valkuaisestakin, kun valmistin hollandaise-kastiketta, senkin siis ihka ensimmäistä kertaa. Helpot ainesosat, mutta niin monessa kohdassa voi mennä pieleen. En niin tykännyt yliampuvasta valkoviinietikan mausta, mutta tulipahan tehtyä. No mistä sitten tykkäsin. Sai nähdä ja kokeilla kaikkia uusia juttuja. En ole aiemmin perannut edes kokonaista kalaa, mutta nyt syntyy fileet ahvenesta, siiasta, hauesta ja lohesta. Ostoslista siis kasvaa, koska lihamittarin lisäksi hankinnassa on fileerausveitsi ja kunnon leikkuulauta. Tiesin ennen niin vähän kaloista ylipäänsä, mutta nyt osaan valmistaa vaaleitakin kaloja. Ainakin teoriassa. Kerron kyllä, kun siikafileet pääsee kotipannullekin. Jääkö jäljelle pelkkä hiiltynyt nahka..

Rapuja tulee
Lounaaksi tattipastaa, ulkofilettä ja suolalihaa.
Päivällistä esille
Jälkkäriksi suussasulavaa mutakakkua, lakkoja ja vaniljakastiketta.
Kuvat ovat pelkästään ruokapainoitteisia. Mieli teki kuvata ihan vietävästi, mutta kynnys ottaa kamera esille oli liian suuri. Ja ei siinä keittiössä hääräillessä oikein edes kerennytkään. Pussit, kassit ja rasiat täynnä palasin molempina päivinä kotiin. Kaikkea ei millään keretty syömään, joten pakastin osan. Tarkoitus oli pitää pienimuotoiset rapujuhlat kotona lauantaina, mutta kroppa teki tenän. Aamuvuoron jälkeen koomailin kotona liikuntakyvyttömänä. Nukuin niin paljoin kuin pystyin ja havahduin vain ottamaan lisää lääkettä. Olin pökerryksissä ja poissaoleva vielä illallakin. Piti skarpata, koska työputki jatkui. Sisulla eteenpäin ja nyt onneksi saa vain olla pari päivää. Ylihuomenna saan silmätkin kuntoon. Uskaltaudun menemään ripsihuoltoon ihan oikeaan liikkeeseen. Luin paljon käyneiden kommentteja ja siksi varasin ajan itsekin. Torstaina näkee tuloksen. Nyt olen ripsarilla yrittänyt fiksata silmiä kuosiin, ja silti tuntuu ihan kaljulta. Oloa ei kohota edes kommentit, että onpa sulla harvat silmät. Kohta taas räpsyy.

23. elokuuta 2013

No heipä heei

Tuntui ihan oudolta herätä keskiviikkopäivään, kun olkkarissa ei ollutkaan ketään. Ei enää ilmapatjan roudaamista huoneesta toiseen, ei tavaroiden paikoilleen asettelua, ei leffailtoja ja tyttöjen juttuja. Jäin kaipaamaan seuraa, erilaista kuin mitä yhdessä asuessa on. Kuitenkin oli ihan mahtavat muutamat päivät, joiden muistelu piristää vielä pitkään. Vieras saapui kaukaa pohjoisesta lauantai-iltana. Riensin iltavuorosta kodin kautta junalle vastaan. Helpommalla päästiin yhdessä meille kuin, että olisin puhelimessa yrittänyt opastaa ihan outoja paikkoja. Ja muutenkin julkisissa liikkuminen iltaisin väliin on mitä on, varsinkin viikonloppuisin. Molemmat oltiin aikas poikki sisälle päästyä; itse aamusta iltaan vedetyn työvuoron jäljiltä ja toinen pitkän junassa matkaamisen jälkeen. Baarikierros jätettiin suosiolla toiseen vierailuun. Eipähän tarvinnut sunnuntaina potea oloja ja heittää päivää hukkaan makoillessa.

