26. helmikuuta 2015

Mielen herättelyä

Olen viime päivinä kulkenut jotenkin unessa. Sunnuntaista tiistaihin lähinnä nukuin tai olin vaan kuin koomassa. Sunnuntaina taisin olla juuri ja juuri kuusi tuntia päivästä hereillä ja siitäkin yli puolet meni matkustaessa kotiin. Hieman siis väsymystä ilmassa. Eilen pääsin kuitenkin vihdosta viimein liikkeelle ja ulos kotoa. Pyörin päivällä kaupungilla. Kävin kokeilemassa uusia silmälaseja. Päätä ja silmiä on nyt koskenut kolme viikkoa putkeen, joten on aika taas tarkastuttaa näkö. Kävin ennakkoon valitsemassa uudet pokat, tulee ihan uutta ilmettä. Kuvia lähetin optikolta makutuomareille, viestittelin ja soittelin. Ei pitäisi koskaan lähteä yksin pyörimään. Tarkastusta saan odottaa maanantaihin. Kuvia esittelen täällä sitten lasien kotiuduttua. Kaupungilla käydessä pääsin kokeilemaan FA-tuolia. Täältä voit lukea lisää fysioakustisesta hoidosta. Itse en ollut juuri tuolla Sinivireessä kokeilemassa, mutta tuoli oli kuitenkin samanlainen. Kymmenen minuutin rentoutus teki hyvää. Keskityin vain hengitykseen hämyisästi valaistussa huoneessa. Pidempään rentoutuessa olisin voinut jopa nukahtaa. Ehkä pääsen vielä uudestaan.

Iltapäivällä näin muutamia kavereita. Viime vuoden pikkujoulumme peruuntuivat kipuiluni takia eikä tässä ole muutenkaan pahemmin törmäilty moneen kuukauteen. Kun ei ollakaan enää samassa paikkaa töissä, ei tule nähtyä päivittäin tai edes viikoittain. Pitäisi useammin sopia edes nopeat kahvittelut kaupungille. Onneksi edes Whatsapp-ryhmämme laulaa monta kertaa päivässä. Istuttiin Funky Burgerissa ja siellä muistaakseni istuttiin viimeksikin, kun nähtiin. Dippailin muutamat ranskikset tuhtiin valkosipulidippiin, mutta hyvä, jos puolet sain uppoamaan. Dippi tuli valittua ihan T:n iloksi. Itsehän en valkosipulia juurikaan haistanut.


Kauaa en kerennyt kavereiden kanssa istuksia, kun piti jo joutua bussille ja taas menoksi. T oli varannut meille liput illaksi leffaan. The Imitation Game on intensiivinen ja koskettava henkilökuva nerokkaasta, moniulotteisesta miehestä, joka hirvittävän paineen alla onnistui lyhentämään pitkää sotaa ja siten pelastamaan tuhansia ihmishenkiä. Tykkäsin ihan mielettömästi Benedict Cumberbatchista, kun hän esitti Sherlock Holmesia Ylen Uusi Sherlock -sarjassa. Näin ollen leffakin veti heti puoleensa. T:ltä piti vain pariin kolmeen kertaan kysellä leffan nimeä, kun en millään meinannut sitä ennen leffaan menoa muistaa. Tollasia pieniä, turhia yksityiskohtia. The Imitation Game oli mielestäni tosi hyvä, kerran katsottava, tositapahtumiin perustuva elokuva. Pari valittua sanaa tekisi mieli sanoa entisille hissanmaikoille. Mielestäni kouluaineista kuivinta oli juurikin historia ja olen edelleen järkyttävän huono vuosiluvuissa ja merkittävissä päivämäärissä. Olisipa tämä leffa tullut jo useita vuosia sitten.

Kuva
Tänään menin pitkän tauon jälkeen salille. Niskasta kiinni -ryhmä jatkui fyssarin vetämänä. Tällä kertaa pamahdin keskelle ihan uutta porukkaa uuden vetäjän ohjaamana, mutta ilta meni hyvin. Käytiin liikkeitä läpi kuntopiirinä. Huomasin taas, kuinka pienten kaulalihasten aktivoiminen on jäänyt järkyttävän vähälle. Pieniä pään liikkeitä ja kireitä kuminauhoja. Sain lisää ohjeita kotiinkin. Tavoitteena olisi myös tehdä ohjeiden mukaan, kun aikaahan tässä lomalla on. Ensi viikolla taas lisää kuntopiiriä.

Olen yrittänyt kerran päivässä ottaa omaa aikaa, jolloin en ajattele mitään muuta kuin juuri sitä, mitä teen. En näperrä puhelin tai tab kourassa. Olen huomannut, että pienet hemmotteluhetket arjen keskellä ovat auttaneet. Pelkkä kynsien lakkaus tai rentoutuminen naamio kasvoilla antaa ihan tosi paljon, kun malttaa pysähtyä hetkeen eikä poukkoile ajatuksissaan päiviä tai viikkoja eteenpäin. Suosittelen. Nyt saunan lämpöön. Sen jälkeen pitäisi vähän pakkailla viikonloppureissua varten.

