30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti

Tänään on ollut rento kotoilupäivä ja samanlaista on ollut oikeastaan koko viikonloppu. Suunnitelmissa oli juhlia ensimmäisiä pikkujouluja eilen, mutta viime päivinä ilmeni pari muuttujaa. Ei huvittanut enkä jaksanut liikkua sohvan nurkasta mihinkään. Sovittiin toiset glögittelytreffit porukalla ensi viikolle. Onhan tässä vielä aikaa. Olo heittelee ylös ja alas ja olen jo mennyt ihan sekaisin, koska olen terve ja koska kipeä. Heikottaa vaan, paikkoja jomottaa ja nenäliinat värjäytyy punaisiksi. Mutta hei, joulun väriä sekin tavallaan. Lepään ja rentoudun tämän viikonlopun, tai ainakin yritin. Jaksan sitten rutistaa viimeiset harjoittelupäivät kasaan. Ne nimittäin voi laskea jo yhden käden sormilla. Koulu ja harjoittelupaikka tulivat sen verran vastaan, että pääsin aloittamaan tutkintoviikon jo perjantaina ja teen lyhennettyä päivää ensi viikon. Oli meinaan niin lähellä, että heitän hanskat tiskiin ja keskeytän. En vaan jaksanut enää. Toisaalta viimeinen viikko ja sitten olisi pulkassa. Olen helpottunut, kun tilannettani kuunneltiin. Puhuminen auttaa. Harjoittelu on ollut antoisaa ja olen päässyt tutustumaan ihan erilaiseen arkeen. Kuitenkin päivät ovat henkisesti niin raskaita, että pääasiassa vaan nukun illat ennen seuraavaa aamua. Löysin tämän harjoittelupaikan itse ja onneksi tässä vaiheessa. Tuli selväksi, että suuntaudun opinnoissani ihan muualle. Vielä odottelen tulosta, onko valintani ensi vuodelle menneet läpi. Lähettelin viimeisimpiä tehtäviä arvioitavaksi. Vaikka ei kauheasti enää napannut kirjoitella, sain ne kuitenkin rutistettua kasaan, kun taustalla soi jouluradio. Yksi itsearviointi jää ensi viikolle ja sitten tämäkin rupeama alkaa oikeasti olla taputeltu. Joko tässä voisi ihan hymyillä asialle. 

Iltaisin on ollut aikaa katsella leffoja yhdessä. Valinnat eivät vaan ole menneet ihan nappiin. Katsottiin yksi päivä Sex Tape - kadonneen videon metsästys. Oli aikamoista kuraa suoraan sanottuna. Odotin leffalta vähän enemmän, mitä se sitten antoi. Ihan kokeilumielessä päätin myös katsoa T:n kanssa Guardians of the Galaxy. Traileri ei tehnyt minuun vaikutusta, mutta olihan elokuvalle annettava mahdollisuus. Kokonaisuus oli parempi kuin Sex Tapessa, mutta ei silti mitään tajunnan räjäyttävää. Ihan kelpo viihdettä illalla. Mietin vaan, nauroinko juurikaan kummassakaan leffassa. Tai sitten en vaan muista enää. Odotan jo, että pääsen ihan Finnskin penkeiltä katsomaan Nälkäpelin Matkijanärhi osa 1. Uusinta Hobittiakin odotan, mutta en ihan niin paljon, että olisin telttailut leffateatterin edessä. Ollaan jo monena kertana ostettu Hullareilta leffalippupaketti puoliksi, koska liput on ihan jäätävän kalliita nykyään. Tuntuu, että hinnat vaan nousee ja nousee. Silti on mukava päästä katsomaan pimeään saliin isolta screeniltä elokuvaa ja välillä ihan 3D:näkin. Silloin vain yritän muistaa laittaa piilarit päähän, ettei tarvi katsella leffaa tuplalaseilla.  

Viikonloppu on pitänyt sisällään muutakin kuin eri ruutujen tuijottamista. Oltiin molemmat kotona, joten kokkailtiin yhdessä ruokaa. Eilen herkuteltiin tortilloilla. Sitä pilkkomista ja paistamista tuntui vain riittävän. Lopulta jaksoin vain yhden syödä, vaikka silmät olisivat nauttineet enemmänkin. Uusi yritys huomenna, koska tänään ei tortillaletut lämminneetkään. Ensimmäisen adventin kunniaksi koottiin jouluruokapöytä. T teki karjalanpaistia ja minä fiksailin kaupasta ostetut laatikot. Vähän lisämaustetta kehiin. Odotan jo vesi kielellä äidin tekemiä jouluruokia, koska hän tekee laatikotkin itse. Nyt haluttiin T:n kanssa päästä vähän helpommalla. Pakasteessa ei ole tilaa säilöä isompaan satsia eikä ihan yhtä laatikkoa porkkanaa, lanttua ja imellettyä perunaa viitsi alkaa vääntämään. Onneksi loraus siirappia tekee kaupan versioille ihmeitä. Perunoita oli paistin kaveriksi ja vihreää salaattiakin löytyi. Masu kiitti ennen kuin kerkesin salaattiin asti.  Ensi kerralla täytyy aloittaa siitä.

