31. lokakuuta 2014

Ohjetta kehiin

Viime viikonloppuna leivoin tyttöjeniltaan suolaisen piirakan. Kuitenkin astetta tiukemman aikataulun takia leivoin helpoimman kautta. Siskolta sain ohjeen ja tyypillisesti en sitä ihan kirjaimellisesti voinut noudattaa. Ruokaohjeet on tehty sovellettaviksi. Pohjana käytin valmista, suolaista piiraspohjaa. Oli helppoa vain kurottaa kaupassa pakastealtaan pohjalta piirastaikina, tulla kotiin, avata pakkaus ja pohja oli valmis. Jos haluaa tehdä oikein helposti, valitsee sen pyöreän piirakkapohjan, mutta tällä kertaa sellaista ei ollut suolaisena. Vähän sai pyöritellä ja taputella, jotta suorakaiteesta tuli ympyrä. Kannattaa antaa taikinan sulaa jääkaapissa ja lopuksi huoneen lämmössä hyvä tovi.

 Täyte:
300g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1 iso porkkana
½ punainen paprika
½ keltainen paprika
pieni pussi juustoraastetta

Palastelin kasvikset pieniksi paloiksi, vaikka ohjeessa kehoitettiin tekemään ohuita suikaleita.

Paistoin broilerinsuikaleita öljyssä pannulla melkein kypsiksi. Loppuvaiheessa laitoin kasviket samalle pannulle, lisäsin oljyä ja jatkoin pyörittelyä.

Muista, että ranneliike lähtee kyynärpäästä, kun sekoittelet.
Sitten tulikin se hankalin vaihe. Tähtää kuumaa pannua kannatellan täyte pohjan päälle. Tarkista, että joka kohdassa olisi tasaisesti kanaa ja kasviksia. Peitä näkyvyys ripottelemalla pinnalle reilusti juustoraastetta.


 Muna-maito-seos:
1prk Creme Bonjour taco tuorejuustoa
1dl maitoa
2 kananmunaa

 Ohjeessa luki, että tuorejuusto ja maito sekoitetaan nopeasti käsivatkaimella. Kuitenkin sekoitin nopeasti haarukalla ja pinnalle jäi taco-sattumia.

Piirakka paistui uunissa 200 asteessa noin tunnin verran. Tarkoitus oli pitää siihen asti, kun juusto oli sulanut ja täyte hyytynyt. Kuitenkin piirakka vähän unohtui uuniin, joten sai myös kivaa rusketusta pintaan.

29. lokakuuta 2014

Aikamoista

Vauhtiviikonloppu on takana, vieläkin vedän henkeä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö niin. Ainakin minun postaustahtini tuntien. Minulla menisi kepeästi kokonainen viikko, jos yrittäisin kotikodin yhteydellä julkaista jotain tekstin tynkää, koska jostain syystä paikka on ihan katveessa. Joten en edes yrittänyt. Alkuviikko on kotonakin mennyt hujauksessa. Silmät lautasina olen pohtinut, mihin ihmeeseen olen oikein joutunut. Nimittäin kuntoutumisen tukemisen harjoittelu on alkanut ja ensimmäisten kahden päivän jälkeen olen jo ihan valmis jäämään joululomalle. Samantyylisiä kommentteja olen kuullut osalta opiskelukavereistani. Tähän mennessä olen pystynyt sanomaan vain aikamoista, kun joku kysyy harjoittelustani. Ehkä muutaman viikon jälkeen pystyn muodostamaan kunnollisia lauseitakin. Itse olen paikkani valinnut, joten nyt ei lyödä hanskoja tiskiin, vaan tuulta päin. Tänään täällä oikeasti tuuli niin kovaa, että piilarit meinasi irrota silmistä. 

