28. tammikuuta 2015

Pieniä löytöjä ripauksella pinkkiä

Tällä viikolla kävin Ikeassa lounaalla. Se on sopivasti ihan koulun vieressä ja tuntien välissä sattui olemaan kolmisen tuntia luppoaikaa. Kotiin ei kannattanut lähteä kääntymään, kun heti olisi saanut lähteä takaisin. Perus lihapulla-aterian jälkeen jäi vielä hyvinkin aikaa pyöriä tavaratalon puolella. Mitään tiettyä en mennyt hakemaan, mutta ainahan Ikeasta tekee löytöjä. Tällä kertaa selvisin pienillä ostoilla. Ei tarvinnut niska vääränä kantaa löytöjä kotiin. 


* Uusi, pinkki meikkipussi. Vanha on jostain yläasteajoilta ja siltä näyttääkin. Pussukka kulkisi myös kivasti repussa ja laukussa mukana. Täytyy ehkä hakea useampikin. 

* Ystävänpäivä on tulossa, joten pitäähän servetit päivittää teeman mukaisiksi. Suuret suunnitelmat kariutuivat, kun kuulin T:n olevan muualla menossa. Täytyy kehittää päivälle jotain ihan omaa puuhaa. Ystävänpäivä on kivasti lauantaina, mutta sunnuntaille on työkeikka tiedossa, joten se vähän rajoittaa menojani.

* Korkeampia tuikkuja, jotka palavat kuusikin tuntia. Yleensä poltan pelkkiä Havin tuikkuja, mutta nämä vetävät puoleensa juuri tuon palopituuden ansiosta. Ei tarvitse olla koko ajan vaihtamassa.


* Ensimmäiset silikoniset muffinssivuoat. T:n synttärit on ensi kuussa enkä vielä ole päättänyt leipoisinko yhden juustokakun vai pienempiä kakkusia näihin vuokiin. Synttärisankarin toiveet tietysti huomioiden. Bongasin mojito-kakun ohjeen, mutta se ei saanut kannatusta. Täytyy kokeilla sitä toisella kertaa.


* Olen etsinyt kruunukynttilöille jalkoja jo pitkään. Nyt bongasin nämä lasiset, joissa voi polttaa sekä pitkiä kynttilöitä että tuikkuja. Kunhan vaan kääntää kippoa ympäri. Onnistuin pudottamaan laukun luokan lattialle ja toiseen tuli heti särö. Hyvä syy tehdä uusi täsmäisku Ikeaan.

27. tammikuuta 2015

Kiitän Luojaani Sinusta

Viime lauantaina olin veljen ja parin kaverin kanssa kls.:n 10-vuotisjuhlakeikalla Iksussa. Pekka Laukkarinen käynnisti esityksellään tapahtuman. Kls.:n ilottelun välissä Highway 7 nousi monen vuoden takaa vielä kerran lavalle. Liikkahallilla oli mukavasti porukkaa, mutta ei mitään massan tuntua. Päästiin suoraan lavan eteen istumaan nousevaan katsomoon ja siinä fiilisteltiin koko ilta. Lavan eteen olisi tietysti päässyt pomppimaan, mutta olin liimautunut penkkiin ja välillä meni ihan kylmät väreet tunnelmasta. Musiikki, sanat, koko esitys vain hyökyi päälle ja vei mennessään. Kerrankin keikka ei tuntunut loppuvan kesken, vaan pojat soittelivat ja fiilistelivät pari tuntia. Keikan jälkeen pojat jäivät vielä pyörimään hallille, joten heidän kanssaan pääsi vaihtamaan kuulumisia. Samalla sain nimmarit ostamaani kokoelmalevyyn. Velikin osti levyn ja nauroi, että onpa hyvä, että tiedät, keneltä pyytää nimmarit.   



Siis mikä kls.? Mitä oltiin kuuntelemassa? Ikaalislaisen Kiitän Luojaani Sinusta -yhtyeen, eli ytimekkäämmin kls.:n, tarina alkaa kesästä 2003. Ikaalisissa vaikutti tuolloin kaksi nuorta gospel-bändiä: Cade ja Highway 7. Molempien bändien toiminta loppui tuona kesänä, mutta osalle muusikoista jäi palava halu viedä eteenpäin evankeliumia omalla tavallaan, musiikin kielellä. Kahden kuolleen bändin tuhkista nousikin sitten uusi ja uljas kls. Bändin muodosti alunperin nuorten miesten kuusikko: Perttu, Tatu, Kimmo, Olli, Ville ja Esa Matias. Syksyllä 2009 miehistö muuttui. Kitaristi Olli sekä toinen laulaja Ville siirtyivät taustajoukkohin ja bändiin liittyi kitaristi Lassi. Kuusikosta tuli siis viisikko, mutta asenne ja sanoma pysyivät muuttumattomina!

