31. joulukuuta 2014

Joulurauhaa

Totisesti rauhallista on ollut. Jonkun verran kuvailin joulun alla, mutta täällä olen käynyt vain pyörähtämässä ja vähän lukemassa muiden joulusta. Instagramiin lisäilin muutamia kuvia. Nyt vihdoin tuli sopiva väli, jotta voin omaa jouluani raottaa tännekin.

Joulu oli jotenkin rauhallisempi verrattuna viime vuoteen. Perheen, mummun ja papan kanssa kokoonnuttiin kotikotiin, ja oli ihanaa olla koko porukalla monta päivää. Pieniä räiskähtelyjä oli yhdellä sun toisella ja touhua ja tohinaa riitti, mutta perusfiilis oli kuitenkin rento. Aatonaattona kuusen koristelusta ei meinattu päästä yhteisymmärrykseen, koska jokaisella oli monen vuoden takaa muhinut kuva, miltä puun pitäisi valmiina näyttää. Ehkä ensi vuonna on kuusi kuusta, jotta jokainen saa mieleisensä, tai ehkä ei sittenkään. Lopuksi jokainen laittoi oman valitsemansa koristeen kuuseen ja hienohan siitä tuli.


Aattona herättiin veljen luota siskon kanssa ja viestiä tuli kotoa, että puuronkeittäjä oli aamulla nukkunut pommiin. Eli mantelin metsästykseenkään ei ollut hoppua. Porukalla katseltiin perinteistä Lumiukkoa ja kuunneltiin joulurauhan julistusta. Mummun kanssa käytiin joulusaunassa ja tehtiin kasvohoitoja. Päälle valikoitui tänäkin jouluna jotain punaista. Päivän aikana syötiin hyvin. Jouluruokaa odotan joka vuosi eikä siihen kyllästy vielä tapaninakaan. Haudalle käytiin viemässä paljon kynttilöitä ja ihasteltiin valomerta. Melkeinpä jokaisella haudalla oli ainakin yksi kynttilä loistamassa. Pakkasen jäljiltä oli hyvä päästä sisälle lämmittelemään glögimuki kädessä. Lahjojen jako venyi ihan iltaan, joten äidin kanssa ei keretty paperikääreitä paljon raotella. Menin ensimmäistä kertaa aattona iltamessuun kirkkoon. Koko tapahtuma meni jotenkin nopeasti. Alussa pikkasen jännittelin omaa tekstinlukuvuoroa, mutta sekin oli yllättävän pian ohi. Ehtoollisen jälkeen palasimme äidin kanssa takaisin kotiin ja pääsin availemaan paketteja. Kaikkea tarpeellista tuli tänä vuonna, vaikka niin aluksi puhuttiin, että ei lahjoja tai yksi lahja jokaiselle. Ihania yllätyksiä tuli tänäkin vuonna. 

Äiti hommasi Tallipihalta koristeen, jossa on koko perhe.
Tänä vuonna puurooni ei eksynyt mantelia.

Kun kerrankin oltiin kotikodin suunnalla, ei linnottauduttu samojen seinien sisälle kaikiksi pyhiksi. Joulupäivänä saatiin siskon poikaystävä meille viettämään joulua ja ajeltiin koko porukka T:n omaan kotiin kahville. Meitä oli vastassa innostunut, pieni, tonttupukuinen pikkukoira. Pikkasen rähisi oudoille naamoille, koska  hän taisi meidänkin pappaa luulla tutuksi vaariksi, jossa oli kuitenkin jotain outoa. 

Tapanina olin taas auton kyydissä, kun käytiin syömässä ja kahvittelemassa T:n perheen kanssa heidän mummulassaan. He ovat jo niin tuttuja, että tuntuvat ihan kolmansilta mummulta ja vaarilta. Minusta se on rikkaus. Heitä on muutenkin kiva käydä moikkaamassa, kun täälläpäin on käymässä. Tapanina sain T:n vielä jäämään meille yöksi. Saunottiin ja pelailtiin veljen luona nuorten kesken myöhään yöhön. Ihan hurahdin pokeriin vai olikohan se texas hold'emiä tarkalleen, mitä lätkittiin. Kun säännöistä pääsin perille, lopulta putsasin koko pöydän. Onneksi meillä oli pelkkää nappikauppaa, mutta jännitystä oli siinäkin.   

Joulun juustokakuksi valikoitui monissa blogeissakin näkynyt piparijuustokakku. Tein vielä glögikiilteen niin johan maistui joululta. Sisko väkerteli koristeet valkosuklaasta.
Vuoden odotti Viron tuliainenkin kotona ennen kuin päästiin korkkaamaan.
Tänä jouluna pelailtiin moneen otteeseen; Trivial Pursuittia, Graniumia ja korttia. Harvinaista herkkua.
Tonttupukuinen, pelottava vahtikoira.
Yhteenvetona joulusta tuli kultainen.