Matkustin tosiaan viime torstaina kotikotiin. Päivät täyttyivät menoista, mutta kaikki oli niin odotettuja ja mieluisia, että mielellään niillä täytin kalenterini. Perjantai alkoi rentoutumisella luottoparturissa. Joo, taidan olla vähän koukussa parturikäynteihin. T:kin tokaisi, että menenkö kotikotiin vain parturin takia, mutta hei, miksi ei löisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ja oli käynnillä ihan oikeakin syy, koska kahden viikon päästä on isommat juhlat tiedossa ja halusin, ettei kuvissa vilku ihana juurikasvu. Koska turhamaisena mitään muuta en osaisi illan aikana ajatellakaan. Parturissa saa aina omaa aikaa ja on pakko pysähtyä ja pysyä tuolissa paikallaan. Kuitenkin puhelimeni lauloi useaan kertaan, kun sain huolestuneita viestejä ja soittoja, etten vaan lähde kesärenkailla luistelemaan pidempää matkaa. Iltapäivällä alkoi satamaan lunta, joten oli ihan hyvä veto siirtää menojani päivällä. Lyhyt kauppareissukin meni körötellessä kieli keskellä suuta, kun samaan aikaan mummot sauvakävelivät auton ohi. 

Ja lumisateen keskellä luistelussakin oli syynsä. Perjantai vierähti keittiössä, kun nopeesti leivottiin ja viimeisteltiin veljen synttärikahvitteluherkut. Oltiin illaksi valmiita eli ei mennyt ihan niin kuin strömsössä, onneksi äiti ei ollut näkemässä. Leivoin tulevaa tyttöjeniltaa varten suolaisen piirakan ja kokeilin siskon ohjetta ensimmäistä kertaa. Ohje on tulossa erikseen tännekin, ihan kuvien kera. Mutta kävi perus Satu säätää keittiössä ja piirakka melkein unohtui uuniin liian pitkäksi aikaa. Sisko huolehti makean puolen eikä sekään mennyt ihan kuin vaan pala kakkua. Kerma loppui kesken, joten lähdin ostamaan lisää. Kuppikakkujen kuorrutekaan ei suostunut kohoamaan pilviin. Maku oli kuitenkin hyvä, oikea sokeripommi koko makea osasto. Helpoiten taisi onnistua pasteijoiden esille laittaminen, koska ne tarvitsi vaan pussista nostaa lautaselle.   

Kakusta tuli ihan leipojansa näköinen.
Illalla Kylpylässä esiintyi Haloo Helsinki ja sinnehän oli päästävä.
Noi silmät tulee sunkin uniin.
Lauantaina oli turvallisesti nastarenkaat alla vesisateessa ja pääsin ajamaan kummipoikani luokse. Navigaattorin hurmaava naisääni huuteli vierestä ohjeita. Yllättävän helposti kuitenkin löysin uuteen paikkaan minun suuntavaistoni tietäen. Ja mikä talo heillä olikaan. Tietää, missä ensi kesänä grillaillaan. He ovat kyllä löytäneet unelmiensa kodin. Kummipoika juhli viisivuotissynttäreitään kesällä, mutta pääsin nyt jo viemään paketteja. Pääasia että kerkesin ennen joulua. Pelailtiin pöytälätkää ja minua vietiin ihan kuusi-nolla. Täytyy ensi kerraksi vähän treenata taitoja.

Illalla vielä vietettiin tyttöjeniltaa ystävän luona ja ehkä juuri tätä olin odottanut eniten. Hyvää seuraa ja syömisiä. Baari jäi väliin, kun uppouduttiin sohvaan ja säkkituoleihin. Kerrankin ei ollut kiire mihinkään. Kiitos tytöt<3


Seuraavasta kotireissusta ei olekaan vielä tietoa, kun harjoittelusta ja siihen liittyvistä tehtävistä stressaaminen vie kaiken ajan. Lasken jo päiviä joululomaan. Nyt on jo ensilumet nähtynä, ekat glögit ja tortut maistettuna, joten joko saa alkaa laittaa joulua kotiin. 

