31. toukokuuta 2014

Tupsulakin sydän sykkien

Nyt parhaillaankin monissa kodeissa ja perheissä juhlitaan koulun päättymistä, valmistuneita ja ylioppilaita. Puvut ja mekot päällä, kukat vaihtuvat skumppalaseihin ja hymyt kohdistuvat kameraan. Olin aamun töissä ja haikeasti katsoin heitä, jotka juhlavaatteissa hakivat viime hetken ostoksiaan ja kukkiaan. Korvissa soi vaimeasti gaudeamus igitur, kun muistelin työn ohessa omaa valmistumispäivää. Se oli yksi niistä onnellisimmista hetkistä elämässä. Mutta nyt ei ole tarkoitus muistella omia juhlia vaan kertoa viime lauantaista, josta jo lupailin aiemmin. 

Viime lauantaina oli ihanan aurinkoinen ja lämmin sää. Juhlittiin pikkusiskon valmistumista lähihoitajaksi perheen, sukulaisten ja ystävien kesken. Sisko valmistui jo viime kuun alussa, mutta siirrettiin juhlimista lähemmäksi kesää juurikin lämpimämpien säiden takia, jotta pystyy olemaan ulkonakin. Ja tällä kertaa se kannatti. Päivä osui meinaan ihan nappiin. Ja juhlat onnistuivat muutenkin hyvin.

Tuleva ja valmistunut lähihoitaja.
Juhlien teema oli nightmare & mustat lesket. Siskojen kanssa pukeuduttiin kaikki mustiin mekkoihin.
Tälläkin kertaa Äiti ylitti itsensä leipomusten kanssa.
Käytiin vielä ilta-auringossa ottamassa muutamat valmistujaiskuvat
ja nautittiin rantakallioilla illan lämmöstä.
Onnea vielä kerran kaikille valmistuneille!

23. toukokuuta 2014

Viime hetken järjestelyjä

Minilomalla kotikotona, täällä nyt olen koko loppuviikon. Tulin siskon kanssa eilen junalla. Matka meni yllättävän hyvin. Mitä nyt VR:n työntekijä yritti iskeä ennen kuin juna edes pääsi liikkeelle. Saatiin siskon kanssa hyvät naurut. Sisko ja veli tuli meidät hakemaan asemalta ja pysähdyttiin Elon Panchoon syömään. Kerettiin kotiin Suomi-Kanada -matsin toiseen erään. Pahalta näytti, mutta lopulta naapurit sai pidellä korvia, kun kuuden hengen voimin kajautettiin riemuhuudot. Niin ne Leijonien pelit vaan jatkuu, vaikka alkuerien meno ei oikein vakuuttanut. Lauantaina juhlitaan siskon valmistumista, joten onneksi seuraava Suomipeli tulee vasta illalla. Olisi muuten ollut vähän erilaiset sukujuhlat.

Lemppariannosyhdistelmä, joka ei tälläkään kertaa uponnut kokonaan. Mutta oli niin hyvää.
Tänään olen syönyt rauhassa aamupalaa aikaisin aamulla ja ottanut aurinkoa takapihalla. Tässä odottelen, että päästäisiin käymään sisarusten kanssa jätskillä. Näin ihanalla ilmalla voisin syödä jätskiä vaikka koko päivän. Ensin täytyy vain vähän järjestellä olkkaria uuteen uskoon, että mahdutaan paremmin juhlimaan. Takapihalle on jo paviljonki/huvimajateltta pystytetty ja sinne vielä laitetaan pöytäryhmiä. Maja koki kovia myrskyssä, mutta kestää vielä nämä juhlat hyvin. Illalla saadaan mummu ja pappakin tänne viikonlopuksi. En edes muista millon viimeksi ovat käyneet täällä siten, että itsekin olisin ollut paikalla. Vielä on ihan rento ja stressitön olo, mutta illalla voi iskeä pikku paniikki. Onko mekko sittenkään hyvä, onko valitsemani koru kiva, mitä jos kengät hankaa ja muuta mukavaa. Kivasti toissapäivänä vasta kokeilin mekkoani, että mahtuuko vielä kahden vuoden jälkeen päälle. Mitä sitä suotta liian aikaisin kokeilla. Onneksi äiti on järjestänyt monet isommatkin juhlat, joten sen puolesta kaikki on hyvällä mallilla. Kaikki tarjottavat on itsetehtyjä ja apuahan ei otettu vastaan kuin koemaistajina.