19. joulukuuta 2014

Mites täällä menee

Oma koti ja toimiva netti. Edellistä postausta kirjoittaessa meinasi tulla monta itkupotkuraivaria, kun pelkkä kuvien rajaaminen ja pienimuotoinen muokkaus vei kolme tuntia. Ohjelmat toisensa perään kaatuivat ja kone jumitti. Tästä on ollut puhetta aiemminkin. Varmaan joka kerta, kun kotikotona yritän tänne jotain julkaista. Sentään viikkoa en ole tätä postausta yrittänyt koota, vaan jäin suosiolla odottamaan omaan kotiin paluuta. Älä ihmettele, jos tuossa joulun ja uuden vuoden aikaan blogi hiljenee täysin. En lupaa mitään, vaikka paljon haluaisinkin tulla tänne höpisemään. Instagramissa minua voi edelleen seurata nimellä s4tsu ja sinne yritänkin laittaa kuvia tulevien päivien aikana. Jouluun on enää viisi yötä, huisia!

Täysin en voi hidasta nettiäkään syyttää hiljaisuudesta. Olen ollut paljon menossa tai on ollut paljon tehtävää, joten koneen ääreen istumiselle ei ole ollut aikaa montaa tuntia. Tietysti voisin opetella dropboxin käytön ja postailla tabin kautta. Jostain syystä se jaksaa pelittää. Viikon aikana olen:
 
nauttinut jouluisia herkkuja.
maistanut uutta makuyhdistelmää - piparia, sinihomejuustoa ja persimonia. Vähän kuin persikkaa, mutta ei kuitenkaan.
juhlinut pikkujouluja kaveriporukalla. Tampereella kävin baarissakin piiiiitkän tauon jälkeen.
 pukenut pikkujouluihin paljettihameen ja punaista. Illan olin rennosti villasukissa, mutta baariin asti en niissä eksynyt.
ollut vaihteeksi kirkossa kuuntelemassa Ikaalisten nuoriso-orkesterin konserttia.
laulanut kauneimpia joululauluja Äidin ja parin tutun kanssa. INO säesti osan ja soitti muutenkin laulujen välissä.
ollut yötä Tevassa T:n kotona. Käytiin kävelemässä pitkin peltoja ja metsää. Kuvasta puuttuu siistit, punaiset Emäntä-kumpparit.
leiponut siskon kanssa kahtena päivänä pipareita. Tässä possut näytti vielä itseltään, uunin jälkeen ei voinut enää sanoa samaa.
vaihtanut muottiakin, mutta ei tämäkään ollut sen parempi valinta. Taikinan kanssa oli pieniä ongelmia, kun se lämpesi niin nopeasti.
toiminut virallisena piparien paistajana, koska sisko ei pystynyt liikkumaan pöydän päästä mihinkään.
todennut lopulta, että sydän ei pettänyt tänäkään vuonna.
käynyt Äidin kanssa Frantsilan joulussa Hämeenkyrössä. Muistolaatikkojen tyyliin toteutettu joulukalenteri, hieno idea.
Kaikenmoista tonttuilua on tullut harrastettua viime päivinä. Eilen ajoin yksinäni ensimmäistä kertaa kotien väliä. Matkalla poikkesin viemään joululahjoja sukulaisille ja kummipojalle. Ainut, että en meinannut päästä paljoa Iksua kauemmas, kun kaupan pihassa auto lähestyi kylki edellä päälle. Se on niin hienoa, kun tulee lunta, liukasta ja perää pystyy heittään. Toisessa kaupassa meinasin saada mainosständin päähäni. Selvästi Iksu ei halunnut päästää minua lähtemään. Muuten koko matka meni hyvin, musiikkia kuunnellen. Navigaattori oli ahkerassa käytössä. Ainut, että akku meinasi päästä loppumaan puhelimesta. Mummun poimin vielä sairaalasta kyytiin ja ajeltiin yhdessä mummulaan. Siinä vietin aikaa, jotta kaupungista pahin ruuhka hellittäisi. Illan pimeydessä pääsin vielä omaankin kotiin. Ei vaan ollut mitään herkkua ajella pimeässä, vesiräntäsateessa. Mutta kokemuksen kannalta otettava.

Nyt vähän jänskättää enkä meinaa malttaa mennä nukkumaan. Olen viikonlopun vanhainkodilla töissä. Sama paikka, missä olin elo-syyskuussa harjoittelussa. Kiva nähdä, ketä työkavereita ja vanhuksia on vielä paikalla. Harjoittelussa en tehnyt viikonloppua ollenkaan, joten on muutenkin hieno nähdä, mitä päivät tuovat tullessaan.       

13. joulukuuta 2014

Hiljaisuuden valo

Torstaina seisoskeltiin vesisateessa Äidin ja muutamien muiden kanssa, kun jonotettiin Iksun kirkkoon. Meinasi ihan vilu tulla siinä huppu päässä hortoillessa kirkon seinän vieressä. Yhtäkkiä pääovi aukesi ja itse esiintyjä tuli solistinsa kanssa ulos. Hämmästyneestä ilmeestä näki, että jaa, täällä on jo ihmisiä odottamassa. Hän vetäisi vain hupun päähän ja jatkoi matkaa. Kukaan ei alkanut kirkua eikä salamavalot välkkyneet. Julkkis, tv:stä tuttu, elokuvatähti ja mitä vielä, mutta silti niin tavallinen mies. Karismaattinen mies. 