20. lokakuuta 2014

Siskon päivä

Lauantaina juhlittiin siskon synttäreitä. Peräti kolmekymmentä tuli hänelle täyteen ja edelleen luullaan nuorimman siskomme kanssa kaksosiksi. Sanoinkin hänelle, että ei näytä päivääkään siltä, mitä ikä väittää eikä töissäkään työkaverit meinanneet uskoa häntä niin "vanhaksi". Todistetusti ikä on vain numero. Ravintolassa oli pöytä varattuna ja hyvin syöneenä jaksaakin paremmin juhlia. 
Pikselisumuinen kuva Instasta. Tein sivulle letin. Kerrankin kokeilin jotain uutta ja toinen siskoni luuli, että olen kiinnittänyt irtoletin hiuksiin. Onnistunut kokeilu indeed.
Lehtipihvi oli pienentynyt sitten viime kerran, mutta edelleen hyvää.


Vadelmainen brownie-juustokakku. Sain palan kotiin vietäväksi, jotta T:kin pääsee makustelemaan.
Synttärishotit ennen kaupungille lähtöä.
Ilta jatkui siskon kavereiden seurassa. Kilisteltiin skumppaa Le Bonkissa.
Pitkän tauon jälkeen baariin meneminen oli aikamoinen kulttuurishokki, jos sitä niin voi kutsua. En muistanut, että baareissa on niin meluisaa ja paljon ihmisiä. Näissä paikoissako oikeasti on tullut ravattua parhaimpaan aikaan joka viikonloppu? En ole kuluneina viikkoina menettänyt mitään. Hauskaa oli silti, vaikka tanssijalat eivät toimineetkaan. Lähdettiin baarista jo, kun oli vielä pitkä jono sisällepyrkijöitä. Uusi yritys tanssilattialle ehkäpä ensi viikoloppuna, katsotaan. 
Sunnuntaina heräiltiin rauhassa ja käytiin päiväsaunassa. Lupasin siskolle hemmotteluhoitoja ja tehostettiin rentoutumista saunan lämmössä. Tuli heti raikkaampi tunne. Varsinkin mintulla terästetyn shampoon jälkeen, kun tuntui, että aivotkin jäätyy. Sitä haluan kotiinkin, kihelmöi korvien takana mukavasti. Rapujuhlien jälkeisistä oloista jäi raumat, joten ihan hyvä, että nyt tuli juhlittua vähän rauhallisemmin.

16. lokakuuta 2014

Minisyysloma

Tällä viikolla lukkari on ollut aika tyhjä. Nuoremmilla opiskelijoilla on syysloma, joten se vaikutti meihin aikuisopiskelijoihinkin. Minulla oli kaksi varsinaista koulupäivää ja parit tutustumiskäynnit yhdistyksissä. Mikä olisikaan parempi aika tulla kipeäksi kuin helpoimmalla kouluviikolla. Alkuviikon yritin siis malttaa levätä kotona ja parannella oloa. Yritän vieläkin ottaa rennosti, koska viikonlopulle on ihanaa ohjelmaa tiedossa ja pitäisi olla hyvissä voimissä. Maanantaina sain vihdoin arvioinnin Hoidosta ja huolenpidosta. Paremmin ei olisi voinut enää mennäkään, olen tosi tyytyväinen ja iloinen. Samalla sovittiin vanhainkodin pomon kanssa, että keikkatyöt alkaa joulukuussa ja kesäsijaisuuskin on tiedossa. Saan hyvin keskittyä kouluun ja parin viikon päästä alkavaan loppurutistukseen. Kuntoutumisen tukemisen työharjoittelu lähenee ja sitten se on menoa taas. 


Eilen käytiin opiskelukaverin kanssa AA-ryhmässä.
AA on miesten ja naisten toveriseura, jossa he jakavat keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa voidakseen ratkaista yhteiset ongelmansa sekä auttaakseen toisia tervehtymään alkoholismista. Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu lopettaa juominen. AA:ssa ei ole mitään velvoitteita eikä jäsenmaksuja, toimimme omavaraisina omien vapaaehtoisten avustusten pohjalta. AA ei ole liittoutunut minkään aatteellisen, uskonnollisen tai poliittisen suuntauksen, järjestön tai laitoksen kanssa. Se ei myöskään halua ottaa kantaa mihinkään kiistakysymykseen, eikä asettua enempää puolustamaan kuin vastustamaan mitään. Ainoa päämäärämme on pysyä raittiina ja auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius. http://www.aa.fi/