Nimittäin sunnuntai meni ihan huomaamatta kotoillessa. Käveltiin kauppaan rantaa pitkin, jotta ystävä näki osan niemestä samalla. Oli luvattu synkkää ja sateista, joten aurinko yllätti iloisesti ja kävely teki hyvää. Se kasvatti myös ruokahalua, joten kokkailut saikin aloittaa heti kotiinpäästyä. Syötyä tehtiin tilaa operaatio jauhopeukaloille. Leivottiin pullaa kimpassa, koska pakastimessa oli pullien mentävä kolo. Ja mahassa myös. A loihti mielettömän hyviä voisilmäpullia. Runsaassa täytteessä oli se salaisuus, jonka avulla onnistun itsekin ensi kerralla. Pyöräytin omia bravuurejani eli perus korvapuusteja, niihin ei vaan kyllästy koskaan. Ja kuten sanoin, tämän kaiken jälkeen huomaamatta kello oli jo venähtänyt iltaan. 

Hukassa ollut sorsanpoika tuli vastaan.
Kanarisottoa ja lisukkeita
Olkkarin leivontakeskittymä

Herkkuja vähäksi aikaa taas

Illat meni oikeastaan leffojen parissa. Katsottiin Ihmeemaa Oz ja voi morjes. Yhdistelty monia eri satuja ja toteutus oli lastenleffa aikuisille -luokkaa, kerran katsottava. Meillä meni siihen kaksi iltaa ja silti teki mieli jättää kesken. Loppuun asti kuitenkin päästiin. Ei siis uponnut. Kukkaro taas kiitti, kun ei mennyt leffaan asti katsomaan. Trailerin perusteella luulin, että olisi hyväkin kuva. Traileri täältä.


Onneksi telkkarista tuli kerrankin vanha, hyvä elokuva; Marley & Me. Elokuva seuraa perheen arkea heidän koiransa elämän ajan. Kaikkea sattuu ja tapahtuu eikä ladradorinnoutaja ole helpoimmasta päästä. En ole mikään suuri koirafani. Ne on kivoja ja lutusia tottakai, mutta en ole koskaan elänyt koiran kanssa. Ehkä jopa vähän pelkäänkin niitä. Aina on koomisen näköistä, jos lenkitän koiraa. Ei jotenkin yhtään luontaista minulle. Ja tästä kaikesta huolimatta haluaisin joskus koiran, joskus möyhemmin. Kotona olisi aina joku joka odottaa, jota paijata ja kokea ilot ja surut. Kerrostaloon en vaan halua ottaa koiraa. Mutta siis takaisin elokuvaan. Tippa linssissä tihrustin lopputekstejä. Aivan ihana elokuva. Sopivasti huumoria ja elämän oikeita vastoinkäymisiä.Traileri täältä.



Teksti taas vähän rönsyilee, mutta asiaan. Maanantai meni pyöriessä kaupungilla. Mitään en oikein kaupoista tarvinnut, mutta taas tulin kassien kanssa kotiin. Juuri kun olin vannottanut T:lle, että tarvitsen syksyksi vain uuden syystakin ja oikeat kumpparit. Viikon päästä jo lupaus unohtui. Miksi aina silloin tekee löytöjä, kun niitä vähiten osaa odottaa? Pongattiin ihan mieletön ale. Nimittäin MicMacin tennareita 6,90e. Kotoa löytyy jo valkoiset ja pinkit. Punnitsin pitkään mustien ja tummanruskeiden väliltä ja päädyin uuteen ruskeaan väriin. Jotenkin jalkani vierastavat merkkejä. Olen kokeillut aitoja consseja, mutta micmac on jalkaani paljon mukavampi. Sama kävi Hai-saappaiden kanssa, kauppaan jäi. Ostettiin myös molemmat uusia korviksia, kun kolmen paketin sai alle eurolla. Kuvan voi pongata Instagrammista. Myyjille oli sattunut joku hintamoka ja kyseisiä korviksia sai sen päivän roimalla alennuksella. Kun vielä muistaisi käyttää. Se on vaan niin hankalaa, kun töissä en voi käyttää ja vapaa-ajalla unohdan. Ja silti uusia oli saatava. Ostoksista Ikean kamojen lisäksi tulee kuvia tässä joku kaunis päivä.