Kirkkoon päästyä tunnelma oli odottava täydessä salissa. Valot sammuivat ja istuttiin hetki ihan pimeässä. Harvoin näin on tullutkaan kirkossa oltua, pilkkopimeässä. Rumpali veti pienet odottelutahdit ja aplodien kaikuessa vetäytyi sakastiin. Hetken päästä koko bändi saapui lavalle. Ja viimein myös odotetuin artisti, Samuli Edelmann taustalaulajansa kanssa. Etukäteen en ollut kuunnellut Edelmannin Hiljaisuuden valo -levyä, joten kaikkia virsiä en tunnistanut. Mutta se ei haitannut yhtään. Konsertti vei niin mennessään. Välillä meni ihan kylmiä väreitä, välillä oli jotenkin kevyt olo. Musiikki ja sanat vyöryivät päälle. Tuntui, kun paha oloni painui alaspäin ja kerrankin pystyin hengittämään vapautuneesti, stressittömästi ja vain nauttimaan hetkestä. Kuuntelin välillä myös silmät kiinni, koska kyyneleet eivät olleet kaukana. Musiikilla on voimakas viesti. Se todellakin herättää tunteita ja muistoja. Ajatuksissani liisin vanhan mummolan saunamökkiin, missä Pappa soitteli minulle huuliharppua ja itsekin sain kokeilla. Aikaan, kun olin alle kouluikäinen. Kotikirkosta on ylipäänsä paljon muistoja, mutta jotenkin aina ne päivät palaavat mieleen, joita en olisi halunnut koskaan tulevan. Ne päivät vyöryvät päälle, kun penkissä istuu, ja elän tapahtumia uudelleen. Yritän silti käydä kirkossa, että saisin myös hyviä muistoja. Tällaisia kuin eilen.


  On sielläkin joulu.
Taivahalla tähti.
Sielläkin ihmeen tuntea saa.
On sielläkin joulu.
Siellä hetken rauha.  
Mä tiedän nyt sielläkin joulu on. 
 

8. joulukuuta 2014

Mummulassa tonttuilemassa

Pitkästä aikaa matkustin mummulaan käymään. Matka ei ole edes niin pitkä kuin kotikotoa ja silloin tuli silti käytyä useammmin. Kaupungin kiireentuntu vaan vie mennessään. Ja vaikka ei olisi kiire, ei vaan muista, ei edes soittaa. Olen huomannut monena iltana, että oho, taas kello vetelee viimeisiä vuorokauden tunteja. Ehkä ei enää tähän aikaan, huomenna uusi yritys ja oravanpyörä on valmis. Nyt oli kuitenkin aikaa. Äidin kanssa haettiin suuri joulukoristelaatikko varastosta, koristeltiin sisältä ja laitettiin jouluvaloja parvekkeelle. Kiipesin kolmiportaiselle tikkaalle keikkumaan, kun viriteltiin valoja. Pappa jo hätäili, että tulisin alas tai se on viimeinen pudotus. Äiti piti jaloistani kiinni, joten hyvin sain valot paikalleen ylös asti. Kuulema naapuritkin seurasivat keikkuiluani. Saatiinpahan kerrostaloalueelle vähän actionia muuten niin rauhalliseen arkeen. Pieni joulukuusikin löysi paikkansa eikä ole rollaattorin ja keppien tiellä. Vanhat koristeet löysivät uudet paikkansa, vaikka nyt sai vähän miettiä, mikä tulisi mihinkin. Edelliseen mummulaan ne olisi osannut ripustaa vaikka silmät sidottuna paikoilleen. Eikä se joulukoristelaatikko oikeasti ollut niin suuren suuri, mutta se on jokavuotinen läppä The Joulukalenterista, oli koristeita sitten minkä verran hyvänsä.

Nyt on oma tietämys koetuksella, kun läheisistä yksi sun toinen kävelee keppien kanssa. Tämä kuntoutumisen jakso tuli oikeastaan hyvään saumaan, koska opit ei pääse näin lomallakaan unohtumaan. En tietenkään ole vielä mikään alan ammattilainen, mutta kiva vertailla omia tietojaan jo neuvottuihin asioihin. Klenkkasin ees taas itsekin ja testailin kyynärsauvaa, kun koskaan sellaiseen ei ole tarvinnut tukeutua ja toivottavasti ei tarvitsekaan. Meillä vaan tuntuu olevan nyt tulossa oikea rampojen joulu. Itsekin sain lähetteen, mutta en todellakaan aio pilata jouluani. Onneksi sain siirrettyä ensi kuulle. Olen pärjännyt jo monta kuukautta, joten muutama viikko lisää ei paljon paina. Onneksi auttavia käsiä on enemmänkin ja pääasia, että päästään saman katon alle.
 
Meinasi pihalla ihan häikiä.
Täältä mä tuun. Kantamukset pullollaan tuliaisia ja pikkujouluista jääneitä herkkuja. Hyvä kiertämään.