Musiikki on asenteella ja suurella sydämmellä soitettua rehellistä rokkia! Vaikka musiikki onkin pojille hyvin tärkeää, on se kuitenkin vain väline tärkeimmän, eli evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Bändin kantava voima ovatkin koskettavat ja vilpittömät sanoitukset, jotka heijastavat poikien ajatuksia uskosta ja elämästä yleensä. Sanoituksissa kuuluu rakastavan Jumalan vaikutus elämissämme, sekä kumpuava halu kertoa siitä muillekin!


Monen vuoden jälkeen kuulin myös lapsuudenystäväni laulua, go L!
Historiansa aikana on ehtinyt kiertää keikoilla jo melko paljon ja vuosien saatossa kls. on vakiinnuttanut paikkansa Suomen kristillisen musiikkikentän eturivissä! Lavashow on intensiivinen ja asenne näkyy pitkälle! Livenä pojat ovatkin omimmassa elementissään ja bändiä kannattaa ilman muuta lähteä katsomaan keikoille. Tärkeimpänä säilyy halu koskettaa ihmisiä ja kertoa ilosanomaa. Bändin mottona onkin: ”Jos yksikin kuulija saa musiikistamme ja sanoituksistamme jotain positiivista elämäänsä, on tarkoituksemme täytetty.”

Oli jännä huomata kymmenenkin vuoden takaa muistavansa biisien sanoja, vaikka kappaleita en olekaan kuunnellut pitkään aikaan. Aivan liian pitkään, koska sanoitukset toivat taas paljon muistoja mieleen. Olin yläasteikäinen, kun pojat aloittelivat bänditoimintaansa. Seurakuntanuorena kavereiden kanssa kierrettiin Maata Näkyvissä -festarit ja Ristirockit sun muut häppeningit muutamana vuotena putkeen. Hypittiin ja pompittiin poikien keikoilla eturivissä aina, kun mahdollista ja oltiin näkemässä, kun he pääsivät Maata Näkyvissä -festareilla siirtymään pikkulavoilta päälavalle. Riparilaisena ja isosena bändin poikien kanssa oli enemmän tekemisissä. Nyt keikoilla ja ylipäänsä seurakunnan tapahtumissa käyminen on jäänyt ja poikia näkee lähinnä kauppajonossa kotikotona käydessä. 

Ilot ja Surut -levy on syyskuussa 2014 julkaistu kls-bändin kokoelma vuosien varrelta. Mukaan mahtuu huikea uusi biisi Tanssi sekä uudelleen äänitetty livekeikkojen bilebiisi Kiitän Luojaani Sinusta. Mukana myös arkistojen helmiä varastojen pimeimmistä nurkista, iloja ja suruja vuosien varrelta. Bändin historiikki on kerätty levyn kansiin myös tekstin muodossa. Levy on kattava paketti kymmeneltä vuodelta. Paljon on kuitenkin muistoja ja kuvia levynkansien rajojen ylikin. Harvoin enää ostan oikeita levyjä hyllyyn, mutta tätä en voinut ohittaa.


Laitoin heti kalenteriini ylös päivämäärän, kun bongasin netistä tämän kls.:n 10-vuotisjuhlakeikan. Eihän tällaista ainutkertaista kokemusta voinut sivuuttaa ja vielä ilmaiskeikka. Oli hienoa olla ekoilla keikoilla mukana ja vielä viimeisiä vetojakin kuulemassa. Bändistä kitaristi Lassi ja rumpali Eska jäivät "eläkkeelle" juhlakeikan jälkeen, joten syitä oli monia tulla paikalle. Keikalla oli välillä haikeakin olo, koska kaipasin yhtä ystävääni jakamaan kaiken juhlatunnelman. Veikkaan kuitenkin, että hänellä oli parhaimmat näkymät ja hän oli tunnelmassa mukana. Ilta oli ikimuistoinen. 

Kiitos pojat! kuva

23. tammikuuta 2015

Kiire ja hoppu

Pikamoit täältä vanhempien luota. Eilen tulin tänne loppuviikoksi käymään, vaikka ihan helpoimmasta päästä tuleminen ei ollutkaan. Eilinen oli oikeastaan aamusta lähtien yhtä surkeiden sattumusten sarjaa. Aamulla joskus viiden aikaan herätessä ihmettelin silmissä olevaa outoa tunnetta. Olin sitten mennyt edellisyönä nukkumaan piilarit päässä ja ne olivat kivasti jämähtäneet silmiin. Otin linssit vähän väkipakolla silmistä irti ja siitäkös verkkokalvot tykkäsivät. Koko päivän pidin silmälaseja ja räpyttely tuntui mojovalta, pääkivusta puhumattakaan. Juuri aiemmin olin apteekissa katsellut silmätippoja, mutta eihän niitä tarvitse kuin joskus kesäisin. Nyt olisi ollut hyvin käyttöä. Onneksi silmät eivät pahasti punoittaneet. T teki minulle aamupalan mukaan koulumatkalle, koska kello tikitti aamulla vähän turhan nopeaan. Yritin siinä meikkailla, koska turhamaisena ulkonäkö ennen kaikkea. Juuri ennen ovesta lähtöä kaadoin kaakaot termomukista eteisen matolle, joten ei auttanut kuin siivoilla aikaa vastaan, että kerkeän vielä bussiin. 