Pihat on koristeltu kukkasin. Tässä pieni maistiainen.
Palaan seuraavan kerran kertomaan juhlahumusta. Lämmintä ja kaunista säätä on ainakin luvattu.

21. toukokuuta 2014

Vänkää ja vapauttavaa

Nukkumista, matkustamista bussissa, matkustamista junassa, koulua, matkustamista junassa ja bussissa, nukkumista ja taas koulua. Alkuviikko meni tosiaan olemalla aamut ja illat koulussa, välissä kävin vetämässä päikkärit ja yöunet kotona. Meillä oli koulussa pakollisia tunteja, jotka pitää olla suoritettuna ennen elokuun harjoittelua. Maanantaiaamuna laboraatioissa harjoiteltiin vuodepesuja eli miten potilas pestään, jos häntä ei saa suihkuun. Pestiin myös vuorotellen toistemme hampaita, jotta sai tuntumaa sekä hoitajan että potilaan näkökulmasta. Olen oppinut luokkakaveriltani uuden sanan, vänkää eli jotain jännää tai metkaa. Ja nimenomaan vängältä tuntui. 

Illalla oli ergonomiaa. Harjoiteltiin yksin ja pareittain toisten avustamista, kun pitäisi nousta sängyssä ylöspäin ja kääntyä selältä kylkiasentoon. Kouluttajan tekemänä ohjaukset näytti aina niin helpolta, mutta oli haaste tehdä liikkeet painonsiirroilla ja nimenomaan ohjaamalla eikä nostamalla. Harjoittelussa täytyy kiinnittää huomiota selän suoruuteen, etten hajota itseäni heti ensimmäisellä viikolla. Illalla kotona tuntui hartioissa eli vielä täytyy reenata oikeaa asentoa. Helposti roikun pyöreällä selällä sängyn päällä ja se jos mikä kuormittaa.

Tiistaina laboraatioissa oli vuorosssa injektiot. Tiesin, että tämä oli edessä, mutta silti päässä pyöri todella paljon, kun jäätiin ryhmän kanssa luokkaan. Kouluttaja kyseli jokaiselta tunnelmia, joten sanoin ihan suoraan, että silmissä heittää. En saanut lähteä paikaltani liikkeelle yhtään, jos tuntui siltä, että kupsahdan maahan ja sänkykin oli valmiina, jos haluan pitkälleni. En tiennyt, että näin paljon kammoksun pistämistä, vaikka verikokeissa olen aina oikein tuijottanut, kun minua pistetään. Eniten jännitti juuri se, että pitäisi toista pistää.  Harjoiteltiin ruiskuneulan käyttöä ja sitten jo pitikin pistää itseä vatsaan ihon alle. Hermoilin toiseksi vikana ja silmät kiinni nojasin päätä käsien väliin. Mutta oli se vaan itsekin tehtävä. Kouluttaja seurasi tarkkaan vieressä. Motoriikkani oli kuulema hyvä ja olin erittäin rauhallinen. Eikä se sitten nipistänyt kuin vähän ja hengissä olen. Tauolla olin kuulema aika kalvakan näköinen, vaikka yritin vähän syödäkin eväitä. Pahin olikin edessä eli toista pistäminen käsivarteen. Mitään en niin pelkää kuin, että toista sattuu. Taas jäin aikalailla viimeiseksi. Pistäminen onnistui rauhallisesti ja motorisesti hyvin. Itse pistoksen saadessa tuntui, että kipu säteilee koko käsivarresta aina sormenpäähän asti. Eli kirpaisi kunnolla. En pystynyt rentoutumaan tarpeeksi. Mutta nyt ne on ohi. Seuraavat pistot tuleekin sitten ihan tuntemattomille harjoittelussa, joten ei ainakaan yhtään helpota jännitystä. Täytyy ajatella työ vaan työnä. 