23. helmikuuta 2015

Sydän saa levon suloisen

Viime viikolla matkattiin kotikotiin T:n ja hänen veljensä kanssa. Instagramin puolelta näkyikin matkaeväät. Junan lähtöön oli sopivasti aikaa, joten pyörähdettiin Mäkkärin kautta. Daim McFlurry on ehdoton lempparini, mutta koskaan kotona ei muista jätskin sekaan sekoitella mitään rakeita. Eikä se silti kotona maistuisi samalta, kun pehmis itsessäänkin on niin hyvää. Pistettiin pendolinossa oikein viihdekeskus pystyyn. Jokaisella oli joku ruutu nenän edessä. Luovutin kesken Kaameat pomot 2 -leffan. Jutut ei vaan jotenkin nyt uponneet, vaikka yleensä yritän pinnistää huononkin leffan lopputeksteihin asti. Ensimmäinen osa oli kuitenkin hyvä, mutta vähän meni maku tästä toisesta.

Perjantaina sain kyydin porukoille. Aamupäivä meni odotellessa ja asioidessa asiakaspalvelujen kanssa. Voi morjes, mitä tyyppejä niissäkin on välillä töissä. Piti hoidella nettiliittymäasiaa ja sain aikamoisia neuvoja. Olisi pitä'nyt sulkea ja avata liittymiä ja hetken olisi pitänyt käyttää tablettia ilman nettiäkin. Kyllä voi neuvojen tasossa olla eroja. Onneksi toisella soittokerralla ohjauduin vähän järkevämmän ihmisen juttusille ja sain oikein hyvää palvelua. Jälkiviisaana olisi pitänyt mainita kollegan ohjeista eteenpäin, mutta unohdin. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin. Tästä opin, ettei pidä luottaa siihen, kun sanotaan, että joku muu hoitaa kaiken puolestani eikä itse tarvitse huolehtia mistään. Verenpaine heitteli tuona aamuna, mutta onneksi puhelimen päässä oli myös hommansa osaavia työntekijöitä.

Myöhemmin samana päivänä käytiin äidin kanssa hakemassa sisko asemalta. Ajattelin, että käydään vain koukkaamassa kyytiin, mutta loppupäivä vierähtikin Tampereen suunnilla. Käytiin syömässä Chicagossa. Minua hieman epäilytti aluksi, mutta ruoille kannatti antaa uusi mahdollisuus. Tällä kertaa valitsin oikein hyvän annoksen.   

Kanasalaatti-annokseni olisi tarkoitettu alkupalaksi, mutta maha täyttyi oikein hyvin tästä pienestäkin.
Piti päästä myös dippailemaan.

Syötyä pyörähdettiin vähän kaupoilla. Mitään en lähtenyt hakemaan enkä mielestäni tarvinnut mitään. Kaikesta huolimatta kotiutin uudet mustat perusballeriinat kesäksi. Taas uudet kengät, hups. Kesäkenkiä ei vaan voi olla liikaa tai ylipäänsä mitään popoja. Illan pimeydessä palattiin takaisin kotiin. Veljen kanssa käytiin kuvaussuunnitelmaa läpi ja katsottiin aiempia kuvia, miten ja mistä kannatttaisi kuvata. Laukkuni olin täyttänyt tummilla vaatteilla ja vielä viimeiset testailut aamua varten. 



Lauantain tilaisuus oli pysähdyttävä ja lämmin. Veljeni hoiti suurimman osan kuvauksesta, itse otin vain muutamia kuvia päivältä. Muistopuheet olivat ihania. Kuulin paljon asioita ja muistoja, joita ei ehditty jakaa aiemmin. Luimme adressit nuorten kesken. Pelkäsin, ettei ääneni kestä. Niitä oli aikamoinen määrä, mutta sujuvasti saimme luettua. Jälkikäteen saimme myös monilta kiitosta. Ruoka oli oikein hyvää ja kakkukahvit päälle. T:n äiti oli leiponut lusikkaleipiä mummun ohjeella. Itsetehdyt pikkuleivät olivat se juttu, oli sitten isommat tai pienemmät juhlat. Viereisessä kabinetissa oli toinen muistotilaisuus, josta välillä kuului laulua meidän puolelle, mutta muuten ei häirinnyt ollenkaan. Loppuillaksi menimme vielä istumaan vaarin luokse.