Makua on siinä monenlaista.
Tavastani poiketen tämä on varrmaankin ainut ruoka, jossa makujen sekoittuminen ei haittaa.
Tälläinen herkkannos ilmestyy nenän alle seuraavan kerran jouluaattona.
Nyt jään laskemaan vatsaa ja nauttimaan kynttilöiden lepatuksesta. Rauhallista viimeistä marraskuun päivää!

29. marraskuuta 2014

Joulu on jo tulossa

Päivällä sain inspiksen ottaa suuren joulukoristelaatikon esiin. T:kin heitti yksi päivä, että kai tohon ikkunaan voisi jo jouluvalot laittaa. Nyt on olkkari saanut enemmän jouluista ilmettä, vaikka tänä vuonna en kuorrutakaan koko kämppää punaisella. Laatikosta paljastui omia kouluaikoina väkerrettyjä koristeita, jotka saivat suosiolla jäädä laatikon uumeniin. Ihania muistojakin paljastui, kun olen säilyttänyt ala- ja yläasteella lahjaksi saamiani koristeita. Joka vuosi löytyy kuitenkin jotain uutta, pientä, ihanaa, jota ei vaan voi jättää kauppaan. Ja äkkiäkös koristeiden määrä vain kasvaa. Kaikkea ei edes tarvitse laittaa esille. Pitääkin kysellä kotikodin koristetilanne, koska tänä vuonna meillä on oikea, iso joulukuusi sisällä. Sellaista olen päässyt koristelemaan viimeksi alle kouluikäisenä.

Kirjahyllyn punainen nurkka. Tontut ovatkin jo vilahtaneet täällä ja instan puolella. Punatulkkukynttilän ostin viime vuonna Tallinnan joulumarkkinoilta. Pieni valkoinen tonttu on lahja muutaman vuoden takaa. Punaiset kynttilät Tigerista.
Lila valonurkkaus. Uusi maljakko Tarjoustalosta ja voi olla, että haen toisenkin. Pallot ja valot ostin viime vuonna.
Joulukuu lähenee kovaa vauhtia ja to do -listalla on vielä paljon asioita. Pipareita on tarkoitus leipoa kotona tässä lähipäivinä ja kotikotona jouluksi. Tarkistin jo, että tarvittavat aineet odottaa kaapissa. Kortteja olen haalinut aikamoisen pinkan, mutta muutama täytyy vielä ostaa ja merkkejä kanssa. Värssyjä on kerääntynyt koneelle muistiin, koska tykkään kirjoittaa kortit ihan täyteen. Muuten olenkin huono lähettämään kortteja. Tarkoituksena oli keittää riisipuuroa illaksi, mutta hyvä huomata tässä tähän aikaan, että jaa unohdin. Ei auta kuin siirtyä keittiöön ja laittaa kattila porisemaan. Sekahedelmät ovat lionneet vedessä koko päivän. Teen niistä kiisseliä tai sekametelisoppaa niin kuin meillä sanotaan.  Aamullakin saa oikein jouluisen aamupalan.

Kauppoja täytyy vielä kierrellä, koska suurin osa lahjoista on vielä ostamatta. Samalla pääsen ihastelemaan Kampin joulukoristelua, josta olen nähnyt vilauksia Instassa. Ja muutenkin kiinnostaa nähdä, miten esim Forum ja Sello on tänä vuonna koristeltu. Omia toiveita ei juurikaan ole, joten mitään lahjatoivekollaasia en ole koonnut. Oltiin sovittu perheen kanssa, että tänä vuonna ei osteta lahjoja. Aluksi se tuntui hyvältä päätökseltä, mutta ei mennyt kauaakaan, kun lahjaideoita alkoi putkahdella. Suunnittelu on niin kivaa, joten vaihdetaan yhdet lahjat. On kiva antaa jotain ja nähdä se ilme, kun saaja avaa pakettia. Kuitenkin yritetään välttää pakettivuoria ja keskittyä yhdessäoloon. 

Joulukalenteria en ole vieläkään ostanut. Haluaisin sellaisen partiolaisten kuvakalenterin, mutta en ole törmännyt ensimmäiseenkään sudenpentuun, jolta olisin voinut kalenterin ostaa. Kaupat pursuaa erilaisia suklaakalentereita, mutta olen surutta kävellyt ohi. Yleensä niiden suklaa ei ole mitenkään erikoista. Ehkä napsin suklaalevystä yhden palan joka päivä. Kun se vaan pysyisi siinä yhdessä. Olen ihan hullaantunut Fazerin tummaan suklaaseen, vaikka siinäkin on alle puolet kaakaota. Karkkilakko siis oli ja meni. En edes muista enää montako päivää tarkalleen kesti.  