Koulussa tehtiin ryhmätyötä kivasti eteenpäin. Alkoi appendicitis acuta hahmottua kokonaisuutena, mutta tietokoneen näytön tuijottaminen ei tehnyt hyvää. Sivuja ilmestyi aika vaivattomasti, kun jokainen oli panostanut omaan osuuteensa ja nyt vaan koottiin tietoja yhteen. Vielä pitää harjoitella pistoksen antamista olkavarren lihakseen, koska se on osa työmme esitystä. Kädet tärisee jo pelkästä ajatuksesta, koska olen vain kerran pistänyt aiemmin. Tarvitsen ja haluan runsaasti harjoitusta tulevaa työharjoitteluakin ajatellen. Aika hurahti ryhmätyötä tehdessä. Puoliltapäivin kävin vielä vetämässä koululla nopean lounaan ennen kuin juoksu aikaa vastaan alkoi.

Olin varannut kaksi ja puoli tuntia aikaa matkoihin koulusta kodin kautta Helsingin rautatieasemalle. Heti koululta lähtiessä meni suunnitelmat pieleen, kun hyppäsin väärään bussiin. Se meni kyllä Espoon asemalle päin, mutta ei sitä reittiä, mitä olin suunnitellut. Myöhästyin lähijunasta sekä bussista, jolla olisin päässyt eteenpäin. Ei auttanut kuin teputtaa hermostuneena reilu vartti asemalla ja odottaa junaa. Kyllähän seuraava tuli ihan ajallaan. Junasta päästyä näin, että bussi oli tulossa. Piti vetää spurtti lautureilla ja portaat ylös, että kerkesin siihen. Päätin, etten taas odottele varttia seuraavaa vaihtoa. Tietysti matkalla oli lievää ruuhkaa ja tietyökoneita työssään. Kotona olin paljon myöhemmin kuin ajattelin ja myöhästyin taas kerran busseista, joilla piti liikkua laukkuineni kaupunkiin. Sinkoilin kotona viimeiset kamat mukaan ja lähdin vetämään laukkua lumen ja jään seassa vähän pidemmällä olevalle pysäkille, josta bussi veisi suoraan asemalle. Töppöstä sai laittaa toisen eteen. Kannatti pukeutua paksuimpaan takkiin, ettei vaan tule reissussa kylmä. Onni oli myötä, koska viimeinen mahdollinen bussi oli pikkasen myöhässä ja kerkesin siihen. Onneksi se ylipäänsä tuli, koska käsi oli jo puhelimella valmiina soittamaan taksia. Reilu puoli tuntia oli kaukojunan lähtöön, joten verenpaine ja syke vaan kohosi kellon numeroiden vaihtuessa. Ehdin kuin ehdinkin kaukojunaan ajoissa ja täällä ollaan. Mitä tästä kaikesta opin? Seuraavan kerran, kun pitää koulun jälkeen lähteä reissuun, otan kassit jo koululle mukaan. Vaihtoehtoisesti lasken reippaasti monta tuntia aikaa siirtymisiin. Eväät muistin ottaa mukaan ja smoothie tyhjeni juomapullosta hyvää vauhtia matkan aikana. Napit korvilla katselin Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmaa. Olen siihen ihan koukussa ja Jenni Levävaaran vinkkejä imen pesusienen lailla itseeni. Oli muuten hyvä, että T tulee vasta tänään tännepäin. Unohdin kaikki laturini kotiin eikä puhelimen akku kestä edes yhtä päivää. Automatkan kotikotiin nuokuin etupenkillä äidin ajaessa. Olin aivan poikki loppuillan. Silmätipat silmissä vaivuin aikas nopeasti uneen.


Kohtapuoliin T:n äiti tuleekin minua hakemaan. Loppuviikolle on ohjelmaa kalenterin täydeltä, mutta niistä lisää ensi kerralla. Ihanan talvista tammikuun loppupuolta!