Tänään ei tarvinnutkaan busseilla takaisin kotiin niin kuin yleensä. Sain auton lainaan ja navin avulla suhasin pitkin kehiä ja väyliä hoitamaan asioita. Tarkoituksena oli ehtiä ennen pahinta ruuhkaa mutta silti tuntui, että autoja tuli joka suunnasta. Täällä niitä vaan tuntuu aina riittävän. Navi huutaa ohjeita ja käskee kääntymään tai ajamaan suoraan, mutta hereillä sai olla itsekin, että minkä niistä neljästä kaistasta välillä valitsi. Oli kuitenkin kiva kerrankin tulla ihan itekseen. On se, jos ei edes omaan kotiinsa osaa tulla. Liikun vaan niin paljon julkisilla tai jonkun kyydissä, että ei pahemmin tule heiluttua ratin takana. Auto olisi kyllä mitä parhain, kun liikkuu täällä Espoon sisällä. Omalla autolla hurauttaisin kouluunkin vähintään puolet nopeammin. Ehkä joskus aikuisena on neljä omaa pyörää alla. 

Tässä illalla pakkasin tavaroita varmaan kaksi tuntia. Sitten jalat teki stopin ja loput jää aamulle. Lähinnä on edessä se, että kumpi meistä kahdesta istuu laukun päällä ja kumpi yrittää laittaa vetoketjua kiinni. Mietin ja pohdin ja yliviivasin pakkauslistaa ja karsin vaikka kuinka, mutta silti tavaramäärä ei vaan meinaa huveta. Odotan niin Äidin ilmettä, kun huomenna hurautan mummulan pihaan, ja hän yrittää mahduttaa omia tavaroitaan autoon. Mutta tarvitsen niitä kaikkia vaatteitakin ihan varmasti. Pesukone pesee ja mitäs näitä muita hyviä lausahduksia on. Ehkä yöllä saan jonkun mielettömän älynväläyksen. Yleensä yön yli nukuttua asiat näyttää paremmalta. Ja kassimäärä ei tunnu enää niin isolta. Toivossa on hyvä elää, eikö niin.      

7. joulukuuta 2014

Pikkujoulut

Eilen vietettiin koulukavereiden kanssa pikkujouluja meillä. Päästiin purkamaan harjoittelun tuomia iloja ja tuskia ja nauttimaan nyyttäripöydän antimista. Tarjoilut eivät ainakaan loppuneet kesken. Tämä olikin tämmöinen prejoulu, josta jokainen vyöryi kotiinsa. Oli kiva maistella uusiakin makuja. Itse leivoin gluteenittoman omenapiirakan, jonka ohje onkin jo aiemmin näkynyt täällä. Oli hyvä, että tuli kysyttyä kaverilta, kuinka tarkkana hänen allergiansa kanssa saa olla. Pöytä katettiin aikalailla puoliksi, jotta gluteenittomat tuotteet erottuivat pöydästä. Olen miettinyt, olisiko gluteeniton ruokavalio itsellenikin parempi vaihtoehto, mutta vielä en ole siihen ryhtynyt. Punnitsen edelleen plussia ja miinuksia. Juuri leivästä luopuminen olisi suurin vaikeus itselleni. Ja kieltämättä gluteenittomat tuotteet ovat ihan eri hintaluokassa kuin rainbowt ja pirkat. Mutta toisessa vaakakupissa on kuitenkin se oma terveys ja hyvinvointi. Minun pitäisi ylipäätänsä saada ruokarytmini ja -tapani kohdalleen.  

Syömisen lomassa seurattiin silmä kovana itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja arvosteltiin pukuja tottakai. Muutamia naurunpyrskähdyksiä ja hämmentäviä asuja oli tänäkin vuonna, mutta ei mitään oikein kunnolla repäisevää ainakaan minun mielestäni. Kättelyn seuraaminen on jo monivuotinen tapa, jota ei voi ohittaa. Edelleen jään odottamaan, koska oma kutsu kolahtaisi postista. Sitä saakin odottaa hyvän aikaa.

Teemaan sopivasti jotain punaista.
Kaverin tekemän jouluinen uunijuustokakku. Mietinnässä, josko tämäntyyppistä leipoisin aatoksi.
Tykkään järjestää juhlia ja illanistujaisia. Kuitenkin minun oli vaikea eilen rauhoittua paikalleni ja keskittyä vain illanviettoon. Ajatukseni harhailivat koko illan, vaikka olin mukavassa seurassa ja juttua riitti. Lopulta vähän harmittikin, kun aika meni niin nopeasti ja kavereiden kotiinlähtö oli edessä. Jotenkin aina hauskat asiat menevät niin vauhdilla ohitse, ettei meinaa pysyä mukana. Kavereilta tuli ihana huomio, jäävätkö auttamaan tiskien kanssa, kun meillä ei olekaan tiskikonettta. Tiskiharjan kanssa ollaan kuitenkin jo niin hyviä kavereita ja meillä on monena iltana tapaamisia. Mutta ihana huomio kavereilta joka tapauksessa. Intouduin illalla siivoamaan kaikki juhlien jäljet ja sen jälkeen olinkin aivan poikki. T vielä hieroi jalkani, jotta pystyin sohvalta siirtymään peiton alle. Vielä on toiset pikkujoulut edessä, ja siellä onkin ihan toisenlaiset kujeet.         

4. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän juhlat

Nyt tuntuu jaloissa. Olipahan aikamoiset juhlat. Busseja saapui Finlandia-talolle jatkuvana virtana, kun jokaisesta Helsingin koulusta neljäsluokkalaiset tulivat opettajiensa kanssa juhlimaan kauniissa mekoissaan ja komeissa puvuissaan. Lapsia oli melkein kolmetuhatta aamun juhlassa ja iltapäivällä saapui toinen juhlaporukka. Tilaisuus alkoi Helsingin pormestarin vai oliko peräti ylipormestarin kättelyllä ja alkumaljoilla. Circus Helsinki esiintyi ennen tarjoilua, mutta meiltä esitys meni ohi. Juhlassa en juurikaan kerennyt kuvaamaan, joten osa kuvista on Ylipormestarin itsenäisyysjuhlan Facebook-sivuilta.

Tumma asu ripauksella blingiä.
Circus Helsinki. Kuva täältä
Chef Luolan herkkuja. Kuva täältä
Voileipäkakkua, porkkanakukkia ja tomaattia, juustokakkua ja muumi-suklaata.
Ohjelmaesitteessä luki yllätysesiintyjä ja veikkailuja tehtiin koko viikko, kuka siellä olisi. Tänään pihalla kuulin paljon puhetta Cheekistä. Pelkäsin pahoin, että minun tuurillani se olisi Robin. Mieluummin vaikka Isaac Elliot kuin hän. Edellisinä vuosina esiintyjänä on ollut mm. Diandra ja Elastinen. Joku lapsille sopiva se varmaankin on, niin kuin olikin. Kun juontaja sanoi esiintyjän nimen, ensimmäisenä olin kysymerkkinä, että kuka. 

Se olikin Molly, Voice Kids -voittaja. Kuva täältä
Kun Molly esiintyi, olin opettajan ja parin lapsen kanssa sivummalla. Huolehtimani lapsi pelkäsi erittäin paljon väkijoukkoa ja kova musiikkikaan ei ollut mieleen. Onneksi hän kuitenkin reipastui loppuajasta. Tanssimme yhdessä cicapoota, rockia, letkajenkkaa, chifi mixeriä ja folkia. Askeleet eivät olleet ihan justiinsa, koska kaikkia tansseja emme harjoitelleet etukäteen. Hauskaa oli kuitenkin sitäkin enemmän. Samalla bussikyydillä pääsimme väsyneinä, mutta iloisina takaisin koululle. Käytiin vielä syömässä ja siihen loppuikin minun harjoittelurupeamani. Jotenkin on nyt tyhjä olo, koska en menekään enää koululle. Käyn tiistaina kuulemassa numeron, mutta muuten tässä voikin jo ottaa lunkisti ja lomailla. Siis ihan oikeasti minun ei ole pakko enää tehdä mitään. Olen täyttänyt kalenterin vain kaikilla ihanilla jutuilla ja tapahtumilla. Olo vaan on aika heikko ja vetämätön. Intouduin liikaa musiikin vietäväksi. Mutta nyt onkin aikaa lepäillä.

3. joulukuuta 2014

Joulupalloja ja pilkkihaalareita

Eilen suuntasin harjoittelusta suoraan kaupungille. Nähtiin E:n kanssa, joka oli jo aloittanut ansaitun joululoman. Ajatusten tyhjentämistä kaakaokupin äärellä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Ja vielä sellaisen ihmisen seurassa, joka ymmärtää tätä tilannetta. Toisaalta on vähän haikea fiilis, etten enää ensi viikolla matkaakaan harjoitteluun. Lapsetkin kyselivät, että miten niin et tule perjantaina, etkä enää maanantainakaan. Huomenna juhlitaan itsenäisyyspäivää ykköset päällä Finlandia-talolla. Ihana tapa päättää tämä jakso elämästäni. Heitinkin, että ainahan harjoittelijan kunniaksi varataan Finlandia-talo ja juhlitaan isommin. Perussettiä.

Korvapuustia ei ole koolla pilattu.
Varmaan tämä pulla maksoi potut pottuina. Ahneella on just sellanen loppu. Nimittäin tässä illalla kokeilin huomisen asua ja luottomustan mekon vetoketju hajosi käsiin. Ei sitä saa enää korjattua, joten se siitä sitten. Nopea paniikki ja tuskanhiki. Mitä puen päälle, kun kaupatkin ovat jo kiinni eikä mitään mahkuja ostaa huomiselle mekkoa. Kauppojen koko värimaailma on aikas tummanpuhuvaa, mutta olen vain kävellyt vaaterekkien ohi ajatellen, että ei ole tarvetta, kun oma luottomekko roikkuu henkarissa kotona. Kuka niitä monia tarvitsisi. Tässä vaiheessa hakkasin päätä seinään. Sain lopulta monen kokeilun ja vaihtelun jälkeen koottua asun kaapin perukoilta, jossa voin tanssahdella valssin ja cicapoon tahdissa. Toisenkin opetuksen sain taas kantapään kautta. Näin muutama viikko sitten yhdessä vaatekaupassa mustapitsiset bolerohihat. Pystyisi yhdistämään melkeinpä mihin vaan ylöosaan, mutta jätin kauppaan toteamalla taas, että ei tälle taida olla käyttöä. Voi urpo. Tänään sitten etsin sitä samaa vaatepartta, kun huomenna sitä olisin tarvinnut, mutta ne oli jo loppuneet. Mitä tästä opimme.. Älä osta kaikkea mitä haluat, vaan mitä uskot tarvitsevan. Olen liian jahkaaja kaikkien hankintojen kanssa, että puolet jää hommaamatta.  

