30. elokuuta 2014

Elämä on varjoa ja valoa

Heinä-elokuun vaihteessa olin vielä viimeisiä päiviä kesälomalla kotikotona ja ne olivat kyllä ihan huippupäiviä. Uin, saunoin, näin ystäviä, hengailin kotona ja juhlin illanvietoissa. Elokuun alun viikonloppuun kiteytyi kyllä kaikki, mitä voin hyvillä mielin muistella näinä sateisina, syksyisinä päivinä. Siellä ollessa kävin myös parturissa hemmoteltavana useamman tunnin ajan. Minulla on ihan luottopaikka enkä muissa oikein edes osaa käydä. Raidoitettiin lisää ja tyvessä päästiin pari astetta vaaleampaan. Lähtökohta on vaan niin tumma, että tässä on projektia edelleen.

Hiukset ennen ja jälkeen. Pituudesta ei tällä kertaa näpsäisty juurikaan.
Se tunne, kun värjäyksen ja pesujen jälkeen aletaan kuivata hiuksia. Lueskelin lehteä ja välillä vilkuilin, miltä alkaa näyttää. Fiilikset oli hengen salpautuminen ja päässä kirkui ääni apua apua apua. Ajattelin, että jos keskityn lehteen oikein kovasti, peilikuvani muuttuu ennalleen. Meitä on nyt siskokset tumma, vaalea ja minä porkkana. Parturissakin osasin vaan hölmistyneenä sanoa, ettei koskaan ole olleet tämän väriset ja ensi kerralla jatketaan taas. Hypistelin vaan hiuksia ja yritin tottua uuteen peilikuvaani. Nyt on tummia, rusehtavan punertavia ja vaaleita raitoja päässä. Ja näin kuun lopussa olen jo ihan tykästynyt tähänkin värivaiheeseen. Aion siis palata samaan parturiin jatkossakin. Muutamilta on tullut jopa kehuja, kun olen kokeillut jotain uutta. 

Seuraavana päivänä olikin perjantai ja ensimmäiset juhlat tiedossa. T:n äiti oli kutsunut sukulaisia, ystäviä ja tuttuja istumaan iltaa metsästysmajalle. Minulla on ihan äärettömän huono nimimuisti, vaikka kasvoista tunnistinkin suurimman osan porukasta. Illalla oli ohjelmanumeroita ja muuten seurustelua. Emäntä oli taas laittanut parastaan, nälkä ei kyllä yllättänyt koko iltana. Boolia oli tarjolla ja minut laitettiin sahtiakin maistamaan. Silti otin illan ihan suht rauhallisesti. 


Lauantaina ajelin ystäväni luokse vaihtamaan kuulumisia. Sanon tämän varmaan joka kerta, mutta nähdään ihan luvattoman harvoin. Onneksi edes välillä. Yritän joka kerta mahduttaa kalenteriin aikaa, että näkisimme, kun reissaan kotikotiin päin. Pikkukaverimmekin kasvaa niin hurjaa vauhtia ja on niin nauravainen ja elämäniloinen. Minun ja E:n vierailun aikana taisi kuitenkin käydä koko tunneskaalan läpi. Päällimmäisenä jäi mieleen, että sellainen sylivauva teputtaa nyt lelukärrynsä kanssa niin mallikkaasti menemään. Niin ne lapset kasvaa. Se tarkoittaa sitä, että mekin vanhetaan väistämättömästi. Alkuillasta näin vielä muitakin ystäviäni ennen kuin palasin kotiin laittautumaan iltaa varten. Parkanoon avattiin uusi baari, joka käytiin siskon ja hänen kaveriensa kanssa katsomassa. Siirryttiin sieltä aika nopeasti Stageen, vaikka sisäänpääsymaksu olikin aika suolainen Hunksien esiintymisen takia. Nyt nekin on sitten nähty, vähän turhankin läheltä. Tanssittiin koko ilta ja oli tosi hauskaa.  