Koulun välissä kävin lääkärissä, koska ei tämä istuminen vieläkään luonnistu normaalisti. Lääkärikin yritti piristää, että ainakin jalkalihakset vahvisuu, kun viikon olen vaan seisonut tai ollut kyljellään. Pieniä hetkiä pystyn istumaan putkeen. Saikku jatkuu koko tämän viikon. Pääsispä vaan pian tästä kipulääkekierteestä. Näen punaista aina, kun pitää ottaa lääkkeitä, mutta ilmankaan en pysty vielä olemaan.

Eilenillalla menin vielä ergonomian tunneille, vaikka tuntui, että usko loppuu omaan oloon. Oli vain mentävä. Harjoiteltiin potilaan avustamista lisää. Tällä kertaa avustettiin nousemaan sängyllä istumaan, istumasta seisomaan sekä siirtymään sängyltä pyörätuoliin ja takaisin sängylle. Onneksi on erinäisiä apuvälineitä, että sata kiloakin saadaan avustettua ilman varsinaista nostamista. Kouluttaja on joka kerta näyttänyt oikeaoppisen tekniikan ja myös sen, mitä sitten käytetään hoitopaikoissa, vaikka ei saisi. Ne on vain hyvä tiedostaa, kun tulee harjoittelussa vastaan. Melkeinpä jokaisella hoitajalla on oma tyylinsä toimia. Nyt on oikea tietoähky, koska harjoiteltiin niin paljon, etten todellakaan muista vielä kaikkea. Loppuviikosta voisinkin vähän treenata, kun menen kotikotiin. Ja muutenkin verrata, mitä itse olen oppinut ja mitä jo valmistunut sisko osaa. Odotapa vaan siskoseni.

Loppuun vielä kuvia viikonlopulta, josta minun piti oikeasti tulla kertomaan. En antanut kivun lamaannuttaa, vaan lähdin perjantaina siskolle yöksi. 

Aamupalaksi tehtiin siskon kanssa lämppäreitä, nams.
Sohvalta kurkki tällainen hauvelityyny, joten pitihän se nostaa kuvattavaksi.
Lauantaina sain ihanan E:n tänne Espooseen, ensimmäistä kertaa meillä käymään. Vierailu oli nopea, mutta loistava piristysruiske. Oltiin ilta rennosti sohvalla, katsottiin pari leffaa ja höpötettiin tyttöjen juttuja. 

Sain muumituliaisia. Päivän paras hetki on hyvin kuvaava nimi, koska on ihan parasta teetä. Purkista paljastui muumikeksejä, jotka olivat uudistuneet. Onneksi maku on säilynyt ennallaan. Kiitos E! Voi tänne silti muutenkin tulla käymään.
Sunnuntaiaamu aloitettiin rauhassa aurinkoisella parvekeaamupalalla.
Päivän asua. Mekoilla olemisen harjoittelu jatkuu.
Sunnuntai menikin kokonaan kaupungilla, kun ensin saatin E:n takaisin junaan ja hengailin siskon kanssa nauttien aurinkoisesta kelistä. Illalla huomasi, että lepo olisi ollut kanssa ihan hyvä valinta. Tuli vähän rasitettua liikaa, mutta oli vaan niin hauskaa, ettei muusta väliä.

Mantan kanssa yhteiskuva, kun vappuna en lähtenyt katsomaan lakitusta.
Kesäratikka, avomallia.Täytyy joku kerta kokeilla.
Poikettiin Iittalan liikkeeseen ihastelemaan kaikkea lasista tehtyä.
Ja naurettiin kippurassa näille lasisille ketuille, jotka oli ihan jäätävän kalliita. Tällainen kotiin takan päälle, kyllä.
Morrison's ei pettänyt tälläkään kertaa. Lohisalaatti ja ranskikset, ihan lempparit tuolla.
Oho, tuli taas tämmönen maratonpostaus. Onneksi olkoon, jos jaksoit rullailla tänne asti.  