Yhden koulutehtävän takia oli mahdollisuus tutustua toimintaan. Kävimme kaikille avoimessa ryhmässä. AA-ryhmiä on Suomessa 700. Pelkästään Helsingissä toimii noin 130 ryhmää ja tapaamisia on noin 170 joka viikko, joten valinnanvaraa oli. Minua jännitti ihan tosi paljon tuo käynti enkä saanut yölläkään nukuttua kunnolla. Outoa, miten uudet asiat nykyään jännittävät näin paljon. Pienen harhailun jälkeen löydettiin oikeaan paikkaan. Ihmiset arvasivat heti, että ollaan opiskelijoita. Jotenkin näköjään huokui meistä. Ryhmä otti meidät hyvin vastaan. Minulta meinasi vaan ilmat tyhjentyä keuhkoista, kun sainkin yhtäkkiä puheenvuoron. Öö hei, olen opiskelija. Kiitos jakamistanne kokemuksista ja kiitos, että saimme tulla katsomaan, millaista toimintaa tämä oikein on. Muuta en sitten pystynytkään sanomaan. Rakennusta remontoitiin samaan aikaan, joten työkoneiden äänet ja melkeinpä jatkuva poraaminen peitti alleen puolet sanoistani. Hermoja raastavasta poraamisesta huolimatta ryhmä piti tapaamisen loppuun asti ja tunti vierähti nopeasti. Muutamia ryhmäläinen tuli vielä juttelemaan ennen lähtöämme. Heiltä sai myös hyviä vinkkejä, jos mielenterveys- ja päihdetyö kiinnostaa. Niin, minua kiinnostaa tällä hetkellä jokainen osaamisala, mihin on mahdollista suuntautua ja yksi pitäisi valita vielä tämän vuoden puolella. Yksi tärkeä asia kuitenkin jäi käynnistä mieleen. Ryhmässä oli tavoitteena elää tämä päivä raittiina, aina yksi päivä kerrallaan eikä muistella eilistä. Sitä ei lasketa, onko ollut raittiina viikon vai kymmenen vuotta. Vain se kyseinen päivä merkitsee. Sovellan tätä ajatusta. Välillä olisi hyvä elää hetkessä ja vain sitä päivää eikä aina suunnitella ja stressata viikkoja ja kuukausia etukäteen. 


Tänään aloitettiin päivä samaisen kaverin kanssa hemmottelulla. Aamulla vatkasin meille mansikkarahkaa ja paistoin patonkeja. Kun makea mahanpuoli tuntuu täydeltä, voi syödä taas suolaista ja päinvastoin. Näin olen ajatellut lapsuudesta asti. Ei kuitenkaan syöty koko kolmea tuntia vaan samalla hän pääsi tutustumaan MK:n ihonhoitotuotteisiin. Voisin pitää tällaisia tuokioita vaikka joka päivä eikä tunnu työltä yhtään. 

Päivällä ajettiin kaverin kanssa tutustumaan EMY:n ja Askeleen toimintaan. 
Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry on vuonna 1985 perustettu aktiivinen mielenterveysyhdistys. Emyssä on läpi vuoden tarjolla paljon erilaista toimintaa mielenterveyskuntoutujille ja muille kiinnostuneille. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Toimintaan osallistujat voivat itse valita, mihin kaikkeen osallistuvat. Emy ylläpitää kohtaamispaikkoja sekä itsenäisesti että yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Emy järjestää retkiä, leirejä ja matkoja sekä monipuolista ryhmätoimintaa. Talkootöitä on tarjolla yhdistyksen omissa kohtaamispaikoissa ja lisäksi Emyllä on kaksi kahviota, joissa on mahdollisuus kuntouttavaan työtoimintaan. Emyn toiminta on päihteetöntä matalan kynnyksen toimintaa, eli kuka tahansa voi tulla mukaan ja halutessaan liittyä myös yhdistyksen jäseneksi.