Sunnuntaina tuntuikin jaloissa oikein kunnolla, että balleriinoissa on tullut tanssittua ja pompittua oikein olan takaa. Nimittäin elokuu onkin ollut aika tuskaista alamäkeä. Mietin pitkään sanonko tästä asiasta sen enempää, koska olen kuitenkin jonkun verran jo asiasta kirjoittanut. Mutta nyt tulee sitten vuodatusta kerrakseen. Nimittäin jalkani ovat paskana edelleen. Ensimmäisen kerran ne oireilivat ennen kesälomaa heinäkuun puolella. Ravasin lääkäreissä ja fyssarilla otettiin oikein tehokuuri. Lomani ei siirtynyt, koska lääkärin mielestä tila on ohimenevä ja lomailu voisi rentouttaa. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan loma meni parempien ja huonompien päivien merkeissä. Barcelonassa käveltiin ja kiereltiin joka päivä, koska haluttiin nähdä ja kokea mahdollisimman paljon enkä halunnut jalkojen olla esteenä. Kävelyvauhtini oli hitaampaa, joten onneksi monissa paikoissa oli pelastavia rullaportaita ja hissejä. Toisen lomaviikon yritin ottaa iisimmin kävelyn suhteen kotikotona. Silti en tiennyt välillä pitäisikö seistä päällään, vai mikä olisi hyvä. Elokuun alussa alkoikin odotettu ja pelätty koulun työharjoittelu. Puhkuin intoa ja laahasin jalkojani intoni perässä. Halusin oppia ja ottaa kaiken irti nyt, kun vihdoin pääsin tositoimiin. Viime postauksesssa kerroinkin, kuinka kivaa harjoittelussa on ollut. Mutta päivien jälkeen olenkin ollut ihan poikki, tuskainen ja kipujen vallassa. Kalenterini täyttyi harjoittelupäivistä, lääkärikäynneistä, verikokeista ja fyssarikäynneistä. Jossain tuolla välissä yritin kotona naputtaa koneelle koulutehtäviäkin. Olen nyt käynyt monella erikoislääkärillä ja erilaisissa testeissä. Ja minun tuurillani mistään ei löydy kertakaikkisesti mitään. Silti kävelen mummovauhtia, välillä hyvin tuskaisesti ja hitaasti, kun kivut oikein yltyvät pahoiksi.  Stressaan ja mietin ihan todella paljon, miten loppuharjoittelu sujuu ja saan tutkinnonosan suoritettua, jos jalat ovat näin kipeät.

Töissä en ole pystynyt olemaan koko aikana. Tavallaan teen väärin työpaikkaani kohtaan, kun olen sieltä saikulla. Lääkärien mielestä tämä on kuitenkin ollut ihan oikea toimintamalli. Harjoittelussa saan istua ja höpötellä vanhusten kanssa sekä auttaa syömisessä eli en ole koko päivää pelkästään jalkojen päällä. Tällä viikolla lääkäri totesi tämän hetkiseksi diagnoosiksi ylirasituksen ja määräsi jatkossa pelkkää istumatyötä. Ensi viikolla menenkin töihin kokeilemaan, miten alkaa sujua. Tulevan istumatyön takia fyssarini suositteli minulle vetämäänsä niskasta kiinni -ryhmää, joka alkaisi syyskuun puolessa välissä. Niska-hartiaseutuni oireilee edelleen ja käteni puutuvat välillä. Tälläkin hetkellä hartiani ovat teipattuna. Ryhmä kokoontuu yhtenä iltana viikossa kuuden viikon ajan ja jokaisella ryhmäkerralla saa kirjalliset kotiharjoitusohjeet. Oppisin löytämään hyvän ryhdin ja vahvistaisin oikeata asentoa tukevia lihaksia. Siis samaa, mitä ollaan fyssarin kanssa jo työstetty yli vuosi, mutta tällä kertaa vielä tehokkaammin. Jos saisin sen kuntosalikipinänkin takaisin, kun palautellaan mieleen minulle sopivia liikkeitä ja harjoituksia.