Kalenteriin olen merkannut jouluisia tapahtumia. Tiedossa on joulukonsertti ja kauneimmat joululaulut Iksussa. Aion käydä ihastelemassa Tallipihan joulukylää Tampereella, koska aiemmin en ole muka kerennyt. Voisin myös piipahtaa Tuomaan markkinoilla ja Kaapelin joulussa. Molemmat tapahtumat ovat Helsingissä 21.12. asti. Tekisi mieli myös laivailla Tallinnaan ja päästä pyörimään sinne joulumarkkinoille. Pikkujouluja ei ole tietenkään unohdettu. Joulukuu tulee olemaan täynnä aikaan sopivia kirjoituksia, mutta toiveitakin otan vastaan. 

23. marraskuuta 2014

Keliä uhmaten mummulaan

Viikonloppu hujahti reissun päällä. Lähdettiin siskon kanssa perjantai-iltana bussilla mummulaan. Matkalla oli sattunut kolari, joten nousimme varabussiin, joka vei meidät perille. Emme siis olleet kolaribussissa, vaan Kampissa venailtiin ja ihmeteltiin, kun ei alkanut kyytiä kuulua. Ruuhkan ja lumisateen takia matkanteko vähän venyi. Käveltiin pimeyden keskellä asemalta mummulaan. Haettiin äiti mukaan ja aikalailla samantien hypättiin autoon. Lähdettiin mummua moikkaamaan sairaalaan. Nyt alkoi pitkä kuntoutuminen ja mummu on useita päiviä poissa kotoaan. Toivottavasti jouluksi olisi jo hyvissä voimissa, jotta päästään kaikki viettämään yhdessä pyhiä. Hyvin hän pystyi kaverinsa kanssa liikkumaan, joten nyt vaan odotetaan ja toivotaan parasta. Tässä päästäänkin lähissiskon kanssa vetämään tuolijumppaa ja muuten auttamaan arjessa joulun alla. Sitä ennen apua on järjestetty muilta tahoilta ja äiti ajelee paljon avuksi. Nyt huomaa, että omakaan auto ei olisi pahitteeksi. Pääsisi vähän nopeampaa hurauttamaan käymään.

Nyt saa seuraavat viikot pukea kaikkea punaista ja oikein joulustella.


Sairaalassa ronklasin hienosti sivupöydän kiinteää radiota ja onnistuin painamaan hoitajan hälytysnappia. Meillähän kun oli hirveä hätä. Miten tämä radio toimii, saako kanavaa vaihdettua ja ääntä kovemmalle. Hoitajillahan on tunnetusti aikaa juoksennella. Vietiin mummulle oma radio, että kuulisi uutisia ja musiikkia. Huonekaveria ei ole ainakaan vielä, joten päivät kuluu yksin keksiessä tekemistä. Ja tietysti syömässä ravatessa. Ruokaa kuulema tarjotaan ihan liian usein.

Lauantaina onniteltiin ja kahviteltiin pappaa. Rollaattori rullaa ja taas on tullut monia kilometrejä lisää mittariin. Äiti hoiti tarjoilupuolen. Enemmän vieraita tulee ensi viikonloppuna, mutta itse en pääse silloin juhlahumuun. Pikkujoulumaraton alkaa ja ensimmäiset ovat juuri tuolloin. Päivällä mentiin vielä mummun kanssa kahvittelemaan. 

Äiti teki lohivoileipäkakkua.
Parvekkeelta löytyi vielä ihanan syksyisiä värejä.
Kukaan ei ole varmaan huomannut, mutta saatiin pari päivää nauttia lumesta. Tällä kertaa kerkesin kamerallakin ikuistaa. Viimeksi sade muuttui niin nopeasti vedeksi, etten kerennyt valkoiseen maahan reagoida. Vähän voisi Amerikasta kärrätä lunta lisää, kun siellä sitä riittää. Pihalla oli heti paljon valoisampaa ja kivempi liikkua, kun lumi narskui jaloissa. Autolla sai ajella keskelle postikorttimaisemia, kun puut olivat lumen peitossa. Sormet ja varpaat ristiin ja toiveita hangista, korkeista nietoksista.