18. tammikuuta 2015

Kadonnut motivaatio alkaa löytyä

Tänä viikonloppuna sain jotenkin uutta virtaa ja intoa. Ensin näytti siltä, että päivät vaihtuu samalla kaavalla sohvatyynyihin hautautuen. Nyt näin sunnuntaina menneitä päiviä ajatellen, muutama asia on muuttunut. Ehkäpä siskoni lähettämät viestit saivat havahdutettua minut. Ei hän pahaa varmastikaan tarkoittanut, mutta ne sanat jotenkin ravistelivat hereille. Aluksi kielsin mielessäni kaiken, mutta aikani pureksittua oli vaan todettava, ettei asiat ainakaan murehtimalla parane. Tänä viikonloppuna sain jotain aikaankin. Tänä viikonloppuna aloin myös nauraa taas.  
Olen vähän hitaasti lämmennyt toisen vuoden opiskelujen alkamiselle. Vain kourallinen viime vuoden ryhmästä tuli samaan sairaanhoidon ja huolenpidon ryhmään ja meidät yhdistettiin näin keväällä valmistuvien kanssa. Yhteensä meitä on nelisenkymmentä eli ihan jäätävänkokoinen porukka. Ensimmäisenä koulupäivänä meidät jaettiin neljän hengen ryhmiin ja saatiin heti tentin korvaava ryhmätyö. Tuijotin paperia edessäni enkä tajunnut edes, mikä diagnoosi potilaallamme on. Ajatukset risteili sinne tänne, mitä on tullutkaan valittua. En tuntenut ketään case-ryhmästäni, saati sitten suurinta osaa koko luokasta. Toinen vuosi alkoi taas alusta. Tervehdi, tutustu ja tuo itseäsi esiin. Sama juttu, kun aina uudessa työharjoittelupaikassa. Omaa paikkaansa saa vähän hakea ja uusia ihmisiä vilisee silmissä. Ja samalla pitää yrittää kerätä mahdollisimman paljon tietoa ja vääntää kaikkia tehtäviä ja tutkintosuunnitelmia. Onneksi hain kirjastosta muutamia kirjoja kotiin heti ensimmäisenä päivänä, koska nyt niitä pitää oikeasti lukea. Ensimmäinen vuosi meni aika kepeesti kirjoja selailemalla ja luentoja kuuntelemalla. Nyt täytyy kirjojakin lukea ihan ajatuksella, koska asiat kerrotaan enempi valmistujille, kyllähän te nämä asiat jo tiedätte. Sitten itse on siinä vieressä, että mitä häh, mutta joka asiaa en vain kehtaa kysyä. Muistiinpanot täyttyy selvitä-kohdista. Tänään sain omaa osuuttani ryhmätyössä aloitettua ja aihe vei ihan mennessään. Suotta siirsin ja siirsin. Minun ei pitäisi pelätä liikaa kaikkea uutta, outoa ja vierasta. Nytkin sen huomasin. Kun aloin selvittää diagnoosia, perus umpparin tulehdushan sieltä paljastui. Reilun viikon jälkeen luokkammekin alkaa vaikuttaa ihan mukiinmenevältä ja kohta valmistuvilta saa ihan mielettömästi kokemuspohjaista tietoa.  
Viikonloppuna kokeilin ensimmäistä kertaa juoksutrikoita ja päällehän ne jäi. Ihan tosi mukavat ja hyväntuntuiset. Olen ihmetellyt, kun kaupungilla tulee porukkaa vastaan juoksutrikoot ja lenkkarit yhdistettynä villakangastakkiin. Enää en ihmettele niin paljon, vaikka itse puenkin trikoot vain lenkille. Eilen piti päästä heti kokeilemaan ulkonakin trikoita, joten käytiin T:n kanssa vähän kävelemässä. Tänään sain päähänpiston ennen pimeää ja vetäisin lenkkarit taas jalkaan. Innostuin lenkillä vetämään muutamat juoksuaskeleetkin. Välillä tunsin, kun jalkoja vetää tai alkaa kramppaamaan, mutta viimeistään silloin vaihdoin hölkän kävelyyn. Toivotaan, etten innostunut liikaa ja huomennakin pääsen kävelemään. Todella pitkän tauon jälkeen pitäisi muistaa aloittaa rauhallisesti. Olen vaan niin innoissani, kun ei ole enää kahisevia askelia ja tuulessa jokasuuntaan lepattavia housunpuntteja. En ole mikään juoksijatyyppi enkä kauheasti tykkää edes juosta, mutta tänään hölkkäily tuntui kummallisen hyvältä. Musiikit korvilla oli muutenkin kiva kävellä ulkona ja ihan vaan hengittää raitista ilmaa.
T:n kanssa kokkailtiin kotona pitkästä aikaa jauhelihapihvejä. Kaupassa mietin, mitä tarvitaan ruokaan ja luulin muistaneeni kaiken. Viime kerralla unohtui kermaviili, eilen sipulikeittopussi. Onneksi kaapista löytyi edes yksi sipuli, jonka pystyi kuullottamaan jauhelihataikinan sekaan. Pihveistä ei tullut tällä kertaa niin meheviä kuin yleensä, mutta silti hyvällä ruokahalulla niitä söin vielä tänäänkin. Joskus marraskuussa ostin pussillisen kurpitsansiemeniä, kun koulusssa niitä on tullut popsittua salaatin päällä. Pussi unohtui mikron päälle näkösälle, mutta silti en ollut sitä muistanut avata. Viikko sitten kaadoin puolet pussista lasipurkkiin, jos nyt rekisteröisin sen paremmin. Mutta ei, huomasin purkin aina vasta syötyä, että taas ne simpuran siemenet jäi. Tänään oli se päivä, kun ne viimein eksyivät lautasellekin ja rutisivat mukavasti hampaiden välissä.   