Harjoittelupaikassa olen ollut aikas hissukseen vaivoistani. Nyt vasta kouluttajan käydessä uskalsin kertoa terveydentilastani ja sovittiin, että saan olla päiviä ensi viikolla pois, jos tuntuu oikein pahalta ja kerätä voimia tutkinnonsuoritusviikkoon. Mutta kun en millään malttaisi olla harjoittelusta pois. Nyt parhaillaan makaan kotona kipeänä ja yskin keuhkoni pihalle. Kroppa huutaa, että lepää hyvä ihminen jo, mutta en silti millään malttaisi. Olen välillä torkkunut ja taas jatkanut palautettavia koulutöitä eteenpäin, koska deadlinet puskee taas päälle. Piti lähteä käymään kotikotonakin, mutta jostain oli aikataulujen takia luovuttava. 

Nappailen lääkkeitä enemmän kuin moni vanhus, joten kotiin pitäisi hommata pian dosetti. Lääkkeidenjaon jos minkä olen oppinut tässä harjoittelun aikana, tuntumaa tulee jo ihan omasta takaa. Lääkemääräyksiäni on vaihdettu moneen kertaan tässä viikkojen aikana, mutta nyt pitäisi olla sellainen sekoitus, jolla pärjään paranemiseen asti. Enää en vaan meinaa uskaltaa ottaa koko kuuriani, koska olen saanut pelottavia harhoja öisin ja se nappien määrä vain hirvittää. Pelkästään kotona ollessa yritänkin liikkua mahdollisimman vähän ja pärjätä aamu- ja ilta-annoksilla. Saan jumpata ja venytellä kohtuuden rajoissa, mutta mielellään makuulla tai istuen. Lenkille en uskalla lähteä itsekseni, kun yksi päivä en meinannut päästä enää takaisin kotiin. Lääkäri ennusti, että kolmen kuukauden jälkeen alkaa näyttää jo paremmalta. Sokerina pohjalla selvittelen asioita ja ajatuksiani, koska joudun nukutusleikkaukseen. Alkukesästä hoidettu haavauma ei olekaan parantunut kokonaan, eikä parane ilman operaatiota. Nyt vaan pitää jaksaa ja yhden lääkärin kannustavin sanoin koittaa pärjätä.

Video täältä

22. elokuuta 2014

Työharjoittelu vie mennessään

Viime postaukseen tuli jo ihanasti toive, voisinko kertoa koulun alkamisesta ja siihen liittyvästä työharjoittelusta. Tämä on ollut itselläkin ajatuksissa, mutta en ole vaan päässyt tai jaksanut tänne blogiin asti tulla kirjoittelemaan. Illat menee niin nopeasti, kun pääsee kotiin ja kohta on jo nukkumassa. Taustalla painaa nämä minun jalkani, jotka vaivaavat edelleen. Saan nukuttua miten sattuu, joten senkin takia olen ollut todella poikki.  Muutamia muutoksia on tapahtumassa elämässäni, mutta niistä kerron myöhemmin. Nyt itse asiaan.

Kolmas viikko työharjoittelua yksityisessä vanhainkodissa, muistisairaiden yksikössä on takana. Yhtäkkiä olen tosiaan puolivälissä harjoittelua. Paljon olen saanut muistella koulussa opittuja asioita ja paljon olen oppinut ihan työn ohessa. Paikka on aivan ihana, sekä asukkaat että henkilökunta. Olin viime viikolla yhden päivän koulussa ja voi että, minkälaisiin paikkoihin osa koulukavereista on joutunut. Itse hommasin tämänkin harjoittelupaikan ja onnea oli matkassa. Minulla on kaksi omaa ohjaajaa ja yksi  vielä varalla. Koko henkilökunta kyllä auttaa ja opastaa kysyttäessä ja jopa pyytävät minua apuun, kun on esim. kaksinautettavia asukkaita. En ole aiemmin työskennellyt vanhusten parissa, lähinnä käynyt vanhainkodissa vierailulla, joten kaikki oli aivan uutta. Opin muutamassa päivässä kaikkien asukkaidenkin nimet ja olen saanut tässä viikkojen aikana monesti kiitosta reippaudestani, halusta tehdä ja kokeilla asioita sekä ihan yleisesti siitä, kuinka hyvin olen oppinut työvuorojen rytmit ja siihen kuuluvat työt. Välillä ihan hämmästyn näistä sanoista, koska kysyn aina heti, jos jokin mietityttää ja pyydän apua tarvittaessa. Olen siis ottanut tähän mennessä harjottelusta kaiken irti. 