Viikonloppu oli siis rentoa oleilua mummulassa. Jos nyt viimein saikkuputkeni olisi tässä ja nämä kaksi viimeistä viikkoa voisin olla ihan rauhassa joka päivä harjoittelussa. Jalkapöytä jostain syystä sinertää ja aristaa, vaikka en ole sitä mihinkään lyönyt. Nämä on nyt näitä. Koska olisinkaan täysin kunnossa. Mutta mikään ei voi minua nyt lannistaa ja jämähdyttää paikoilleni. Olen niin innoissani pitkistä jouluvapaista. Lasken jo päiviä enkä voi olla joka kerta hehkuttamatta. On tämä niin harvinaista herkkua. Postauksiakin on tulossa jos jonkinlaista, koska kalenteriin on merkattuna erilaisia joulutapahtumia. Näistä lisää joulukuun puolella. Vielä pitäisi metsästää partion joulukalenteri. Voisi laskea päiviä jouluun. Suklaisista kalentereista en niin välitä. Vai pitäisikö kokeilla ihan diy-juttuja ja väkrätä kalenteri omin rähmäkäpälin. Tässä onkin pohtimista loppuiltaan. Koska hei viimeinen marraskuun viikko pyörähtää huomena käyntiin, huisia.

12. marraskuuta 2014

Joko saan hurahtaa

Laskujeni mukaan jouluun on 42 yötä, huii. Äsken vielä mennä viiletettiin minishortseissa ja ihan hetki sitten tepasteltiin ruskan keskellä. Täällä käväisi ensilumi muutaman tunnin verran yksi ilta. Kuitenkin niin nopeasti vaihtui vesisateeseen, etten kerennyt edes kuvaa ottaa. Toista oli kotikotona, missä olisi päässyt ihan pulkkamäkeen asti. Äiti ja sisko lähettivät ihania talvimaisemakuvia. Ihan kateeksi kävi, kun omasta ikkunasta näkyy pimeä, musta synkkyys ja päivisin aikalailla pelkkää sumua. Tulisipa lunta jo oikein, oikein paljon. Hartain toiveeni onkin valkea joulu. Ja ennen kaikkea, että olisimme perheen kesken yhdessä. Nyt meinaan näyttää siltä, että isovanhempani eivät tulisikaan meidän kanssa viettämään joulua. Monivuotinen perinne rikkoutuisi. Minulla on vielä neljäkymmentäkaksi yötä aikaa muuttaa heidän mielensä. Challenge accepted.

Olen jo niin hullaantunut joulukoristeista, tonttuja kurkkii hyllyiltä ja ikkunalaudalta. Mietin, joko voisi vaihtaa verhoja lilasta punaiseen ja pöytäliinat teemaan sopiviksi. Kynttilöitä olen polttanut enemmän ja vähemmän. Kävin yksi päivä Ikeasta hakemassa kassillisen vaniljantuoksuisia tuikkuja, koska vanilja on vaan niin paras tuoksu. Tietty piti nakata mukaan parit kanelituikut ihan vain joulun tuoksua tuomaan, mutta niiden aika ole ihan vielä palaa. Joululauluja en sentään ole vielä luritellut. Ensimmäisiä joululahjoja alkaa kuitenkin kertyä jo kaappeihin ja sitäkin enemmän on mietinnässä mitä kellekin. Perheen kesken on puhuttu, että jos tämä vuosi olisi vihdoin lahjaton. Monena vuonna on käyty samaa keskustelua. Kerrankin voisi keskittyä pelkästään hyvään ruokaan ja toistemme seuraan. Olen myös suunnitellut tekeväni hemmottelevia käsi- ja kasvohoitoja joulunpyhinä läheisille. Antaa aikaa ja yhdessäoloa. Suurin lahja minulle olisi, että viettäisimme perheen ja isovanhempien kanssa joulun saman katon alla. Tänä vuonna joulu tulee eroamaan siinä muista vuosista, että olemme kotikotona eikä mummulassa. Nykyiseen mummun ja papan kaksioon emme mahdu kaikki kahdeksan henkeä yöksi. Ja kotikotoa pääsee niin paljon helpommin käymään ulkona, apukäsiä olisi tarjolla ja ennen kaikkea toistemmme seuraa. Mutta katsotaan miten tässä taistossa käy.


En enää muista, kuinka kauan olen haaveillut Aarikan tontuista. Ja vihdoin sain tonttytytön ja lempitontun kotiin. Minusta työ sydäntä pitävä tonttu näyttää ihan pojalta, ja meitä kahta ajattelin näitä ostaessani Postin poistomyynnistä. Enää pienten koriste-esineiden hinta ei kirpaissut niin sydäntä. Perhetututulla näin keittiössä näitä tonttuja oikein rivissä, ja olisin voinut tuijotella niitä vaikka koko illan. Minusta nämä ovat yksinkertaisuudessaan niin ihania. Ja erilaisiahan riittää. Ainut että harvassa ovat brunetet tonttutytöt. Kaikki tuntuvat olevan eloveenoja.