Kampin turistit
Käytiin pitkään ja hartaasti syömässä.
En tiedä kenen mahaan söin, mutta kummasti tunnin jälkeen oli lautanen tyhjempi.
Pimenevät illat ja kynttilöitä kuluu
Niin ne päivät vaan rientää ja lähtöpäivä tuli taas ihan liian pian. Säät suosi ihan tosi kivasti, joten tiistainakin käytiin vetämässä lenkki. Tällä kertaa kierrettiin niemen toisella laidalla. Pysähdyttiin istumaan rantakiville hyväksi toviksi ja ihasteltiin rantaan lipunutta joutsenta. Ihme ettei se häiriintynyt puheistamme ja päästi yllättävän lähelle pelästymättä tiehensä. Kyllästyttiin jo itse, kun kyhmyjoutsen vaan suki ja suki itseänsä. Odotettiin loistavaa siipienlevityskuvaa, mutta odotettaisiin siellä varmaan vieläkin. Akkukin loppui kamerastani sopivasti. Paluumatkalla eteen tuli vaikka mitä kuvattavaa ja koko ajan vetelin sammunutta kameraa taskusta, ihan turhaan. Kävin saattamassa A:n junaan ja ennen sitä vedettiin jälkkärijätskit. Otin oletettavasti viimeisistä kesäpäivistä kaiken irti ja lähdin kaupungille pelkässä topissa ja shortseissa. Huivi ei siinä paljon lämmittänyt, vilu tuli. Näytti niin lämpimältä, mutta se oli vain silmän lumetta. Niin ne syyskelit vaan saapuu. Shortsit saa pakata suosiolla kaapin perukoille odottamaan ensi kesää. 
Vesimelonille tämän kesän kovin vastus ja uusi herkkujen herkku
Hedelmäpainotteinen aamupala


Kaikkea hauskaa tapahtui ihan perus viikonpäivinäkin. Ei näköjään haittaa, vaikka vapaita välillä pitää muulloinkin kuin viikonloppuna ja täyttää päivät normaalista poikkeavilla asioilla. Toivottavasti nähdään A:n kanssa taas pian. Uutta kohtaamista jo suunniteltiinkin. Silloin hyppään junaan ja suunnistan pohjoisen huudeille. Toisaalta voisin lentääkin; oikein eksoottista, erilaista ja erittäin nopeaa. Voipi olla vaan, että tämmönen pyrähdys onnistuu vasta keväämmällä. Nyt painetaan duunia, arkista aherrusta.

Ja töistä puheenollen. Riennän iltapesuille ja peiton alle. Silmät ei pysy enää auki. Pari koulutuspäivää oli ihan mielettömän antoisia ja hauskoja, mutta niin väsyttäviä. Aikaiset herätykset on taas tottumiskysymys ja huomenaamulla kello herättää jälleen viideltä. Siis unta palloon, perjantai-iltana kahdeksalta. Voihan sen näinkin viettää. Viikonloppu menee töissä pelkästään, muuta en oikein jaksakaan.


ps. Pakko on hehkuttaa vielä loppuun Itse ilkimys -leffaa. Animaatiot voi yllättää. Ihan tosi hauska, naurettiin kippurassa. Ehkä väsymykselläkin oli osansa, mutta toimi. Odotan jo, että näen toisen osan. 


Video täältä. Repeen vieläkin ihan täysin kohdassa 0:54. Pokassa oli pitelemistä, kun kaupassa lapset vetivät tätä toisilleen. Hellyyttävää. Oliskohan tässä jo tarpeeksi kuvia ja videoita, ajatuksia ja sepustuksia. Nyt oikeesti, nukkaamaan.

17. elokuuta 2013

Kai mä hengitän

Eilen käytiin Äidin kanssa Espoon Ikeassa. Kierreltävää ja nähtävää oli taas niin paljon, että muutama tunti vierähti huomaamatta. Meni kyllä vähemmän aikaan, mitä ensin ajateltiin, kun kolmessa tunnissa oltiin takaisin autolla. Ja löytöjä tuli taas tehtyä, vaikka oli minulla ihan ostoslistakin mukana. Vihdosta viimein kahden vuoden jälkeen sain hommattua meille pari lipastoakin makkariin, jotta saa lisää säilytystilaa. Tavaroita on edelleen pahvilaatikoissa, kun niille ei ole ollut paikkaa. Toisaalta tässä mietin, etten ole niitä kahteen vuoteen kaivannut, joten sama kuin heittäisi mäkeen. Olen vaan niin huono luopumaan mistään. Tavarat herättää niin monia muistoja. Mutta niihin ostoksiin. Pikkusälää voin esitellä myöhemmin, kunhan saan kuvattua. Lipastojen lisäksi ostin uuden tv-tason. Pojat sen samana iltana kokosi innoissaan, mutta tultiin siihen tulokseen, että taso vaihdetaan toisenlaiseen. Ja se väri. Haluaisin kaikki isommat huonekalut vaihtaa valkoisiin, mutta tuo toinen ei oikein innostunu ajatuksesta, koska seinätkin on valkoisia. Ajatuksenani on käyttää värejä tekstiileissä, tauluissa ja vastaavissa, joilla on helppo vaihtaa tunnelmaa. Nyt siis puhun pelkästääs tv-tason ja säilytyskokonaisuuksien väristä. Sohvaa en halua valkoisena. Tummat huonekalut mielestäni pienentävät huonetta, koska olkkari ei ole mikään suuri meillä. Katsotaan jos tässä vuoden päivän odottelen, että hän keksii idean itse ja sitten meillä jo olisi valkoisia huonekaluja. Tämänhetkinen koivuviiluväritys ei oikein sytytä, mutta kaikki onkin saatu tai muuten haalittu käsiin.