Sain kerättyä kaikki joulukoristeetkin takaisin laatikkoon ja kaappiin odottamaan ensi joulua. Jotenkin niitä oli olkkarissa sen verran vähän, etten edes huomannut tonttujen kurkkivan hyllyiltä. Illat ovat vielä niin pimeitä, joten valoja jätin olkkarin ikkunaan. Maljakostakin poistin pallot, mutta nuo valot näyttävät ihan kivoilta yksinäänkin ja saivat jäädä. Kaikennäköistä on siis tullut touhuttua. Aamulla menen uudella innolla kouluun, vaikka aikaisin herääminen ei olekaan niin mukavaa. Ensi viikolle on luvassa paljon mieluista ohjelmaa.

15. tammikuuta 2015

Viimeaikaisia ostoksia

Vuoden alussa on aina hurjat alennusmyynnit kaikkialla, vaikka periatteessa ALE-kylttejä on ympäri vuoden näkyvillä. Tiistaina lähdettiin extempore M:n kanssa suoraan koulusta Tapiolaan pyörimään. Välillä käytiin istumassa teekupin ääressä ja jatkettiin taas. Ostossaldo ei päätä huimannut, kun löysin vain yhden perustopin. Netissä tulee paljon helpommin klikkailtua vaatteita ostoskoriin, kaupoista en tunnu löytävän enää mitään. Ja sovituskopissa itseään katsoo aina jotenkin kriittisemmin silmin eikä mikään tunnu istuvan. Varmaan ne valot luo sen tunteen tai sitten ne isot peilit, joista näkee joka puolelle. Kotona saa rauhassa kokeilla eikä tarvitse miettiä näkeekö joku verhon takana. Tiedän, että harvoinpa verhon takana on ulkopuolisia kurkkimassa, mutta se tunne on silti niskan takana. Vaikka kortti ei vinkunutkaan, tärkeämpää oli, että sain päiviini muutakin sisältöä kuin koulun ja kotisohvan. Oli kiva istua ja vaihtaa kuulumisia. 

En olekaan vielä kertonut talvikenkäepisodistani. Kuvan uusista kengistä julkaisin jo ennen uutta vuotta instagramissa. Siinä joulun välipäivinä oltiin T:n kanssa Tampereella pyörimässä kaupoilla. Kävelin aika nopeasti kaikkien kenkäosastojen ohi, koska ei ollut tarvetta uusille kengille. XXL:stä kotiutin uudet kaunoluistimet. Nyt ei tarvitse enää miettiä, pakkaisiko luistimet mukaan, kun kotona ja Iksunpäässä on omansa. Ainut vaan, että nämä kelit ovat olleet mitä mainioimmat, etten jäälle ole mennyt vielä ollenkaan. Käytiin Daddy's Dinerissa syömässä ja ostoskierrosta piti vielä jatkaa, mutta aika venähtikin ruokapaikassa. Lopuksi kiirehdittiin katsomaan Hobittia. Pitkä istuminen kostautui poislähtiessä, vaikka oikeastaan joka kerta leffateatterin portaissa meinaan poislähtiessä tulla askelmat pyörien tai kierien alas. Niin tälläkin kertaa horjahdin mukavasti ja talvikengistäni toisen kengän pohja irtosi puoleen väliin. Oli hienoa kävellä lumessa ja loskassa, kun kaikki kerääntyi pohjien väliin. Käytiin pikapikaa Anttilassa ennen sulkemista, mutta kokoni olivat jo menneet kaikista varteenotettavista malleista. Äkkiä kriisiviestiä siskolle ja puhelua kotiin, olisiko kenkiä lainaan. Itsellä oli enää vaihtoehtoina lenkkarit tai karvatöppöset eikä kummatkaan houkutelleet mekon kanssa laitettavaksi loskan sekaan uuden vuoden yönä. Suutari ei voinut vanhoille kengille tehdä enää mitään. Tai ei kannattanut, kun korjaus olisi maksanut uusien kenkien verran ja siltikään ei olisi taannut sen parempaa kestävyyttä. Siskon vanhat kengät olivat kävelleet tiensä päähän. 

Seuraavana aamuna ei auttanut kuin mennä Iksun paikalliseen kenkäkauppaan ja toivoa parasta. Onneksi menin, koska Riekerin keinonahkasaappaiden kanssa palasin kotiin. Vaatimuksena oli musta väri, pitkä varsi, hyvin matala korko tai ei korkoa ollenkaan ja kunnon kuviopohja. Kengät täyttivät kaikki vaatimukset. Ainoastaan hinta oli makuuni suolainen, mutta laadusta voi jo maksaakin. Toivottavasti kävelen näillä monet tulevat talvetkin.