      
Tänään ostin Tigerista nämä tonttukaverukset. Kaksin aina kaunihimpi. Joku kerta nämä voi sitten ripustaa joulukuusen oksille muistuttamaan opiskeluajastamme. Kunpa olisin kätevä käsistäni, tällaiset meinaan näpertäisi itsekin. Sormet vähän syyhyää, koska tähän aikaan viime vuonna kudoin itselleni villasukkia. T:lle piti kanssa tehdä sukat, mutta lankoja ei ole vieläkään näkynyt. Ei taida valmistua ihan täksi jouluksi, kun omiani tein sen vuoden verran. Katselin kalenteriani ja se meinaa ratketa liitoksistaan kaikista muistiinpanoista. Tiedossa on kolmet pikkujoulut, joten punaista saa pukea päälle useampaan otteeseen. Sentään mitään tonttupukua ei löydy kaapista - vielä. Joko siellä on hurahdettu tulevaan joulukauteen?

9. marraskuuta 2014

Hyvää Isäpäivää!

Joka vuosi mieleeni palaa siskoni kirjoittama isänpäiväkortti aikojen takaa, jossa hän toivotti Hyvää Isäpäivää. Hellyyttävää. Eihän se kirjoitusasu ole niin justiinsa, vaan ajatus on tärkein. T:n perhe oli meillä yötä. Kummasti kuusi henkeä mahtui nukkumaan pienessä kaksiossamme. Sopu sijaa antaa. Toistekin voi ehdottomasti tulla. Aamulla nautittiin aamupalaa ja sen jälkeen aikalailla suoraan herkkupöytään kakun kimppuun. Alunperin minun piti tehdä puolukkainen juustokakku, mutta päätin haastaa itseni oikein kunnolla. Vertailin Tarun Taikakakut -sivujen ohjeita ja sovelsin kahta ohjetta oikein kunnolla. Äidin kanssa pidettiin puhelinpalaveria liivatteiden määrästä, koska en vaan voinut noudattaa valmista ohjetta. 

Leivoin ensimmäiset joulutortut sitten viime talven.
Kakkuun tuli piparireuna, koska irtopohjavuoassa reunapaperi olikin jäänyt ruttuun, hups.
Vadelma-mustikkajuustokakku brownies-pohjalla
Pohja:
125g voita 
75g tummaa suklaata
(itse käytin Fazerin sinistä)
2dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja

Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reuna. Sulata voi ja lisää kuumaan voihin suklaapalat. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon sokeri, suola ja kananmunat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä vuoassaan ja lisää leivinpaperi vuoan reunoille.
 Mustikka- ja vadelmatäyte:
2dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
250g maitorahkaa
½-1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2dl mustikkaa tai vadelmaa
4 liivatelehteä
3rkl kiehuvaa vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita juusto, maitorahka ja sokerit. Vaahdota kerma erikseen. Sekoita mustikat tuorejuusto-rahkaseokseen. Nostele kerma täyteseokseen. Liota liivatteet kuumaan veteen ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa. Vadelmatäyte valmistetaan samalla ohjeella, mutta mustikoiden tilalle luonnollisesti vadelmia. Kaada vadelmatäyte hyytyneen mustikkatäytteen päälle ja anna hyytyä yön yli. Itse jouduin ottamaan molemmista täytteistä muutaman ruokalusikallisen pois, jotta täytteet mahtuivat vuokaan. Ensi kerralla vähennän rahkan määrän 200g. Kakun voi koristella vaikka jäisillä marjoilla, mutta itse jätin koristeet pakkaseen.

Kakkupala näyttää ihan trio-jätskiltä.
Meille jäi T:n kanssa mukava kakku-urakka, joten kaverit hoi! Tulkaa rääppiäisiin ja auttakaa meitä pulassa. Hyvää on.

Edit: Ohjeen täytekohdassa lukee nyt oikein juuston ja maitorahkan määrä. Pahoittelen, että kirjotin aluksi ne väärinpäin.
 

Timantit on ikuisia

Tämän viikon lauantaita olin odottanut siitä lähtien, kun näin kutsukortin. Heti aloin miettiä asuani ja otin selvää etiketeistä. Kiertelin monessa vaatekaupassa Espoossa ja Helsingin puolella ja aina palasin kotiin tyhjin käsin. Värivalikoima oli mustaa, valkoista tai hyvin hempeää vaaleanpunaista, ei kiitos. Päädyin luottopikkumustaani ja kaverilta sain syksyisen jakun lainaan. Asu roikkui henkarissa monta viikkoa valmiina, mutta pari päivää ennen juhlia iski paniikki. Ei ei, en halua sittenkään pukeutua näin ja äkkiä kaupoille pyörimään. Onnekseni Selloon oli tullut jos jonkinmoista lilaa mekkoa ja kahden mekon kanssa lähdin kotiin. Päätöstä en silti meinannut osata tehdä. Herätin T:n kuudelta lauantaiaamuna. Nyt valitaan kumman mekon laitan. 