Mutta takaisin eiliseen. Ihastelin kaupungin jouluvaloja samalla, kun kierreltiin kauppoja. Mitään sopivaa ei tällä kertaa löytynyt. Ruokakaupan kautta kotiin, koska ruokahan sopii aina. Ostin myös kimpun krysanteemeja maljakkoon, kun jouluinen amaryllikseni pysyy vieläkin visusti kiinni. Tänä vuonna en tehnyt samaa virhettä, että runsaasti kastelemalla kukat aukeaisivat nopeammin. Toiveajattelua. Amaryllis kasvatti monta kymmentä senttiä vartta ja lopulta nojasi ikkunaan. Tällä kertaa luin ja uskoin kasteluohjeita, että kukka saa välillä kuivahtaakin kastelujen välissä. Täytyy vaan pakata kukka kotikotiin mukaan, että näen, kun se aukeaa. Kasvithan muutenkin tuntuu tykkäävän kaikesta ylimääräisestä siirtelystä ja matkustamisesta. 

Kamppi oli kuorrutettu punaisella.
Tykkäsin enemmän Forumin valomerestä.
Ihana Muumi tuli vastaan. Heti tuli mieleen, kenen kotia tämä sama hahmo voisi koristaa.
Lilaahan sen olla pitää.
Ja lisää palloja ympäri olkkaria.
Nyt unille, koska aamulla on aikainen herätys. Vähän turhankin aikainen, mutta on väkerrettävä hiukset ja naama kuntoon ennen kotoa lähtemistä. Peruslinja taitaa kuitenkin jatkua, että aamupalat vetelen matkan aikana bussissa. Hei huominen enää ja sitten alkaa kauan odotettu ja paljon puhuttu joululoma!

2. joulukuuta 2014

Satuhieronta - Tarina joulun tähdistä

Satuhieronnan nettisivuilla on joulukalenteri, jonka jokaisesta luukusta löytyy jouluinen satuhieronta. Ne ovat uusien Satuhierontaohjaajien tekemiä. Tämä satuhieronta tuli kuin tilauksesta, koska olen vielä pari päivää erityislasten parissa. Tarina joulun tähdistä paljastui luukusta yksi. Haluankin jakaa tämän ihanan tarinan täällä. Lapsenmielisenä seuraan silmät loistaen joulukalentereita. Eihän koskaan voi olla liian vanha. 

 Tarina joulun tähdistä
Tekijät: Salla Jämsén ja Petri Sipari

Olipa kerran kuusi, joka haaveili koristautuvansa joulukuuseksi. 
(alaspäin kaartuvia vetoja selkään kuin kuusen oksia) 
Niinpä se päätti kutsua luokseen kaikki tuntemansa tähdet.
 (kädet paikallaan selän päällä) 
Ensimmäisenä paikalle saapui punainen tähti. 
(piirrä tähti) 
Kuusi pyysi tähteä nousemaan ihan ylös – latvaan asti.
Ja punainen tähti kipusi latvaan, 
(kiipeä sormilla selästä pään päälle) 
mutta sanoi: ”Oi. Minua huimaa.
En uskalla olla näin korkealla. Haluan alemmas”.
Ja niin punainen tähti hyppäsi alemmalle oksalle
 (hyppäytä käsi päänpäältä olkapäälle) 
”Tässä on hyvä”, se sanoi.

Seuraavana kuusen luo saapui sininen tähti 
(piirrä selkään tähti) 
ja kuusi pyysi tähteä kiipeämään ihan ylös latvaan asti.
 (kiipeä sormilla selästä pään päälle) 
Ja sininen tähti kipusi latvaan, mutta sanoi: ”Oi. Minua huimaa.
En uskalla olla näin korkealla. Haluan alemmas”.
 (hyppäytä käsi toiselle olkapäälle) 
Ja niin sininen tähti hyppäsi alemmalle oksalle.
”Tässä on hyvä”, se sanoi.
  
Seuraavana kuusen luo saapui keltainen tähti 
(piirrä tähti)
ja kuusi pyysi tähteä kiipeämään ihan ylös – latvaan asti.
Ja keltainen tähti kipusi latvaan, 
(kiipeä sormilla selästä pään päälle) 
mutta sanoi: ”Oi. Minua huimaa.
En uskalla olla näin korkealla. Haluan alemmas”.
Ja niin keltainen tähti hyppäsi alemmalle oksalle
 (hyppäytä kätesi keskiselälle) 
”Tässä on hyvä”, se sanoi.