Välillä piti syödä, että jaksoi taas kiertää.
Kahviteltiin Äidin ja poikien kanssa, kun kamat oli saatu kannettua sisälle.
Olen puristanut ulos kaikkea ihanaa ja iloista, koska olihan Ikean reissu onnistunut ja tosi kiva. Kuitenkin sisälläni myllertää ja mietin kirjoitanko vaiko enkö. Tämä ei ole yhtään tapaistani, koska yleensä haluan jakaa vain niitä parempia hetkiä. Niihin on kiva palata sitten myöhemminkin. Nyt olen kuitenkin ollut vähän alakuloinen, poissaoleva, ihan omissa ajatuksissani. Unohtelen asioita enkä muista viikon loppupuolella, mitä olen alkuviikosta tehnyt. Yleensä suunnittelen ja pohdin kaiken valmiiksi, väliin aika tarkastikin, mutta nyt alkaa langat katoileen käsistä. Esimerkiksi mentiin kaverin tupareihin, unohdin kirjoittaa hommaamani kortin ja annettiin se sitten vahingossa lahjan mukana ihan tyhjänä. Eilen löysin toiselle kaverille hommaamani synttärikortin, mutta unohdin antaa senkin. Pieniä unohduksia siis, mutta sitten tämä viimeisin. Olen aina ollut hyvin tarkka Teemun parran ja viiksien kasvusta. Jos vähänkin on liian pitkää sänkeä, huomautan heti. Koska ensiksikin se raapii ja ei näytä siistiltä. Teemu päätti testata minua enkä koko tällä viikolla edes huomannut, että hänellä naama rehottaa. 

Yleensä olen hyvä suustani (siis nauran omille jutuilleni itse ensimmäisenä), mutta nyt sanainen arkkuni ammottaa tyhjyyttään. Allaolevat biisit kertoo oikeastaan aikas hyvin, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu ja mitä ajattelen.
 


En ole mikään suuri Sannin biisien fani, mutta tämän kyseisen kappaleen sanat kolahti vahvasti.
 


Välillä tätä biisiä pystyy kuuntelemaan, välillä ei.



Uusinkaan Vartiainen ei jätä kylmäksi.

Onneksi minun ei tarvitse synkistellä yksinäni, koska huomenna pitkän työpäivän jälkeen ilo saapuu junalla. Saan pitkäaikaisimman ystävän kylään muutamaksi päiväksi. Pääsen esittelemään pääkaupungin vilinää ja Teekkarikylän menoa, koska hänelle kaikki on ihan uutta ja ihmeellistä. Mitään suuria suunnitelmia ei ole vielä, joten fiiliksen mukaan mennään. En kuitenkaan ihan suunnittelematta ole pystynyt olemaan. Huomenilta menee luultavasti höpötellessä tyttöjen juttuja. Teemukin lähti viikonlopuksi kotonaan käymään, joten saadaan ihan rauhassa vaihtaa kuulumisia vaikka koko yö. 