Ekoina päivinä lähinnä olin hoitajan mukana ja katsoin, mitä ja miten hän teki. Loppuviikosta sain jo itsekin kokeilla aamupesuja asiakkaiden kanssa ja ruoan annostelua sekä syöttämistä. Koko ajan olen saanut enemmän vastuuta ja tällä viikolla sain jopa oman yleisavaimen asukkaiden huoneisiin. Pääsen tarvittaessa käymään, viemään tavaroita ja auttamaan asukkaan lepäämää ihan itsenäisesti. Ammattitaitovaatimukset takaraivossa tykyttäen olen harjoitellut tutkinnonsuoritusviikkoa varten paljonkin lääkkeiden jakamista ja asukkaille lääkkeiden antamista sekä verensokerin ja verenpaineen mittaamista. Vielä pitäisi keksiä joku kiva viriketoiminta, jonka vedän pienryhmälle. Jotain visailua tai maalaamista olen suunnitellut pitäväni. Muutenkin olen miettinyt pääni puhki, mitä saisin keksittyä iltavuoroissa iltapäivien ratoksi, kun on pidempään vapaita hetkiä työn ohessa. Ehdotuksia otetaan vastaan. Tällä hetkellä heidän aika menee levätessä, kävellessä, lehtiä lukiessa ja television ääressä enimmäkseen. 

Olisin niin onnesta soikeana, jos työharjoittelu olisi pelkkää työskentelyä vanhainkodissa, mutta ei meitä opiskelijoita niin helpolla päästetä. Taas harjoittelun alussa tein itselleni aikataulun ihan paperille palautettavista tehtävistä, josta saan sitten vedellä valmiita töitä yli. Maanantaina olisi tutkintosuunnitelman ensimmäisen version deadline ja oma suunnitelma huutaa tyhjyyttään. Viikonlopulle on siis projektia kerrakseen. Olen kerännyt tietoja ja kirjotellut asioita, mutta täytyisi alkaa tuottaa valmista tekstiäkin. En ottanut tästä ekasta versiosta juurikaan stressiä, koska vielä on pari viikkoa aikaa täydentää ja korjailla opetusalan edustajan antaman palautteen jälkeen. 

Syyskuun puolella on toinen koulupäivä edessä. Harjoittelu jatkuu ja ensi viikolla pääsen kokemaan, millaista on olla yöhoitajana. Edelleen mietin, olisiko tämä vanhustyö sellaista työtä, mitä haluan valmistuttuani tehdä vai jotain muuta. Vielä on monia harjoitteluja edessä, joten on aikaa miettiä ja suunnitella tulevaa.

Pieni puhelin sai isomman kaverin.
Loppuun vielä materialismionnea, jonka saan kouluunkin mukaan. Kesän ajan mietin, hommaanko uuden koneen vai peräti tabin. T lupasi laittaa läppärini uuteen uskoon, joten valinta tuli kuin itsestään. Kriteerejä tabilleni oli ehdottomasti valkoinen väri. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea. Olen ollut tyytyväinen puhelimeeni, Samsung Galaxy S2+, joten automaattisesti vertailin eri Samsungin tabeja. iPadien ja iPhonien matkaan en halua viedä lähteä, joten ne rajaantuivat aika nopeasti pois. Huaweitakin mietin, mutta kyllä se S veti puoleensa. Sitten mietin, minkä kokoista laitetta haluan. T:n tab oli aikas sopiva hiplailtava ja mukana kannettava, joten samoilla linjoilla on omakin laite. Kysyin vielä kavereilta neuvoa ennen kuin tein tilauksen. Päädyin lopulta Samsung Galaxy Tab 4 8.0 4G. Sain tämän eilen itselleni ja heti viimeyönä piti hypistellä. Nyt puhelin ja tab puhuvat yksiin ja google play -kaupan kautta sai samoja sovelluksia näppärästi tabiin, mitä käytän päivittäin puhelimessa. Ihmettelin mistä ne kaikki sovellukset heti avattua alkoivat pamahdella ruudulle, mutta T selvensi, että sieltähän ne playn muistista alkoivat itsestään latautua. Huomaa kyllä, jos tärkein kriteeri on laitteen väri, kuinka paljon tajuan elektroniikasta.     