16. toukokuuta 2014

Kaikki irti pienimmistäkin iloista

Miten sitä aina haluaakin tehädä juuri sitä, mitä ei pysty? Kipeänä maatessa aurinko paistaa niin houkuttelevasti, että tekisi mieli lähteä ulos lenkille tai muuten vaan kävelemään. Kun pitää välttää istumista, ei mikään muu asento tunnu kivalta ja ärsyttää, kun ei pysty istumaan. Juuri tältä on tuntunut nämä pari päivää. Pystyn istumaan tällä hetkellä muutaman minuutin putkeen sohvalla, hienosti sohvatyynyjen välissä. Istuminenhan on joidenkin tutkimusten mukaan vaarallista. Nyt vasta tajuan, kuinka paljon päivästäni kuluisi istuen. Ihanasti eilen paistoi aurinko, mutta pystyin nauttimaan siitä vain ikkunan läpi. Oli ihana tuntea vastaleikatun nurmikon tuoksu yksi päivä koulusta tullessa. Nyt ei auttanut kuin muistella sitä tuoksua. Tietysti tänään, kun on pakko lähteä liikenteeseen, ulkona sataa vettä. On muuten aika extremeä seistä julkisissa, kun bussi kiihdyttää ja jarruttelee vähän väliä. Yritä siinä sitten pysyä pystyssä, sotkeutumatta lastenrattaiden pyöriin ja saada murhaavia katseita, jos meinaat horjahtaa jonkun päälle.

Ajatukset poikkoilee nyt aikas mojovasti, joten sotketaan punaista lankaa vielä lisää. Keskiviikkona siis matkasin suoraan koulusta kaupunkiin ja lääkäriin. Minulla on matkakortille ladattuna Espoon sisäistä kautta. Yleensä jään tietyllä asemalla kyydistä, kun matkaan kotiin, ja se on vielä rajojen sisällä. Mutta silloin en ollutkaan suoraan kotiin menossa. Vasta pitkän ajan päästä tajusin, että matkustan pummilla eteenpäin. Äkkiä kävin lataamassa uuden, oikean lipun, enkä yhtään liian aikaisin. Seuraavalla asemalla ilmestyivät lipuntarkastajat ja olisin saanut oikein mojovan kevätbonuksen. Suojelusenkeleitä oli matkassa. Tuntuu muutenkin, että enkeleitä on ollut matkassa enemmänkin. Olen jotenkin niin ajatuksissani matkannut julkisissa, että matkaan minne sattuu. Yksi aamu olin menossa normaalisti kouluun, mutta en vaihtanutkaan bussia. Huomasin vasta myöhemmin, että se bussi, missä minun pitäisi jatkaa matkaa, on tuossa vieressä. Ajatuksissani olin menossa töihin, vaikka oli kouluaamu. Onneksi kerkesin oikeaan junaan ja kouluun ihan ajallaan. Viime tiistaina ei käynyt ihan niin onnekkaasti. Tällä kertaa vaihdoin bussia niin kuin pitikin, mutta en tajunnut jäädä asemalla kyydistä. Huomasin vasta useita pysäkkejä myöhemmin, että istun täällä edelleen. Äkkiä bussista pois ja asemaa kohti. Kerkesin silloinkin ajoissa kouluun ja lääkehoidon tenttiin. Keskiviikkona en meinannut koulusta lähdettyä jäädä asemalla pois ja vaihtaa junaan. On nyt jotenkin niin hankalaa tehdä vaihtoja oikein.

Nyt voin tavallaan alkaa rentoutua, koska stressi toivottavasti vähenee. Leikkaus on takanapäin, kamalana muistona, mutta kuitenkin. Kipulääkkeitä joudun vielä vetämään tasaisesti, ja olo ei ole mitä parhain, mutta kyllä se tästä helpottaa ajallaan. Kesäksi olen kerrankin ihan terve. (Koputan puuta.) Koulutehtävätkin on tehtynä, ihan mustaa valkosella ja palautettuna koulun palvelimeen. Vielä on muutamia esityksiä koulussa, mutta kirjoittaa ei tarvitse vähään aikaan, ainakaan mitään isompia töitä. Kouluhan jatkuu puoleen väliin kesäkuuta ja pakollisia tunteja on kiitettävästi. Mietityttää tulevan maanantain kymmenen tunnin istuminen koulussa. Siinä on sisu koetuksella, mutta onneksi on lyhyempiä ja pidempiä taukoja välissä. 

Sisko oli ihanasti piristämässä minua, kun tuli keskiviikkona yöksi. Otettiin rennosti, luettiin lehtiä, katsottiin telkkaria ja naurettiin vedet silmissä yhden tutun tekemille hauskoille videoille. Miten sellaisen ohjelman saa omaan puhelimeen, jossa kuva ja ääni vääristyy ihan totaalisesti.. Siihen asti piristän  päivääni niillä videoilla, mitä jo on. Videot olisi ihan selvästi youtube-kamaa, mutta en jaa niitä edes tänne. Tekijä toi tietämättään paljon iloa viime päiviini.