Kohtaamispaikka Askel Espoo on perustettu alun perin matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi ihmisille, joilla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Edelleen nämä ihmiset ovat keskeisiä Askeleen toimijoita. Heille Askel voi toimia ”toipumistalona”. Järjestökatuyhteistyön kehittymisen myötä toiminnan on löytänyt myös laajempi kävijäjoukko. Toiminta tukee arjessa pärjäämistä ja mahdollistaa elämäntavan muutoksia kohtaamisen, yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen avulla. Askeleeseen voi vaikkapa pistäytyä kahville ja tapaamaan muita ihmisiä, saada ammattilais- ja vertaistukea, osallistua ryhmätoimintoihin, perustaa oman ryhmän tai käynnistää muuta toimintaa, musisoida Askeleen bändissä tai pelata jalkapalloa FC Askeleessa.

Käynnit olivat mielenkiintoisia tänäänkin, mutta eivät herättäneet niin paljoa ajatuksia kuin eilinen. Hienoa on kuitenkin tietää, mitä kaikkia ilmaisiakin mahdollisuuksia on, jos elämässä tuntuu vaikealta. Siinäkin mielessä kannatti käydä tutustumassa, että työelämässä osaan ohjata asiakkaita oikeiden palveluiden ääreen.


Tänään illalla käytän talon asukkaille tarjottuja saunapalveluja ja aion rentoutua oikein kunnolla. Ihanaa torstai-iltaa! Olen elänyt tänään ihan perjantaissa, joten iloinen yllätys odottaa huomenna. (Kaikki kuvat weheartit.com)

11. lokakuuta 2014

Inspiroiva Mary Kay -päivä

Aamulla heräsin aikaisin herätyskelloon. Putsasin ja sudin kasvoja vähän enemmän kuin yleensä. Piilareita laittaessa maailma alkoi kirkastua. Hiuksia väkersin sivuletille, mutta se näytti tänään niin ohuelta liirulta, että aloitin kaiken alusta. Sivunutturaa kehiin ja huijasin, että hiuksia olisi enemmänkin. Pitäisi useamminkin laittaa valkki eri kohtiin. Kynähameeseen ja jakkuun sonnustautuneena kopsutin korkkareissa bussille. Katsoin kelloa väärin ja olin liian ajoissa liikenteessä. Se oli tällä kertaa hyvä, koska taas kerran kävi niin kuin aina uutta paikkaa etsiessäni. Kävelin lämpimikseni ees taas kaupunkia ennen kuin nousin oikeaan sporaan ja päädyin vihdoin Katajanokalle.

Tänään oli nimittäin Mary Kay Fall Event, jota olin odottanut innolla monen monta päivää. Suuri tapahtuma, johon tuli ainakin itsenäisiä ihonhoitokonsultteja ja sales directoreita ympäri Suomea ja muutama vieras myös Ruotsin puolelta. Päivän aikana saimme kuulla monia inspiroivia puheita, tietoa yrityksestä, tutustua tuotteisiin ja uutuuksiin ja tietenkin kuulla kaikista mahdollisuuksista kehittyä ja päästä nousemaan portaita aina vain korkeammalle. Itse otan tämän työn vielä harrastuspohjalta koulun ohessa ja tavoitteenani onkin ajan viettäminen ja hemmotteleminen perheen, ystävien ja tuttujen kesken. Tapahtuman lopuksi arpaonni suosi minua ja sain ihanan lahjan kotiinviemisiksi. Fall Event oli kattava kokonaisuus. Olisipä tällaisia tapahtumia useammin. On vaikea hillitä tätä innostusta, joten saa nähdä mihin tämä tie minua vie. 