Viimeisenä kuusen luokse saapui kultainen tähti
 (piirrä tähti) 
Mutta kultainen tähti ei ollutkaan samanlainen kuin muut tähdet. 
Siltä puuttui kokonaan yksi sakara. 
Kuusi pyysi tähteä nousemaan ihan ylös – latvaan asti.
Rohkeasti kultainen tähti lähti kipuamaan kohti kuusen latvaa 
ja kohtasi punaisen tähden. 
(tee tähden kulkua käsillä)
”Kiipeä vain ylemmäs”, sanoi punainen tähti.
Kultainen tähti jatkoi kiipeämistään
ja seuraavaksi se kohtasi sinisen tähden. 
(tee käsillä tähden kulkua)
”Kiipeä vain ylemmäs”, sanoi sininen tähti.

Kultainen tähti jatkoi kiipeämistään 
ja viimeisenä se kohtasi keltaisen tähden. 
(tähden kiipeämistä käsillä) 
"Kiipeä vain ylemmäs”, sanoi keltainen tähti.
Lopulta kultainen tähti saapui kuusen latvaan,
eikä kultaista tähteä pelottanut ollenkaan.
 (kiipeä käsillä pään päälle) 
Ja kuusi sanoi: ”Oletpa sinä rohkea tähti!
Jää siihen. Tunnut hyvältä”.
Niin kultainen tähti jäi kuusen latvaan.
 (pidä käsiä hellästi paikallaan päänpäällä) 
Kuusi ihasteli itseään ja sanoi:
”Nyt minusta on tullut oikea joulukuusi”.
Ja yhdessä kuusen kanssa kaikki tähdet loistivat joulun iloa! 
(sivele päätä, selkää ja käsiä) 
Sen pituinen se. 
(laske kädet lopetuksen merkiksi selän päälle)
 
Kuva täältä

1. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 1. luukku aukeaa

Joulukuun ensimmäinen. Nyt saa oikeasti laskea päiviä aattoon. Lapsena tämä oli paras päivä, jos aattoa lahjoineen ei lasketa. Sai avata joulukalenterin ensimmäisen luukun ja yrittää irrottaa suklaa hajottamatta koko kalenteria. Meillä oli lapsena kotikotona ikikalenteri joitakin vuosia, jonka äiti täytti paperikarkeilla. Neljän sisaruksen kesken availtiin pussien rusetteja vuorotellen. Iltaisin muistuteltiin toisiamme, jos joku ei omalla vuorollaan ollutkaan herkkua käynyt ottamassa. Muistan, että yhdellä kaverilla oli oikea yllätysten ikikalenteri, jonka luukuista paljastui milloin kanelitankoja, kuivattuja hedelmiä tai nappeja. Oli siellä ihan suklaatakin ja karkkia, mutta ei joka luukussa herkkuja niin kuin meillä. Mielenkiinnolla odotankin, minkalaisia kalentereita muiden blogeista löytyy tänä vuonna.

Oman joulukuuni kruunaa The Joulukalenteri. Ensimmäisen kerran ohjelma näytettiin telkkarissa vuonna 1997 ja vain kahtena jouluna sen jälkeen. Voi sitä surkua, kun monia jouluja jäi välistä. Tämä on ehdottomasti parhain joulukalenteri, vaikka lapsena Näsää pelkäsinkin. Alkutekstit yleensä katsoin kädet korvilla ja välillä silmät kiinni. Joulukuussa en mielellään liikkunut yksin ulkona, koska olin varma, että Näsä tulee ja vie. Sisarukset eivät ainakaan yhtään helpottaneet asiaa. Yhtenäkin iltana toinen vanhemmista sisaruksistani tuli huoneen ovelle seisoskelemaan Draculan hampaissa. Olin varma, että minut viedään sänkyineen päivineen. Traumaattista. Nyt asialle voi jo nauraa kippurassa. Vaikka tosiasiassa en vieläkään tykkää liikkua pihalla pimeässä, varsinkaan yksin. Mitään vakavaa ei ole koskaan sattunut, mutta stressaajatyyppinä ei voi koskaan olla liian varma. Mieluummin katselen ikkunan takaa pimenevää iltaa. Nyt minun ei tarvitsekaan odottaa kotikotiin asti, että pääsen The Joulukalenteria katsomaan. T yllätti minut iloisesti. 


Tuota ylläolevaa Saapastanssia ei voi unohtaa, ja aina se nostaa hymyn huulille. Ihan varmana jossain pikkujouluissa tämä täytyy vetäistä. Video on täältä.