Lohtuherkuista ei ainakaan ollut pulaa.
Tässä odottelen pääsyä lääkäriin. Tai paremminkin sitä, että pääsisin sinne lähtemään. Jostain syystä lääkäri ei suostunut heti kirjoittamaan sairaslomaa, joten joudun hakemaan lapun toiselta lääkäriltä. En todellakaan ole työkunnossa, vaikka istumaan ei sielläkään kerkeäisi. Liikkuminen on vaan ajoittain niin hidasta, tuskanhymy kasvoilla, etten mene edes yrittämään. Illalla katson, jaksanko matkustaa siskon luokse yöksi. Ei tarvitsisi yksin olla koko ajan. Seisten matkustaminen jatkuu, mutta vahvistuupahan jalkalihakset. Kaikella on tarkoituksensa.

11. toukokuuta 2014

Surua kyynelin kastella täytyy, jotta se puhkeais kukkaan

Sunnuntai-ilta on pimenemässä ja viikonloppu on taas lopuillaan. Perjantain pakersin ryhmätyön parissa, aivan ajatukset uppoutuneena tule-sairauksien hoitoon. Viimein sekin työ on valmis. Loppuja pilkunviilauksia piti tänään vielä tehdä, mutta nyt se on palautettu, enkä voi siitä enää mitään muuttaa. Jotenkin tuo isoin työ kevensi taakkaa harteilta eikä muut deadlinet tunnu enää juurikaan. Tai tältä tuntui oikeastaan perjantaina.  Tosin se olikin vain hetken helpotus ja huuma, ja paineet ovat palanneet taas.

Lauantai vilahti töissä, pitkästä aikaa iltavuorossa. Tuntui jotenkin tosi hassulta syödä kotona rauhassa aamupalaa ja katsella Harry Potterin neljäs leffa loppuun. Yleensä juuri siihen aikaan on järjettömän kiire ja nyt sain vain istuksia paikallani. Illalla oli ihana kaatua omalle sohvalle ja seurata Euroviisuja. Joka vuosi havahdun vasta lähetyksen alettua, että ei taas. Suomen kommentaattorit on vaan jotain niin jäätävää kuunneltavaa. Taas kerran oli sellaisia heittoja, joita ei tajunnut kuin juontaja itse. Mistä näitä tyyppejä oikein löytyy? Samaa voisi kysyä osalta valituista esiintyjistä. Mukana oli taas myös niitä perus Euroviisuesityksiä, joista miettii, että onko kaikki muumit laaksossa. Mutta siis pääosin ihan mukavaa viihdettä, jota on vaan seurattava joka vuosi. Softenginen Something better -biisistä tykkäsin ja sitä voi kuunnella vielä viisujen jälkeenkin. Voittaja minulle selvisi vasta tänä aamuna, hups.

Viisueväät. Nyt on taas se vaihe, että tekee mieli korkata, mutta sen jälkeen ei enää uppoakaan.
Tänään tein taas vaihteeksi koulutehtäviä. Ihanasti koko päivä ruotsin parissa pakertaen. Hetki meni, että palautui konsukiepret ja ylipäänsä ruotsin sanat päähän. Mutta ai että tykkään, pitkästä aikaa saa opiskella kieliä. Jos tätä puhepuoltakin saisi kohennettua, kun tunnilla puhutaan pääasiassa pelkkää ruotsia. Ensimmäisellä tunnilla tuli olo, että tack och adjö, mutta siltä ei tunnu enää. Nyt oikein odottaa, että olisi maanantai. Tässä illalla leivoin vielä pullaa. Saatiin poikien kanssa lämpimäisiä kisakatsomoon. Itse en oikein jaksa keskittyä kiekon seurantaan, mutta hätkähdän aina karjaisuihin, kun tulee maali tai jäähy. Kummasti pysyy tilanteen tasalla.