13. elokuuta 2013

Ajatuksia niin paljon, että päähän sattuu

Eilen lähettiin T:n kanssa ihan ex tempore minigolffaan Tapiolaan. Mentiin pyörillä, joten samalla tuli vedettyä pieni lenkki. Olin koko päivän kahden vaiheilla, kun T ehdotti aktiviteettia vapaapäivään. Toisaalta teki mieli olla vaan kotona, mutta en halunnut heittää vapaata ihan hukkaan. Lähdettiin kuitenkin, kunhan ensin sain tehtyä kotihommia alta pois ja tietty syödä. Verensokerit jotenkin varmaan heitelly, kun vähän väliä heikottaa ja kipuaallot iskee niin, että meinasin tippua syötyä tuolilta. Kai se on vaan pakko myöntyä ja alkaa syömään kipulääkkeitä taas päivittäin. Ärsyttää jo valmiiksi. Haluaisin syödä lääkkeitä niin vähän kuin mahdollista, mutta näköjään ilmankaan en pärjää, jos meinaan pystyä taas töissä käymään. Lomalla vatsa oireili muutamaan otteeseen, mutta töihinpaluu on ollut yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Tiedän, että stressaan taas kaikkea mahdollista, kivaa ja vähemmän kivaa ja maha oireilee sen takia. Kaverilta imin mutkien kautta vinkin, jota tässä lähipäivinä kokeilen. Kerron sitten lisää, onko huuhaajuttuihin uskominen. Olen valmis kokeilemaan kaikkea.

Mutta siis minigolffistahan minun piti kertoa. Ratoja oli kahdeksantoista ja huokuin itseluottamusta, koska viime pelikerralla voitin. Minulla oli hieman säännöt ja pelaaminen alussa hukassa pitkän tauon jälkeen, mutta kyllä siinä ratoja edetessä pääsin kärryille. Kuitenkin liian myöhään, koska kaula vastustajaan vain kasvoi. Panokset oli kovat, koska ilmanhan ei edes voi pelata. Tällä kertaa häviäjä sai tarjota jätskit ja minun kukkaroni tulee huokenemaan tässä lähiaikoina. Kotimatkalla alkoi tehdä mieli pizzaa, kun vastaan käveli mies kantaen kahta pizzalaatikkoa. Ensin hekumoitiin vaikka mistä makuyhdistelmistä, mutta lopulta saatiinkin parempi idea. Kaupan kautta kotiin tekemään lämppäreitä eli lämpimiä voileipiä. Itse pysyin ihan perustäytteissä eli kinkku-ananas-aurajuustoleipä ja toiseen pelkkää tonnikalaa. Päälle juustokuorrute ja hyviä tuli.

Tulokset puhukoon puolestaan

Ollaan tässä katottu parina päivänä leffoja. Lauantaina stand up -esityksille nauramisen jälkeen katottiin poikien kanssa vielä The Great Gatsby - Kultahattu-elokuva. Minulla oli ennakkoluulot jo heti kättelyssä, koska en vaan tykkää yhtään DiCapriosta, en en en. Annoin kuitenkin leffalle mahdollisuuden. Elokuvassa oli ihania vaatteita ja naispääosanesittäjä Carey Mulligan oli niin ihanan herkkä, mutta muuta hyvää kuvassa ei sitten ollutkaan. Tapahtumapaikkana oli 1920-luvun New York, mutta silti bileiden taustalla soi ihan uusimpiakin listahittejä, ja tämä jos mikä häiritsi ihan vietävästi. Leffassa oli siis kohtauksia juhlista, missä porukka oli pukeutunut ja tanssi ajan tyyliin ja voi vietävä sitä ristiriitaa tanssiliikkeiden ja musiikin välillä. Silmiä oikein koski. Ei siis osunut eikä uponnut minuun niin kuin Titanic. Lopetuskin oli jotenkin todella outo, mutta en halua paljastaa sitä, jos joku vielä näiden hehkutusten jälkeen haluaa elokuvan nähdä. Menee lokeroon kerran katottavat ehdottomasti. 

Kuva täältä
Eilen illalla katsottiin T:n kanssa Maximum Conviction -leffa. Vinkin sain siskolta ja hetihän se piti katsoa. Olin leffasta enemmän innoissani kuin tuo toinen, koska tällä kertaa häntä häiritsi pääosanesittäjä Steven Seagal. Mies on kuulema tunnettu enemmän B-luokan leffoista, mutta minuun kyllä upposi meno. Ihan sellasta perus vankilatoiminta, palkkamurhaaja, action action -toimintaa. Leffa jäi kylläkin kesken, koska väsy vei voiton. Katson loppupuolituntisen varmaankin huomenna, koska tänään ihan täysin unohdin, että kuva jäi kesken. 