30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti

Tänään on ollut rento kotoilupäivä ja samanlaista on ollut oikeastaan koko viikonloppu. Suunnitelmissa oli juhlia ensimmäisiä pikkujouluja eilen, mutta viime päivinä ilmeni pari muuttujaa. Ei huvittanut enkä jaksanut liikkua sohvan nurkasta mihinkään. Sovittiin toiset glögittelytreffit porukalla ensi viikolle. Onhan tässä vielä aikaa. Olo heittelee ylös ja alas ja olen jo mennyt ihan sekaisin, koska olen terve ja koska kipeä. Heikottaa vaan, paikkoja jomottaa ja nenäliinat värjäytyy punaisiksi. Mutta hei, joulun väriä sekin tavallaan. Lepään ja rentoudun tämän viikonlopun, tai ainakin yritin. Jaksan sitten rutistaa viimeiset harjoittelupäivät kasaan. Ne nimittäin voi laskea jo yhden käden sormilla. Koulu ja harjoittelupaikka tulivat sen verran vastaan, että pääsin aloittamaan tutkintoviikon jo perjantaina ja teen lyhennettyä päivää ensi viikon. Oli meinaan niin lähellä, että heitän hanskat tiskiin ja keskeytän. En vaan jaksanut enää. Toisaalta viimeinen viikko ja sitten olisi pulkassa. Olen helpottunut, kun tilannettani kuunneltiin. Puhuminen auttaa. Harjoittelu on ollut antoisaa ja olen päässyt tutustumaan ihan erilaiseen arkeen. Kuitenkin päivät ovat henkisesti niin raskaita, että pääasiassa vaan nukun illat ennen seuraavaa aamua. Löysin tämän harjoittelupaikan itse ja onneksi tässä vaiheessa. Tuli selväksi, että suuntaudun opinnoissani ihan muualle. Vielä odottelen tulosta, onko valintani ensi vuodelle menneet läpi. Lähettelin viimeisimpiä tehtäviä arvioitavaksi. Vaikka ei kauheasti enää napannut kirjoitella, sain ne kuitenkin rutistettua kasaan, kun taustalla soi jouluradio. Yksi itsearviointi jää ensi viikolle ja sitten tämäkin rupeama alkaa oikeasti olla taputeltu. Joko tässä voisi ihan hymyillä asialle. 

Iltaisin on ollut aikaa katsella leffoja yhdessä. Valinnat eivät vaan ole menneet ihan nappiin. Katsottiin yksi päivä Sex Tape - kadonneen videon metsästys. Oli aikamoista kuraa suoraan sanottuna. Odotin leffalta vähän enemmän, mitä se sitten antoi. Ihan kokeilumielessä päätin myös katsoa T:n kanssa Guardians of the Galaxy. Traileri ei tehnyt minuun vaikutusta, mutta olihan elokuvalle annettava mahdollisuus. Kokonaisuus oli parempi kuin Sex Tapessa, mutta ei silti mitään tajunnan räjäyttävää. Ihan kelpo viihdettä illalla. Mietin vaan, nauroinko juurikaan kummassakaan leffassa. Tai sitten en vaan muista enää. Odotan jo, että pääsen ihan Finnskin penkeiltä katsomaan Nälkäpelin Matkijanärhi osa 1. Uusinta Hobittiakin odotan, mutta en ihan niin paljon, että olisin telttailut leffateatterin edessä. Ollaan jo monena kertana ostettu Hullareilta leffalippupaketti puoliksi, koska liput on ihan jäätävän kalliita nykyään. Tuntuu, että hinnat vaan nousee ja nousee. Silti on mukava päästä katsomaan pimeään saliin isolta screeniltä elokuvaa ja välillä ihan 3D:näkin. Silloin vain yritän muistaa laittaa piilarit päähän, ettei tarvi katsella leffaa tuplalaseilla.  

Viikonloppu on pitänyt sisällään muutakin kuin eri ruutujen tuijottamista. Oltiin molemmat kotona, joten kokkailtiin yhdessä ruokaa. Eilen herkuteltiin tortilloilla. Sitä pilkkomista ja paistamista tuntui vain riittävän. Lopulta jaksoin vain yhden syödä, vaikka silmät olisivat nauttineet enemmänkin. Uusi yritys huomenna, koska tänään ei tortillaletut lämminneetkään. Ensimmäisen adventin kunniaksi koottiin jouluruokapöytä. T teki karjalanpaistia ja minä fiksailin kaupasta ostetut laatikot. Vähän lisämaustetta kehiin. Odotan jo vesi kielellä äidin tekemiä jouluruokia, koska hän tekee laatikotkin itse. Nyt haluttiin T:n kanssa päästä vähän helpommalla. Pakasteessa ei ole tilaa säilöä isompaan satsia eikä ihan yhtä laatikkoa porkkanaa, lanttua ja imellettyä perunaa viitsi alkaa vääntämään. Onneksi loraus siirappia tekee kaupan versioille ihmeitä. Perunoita oli paistin kaveriksi ja vihreää salaattiakin löytyi. Masu kiitti ennen kuin kerkesin salaattiin asti.  Ensi kerralla täytyy aloittaa siitä.

Makua on siinä monenlaista.
Tavastani poiketen tämä on varrmaankin ainut ruoka, jossa makujen sekoittuminen ei haittaa.
Tälläinen herkkannos ilmestyy nenän alle seuraavan kerran jouluaattona.
Nyt jään laskemaan vatsaa ja nauttimaan kynttilöiden lepatuksesta. Rauhallista viimeistä marraskuun päivää!