Näppäimistöä olen saanut tässä tällä viikolla naputtaa oikein kunnolla. Tarkoitukseni on saada kaikki palautettavat työt viimeistään huomenna valmiiksi, vaikka osaan deadlineista on yli viikkokin aikaa. Toisella silmällä olen yrittänyt lukea tiistain lääkehoidon tenttiin, mutta se on jäänyt aikalailla yritykseksi. Sormet ristiin, että läpi kuitenkin pääsisin. Huvikseni en näitä tehtäviä kiireellä pakerra, vaan minun on oikeastaan pakko. Keskiviikkona menen koulun jälkeen lääkäriin ja leikkauspöydälle. Tällä hetkellä minua stressaa ja pelottaa ihan kauheasti. Ei niinkään itse leikkaus, vaan sen jälkeinen olotila. Lääkäri varoitteli ainakin muutaman päivän mojovista kivuista ja istumista pitää välttää kokonaan. Koko ajan olen vain miettinyt, miten pärjään yksinäni kotona eikä käynyt edes mielessä, että tarvitsisin kotiinpääsyyn apua. Onneksi sisko sai järkättyä työnsä niin, että pääsee mukaani sairaalaan ja tulee meille yöksi. Loppuviikko menee kotona sairaslomalla ja toivottavasti se riittää palautumiseen. Arki ja pakolliset tunnit odottavat. Osan tunneista pystyn tekemään etänä, mutta istumistakin on tiedossa. Sisulla tässä on painettu tähänkin asti, ja voihan olla, että näen kauhukuvia ihan turhaan.

7. toukokuuta 2014

Opiskelua

Näissä uusissa allergialääkkeissä on pakko olla jotain piristeitä tai sitten allergiasuihke vaan toimii. Tänään oli aika vetämätön olo, joten oli hyvä vain olla kotona. Nautin ihanasta auringosta ikkunan läpi. Pelkkä parvekkeella käyminen toi tukalan olon. Sadepäivätkään ei tunnu helpottavan tarpeeksi, vaikka tässä toukokuun aikana on tullut koettua vedet, rännät ja rakeetkin. Kokeilin tuulettaa kämppää, mutta mieluummin kärvistelin kuumuudesta kuin siitepölyistä kurkussa. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun reagoin näin vahvasti, joten en osannut aloittaa lääkitystä monta kuukautta sitten. Mutta siis se piristävä vaikutus ja heti perään puhuin vetämättömästä olosta. Ei jotenkin käy yksiin, mutta jollain ilveellä kuitenkin sain kirjoitettua kolmetoista sivua tenttitärppien vastauksia ensi viikon tenttiä varten. Meillä on kasa valmiita kysymyksiä, joista tenttiin tulee muutama. Opettelen siis kaikki, koska läpi on päästävä. Uusintatentti osuu nimittäin sopivasti pääsykokeiden kanssa päällekäin. 

Niin ne pääsykokeet. Hain taas sairaanhoitajakouluun nuorten yhteishaussa ja pääsykokeet on kesäkuun alussa. Tämä kerta eroaa aiemmista siten, ettei ole aikaa lukea materiaalia ollenkaan. Menen kuitenkin kokeilemaan koetta. Ensimmäinen vaihtoehtoni oli DIAK:in sairaanhoitolinja, johon ei edes ole ennakkomateriaalia luettavaksi. Pääsykoe sisältää psykologisia testejä ja haastatteluja, joten toivon, että tällä kertaa tärppäisi. Aiemmin mietin, että suoritan tämän lähihoitajakoulun joka tapauksessa loppuun, vaikka pääsisinkin AMK:hon. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, kun vähän laskeskelin. Olen tehnyt mielessäni jopa listoja plussista ja miinuksista kummankin koulun kannalta. Nykyisestä koulusta tykkään ihan tosi paljon. Meillä on huippuryhmä ja vaikka välillä onkin paljon luettavaa ja kalvosulkeisia, päästään paljon tekemään ja harjoittelemaan. Se fakta kuitenkin on, että todella paljon saa itse opiskella ja opetella. Koulussa käydään lähinnä kuuntelemassa, mitä kotona pitää tehdä. Paljon on erilaisia ryhmätöitäkin. Tykkään kuitenkin, että saan itse aikatauluttaa tekemiseni, eikä koulussa tarvitse istua kahdeksasta neljään. Itseä vartenhan tässä päntätään, että osaisi edes jotain tulevissa töissä.
Eilen meillä alkoi laboraatiot. Alunperin minun piti olla injektioryhmässä, mutta tässä olotilassa en olisi uskaltanut pistää itseäni, saati sitten muita. Oli ihan hyvä vaihtaa verenpaineryhmään. Haastetta oli siinäkin ihan tarpeeksi. Vaikka nämä laboraatiot ovat ehdottoman tärkeitä tunteja, kipeänä tuleminen oli vika tikki. Opinpahan kuitenkin, miten mitataan elohopeamittarillakin verenpainetta. Digiversio on niin helppoa, kun nappia painamalla saadaan tuloksia. Elohopeamittarilla mitattaessa sai keskittyä niin moneen eri asiaan, joita en olisi voinut kuvitellakaan. Käytännössä se verenpaine kuunnellaan ja mittari vain näyttää lukemat. Olin oikea joka hoitajan unelmapotilas elävänä kuolleena. Lopputunnista edes kouluttaja ei enää kuullut pulssiani, vaikka ihan elin ja hengitin siinä pöydän toisella puolella.