Kuva täältä
Tarkoitus oli tässä postauksessa nimenomaan kertoa uudesta sarjasta, jonka vihdoin bongasin. Tai siis paremminkin muistin nyt vasta, vaikka mainoksia olen telkkarissa nähnyt ja muutama jakso siitä onkin jo kerennyt ilmestyä. Nimittäin American Horror Story. Nimi on erittäin kuvaava ja olisi pitänyt pysähtyä jo tässä vaiheessa, mutta ei. Katsoin ensimmäisen jakson tänään ennen töihin lähtöä, ja luojalle kiitos katsoin sen päivänvalossa, vaikka yksin olinkin kotona. Toista jaksoa tai koko sarjaa en nimittäin enää katso, en ala seurata. Jakso on vaivannut koko loppupäivän ja vieläkin. Ajattelin, että jos kirjoitan, niin tapahtumat pyyhkiytyisi päästä, mielestä ja muistista ja saisin nukkua rauhassa. Elikkäs, sarjassa kolmihenkinen perhe muuttaa uuteen kotiin ja talohan näyttää ihan kummitustalolta. Perheen lapsi sanookin osuvasti, että nyt heistä tulee joku Addams family. Ja talossahan kummittelee. Entisiä asukkaita on murhattu tai muuten mystisesti viety henki. Sarjassa tulee pelottavia välähdyksiä kaikista ällötyksistä. Ei pahalla, mutta kehitysvammainenkin voi näyttää pelottavalta tietyissä olosuhteissa. Muutenkin henkilöiden taustat on enemmän ja vähemmän kummallisia, outoja ja ajatuksia herättäviä. On unissakävelyä, viiltelyä, psykiatreja, potilaita, kaksosia, kellareita, säilöttyä ruumiin osia ja elimiä ja mitähän vielä. Ongelmia parisuhteessa, itsessä, perheessä, naapureissa, taloudenhoitajassa. Tekisi mieli kirjoittaa aivan kaikki mitä muistan, mutta alkaa ihan itseä hirvittää. Kysymys kuuluukin miksi kiusasin itseäni katsomalla koko jakson loppuun. No en vaan pystynyt lopettamaan kesken. Samalla söin aamupalaa ja lusikoimiseen meni oikeastaan se koko tunti. Oli loistava valinta syödä maitorahkaa punaisella marjakiisselillä, kun silmien edessä veri lensi. Ei ihme, että syöminen kesti. Jos joku siis oikeasti haluaa pelotella itseään ja pitää niskavillat alati pystyssä, tässä on sarja juuri sinulle. 

Mietin tuossa päivän mittaan muutenkin, että millainen ihminen pystyy leikkaamaan tällaista sarjaa. Siis katsomaan kohtauksia yhä uudestaan ja uudestaan ja tekemään niistä kokonaisuuden. Kai siinä turtuu, kun päivästä toiseen katsoo samaa eikä osaa enää pelästyä niitä, mitä on tavallaan itse luonut. Viimeisimmässä koulussa editoitiin paljon, niin pelkkää ääntä kuin sitten elävää kuvaakin ja se oli oikeasti aika mielekästä hommaa. Media-ala houkuttaa korvan takana jälleen, niin lehtitoimittajan kuin radiotoimittajankin työt. Tai sitten ihan pelkkä editoijan homma. Olen nyt tässä päivien kuluessa punninnut vaihtoehtoja syksyn hakua ajatellen, että hakisinko vielä hoitoalalle vai jotain muuta. Toisina hetkinä olen täysin varma, että tämä on se mitä haluan. Joko suoraan sairaanhoitajakouluun, mihin on näyttävästi niin helppo päästä tai ensin ammattikouluun opiskelemaan lähihoitajaksi ja sitä kautta lisäkouluttautua. Toisina hetkinä herää epäilys, kalvava paine, että jos tähän onkin joku perimmäinen syy, etten ole tähän mennessä päässyt kouluun. Joku merkki, jota en vaan tajua. Valuvirhe, jonka takia minua ei ole tarkoitettu hoitoalalle. Mutta minne sitten.. Jatkan pähkäilyä. Syyshaku on syys-lokakuussa, joten armonaikaa on vielä.   