Erilaisia pöydänkoristelutyylejä, miten tuotteita voi laittaa esille eri tapahtumiin. Ja tästä sainkin paljon inspiraatiota ensi kuulle.
Juuri lanseerattuja uutuuksia. Tämä pöytä veti erityisesti minua puoleensa, koska uudet tuotteet aina houkuttaa.
Tyhjin vatsoin ei tarvinnut kuunnella ja taputtaa. Ruoka oli erittäin hyvää.
Kahvitauolla meitä hemmoteltiin jos jonkinmoisilla herkuilla. Mansikkasmoothie vei kielen mennessään.
Näin tutun tänään kaupassa tapahtuman jälkeen ja hän vain tokaisi, että ollaanpas sitä fiininä. Korkkareista sain mukavat rakot jalkoihin, kun en ole korkkareita sitten kesän jälkeen käyttänyt. Mutta sekään ei saanut hymyäni hyytymään. Nyt tuntuu oikeasti siltä, että ei tarvitse puristaa hymyä kasvoille ja olla yliasiakaspalveluhenkinen. Vaikka siskot kuittailevatkin, että nykyinen harrastukseni tuntuu vievän kaiken aikani, teen tätä oikeasti mielelläni. Alussa on tottakai vain paljon hommaa. Toivottavasti sain edes pienen palan jaettua tämän hetkisestä innostuksestani. Voisin vain pomppia ja hyppiä ympäri kämppää ja siten hauskuuttaa vastapäisiä naapureita lauantai-illan kunniaksi. Varsinkin alapuolella asuvat tykkäisivät varmasti. Istun kuitenkin suosiolla sohvalla peittoihin kääriytyneinä ja alan katsoa Kaunis mieli -leffaa. Rentouttavaa viikonlopppua!

10. lokakuuta 2014

Pizzaperjantai

Vapaapäivä ei mennytkään sohvalla maaten lamaantuneena, vaan nähtiin kaverin kanssa. Kaupan kautta mentiin heille pizzojen kuvat silmissä vilkkuen. Omatekemä on aina sata kertaa parempaa kuin joku pakastekäntty. Tällä kertaa ei tyydytty edes yhteen tai kahteen pizzaan. M teki ihan mielettömän hyvän pohjan. Sattumina oli kurpitsansiemeniä ja nehän toimi. Tomaattikastikekaan ei ollut perus pyrettä ja ketsuppia, vaan sen M maustoi ainakin valkosipulilla. Ja mitäs minä tein. Varoin leikkaamasta sormeeni tietysti. Yleensä uunista ottaa valmiin pizzan, jossa lilluu viiden sentin kerros täytteitä järjettömän paksulla pohjalla. Mutta ei tällä kertaa.

Pizzanpyöritysurakkaan otettiin vauhtia teepöydästä.
Vaativa tehtävä, kieli keskellä suuta, jauheliha paistuu.
Viilaten ja vaivaten.

Viisi peltiä kaiken kaikkiaan tuli illan mittaan paistettua. Pizzanpyörittäjää minusta ei ainakaan tulisi. Täytteinä käytettiin jauhelihaa, pepperonia, ilmakuivattua kinkkua, tomaattia, tuoreita herkkusieniä, paprikaa, ananasta, punasipulia, valkosipulia tuoreena ja öljymarinadissa, mozzarellaa, fetajuustoa, oliiveja ja jalopenoja. Miksailtiin vähän sitä sun tätä kullekin pohjalle. Meinasin kirjoittaa kuvateksteihin mitä täytteitä käytettiin, mutta unohdin jo mitä kaikkea tuli mihinkin. Mutta maha kiitti, hyviä oli. Ei kuitenkaan jaksettu kaikkia pizzoja syödä yhdellä istumalla. Vatsa ei ole sentään pohjaton.


Loppuillasta käperryttiin viltteihin ja nautittiin kynttilänvalosta parvekkeella. Tällainen rentoutumispaikka pitäisi olla omassa kämpässäkin. Kiitos M tästä päivästä! Sopivaa piristystä arkeen. 