Tällaista täälläpäin ruutua. Kiirettä pitää, joten automaattisesti tänne kerkeän vähemmän. Tai no kiireestä en niinkään ole varma, mutta stressiä ainakin riittää asiasta jos toisestakin. Loppuilta meni sohvalla katsellen HP1. Mikä olisikaan parempi tapa viettää kipupäiviä kuin aloittaa Harry Potter -elokuvien maraton. Ei tämä ihan mikään maraton ole, jos katson juuri ja juuri yhden leffan illassa, mutta kumminkin. Huomasin myös, että kaksi viimeisintä leffaa uupuu kokoelmasta, joten täytyy ne jostain metsästää.  

Valkosuklaakaakaota eilen lääkäriin pääsyä odotellessa. Yleensä juon tätä takeway-mukista junassa, joten nyt tuntui jännältä istua kahvilassa, vedellen isoa lasia maitoa.
Kuvasaldo on tosiaan hyvin heikkoa, koska kuvailulle en ole jaksanut oikein uhrata ajatuksia. En ole kuitenkaan ihan kokonaan kadonnut, vaan täällä ollaan. Palaillaan taas paremmalla ajalla. Tässä on tapahtumassa isoja ja pienempiäkin asioita, mutta niistä kertoilen sitten myöhemmin. Osa hyvin henkilökohtaisiakin juttuja, joten sekin voi vaikuttaa tähän kirjoittamiseen. Ajatukset poukkoilee aika paljon jo nyt, joten parempi vaan iskeä se viimeinen piste.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Tasan viikko on vierähtänyt vappuhulinasta, joten mikä olisikaan otollisempi aika palata tuohon tunnelmaan. Vappu meni sohvalta vauhtia ottaen. Viime keskiviikkona koulun jälkeen paistelin vappumunkkeja ja valmistelin seuraavan aamun brunssieväitä, järjestelin kämppää vappukuosiin, korkkailin ja kuuntelin musiikkia. Kerkesin sohvallakin istuksia tovin ennen iltaa ja Dipolin vappubileitä. Kerrankin oli töistä vapaata, mutta en vaan kerta kaikkisesti jaksanut lähteä kaupungin vappuhulinaan seuraamaan Mantan lakitusta. Mieliala vaihteli pitkin päivää, että juhlisko vai ei. Onneksi kuitenkin lähdin. Ilta meni kivasti. Dipolissa oli joitain ihan ihme esiintyjiä, mutta onneksi oli hyvä seura. Vappumunkit tekivät kauppansa vielä yömyöhäänkin, kun pari kaveria piipahti ovella. Kerrankin osasin paistaa kohtalaisen määrän, koska ei tarvinnut pakkasta täyttää munkeista moneksi kuukaudeksi. Ollaan sovittu, että T hoitaa simapuolen ja mitään kaupan litkuja ei meillä kelpuutetakaan. Hyvältä maistui tämänkin vuoden erä, vaikka tuorehiiva korvattiin kuivahiivalla. 

Puin keltaista, joten kesän olisi parempi alkaa tulla.
Kevyttä kettingiä, vihdoin löysin kunnon kokoisen käsikorun hajonneen tilalle.
Tämän vuoden satoa.