Päälle valikoitui lila pitsimekko, lempiväri on luottoväri. Koita kestää näitä hämärässä otettuja kuvia.
Lauantai oli suuri juhlapäivä, T:n serkku meni naimisiin. Mietin koko edellisillan ja juhlapäivän, kuinkahan stressissä hääpari on ja oliko viime hetken kriisejä? Taisin stressata heidän puolestaan, koska morsian oli yllättävän rauhallinen ja vain nautti päivästä. Edes tieto papin myöhästymisestä ei herättänyt sykkivää ohimosuonta. Sulhanen otti pientä alkulämpöä steppailemalla ympäri juhlapaikkaa, pieni hermostuminen ja jännitys oli havaittavissa. Viimein musiikki alkoi soida ja morsian saapui isänsä käsipuolessa. Pari vihittiin juhlapaikalla ikkunan edessä. Vihkitoimituksen aikana joutsenpari lipui Töölönlahdella. Tilaisuus oli niin kaunis.

Illan aikana syötiin hyvin, tutustuttiin juhlavieraisiin, nautittiin onnittelupuheista ja muisteluista ja ennen kaikkea tanssittiin koko loppuilta. Ruoka oli todella maistuvaa ja syötiin oikein pitkän kaavan mukaan useampi tunti. Välillä oli puheita ja onnitteluja ja taas tuotiin lisää annoksia nenän eteen. Pääsi maistamaan ihan uusiakin makuja. Kannatti tosiaan valita ihonmyötäinen mekko.

Juhlapaikkanäkymää. Meillä nuorten pöydässä oli pehmustetut tuolit, joten ei päässyt lonkka kipeytymään.
Hääkukkina valkoisia ruusuja ja punertavanliloja orkideoja.
Kuvasin kaikki ruoat tietysti, mutta tässä lemppareitani. Lohta ja salaattia. Lautaset kiersivät pöydässä ja jokainen sai koota oman annoksensa.
Ilmakuivattua kinkkua ja viikunoita.
Pääruokana saksanhirveä ja uunikasviksia.
Kakku pöytää ei voinut ohittaa. Mansikkakakkua ja suklaaunelmaa.
Sulhanen esitti yllätysohjelmanumeron ja räppäsi Cheekin biisiä mukaillen vaimonsa ja koko juhlaväen sydämeen. Ainutkertainen tapahtuma, jolle on kyllä saatava jatkoa kesäjuhlissa. Vink vink. Bändi oli ihan mielettömän hyvä. Yläfemma oli täysin nimensä veroinen. Musiikkia oli joka makuun illan aikana; valsseja, hitaita ja nopeita biisejä. Välillä oli pakko vetäytyä tanssilattialta baarin puolelle hakemaan suun kostuketta. Korkkarit vaihdoin balleriinoihin ihan lopussa ja sen tunsin jaloissani vielä tänä aamuna. Ilta olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta kotiin päästyä kummasti uni tuli silmään.

Kiitos hääparille unohtumattomasta illasta ja onnea!   
 

3. marraskuuta 2014

Nurinkurinpäivä

Tänään sattumukset ovat vain seuranneet toisiaan. Onneksi välillä on ollut pieni rippu onneakin matkassa. Aamulla soitin heti ajanvarauksen auettua terkkariin ja pyysin aikaa lääkärille. Kuitenkin minut ohjattiin pelkälle sairaanhoitajalle, koska se kuulema riittää. Varustauduin tankkaamalla hyvän aamupalan ja pakkaamalla mukaan vesipullon, mynthoneita, nenäliinoja ja tabin. Oikea selviytymispakkaus. Terkkarin päivystyksillä on huono maine, joten otin varman päälle. Aamulla oli reippaasti aikaa, mutta silti myöhästyin ensimmäisestä bussista. Se tunne, kun näät sen lipuvan ohi nenän edestä. Olin ajoissa liikenteessä, joten kerkesin odottaa seuraavaa. Terkkarissa vuoronumero kerkesi vain hipaista kättäni, kun olin jo vartissa takaisin pihalla. Nopeaa toimintaa. Sairaanhoitaja nimittäin passitti minut sittenkin lääkärin pakeille, mutta ajan sai vasta muutaman tunnin päähän. Ei auttanut muu kuin busseilla sumusateessa takaisin kotiin.  Tätä en vaan ymmärrä, että joka kerta pompotellaan samanlailla sekä yksityisellä että kunnallisella puolella. Mitä iloa siitä on kenelläkään, että käyn hoitajan pakeilla vain varaamassa seuraavan ajan, kun saman asian voisi tehdä suoraan puhelimessakin.