Kuvat

Chiaa kehiin

Tänään lempparismoothieni sai vähän uutta vivahdetta, kun kokeilin vihdoin Cocovin chia-siemeniä. Pussin sain jo jouluna kätösiini, mutta se kulki monen mutkan kautta kotikotoa tänne. Ystäväni oli muistanut mahani ongelmat ja etsinyt niihin ratkaisua. Itselläni ei ole tullut mieleenkään, että tämmöiset pienet Paraguayn pallerot voisivat tuoda helpotusta olooni. Lääkäri on tuputtanut Vi-Siblinin kuitulisää jauheena ja sitä en meinaa saada kurkusta alas. Jogurteista ja smootheista tulee paksua puuroa, kun kuitulisä pääsee turpoamaan, joten ei nappaa sitten yhtään. Muitakin ehdotuksia saa heitellä, mihin tuota kuitulisää voisi yrittää sekoittaa. Muuten saa pölyttyä kaapissa.

Innostuin näistä chia-siemenistä heti ensikokeilulla. Jään seuraamaan, miten alkavat auttaa pidemmässä käytössä. Nämä siemenet ovat ihan mielettömän pieniä, mutta silti täynnä mahdottomasti kaikkea hyvää. On kasviöljyä, proteiinia, kuitua, antioksidantteja, A- ja B-vitamiineja, kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä. Suositeltavaa on syödä päivässä kahdesta kuuteen ruokalusikallista, mutta tänään kokeilin ehkä teelusikallisen sellaisenaan. Parempi ottaa varman päälle ja nostaa annosta pikkuhiljaa, kun mahani on hyvin herkkä. Parhaan vaikutuksen kuulema saa, kun liottaa siemeniä vedessä viidestä minuutista puoleen tuntiin ja antaa tekeytyä geelimäiseksi. Jos tökötti on yhtään sellaista kuin kuvittelen ja mitä pellavansiemenistä tulee liotettuna, vetelen jatkossakin chiat sellaisenaan smoothiessa. Sammakonkutu ei houkuta.

Teen smoothieni aina mehukeiton ja maitorahkan sekoituksesta, johon lisään marjoja ja hiutaleita. Olen vähän kaavoihin kangistunut, joten voisin alkaa laajentaa makumaailmaani. Vaihtoehtoja kun on niin paljon. Niin paljon kuin jaksaa keksiä. Lasissa oleva juoma syntyi näistä aineksista: vadelmamehukeittoa, maitorahkaa, vadelmia, mansikoita, mustaherukoita, 4-viljan hiutaleita ja chia-siemeniä. Banaania ei juurikaan näy eikä kuulu smootheissani, koska se peittää kaiken alleen. Vihersmoothietkin ovat täysin uusi tuttavuus, joita en ole vielä kokeillut. Sitäkin enemmän olen lukenut ja nähnyt kuvia laseista täynnä vihreää juomaa. Ehkä vielä joskus kurkut katkeavat minunkin blenderiini. 

10. tammikuuta 2015

Lupauksia tästä päivästä huomiseen ja siitä eteenpäin

* Tehdä säännöllisesti tehohoito hiuksille. Tästä oli luottoparturini kanssa puhetta. Minulla on ollut kaapissa jo vaikka kuinka kauan Glissin tehohoitonaamio, mutta olen tehnyt sitä epäsäännöllisen säännöllisesti. Nyt sain paremmat ohjeetkin. Jos tehohoitoauttaisi taltuttamaan tämän pörröpeikon.

* Vähentää puhelimessa ja koneella jumittamista. Päivän aikana tuijotan eri ruutuja todella paljon. Edes se, että välillä kädet alkaa krampata, kun kirjoitan koneella tai plärään puhelinta, ei saa minua lopettamaan. Luen blogeja, uutisia, facebookin uutisvirtaa ja selaan Instagram-kuvia.. kun sen ajan voisin tehdä jotain muutakin. Vaikka puhelin on paljon käsissä, juuri koskaan en sillä soita kellekään.

* Olla enemmän läsnä. Yhdistettynä edelliseen lupaukseen, mutta toimii ihan itsenäänkin. Melkein ihan sama mitä teen, puhelin on jossain vaiheessa kädessä. Kun katson ohjelmia netistä, pause-nappi on kovassa käytössä ja tunnin ohjelma ei ole tunnissa katsottu. En välttämättä kuule, jos joku yrittää minulle puhua. En välttämättä huomaa ketään liikkuessani ulkona. Tai jos puhelin ei ole kädessä, vilkuilen sitä paljon. 

* Liikkua enemmän ulkona. Arkena liikun ainoastaan kodin ja koulun väliä tai kodin ja työpaikan väliä. Yleensä ajoitan kaupassakäynnit kotimatkalle ja roskien viennin kotoa lähtiessä, ettei vaan tarvitse erikseen lähteä kotoa mihkään. Olen aikamoinen kotihiiri. Kun kerran nousee kolmanteen kerrokseen, ei tee mieli heti lähteä alas.

* Liikkua ylipäänsä enemmän. Pääsenkin tähän lupaukseen, jota olen yrittänyt toteuttaa jo pitkään. Minua vaivaa tällä hetkellä saamattomuus. Välineitä, varusteita, vaatteita ja aikaa löytyy, mutta kiinnostusta ei. Minulla on yleensä tällainen vaihe näin pimeään aikaan. Jämähdän sohvan nurkkaan, kun olen kotona. Fyssarikin antoi hyvät ohjeet ja kuminauhan, mutta tuolla ne lojuvat kassin pohjalla.