Pitkä postaus, paljon asiaa ja vähän kuvia. Juurikaan en ole tässä päivien ja viikkojen aikana kuvaillut. Mutta välillä näinkin päin. Mukavaa viikonloppua!

17. elokuuta 2014

Barcelona part 4

Loman kaksi viimeistä päivää osui viikonlopulle. Nämä pari päivää vaan oltiin ja nautittiin olostamme ilman suurempia nähtävyyskäyntejä. Lähinnä paahduttiin rannalla, pulahdettiin mereen uimaan ja käppäiltiin rantahiekassa yömyöhään. Vedettiin keuhkot täyteen suolaista meri-ilmaa ja kuunneltiin aallokon pauhua. 

Lauantai taisi kokonaisuudessaan olla ruoan puolesta onnistunein päivä. Nämä tuoretomaattimurskalla kostutetut kananmunapatongit suli suuhun.
Graffitteja kaupungissa riitti joka paikassa, mutta osa oli tehty ihan hienostikin.
Rannalla pääsi nälkä yllättämään ja tultiin syömään samaiseen ravintolaan, missä syötiin alkuviikosta aamupalaa. Tunsin jo herkkujen tuoksun nenässäni.
Lautasia vaan tuli ja tuli pöytäämme ja napa paukkui. Parhaimmat tapakset koko matkalla.
Patatas bravas
Lihalla täytetty piiranen.
Kinkku-juustomunakas ja patonkia öljyllä ja murskatulla tuoretomaatilla.
Paistetut paprikat oli menneet pikkasen yli ja suolan määrän näkee jo kuvastakin.
Venäläinen salaatti toi mieleen edellisillan baarikierroksen, mutta siis pääosin ruoka oli ihan sairaan hyvää.
Paikallisia frittimuikkuja. En tiedä, mitä kalaa oikeasti.
Hotellilla vaatteiden vaihto ja takaisin rannalle. Tämän topin löysin El Corte Inglésin ostoskeskuksesta.
Ilta tullut on, mutta urut ei soi eikä kylä nuku.
Viu viu ja menoksi. Ehkä ensi kerralla vuokrataan pyörät alle.
Rantaan olisi voinut jäädä vaikka koko yöksi tuijottelemaan aaltoihin.
Iltaherkuksi lettu marinoidulla ananaksella, mansikkahillolla ja kookosjätskillä. Tuhti setti.
T:n lettu ei ollut sen kevyempi. Päärynää, kermavaahtoa ja suklaakastiketta.
Muutamissa ravintoloissa kävi pieniä kömmähdyksiä kohdallamme ja tämä paikka ei ollut poikkeus. Kukaan ei ohjannut meitä pöytään, joten istuimme sinne, missä sattui olemaan vapaata. Aika pian tarjoilija toi meille listat ja otti juomatilauksemme. Kokeilin uhkarohkeasti kuumaa kaakaota ja pyysin suoraan, että se tehtäisiin maitoon. Tilasimme makeat lettumme ja niiden tulossa kesti ihan vietävän kauan. Säästelin kaakaotani ruokajuomaksi ja sehän kerkesi jäähtyä kokonaan ennen kuin sain herkun eteeni. Tarjoilija oli jostain syystä unohtanut tilauksemme ja istuimme puoli tuntia vain odotellen ja pilliä juomissa pyöritellen. Vihdoin saimme toisen tarjoilijan hihasta kiinni, joka ei ymmärtänyt englantia. Kolmas tarjoilija ymmärsi tilanteemme ja pelkästään minun jälkkärini saapui, valmiiksi jäähdytettynä. T:n jälkkäri saapui höyryävänä hetken kuluttua. Syötyämme emme meinanneet saada laskua ollenkaan, vaan taas odottelimme pitkän tovin. Tarjoilija pahoitteli kovasti, moneen kertaan kaikkea tapahtunutta, mutta emme saaneet yhtään alennusta. Suosittelen paikkaa ruoan puolesta, mutta palvelu huhhuh. 