Bussista jäätyäni kaivelin turhaan reppuani. Kotiavain oli jäänyt sisälle. Onneksi T ei ollut vielä kerennyt lähteä, vaan päästi minut sisälle. Kotona koomailin sohvalla ja katselin muutaman jakson HIMYM:iä. Lähtö lääkäriin läheni ja olin jo ovella menossa, kun kämpästä alkoi kuulua outoa piipitystä. Aikani pyörittyäni huoneita ympäri tajusin, että piipitys tulee taskustani. Puhelin ilmotteli, että muistan lähteä lääkäriin. Hieman näköjään pää jumitti. Tällä kertaa jätin vesipulloa lukuunottamatta kaikki virikkeet kotiin, koska lääkärille oli varattuna aika. Niinhän sitä luulisi, että sitä myös pääsee lääkäriin silloin. Melkein puolitoista tuntia kulutin päivystyksen kovia penkkejä. Alkoi jo usko loppua, kun kuunteli kauan kanssaodottajat olivat saaneet istuksia. Lopulta sain tarvittavat reseptit ja saikkulaput. Loppupäivän olenkin makoillut paikallani ja yrittänyt välillä nukahtaakin. Tuntuu vaan, että yskänpuuska yllättää samantien ihan kiusallaan, kun vähänkin ummistaa silmiä. Huomasin muuten kivasti makoilun lomassa, että olen ollut lääkärissä toppi väärinpäin päällä. Ja lääkäri on sen varmasti huomannut, kun kuunteli keuhkojani. Sen takia varmaan kolme päivää irtosi niin helposti. Toi on ihan selkeesti sairas. Nyt saan kuitenkin rauhassa levätä.

Mieleeni tuli jostain ajatusten syövereistä, että puhuin hyvin kauan aikaa sitten ja vielä useampaankin otteeseen, että näytän kuvia ostoksistani. Piti oikein tarkistaa ja kyllä, puhetta on ollut ensimmäisen kerran jo syyskuun puolella. Tilauksia ja paketteja on tullut ja mennyt useampiakin. Suurimman osan olen palauttanut, mutta muutamia ihan hyviäkin löytöjä on tullut tehtyä. Pakettien roudaaminen ärsyttää vietävästi, mutta kaupoissa pyöriessä en meinaa löytää senkään vertaa mitään sopivaa. Pari kuvaa onkin jo vilahdellut täällä muiden kirjoitusten lomassa, mutta tässä nyt vielä.

Puman hupparin bongasin Stadiumin netistä.
Huivi, raitapaita ja housut HM:ltä, reppu Scandinavian Outdoorista ja kengät tuliaisina Espanjasta. Paidasta on tullut ihan lemppari.
HM:n mustat farkut ostin ihan vähän aikaa sitten, koska edelliset on kuluneet harmaanmustiksi. Näitä käyttäessä saisi olla vaan tarraharja takataskussa, koska keräävät magneetin lailla kaiken nukan, pölyn ja hiukset itseensä.
Ihastuin raitapaitaan niin, että piti tilata sama tummansinisenä. Kuvan jakun kotiutin mustana ja tummansinisenä HM:ltä. Minä joka en ole oikein koskaan osannut käyttää jakkuja. Tarvitsen näitä kuitenkin työssäni.
Kuten ehkä kävi ilmi, olen oikea HM:n nettisivujen suurkuluttaja. Läheiseltä Ärrältä yksi tietty myyjä muistaa aina heittää, että taas isoa pakettia hakemassa. Yleensä onneksi palautan paketin eri myyjälle kuin miltä olen sen saanut. Nettishoppaaminen on liian helppoa, kun vaan klikkailee kaikkea silmää miellyttävää ja testailee kotona rauhassa. Välillä unohdan, että mitä on tullut taas tilattua. Ja välillä pakettia purkaessa mietin, mitä ihmettä olen oikein ajatellut. Nyt ei ole onneksi mitään tilausta tulossa, mutta alkusyksystä sitä vaan innostui kaikesta uudesta. Yleensähän nuorempana syksyisin sai uuden takin, repun ja vaatteita kouluun ja jotenkin tapa on jäänyt korvan taa. 

Huomasit kuvistani varmaan toisenkin asian. En harrasta asukuvia ja muutamista, julkaistuista asukuvista on muodikkuus kaukana. Niistä näkyy juuri se, että tämännäköisenä tälleen nyt ollaan menossa. En jotenkin osaa olla kuvissa, kun joku muu on kameran takana. T ottaa harvoin minusta asukuvia, silloinkin yhden kaks ja tokaisee, että nyt riittää. Kotona käydessä pyydän perheenjäseniä välillä kuvaamaan. Kuvailen puhelimella ja Canonin pokkarilla paljon, nimenomaan itse ja määrä korvaa laadun. Haaveissa on hommata joku näppäränkokoinen järkkäri. Ei mitään järeää, vaan kivasti mukana kulkeva. Merkkiä ja malleja en ole sen enempää vielä katsellut. Juhlissa kuljen käsi koko ajan kameralla. Välillä pyydän muita kuvaamaan siitäkin syystä, että itsekin näkyisin kuvissa, varsinkin tilannekuvissa. Että hei, minäkin olen täällä mukana. Lauantaina heilun taas kameran kanssa kaikkien iloksi, mutta siitä lisää myöhemmin.