* Säännöllinen unirytmi. Olen jo pitkään nukkunut miten sattuu. Muutamana yönä heräilen paljon, tuijottelen kelloa ja kattoa. Väliin tulee yksi tai pari kunnolla nukuttua yötä ja sitten alkaa taas heräileminen. Nousen aikaisin, kun on pakko lähteä johonkin. Muuten nouseminen venyy helposti puoleen päivään ja silloinkin vain siirryn sohvalle aamupalalle ja nuokkumaan.

* Jatkaa puhumista. Kävin pari-kolme vuotta sitten yhden ihanan naisen luona. Käynnit loppui, kun niille ei tuntunut olevan enää tarvetta. Nyt kuitenkin olen juupas eipäs jahkaillut jo varmaan vuoden, että puhumista pitäisi jatkaa. Onhan minulla T, perhe, ystäviä ja läheisiä, mutta puhuminen ei silti tunnu samalta heidän kanssaan. En muka ole löytänyt aikaa ja toisaalta tuntuu, etten tiedä mitä sanoa. 

* Viettää enemmän aikaa ystävien kanssa. Viikonloput sujahtaa aina niin nopeasti, kun käyn kotikotona. Yritän myös nähdä enemmän ystäviä täälläpäin. Pyytää kavereita käymään tai lähteä kotoa johonkin. Suunnitella porukalla näkemisiä useammin kuin pari kertaa vuodessa. 
 
* Muistiharjoitusten tekeminen. Varsinkin joululomalla huomasin, että päivttäin päästin suustani lauseen ai niin, mä en muistanut. Teen paljon erilaisia listoja, mutta välillä unohdan jotain tärkeääkin edes laittaa listalle. Tai sitten en muista katsoa koko listaa. Jos joku kysyisi, mitä söin viime viikolla, en muistaisi. Olen harkinnut ristikoiden ja sudokujen aloittamista.

* Säännöllinen ruokailurytmi. Lomalla tuli syötyä hyvin, kun en itse juurikaan kokannut. Nyt kotonakin täytyy kiinnittää paremmin huomiota syömiseen ja juuri siihen, että muistan syödä. Koulussa ollessa syön kotona aamupalan ja koulussa lounaan. Välillä havahdun kotona illalla, että kai tässä pitäisi iltapalaa tehdä, kun niin myöhään viitsi enää ruokaa syödä. Ja näistä konvehdeista täytyy vieroittua yhteen karkkipäivää eikä enää karkki päivässä.

9. tammikuuta 2015

Vuosi 2014 osa 2

Heinäkuu
Käytiin T:n kanssa lenkillä pitkospuita pitkin ja noustiin lintutorniinkin.
Opiskelukaverin kanssa kaupnugilla kahvilla.
Elämäni ensimmäinen etelänmatka.
Barcelona oli samalla ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme.
Nautin kesän auringosta kattoterassilla ja rannoilla. Kavereiden kanssa kävin ensimmäistä kertaa Matinkylän hiekkarannalla.
T:n luona pääsin poimimaan marjojakin. Yleensä tämä oli ollut jokakesäinen urakka vanhassa mummulassa.
Hiusväriä alettiin muuttaa raidoittamalla tummanruskeasta vaaleampiin ruskeansävyihin. Matkalla oli myös porkkanaa.
Heinäkuussa oli jäätävää kipuilua ja käveleminen tuskallista. Silti yritin nauttia koko kropan mitalla kesälomasta ja matkastamme. Fyssarilla kävin todella paljon.


Elokuu
Kotikotona käymässä ja ystävän luona piipahtamassa.
Siskon ja hänen kavereidensa kanssa juhlittiin Stagessa. Näin ensimmäistä kertaa Hunksien esityksen ja toista en jää kaipaamaan.
Kerran kesässä järveenkin uimaan.
Vietettiin kesäjuhlia Tevan metsästysmajalla. Oli monta syytä juhlaan.
Syksyä varten satsasin vihdoin omaan tabiin.
 Elokuu oli myös tuskastuttavaa aikataulujen sovittamista töiden, työharjoittelun ja lääkärikäyntien välillä. 


Syyskuu
Työharjoittelu loppui ja aloitettiin kuntoutuminen tukeminen.
Hiukseni olivat vaaleimmat kuin koskaan aiemmin. Tajusin myös, että ne yltävät sivuletille.
Kaverilta sain piristävän kortin. Kipuilulle ei tuntunut olevan loppua.
Kotikotona käymässä. Tyttöjen kanssa kierrettiin herkkupöydästä toiseen ja nähtiin ystäviä pitkästä aikaa ajan kanssa.
Tuollaisia kiireettömiä teehetkiä ystävien kanssa kaipaan eniten. Saimme myös kuulla ihania uutisia yhdeltä sun toiselta.
Kotona juhlimme perinteisiä rapujuhlia. Tänä vuonna ne lähtivät vähän lapasesta. Onneksi ei sentään pelästetytetty lopullisesti siskon poikaystävää.
Kuun loppuun mennessä lopetin vakityöni ja aloitin Mary Kayn itsenäisenä ihonhoitokonsulttina.
 Syyskuussa oli muutoksien aikaa, kun yksi ovi sulkeutui ja toinen avautui. Kävin hierojalla, joka rentoutti lihaksia päästä varpaisiin. Jälkeenpäin kivut olivat myös aika mojovat.