Nyt menen nukkumaan ennen kuin pää räjähtää kaikista ajatuksista ja etten kirjoita niitä vaan ajatusvirtana tänne.

10. elokuuta 2013

Terkut sängynpohjalta

Lomalta on palattu arkeen, töihin ja normikuvioihin kotiin. Tuntui jotenkin hassulta ja oudolta eilen, kun valmistauduin lähtemään töihin. Jotenkin se lähtö on niin nahkeaa, mutta heti kun pääsee takaisin työpaikalle, tuntuu kuin ei olisi pois ollutkaan. Loma venyi kolmeviikkoiseksi kaikkien vapaiden kanssa, joten olikin jo aika palata. Maha ei vaan ollut samaa mieltä. Kerkesin olla eilisen ja tämän päivän töissä ja nyt ei sitten liikuta mihinkään. Onneksi seuraava vuoro on vasta maanantaina, joten saan rauhassa huilia ja potea oloani. Olinkin jo ihan selvästi levon tarpeessa, just joo. Hekumoin jo grilliherkuista, joita pojat tuosta nenän ohi kantelee, mutta pakko on tyytyä puurolinjaan ja kevyihin herkkuihin.

Mannapuuro ja marjakiisseli ei petä koskaan.
Olen ihan sekaisin päivistä, kun alkuviikon olin vapailla. En meinannut millään tajuta, että eilen oli perjantai. Tottunut aloittamaan työviikon maanantaista, joten pasmat menee ihan sekaisin tämmöisestä. Jotta sinäkin menisit aivan sekaisin, palaan vielä lomatunnelmiin. Ylimääräiset vapaat meni taas huidellessa ympäri ja ämpäri. 

Tiistaina kävin melkein naapurissa lorvimassa ja parantamassa maailmaa. Yhtäkkiä havahduttiin moottorisahan pauhuun ja järkytyksekseni tajusin äänen tulevan kotoa. Hippulat vinkuen pyyhälsin pyörällä kotipihaan ja äkkiä kameran kanssa heilumaan. Pihaan oli tullut työmies kaatamaan meidän koivuja. Niitä, joissa pikkupirpanana kiipeiltiin ennen kuin alimmat oksat sahattiin pois. Niitä, jotka ovat koko ikäni kasvaneet rauhassa ja varjostaneet pihaa. Niitä, joiden olemassaoloa olen kironnut auton ratissa ja yrittänyt olla osumatta. Ja silmänräpäyksessä puut oli levitetty pitkin pihaa, karsittuina ja pätkittyinä. Tai no se silmänräpäys kesti muutaman tunnin, mutta sitten edessä oli tyhjiö. Onhan se hienoa, että nyt pihaan tuli enemmmän tilaa, ja oli ne kuulema vähän lahojakin jo.

Työmies pelasi pihassa vähän pleikkaria ja puut katosi.

Tämän ihmeen jälkeen valmistauduttiin siskon ja veljen kanssa pyöräpyrähdykseen. Siirsin menojani tuonnemmaksi, koska päivälle luvattiin niin hyvää keliä, ettei sitä voinut jättää hyödyntämättä. Iltapäivällä polkaistiin eväät repussa Vatulaan ja Kilvakkalan kautta takaisin. Aikalailla 30km kertyi mittariin ja siltä persuksissa tuntuikin. Toista kertaa en lähde vastaavalle lenkille ohutrenkaisella, juuri ja juuri nelivaihteisella mummopyörällä. Alamäet sai jarruttaa, että pysyi pystyssä ja ylämäkiä ei jaksanut ajaa millään. Ikävä tuli omaa maastopyörää kotona. Vanhempi pyörä on selvästi parempi pelkkään kaupunkiajoon asfalttia pitkin. Lenkki otettiin huvin kannalta, joten välillä pysähdyttiin ihailemaan maisemia.

Eväshetki Vatulassa, jotta jaksoi kotiin asti
Lenkin jälkeen päästiin saunan lämpöön vihtomaan. Kyllä kroppa kiitti ja uni maittoi. 