2. marraskuuta 2014

Kiirettä pitää, kipuilla ei

Nyt oli viimein antauduttava ja jäätävä sohvalle makaamaan. Ensimmäinen viikko meni harjoittelussa aikalailla Ibumaxin voimalla, jatkuvasti niistäen ja yskien. Nyt ei voikaan kuin aikalailla kirjotella, koska ääni meinaa lähteä. Kraakun kuin mikäkin varis tai vanha nainen, joka on juonut ja polttanut äänensä. Ei ole yhtään kiva herätä yöllä tunnin välein juomaan vettä, kun suu on kurkkua myöten hiekkapaperia. Hengitän nenäsumutteen avulla tai toinen vaihtoehto on leikkiä henkeä haukkovaa pallokalaa. Syöminen on huvittavan näköistä. Kokeilepa syödä ja hengittää suun kautta samaan aikaan. Romanttista. Olen siis kipeä ja nyt se on vaan myönnettävä. Aamulla menen päivystykseen istumaan. Terkkarin penkkejä ei ole tarvinnut kuluttaa moneen vuoteen, kun on päässyt koulun tai töiden kautta lääkäriin. Nyt piti oikein miettiä, mistä saan saikkutodistuksen. Harmittaa ilmottaa harjoitteluunkin aamulla, että en pääse tulemaan, kun aamu oli suunniteltu alustavasti juuri tuloni mukaan. Etsin jo opettajan facebookista, kun minulla ei ole kenenkään numeroita tai sähköposteja, mutta en sitten kehdannutkaan laittaa yksityisviesti parin päivän tuntemisen jälkeen. Sen verran oli vielä tolkkua jäljellä. 

Viikonloppu meni ihan kotosalla. Periaatteessa sohvalla välillä vähän asentoa vaihtaen. Ihme, ettei sohvatyynyihin jäänyt kokoistani painaumaa. Halloween oli ja meni, ja suosiolla skippasin yhdet bileetkin. Nyt en vaan yhtään jaksanut miettiä mitään asua tai panostaa koristeluun. Muutenkin koko Halloween on itselleni vielä aika vieras juhla kurpitsoineen ja kammotuksineen. Kuitenkin oli kiva lukea, mitä kaikkea muut bloggaajat olivat loihtineet koteihinsa. Minulla meni koko lauantai yhden enkun aineen kirjoittamiseen. En muistanut miten hankalaa se on, kun alan miettiä liikaa sanajärjestyksiä ja miten voisin vielä saman asian ilmaista sittenkin eri tavalla. Olkkari oli oikein sakeana ajatussumusta, kun tuskailin koulutehtävieni kanssa ja vieressä pojat koodasivat koneitaan naputtaen. En tajua, miten he jaksoivat vääntää tyyliin kaksitoista tuntia putkeen. Itse vetelin puolen tunnin päikkäreitä ja katselin ohjelmia välillä.  Leivoin vielä illalla omenapiirakkaa, josta kuva vilahtikin Instan puolella. Sieltä minut löytää nimellä s4atsu. Minulla on pieni tekninen ongelma. Koneeni ei enää tunnista puhelintani, joten puhelimella otetut kuvat ovat ja pysyvät siellä tiukasti.

Nyt ei olisi todellakaan aikaa sairastaa ja makoilla aivot narikassa. Ensimmäiset deadlinet painaa päälle ja viimeksikin olin kipeä juuri tällaiseen aikaan, kun konetta pitäisi naputtaa urakalla. Kaikista kiireisintä on juurikin tähän aikaan, kun tehtäviä pysty aloittamaan ennen harjoittelun alkua. Lisäksi koulussa olisi tapaaminen tutkinnonsuoritukseen liittyen, viimeinen enkun tunti ja anatomian koe sekä infotilaisuus osaamisalavalinnoista. Kahden viikon sisällä pitäisi päättää, mihin aion erikoistua ja mitä ensi vuonna opiskella. Tällä hetkellä minulla on pari kolme kiinnostuksen kohdetta, joten toivon infon jälkeen olevani viisaampi.

Kuva on ekalta koulupäivältä. Niin vaan kohta viimeinen päivä on käsillä ja alkaa joululoma.
Samana päivänä otin kuvan kalenteristamme. On asioita, joita ei pidä pohtia liikaa. Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin omalta osaltani, vaikka koko vuoden olen yrittänyt tämän lausahduksen muistaa.