Lokakuu
Aamupala on päivän tärkein ateria ja parhaiten se alkaa juuri omaleivotuilla sämpylöillä.
Kaverin kanssa pizzaperjantai. Pizzoja tuli väännettyä useita peltejä, enemmän kuin jaksettiin edes syödä.
Osallistuin Mary Kayn Fall Eventiin enkä voinut kuin häikäistyä.
Juhlimme siskoni pyöreitä vuosia porukalla. Syötiin hyvät pihvit, kahviteltiin ja jatkettiin siskon kanssa iltaa baarissa.
Työtapaamisen jälkeen siskon kanssa lounastreffit kaupungilla.
Kotikotona juhlittiin veljen synttäreitä. Huomaa, että sisko teki kakun.
T:n kanssa Haloo Helsingin keikalla.
Tyttöjeniltaa ihanassa seurassa, hyvän ruoan ääressä. Voiko enempää enää toivoa.
Lokakuussa pääsin pitämään sylissä pientä, kaverin vastasyntynyttä. Koulussa suoritin enkunkurssin, ettei kielet vaan jäisi roikkumaan. 

  
Marraskuu
Olimme ihanissa T:n serkun häissä Villa Kivessä.
Asukriisini häihin ratkesi muutamaa päivää ennen juhlia, kun kotiutin lilan pitsimekon.
Juhlimme isänpäivää täällä niemessä, kun T:n perhe jäi häistä yöksi. Kokeilin ensimmäistä kertaa vadelma-mustikka-juustokakkua ja se hyytyi.
Olin äidin kanssa yötä uudessa mummulassa.
Käytiin äidin kanssa katsomassa mummua sairaalassa. Leikkaus kuin leikkaus, meillä on oikea teräsmummo
Pikkuhiljaa aloin laittaa kotiin joulua. Kynttilöitä, joulupalloja, valoja ja tonttuja ympäriinsä olkkaria.
Marraskuu hujahti viimeisen työharjoittelun parissa. Onneksi oli aikaa muuhunkin ja kerkesin käymään erityisesti mummulassa. Fyssarin pitämällä kurssilla sain apua niska-hartiaseudun jumeihin.

Joulukuu
Kävin koulukaverin kanssa kahvilla. Viimeksi istuttiin kesällä kuuman kupillisen ääressä. Oli hyvä vaihtaa ajatuksia raskaan harjoittelun jälkeen.
Helsingin ylipormestarin itsenäisyyspäivänjuhla. Pääsin mukaan harjoitteluluokkani kanssa, melkein kolmetuhatta lasta vilisi silmissä.
Vaatekaapista valitsin tietoisesti päälle punaista, olihan pikkujoulukausi alkanut.
Koulukavereiden kanssa pikkujouluja. Silmä kovana vahdattiin itsenäisyyspäivän vastaanottoa.
Mummulassa yötä. Laitettiin äidin kanssa sinne vähän jouluakin.
Samuli Edelmannin Hiljaisuuden valo -konsertissa kirkossa.
Ystävien kanssa pikkujouluja Treella.
Äidin kanssa Kauneimmissa jolulauluissa kirkossa. INO soitti ja säesti osan lauluista.
Olin moneen otteeseen T:n kotona yötä. Näin mutaisia ja lumisia peltoja, vaihtelevaa talvea.
Siskon kanssa leivottiin pipareita parina päivänä. Tänä vuonna niistä ei ollut pulaa.
Joulu oli kokonaisuudessaan ihana. Siitä onkin paljon postauksia, kyllästymiseen asti.
Uusi vuosi otettiin vastaan isolla porukalla.
Rakettien pauke pelästytti pois menneen vuoden.
Joulukuun loma tuli tarpeeseen. Kerkesin pariin otteeeen mummulaankin yöksi. Saatiin äidin kanssa laitettua joulua sinnekin ja tärkeimpänä mummu kotiutui sairaalasta.

Näin kuviin ja tunnelmiin palatessa huomasin, ettei vuosi 2014 ollutkaan niin huono kuin muistin. Paljon olin kipeänä eri vaivojen takia ja jouduin käymään eri alan ammattilaisten tutkittavana. Kuitenkin sain viettää aikaa tärkeimpien ihmisten seurassa. Koulu rullasi mukavasti eteenpäin, vaikka ajoittain meinasin stressata hiuksetkin päästäni. Vuosi sisälsi menetyksiä ja suruja, mutta myös vastapainoksi paljon iloa ja ihania muistoja.