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Päätimme jo matkalle lähtiessä, että syömme mahdollisimman paljon paikallisten keskellä, kaukana turistirysistä. Osassa paikoista meitä ei vain suostuttu palvelemaan, kun puhuimme pelkkää englantia. Välillä saatiin tilaus läpi, kun puhuimme henkilökunnalle englantia ja he takaisin espanjaa. Ei mikään helpoin tapa, mutta onneksi ruokien kuvat auttoivat paljon. Muutamassa ravintolassa saimme oikein hyvää palvelua, joten ei matka ihan pilalle mennyt. Kyllä se silti harmittaa, että nälkäisenä, maksavana asiakkaana saa huonoa palvelua. Ensi kerralla mietimme vielä kerran minkälaisiin paikkoihin astumme sisälle. Onneksi tipillä ja tipittömyydellä pystyi viestimään palvelun tasosta. Muuten enspanjalaiset olivat aivan ihania ihmisiä. Moni tarjosi istumapaikkaa metrossa, kun en meinannut jaloillani pysyä pystyssä. Ja kysyivät heti tarvitsenko apua, vaikka aina en ollut edes avun tarpeessa. Harvoin törmää näin auttavaisiin ihmisiin pääkaupunkiseudulla. 

Sunnuntaina herättiin ajoissa aamupalalle ja palattiin pakkaamaan tavarat. Saatiin jättää matkatavarat hotellille säilöön, koska lento lähti vasta myöhään illalla. Ostettiin viimeiset tuliaiset ja makoiltiin loppuaika rannalla. Hyvissä ajoin matkattiin metrolla ja junalla kentälle. Barcelonan kenttä oli niin paljon isompi verrattuna Helsinki-Vantaaseen. Olisin voinut käyttää yhden kokonaisen päivän kiertelemällä kaikkia liikkeitä. Nyt piti tehdä vain nopea katsaus. Nauratti oikein katsellessa kotimatkan kuvia. Olin kuin mikäkin nukkuneen rukous eli ei mitään julkaisukelpoisia. Väsymys ehkä hieman paistoi kasvoilta.

Ennen huoneen luovutusta käytiin vielä viimeisen kerran ihastelemassa maisemia kattoterassilta.
Näkymä rantaan päin.
Aurinko jo nousi, kun pääsimme kotiovelle.
Taksin ikkunasta katselin haltioissani suomalaisia tienviittoja ja kotoisia maisemia. Kyllä kotiin oli ihana palata. Aika moni on varmaan käynyt Barcelonassa, joten kokemuksia olisi kiva kuulla. Kommentoi ja kysele ihmeessä muutenkin, jos jostakin haluat lisää tietoa.  

Barcelona part 3

Viides päivä ja lomamatkan puoliväli. Aamupalan jälkeen lähdettiin taas liikenteeseen. Metrolla päästeltiin vihdoin Sagrada Famílian kirkkoa ihastelemaan. Jonot ja turistimassat oli niin vaikuttavat, että kierrettiin roomalais-katolinen kirkko ulkoa ja jatkettiin matkaa Güellin puistoon. 


Güellin puisto on paikka, jossa barcelonalaiset viettävät sunnuntaisin piknikkiä, joten oletin tietysti, että paikka on ihana viheriö. Väärässä olin, täysin väärässä. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa yritettiin paikallisbusseilla päästä perille. Se oli hieman hankalaa, koska meillä ei ollut bussikarttaa mukana. Arvalla heitettiin vähän sinnepäin, kun pysäkkienkin kartat oli aikas suppeita. Pikkasen käveltiin (harhailtiin) ja löydettiin oikea bussi perille. Portista päästyä sisään näkymä olikin nousujohteista. Puisto olikin korkea kukkula.


Elikkäs puistoalue oli täynnä ylös- ja alaspäin vieviä, leveitä kävelykatuja ja muutamia portaita. Paljon nähtiin palmuja ja kaktuksia, mutta ei siellä kyllä mitään sopivaa piknikalustaa ainakaan minun persuksilleni näkynyt. Maisemat olivat huikeat, mitä korkeammalle päästiin. Yhdellä huipulla oli kapeiden portaiden päässä risti, jonne T vielä kapusi. Minun jalkani olivat siinä vaiheessa jo ihan spagettia, joten näin sieluni silmin, kuinka olisin satavarmasti pudonnut sieltä ristiltä alas. Tiiviissä jonossa porukkaa kuitenkin nousi ihailemaan maisemia oikein korkealta. 