5. lokakuuta 2014

Hemmottelua ja rentoilua

Tällä viikolla sain pitää pientä, kuukaudenikäistä prinsessanyyttiä sylissä. Opiskelukaveri oli saanut vauvan ja käytiin heitä katsomassa koulun jälkeen. Sitä tuoksua ja tuhinaa. Pidän lapsista ja vauvoista paljon, mutta edelleen olen hyvin (yli)varovainen vauvan käsittelyssä. Ajatuksissani pyörii miten päin pidän vauvaa sylissä ja tuenhan niskaa tarpeeksi ja mihin se pukluliina taas jäi. Kavereista kyllä huomaa heti, keillä on jo lapsia itsellään. Minulla se kaikki riemu ja ihanuus (ja ylitsepääsemätön väsymys) on vasta edessäpäin, jossain tulevaisuudessa. Mutta toisten vauvoja ja lapsia on aina ihana käydä syleilemässä ja lähteä pois vähin äänin, jos poru ottaa liiaksi vallan. T on minulle sanonutkin, että ole mahdollisimman paljon vauvojen lähellä, jotta oma vauvakuumeeni laantuisi, mutta eihän se ihan niin mene. Samana päivänä vedin oikein yliannostuksen raskausjuttuja, kun katsoin vielä itsekseni Mitä odottaa, kun odotat -elokuvan kotona. Nyt tuntuu, että voi taas palautua maan pinnalle ja normaaliin opiskelija-arkeen.

Vierailulla tuli teepöydässä kavereiden kanssa puheeksi olenko uskossa. Koska siis näytän siltä ja olemuksestani kuulema huokuu, että voisin olla. Niin, piti oikein miettiä. Kuulun kirkkoon, nuorempana kävin riparin, toimin rippileirillä isosena parina kesänä ja nuortenilloissa tuli vietettyä perjantai-iltoja. Raamattua en ole juurikaan sen jälkeen avannut. Vuosittain kävin Maata näkyvissä -festareilla ja kuuntelin gospel-musiikkia tauotta. Musiikki on jäänyt nyt vähemmälle. Kirkossa käyn kristillisissä juhlissa; ristiäisissä, rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Jouluna käyn laulamassa kauneimpia joululauluja, jos vaan kerkeän.

Mutta että usko ja uskominen? Uskon kyllä Jumalaan, Jeesukseen ja taivaaseen. Elämän vaikeina aikoina laitan välillä käsiä ristiin ja haluan uskoa, että tuolla jossain on parempi paikka. Mutta silti uskon asioihin paremmin vasta, kun näen ja tässä mielessä se on vähän hankalaa. Kirkkoon kuuluminen on jotenkin automaattista enkä osaa ajatella eroavani. Haaveilen kirkkohäistä ja ristiäisistä. Eli niin, kyllä uskon, vaikka se ei välttämättä ulospäin juurikaan näy. En ole mikään himouskovainen tai ateisti, vaan sopivasti jotain siltä väliltä.

Tänään tällä yhdistelmällä päivä käyntiin.
Tästä vapaasta viikonlopusta olen kyllä nauttinut oikein kunnolla. Olen siivoillut ja tehnyt mitä huvittaa ja sohvallakin makoillut toimettomana, kun siltä tuntui. Inhottavinta vapaissa oli se, että kerrankin oli aikaa siivota ja sitä inhoan kaikista eniten. Tykkään siisteydestä, mutta miksi ei voisi tulla kämppä kuntoon vain silmiä räpäyttämällä. Siivoaminen on minulla aikalailla sellaista raivolla järjestämistä. Mutta jälleen kerran lopputuloksen takia se kannatti. Vietettiin eilen M kanssa tyttöjen rentoutumishetkeä ja samalla hän pääsi testailemaan Mary Kay -tuotteita. Toivottavasti keretään nähdä pian uudestaankin teemukien ääressä. Eilen aamulla innostuin leipomaan piirrakkavuoallisen mokkapaloja hemmottelun lomassa tarjottavaksi. Juu, hyvä valinta näin karkkilakon aikana. Laitoin osan piirakasta pakkaseen ja silti sitä jäi T:n kanssa tuhottavaksi. Muuten viikko onkin makean puolesta mennyt tosi hyvin, kun olen syönyt vain palan omenapiirakkaa ja palan kaks mokkapaloja. Eli vähemmän kuin yleensä eikä tässä mitään sokerin totaalikieltäytymistä olla yrittämässäkään. M antoi kuitenkin hyviä vinkkejä, kuinka voisin vaihtaa valkoisen sokerin ruokosokeriin ja lisätä ruokavalioon pähkinöitä ja siemeniä. Neuvot on pistetty korvan taa seuraavaa kauppareissua varten.