Keskiviikkona ajelin vaihteeksi Parkanoon moikkaamaan meidän mammaa. Tajusin, että kun seuraavan kerran menen käymään, kotona on jo nyyttikin. Ihastelin kaverin vatsaa ja haltioissani tutkin kaikkia vauvantarvikkeita. Tämä ei tee yhtään hyvää vauvakuumeelleni. Täytyy ajoittaa käynnit siten, että vauva on todella väsynyt ja itkuinen. Se jos mikä palauttaa ajatukset maan pinnalle. Ettei se arki pienen vauvan kanssa ole pelkkää piltin syöntiä ja päiväunia. Mutta silti. En edes tiennyt, että on erikseen olemassa koliikkikeinuja. Luulin niitä kaikkia vain sittereiksi. Kaupoissa taas hypistelin pieniä viisikymmensenttisiä potkupukuja. Hehkutin siskolle, että näin pieni, joku oikeasti on näin pieni. Onneksi junalla pääsee suoraan Parkanoon, joten tuleva hoitotäti on käytettävissä aina, kun töiltään kerkeää. Repeän ihan liitoksistani tästä odottamisen jännityksestä. Jos itsestäni tuntuu tältä, mikä tunteiden kirjo mahtaa leijua odottavassa kodissa.

Teetä ja sympatiaa
Torstaina piti ollakin heti aamusta kamat pakattuna ja lähtövalmiina. Kummasti lomalta palatessa kassien määrä vaan lisääntyy, joten onneksi sain kuin sainkin autokyydin kotiin junamatkan sijaan. Tavaroille ei olisi yksi juna riittänytkään. Äiti ja iskä lähtivät minua heittämään, koska samalla hakivat mummun ja papan Iksuun. Siis kerrankin, kun he liikkuvat johonkin pidemmälle mummulasta, itse en pääse paikalle. Käytiin kuitenkin piipahtamassa mummulassa, joten näin heitäkin. Tänä vuonna jäin menojeni takia paitsi marjasavotasta; poimimisessta ja mehustamisesta. Muu perhe olikin auttamassa, joten oli monia käsipareja riipimässä marjat puskista. Mitenhänpäin sitä sitten osaa olla, kun mummunmehut loppuu kellarista. Kenen mehua se sitten on? Muutto häilyy tulevaisuudessa, koska pihapiiri on vaan niin suuri hoidettavaksi. Talvea olisi tarkoitus lähteä pakoon, enkä tykkään yhtään ajatuksesta, että mummula ei olisikaan enää siellä, missä se on aina ollut.

Pysähdyttiin matkalla kahville. Minun tapauksessani kaakaolle.
Ikkunan takana oli parkissa ihan siisti menopeli.
Muutamia herkkuja kotiinviemisiksikin.
Mummulassa asusti muutamia siilenpoikasia, mutta vain tämä yksilö näyttäytyi minulle.
Orkidea - tuliainen kotiin. Onneksi toin, koska kukankastelija oli kuihduttanut vaivalla varjelemani peikonlehdet. Lokakuussa olisi tullut vuosi täyteen, mutta onhan tämäkin jo aikamoinen ennätys viherpeukalollani, että näinkin monta kuukautta sain pidettyä kasvit hengissä.
Pieni viekas ystävämme Maijaa. Aina mehiläisiä nähdessäni päässä alkaa soimaan Maija Mehiläisen tunnari. Olen tainnut lapsena katsoa ohjelmaa vähän liikaa.
Lisää koristeita, ylimmän toin tuliaisena. Alemman saanut jo aiemmin lahjaksi.
Nyt alkaa jo väsy painaa taas, vaikka koko päivän olenkin viettänyt sängyllä torkkuen tai tekstejä tuijottaen, milloin lehdistä, milloin koneelta. Huomaa, että ajatuskin alkaa katoilla. Tein pojille jälkkäriksi rahkaa, mutta silti seisoin jääkaapin ovella, että mitäs olinkaan tekemässä. Jatkan huilimista, jotta tunnin päästä jaksaa nauraa mahanpohjia myöten. Telkkarista tulee Naurun tasapainon -finaali ja vihdoin selviää, kuka stand up -koomikko vetää parhaimmat setit ja kirvoittaa hersyvimmät naurut. Mieli teki mennä ihan paikanpäälle seuraamaan, mutta Peacockiin ei saanut enää lippuja. Heräsin liian myöhään enkä tänään olisi jaksanut lähteäkään. Kotisohvalta kuulee ja näkee ihan hyvin.Rahkakippo kainalossa ilta menee mukavasti. En anna poikien tyhjätä ihan koko kippoa keskenään.