Alkosta oli loppu kaksi lemppariskumppaani, joten kokeilin tätä ihan uuden uutukaista. Tuli yksi lemppari lisää, makean hunajainen Barefoot Bubbly.
Kotimatkalla ohitettiin vappubileet liikenteenjakajassa, mielikuvitusta on käytetty.
Serpentiinit on jo heitetty roskiin, joten ensi vuoden vappua odotellessa. Jos sitten jaksaisi mennä taas Ullikselle brunssittelemaan vappupäivänä. Kylmä ja sateinen keli ei houkutellut pihalle. Napa paukkuen herkuteltiin brunssilla omassa olkkarissa. Sohvalla menikin koko päivä, välillä kylkeä kääntäen ja leffaa katsellen. Ihanan rentoa olemista. Eikä kumpikaan ajatellut koulujuttuja koko päivänä.

Herkkuja ja terveellistäkin hyvää: patonkia, valkosipulilevitettä ja kasviksia, nakkeja, majoneesi-kanasalaattia, viinirypäleitä, perunasalaattia, pähkinöitä, vadelma-mustaherukkasmoothieta sekä tietysti sokeripommimunkkeja ja tippaleipää. 
Ei ihme, ettei päästy sohvalta ylös koko päivänä.

Skumppa vaihtui seuraavana päivänä muumilimuun.
Toisen brunssikattauksen tein lauantaina, kun äiti ja sisko tulivat piipahtamaan. Sain vihdoin hullarikassillisen ostamiani tuotteita. Kertaakaan en itse käynyt Stockan hulluilla päivillä, mutta kummasti raha muuntui tililtä tavaraksi. Four reason -tuoteperheeni vain kasvaa. Edellisten kaveriksi on nyt hommattuna pumppupulloina värjätyille hiuksille sopivaa shampoota ja kosteuttavaa hoitoainetta. Ajattelin, että pumppupullo olisi kätevä, mutta se pumppuosa on niin pieni, että yksi painallus on aika vähän. Riittoisaa tavaraa ainakin, kun ei raaski lotrata. Silmämeikinpoistoainetta kuluu jotenkin ihan tosi paljon, joten nyt on hamstrattuna Niveaa kaappeihin. Lisäksi ostin color mask coffeeta ja tangle teezer eliten. Enää ei tarvitse haeskella repuista, laukuista ja kaapeista, että mihin jätin harjan tällä kertaa, kun original sai kaverin. Leffassakin päästään käymään muutamaan otteeseen. Muutamia hyviä on jo mielessä.


Vedenkestävä ripsari onkin aika ykkösvalinta vuotavien silmien kanssa. Tai niin ainakin luulin. Olen joutunut nyt vähentämään ripsarin käyttöä, koska silmät ei vaan kestä. Alkuviikosta silmät vetistivät niin paljon, että ihka ensimmäistä kertaa vedenkestävä ripsari petti. Näin ei ole käynyt koskaan aiemmin, koska pysyy jopa suihkussa, kun kokeilin. Ja suurin syy tähän vetistelyyn on tuo pirun siitepöly. En enää tiedä onko tämä pelkkää allergiaa vai sen lisäksi flunssaa, poskiontelo- ja silmätulehdusta. En jaksa enää. Viikonloppu meni kokonaan töissä. Työkaveri kysyi olenko varma, että on pelkkää allergiaa, koska kuulostin niin pahalta. Siitä se ajatus sitten lähti. Maanantain ja tiistain rutistin vielä jotenkin koulussa, nenäliinoja ja kavereiden korvia kuluttaen. Oli vaan niin pakollisia tunteja, että helpommalla pääsin, kun vaan istuin siellä. Loppuviikko meneekin kotisohvalla. Sain pussillisen vahvempia allergialääkkeitä ja -suihkeita. Koulujuttuja pitäisi työstää urakalla, koska deadlinet lähestyy. Aiheet kiinnostavat, mutta tässä olotilassa näppäimistöllä kirjoittaminen kaikuu oikein korvissa ja ottaa päähän. Mutta tuloksia on tultava. Oikein odotan, kun saan yksi kerrallaan yliviivata tehtävälistaa pienemmäksi.