Lauantai-iltana lähdettiin T:n kanssa kaupungille syömään ja sen jälkeen leffaan. Vähän yhteistä aikaa kodin ulkopuolellakin. Mentiin Morrisoniin, koska sieltä saa vaan niin hyvää ruokaa. Ja nyt on menossa Syö Helsinki! -viikot, jolloin kampanjaan osallistuvissa ravintoloissa voi syödä tiettyjä annoksia kympillä. Mukana on 35 ravintolaa ympäri Helsinkiä, mutta me valitsimme sen tutun ja turvallisen. Jonkun aikaa saimme jonottaa pöytää ja heitin, että toivottavasti meille ei vapaudu pöytä jonon vierestä, läheltä ulko-ovea. Koskaan ei pitäisi manata etukäteen, ei edes ajatuksissa, koska näinhän meille juuri kävi. Onneksi olin pukeutunut moniin kerroksiin, koska ulko-ovi oli jonon takia jatkuvasti auki. Suosittu paikka. Mutta kaikki murheet katosi, kun lautanen tuotiin nenän alle. 

Nyt en puputtanut Morrisonin salaattia, vaan raneja teki ihan tosi paljon mieli. Hamppari oli hyvää, mutta maha ei ollut ihan samaa mieltä.
Syötyä vierittiin Tennariin katsomaan 22 Jump Street. Odoteltiin aulassa reilu puoli tuntia leffan alkua, koska oltiin varattu siirtymiseen reippaasti aikaa. Vanhaksi ei ole tulemista, koska meinasi alkaa nukuttamaan. Aina hyvä alku, kun tiedossa on pimeä sali ja pehmustetut penkit. Mutta leffan alkumetreiltä lähtien oli jo selvää, että hyvä, jos malttaa silmiänsä räpäyttää. Harvinaisen hyvä ja hauska elokuva. Koko sali raikui moneen otteeseen, joten ei tarvinnut yksin nauraa kippurassa. Ekasta osasta en juurikaan muistanut mitään, vaikka 21 Jump Streetkin on tullut katsottua. Tuntuu, että tämä toinen osa oli jopa parempi, mitä yleensä jatko-osista ei voi sanoa. Leffa vei niin mukanaan, että unohdin avata vichyni kokonaan. Kotona huomasin, että eväspähkinäpussi oli jäänyt pöydälle. Sitäkään en muistanut kaivata leffan aikana. Tämä on hyvin harvinaista, että vain katsoin ja heiluin repeilyn takia ees taas paikallani. Kotimatkalla bussissa odotti iloinen yllätys, kun joku edellinen matkustaja oli voinut liian hyvin lauantai-yön kunniaksi ja päätti jättää siitä jäljen käytävälle muidenkin iloksi. Hienoa oli seurata pahaa-aavistamattomia matkustajia nousemassa bussiin, kun jokainen käveli omiin ajatukiinsa vaipuneena ja pysähtyi yllätyksen eteen kuin seinään. Muutama huomasi vasta kohdalla tai viereen istuessa. Matkustaminen julkisissa voi olla elämyksiä täynnä.

Kuva täältä
Tänä aamuna kello herätti vähän turhan aikaisin, pääsi yllättämään, mutta en sitten saanutkaan enää unta. Sämpylöiden kuvat silmissä ryhdyinkin tuumasta toimeen ja pyöräytin tällä kertaa porkkanasämpylöitä aamupalaksi. Minulla on tähän uusi leivontatyyli, jossa vain nostelen kourallisen kohonnutta taikinaa pellille sen suuremmin pyörittelemättä ja laitan uuniin paistumaan. Porkkanoiden raastaminen Tuntui mojovalta ranteissa ja sormissa, joten säästin käteni vaivaamiselta. Sämpylöistä tulee tällä tavalla kivasti erinäköisiä, vähän rosoisia mutta suussasulavia, vaikka itse sanonkin.


Nyt jatkankin rentoilua enkä vilkuile yhtään ikkunasta ulos, kun siellä on niin harmaata, tuulista ja synkkää.. Miten sinä rentoudut arjen keskellä?