Takaisin metrolle laskeuduttiin monen monta porrasta.
Metrolta noustiin La Ramblalle ja otettiin suunta kohti rantaa.
Kolumbus Monumentti. 52m korkea torni suunniteltiin vuoden 1888 Maailmannäyttelyä varten.
Kierreltiin Maremagnum-ostoskeskuksessa päivän lopuksi.
Jalat oli aikas hellänä hotellille päästyä. Mutta silti laittauduttiin ja lähdettiin rantakadulle syömään myöhäistä päivällistä. Ulkomailla on ihan tyypillistä lähteä syömään siinä yhdeksältä illalla, joka on minulle taas perus iltapala-aika. Joka ravintolalla oli sisäänheittäjä ja saatiinkin houkutteleva tarjous yhteen paikkaan, joten istuttiin pöytään. Tarkemmin ruokalistaa katsottuamme päätettiin vielä vaihtaa ravintolaa. Muistan varmaan koko ikäni sen sisäänheittäjänaisen ilmeen, kun jäi huuli pyöreänä tuijottamaan peräämme. Ja onneksi vaihdettiin. La Barca Del Salamanca -ravintolan meribassiannos vei kielen mennessään ja kummasti puolikas meribassi katosi mahan uumeniin. Tarjoilijat olivat hulvattomia. Lauloivat muutamalle asiakkaallekin onnittelulaulut, viihdyttivät lapsia ja jopa syöttivät heitä. Kun saimme annoksemme pöytään, tarjoilija näytti T:n annoksesta kuinka ruodot sai näppärästi pois ja syötti haarukallisen kalaa T:lle. Minulla oli pokassa pitämistä, mutta niin hienossa paikkaa ei kannattanut repeillä. Hetken tarjoilija katsoi omaa räpellystäni ruotiessa kalaa ja tuli tekemään samat temput minulle.   


Jälkkäri ei tuon annoksen jälkeen maistunut kummallekaan, mutta silti tarjoilija toi vielä kahdeksan pientä kakkupalaa ja pullon omenalikööriä. Yhdet palat maistettiin ja tarjoilija olisi tuonut jo jotain muuta tilalle. Käveltiin ja sulateltiin oloa rantakadun yössä.

Kuudentena päivänä suunnattiin jälleen lähelle La Ramblaa ja käytiin Museu Marítim -laivamuseossa. Kierrettiin myös museon viikinkipuoli, mutta siellä tekstit oli vain espanjaksi ja katalaaniksi. Laivamuseon puolella oli uudempia ja vanhempia paatteja, mutta niihin ei saanut nousta kyytiin. Toisin oli kauan aikaa sitten Maarianhaminassa käydessä, kun laivaan pääsi sisälle kiertelemään. Mutta mielenkiintoinen kokemus silti. Lopussa päästiin ihmettelemään suurta lakanakollaasia.

Tässä kuvasarja kuinka lakanoille painettiin eri merenelävien kuvat.
Tässä vain osa huimasta tuotoksesta.
Kauppahalli oli aikamoinen elämys. Yhdessä lihatiskissä oli kynittyjä kaneja, jotka näytti ihan rotilta.
Kauppahallin ravintolan terassilla maisteltiin vaihteeksi tapaksia. Espanjalaista munakasta ja curry-kanaa.
Päivän tapaksena oli parsaa hollandaise-kastikkeella ja kylkeen vielä mustekalarenkaita.
Käytiin Papabubble-karkkikaupassa maistelemassa käsintehtyjä makeisia ja kartuttamassa tuliaisia.
Pieniä makeisia maun mukaisilla kirjailuilla. Käärityt suklaat ostin muualta.
Illalla käytiin istumassa terassilla ja kokeiltiin vesipiippua.
Käytän sormuksia erittäin harvoin, mutta tämä kahden sormen kukkasormus, ai että.
Pari päivää Barcelonan matkakertomusta olisi jäljellä, vieläkö jaksaa lukea.