18. helmikuuta 2015

Onks tukka hyvin, näkyykö kello

Viime viikonloppuna menin siskolle yöksi. Suurempia suunnitelmia ei ollut, saunaa ja hemmotteluhoitoja. Hän oli väsynyt pitkän työpäivän jälkeen ja minä nyt vaan muuten ihan poikki. Rentoutuminen kasvonaamio kasvoilla oli juuri sitä, mitä tarvitsimme. Seuraavana päivänä hemmottelut jatkuivat. Puin työasuni päälle ja laitoin purnukat järjestykseen. Pikkasen oli perhosia vatsassa, mutta päivä meni ihan hujauksessa. Taas yhtä kokemusta rikkaampana. Ihonhoitoonkin voi näköjään hurahtaa.

Tällä viikolla hemmottelut jatkuivat. Olin pari viikkoa sitten varannut ajan kampaajalle ja eilen pääsin istumaan ison peilin eteen. Bongasin paikan netistä ja uskaltauduin kokeilemaan. Näytin parturille muutamat kuvat ideastani, mitä tällä kertaa haluaisin. Hän sekoitteli värit ja kohta istuinkin pää täynnä foliota. Reilussa kahdessa tunnissa kerkesin hyvin lueskella rästiin jääneitä blogitekstejä. Oli hyvää vaihtelua olla parturissa aika hiljaa. Vaikka niin tykkäänkin käydä luottoparturillani, nyt en olisi yhtään jaksanut rupatella mukavia. Puhuttiin vain hiuksistani ja muuten sain olla. Pesuvaihe oli yhtä luksusta. Päähieronta tuntuu vaan niin taivaalliselta. Hän teki tehohoidon, koska hiukseni ovat ihan kuivat. Ihoa muistan hoitaa vaikka kuinka usein ja hyvin, mutta hiuksiani en saa pysymään kiiltävinä ja hyväkuntoisina. Täytyy alkaa oikeasti tehdä sitä tehohoitoa kotonakin. Lopputulos oli tummalla pohjalla rusehtavia raitoja ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Uudet paikat aina arvelluttavat, mutta kannatti uskaltaa kokeilla. Kuviin en vaan saa raitoja näkymään. 

13. helmikuuta 2015

Suru on kunniavieras

Olin tehnyt pienen, hiljaisen toiveen, että tuleva kevät toisi helpotusta aurinkoisilla päivillään. Tämä viikko on ollut erityisen vaikea. Kouluun lähteminen ja tunneilla istuminen oli hyvinkin hankalaa. Meillä oli ryhmätöiden esityksiä, joten itse ei tarvinnut olla skarppina koko aikaa. Ryhmätyön teko, opponointi ja esitys korvasivat tentin, joten paikalla oli kuitenkin oltava joka päivä loppuun asti. Tsemppasin itseäni, että kun tähän päivään, tähän perjantaihin jaksan. Olen nyt tavallaan pitkällä hiihtolomalla huhtikuun alkuun asti. Loma ei olisi voinut osua parempaan aikaan. 

Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
Hajoaa se maahan multaan
Näät sen silti kukkana aina
Muistot on kalleinta kultaa

Viikko sitten puhelin soi hyvin aikaisin aamulla. Vaikka havahduin täydestä unesta, arvasin heti, mistä on kysymys. Hautajaiset on tiedossa. Suunnitelmallisena ihmisenä kalenterini meni ihan sekaisin. Ei tällaista merkintää ollut sivuilla. Ajatukseni ovat aika sekaisin. T:n mummu ja vaari ovat koko ajan olleet kuin kolmannet isovanhemmat minulle. Viimeksi kotikotona ollessa käytiin häntä katsomassa TAYS:issa, mutta ei silloin osannut ajatellakaan, että se oli viimeinen kerta. Vierailun jälkeen näytti jo paremmalta ja toive pääsystä takaisin kotiin heräsi. Mutta se olikin vain tyyntä myrskyn edellä. Omasta mielestäni minun pitäisi olla nyt se vahvempi puolisko meistä kahdesta, mutta se on vaikeaa tällä hetkellä. Omia palasiani saan keräillä vähän väliä. Olen jatkanut käyntejäni, jotta en kuormittaisi T:tä liikaa. En paljoa pystynyt nauttimaan kevään ensimmäisistä aurinkoisista päivistäkään, kun kirkas auringonvalo vain pahensi pään ja silmieni särkyä. Eniten on kuitenkin huoli muiden jaksamisesta. Mietin paljon, kuinka T jaksaa ja hänen perheensä ja vaarinsa. Viikon päästä on raskas päivä, hyvästien aika.

Itkuja varten on ihmisen silmät
Vierikää kyyneleet
Tuleehan tuolta se toinen päivä
Kun on kepeät askeleet
 

9. helmikuuta 2015

Insjö baginbag

Käytän koulussa ja melkeinpä kaikkialla pinkkiä Kånken-reppuani. Pieni ulkomuoto hämää, koska reppu on kuin pohjaton kuilu. Viime kotikotireissulla sain kaikkien tavaroideni lisäksi mahdutettua sinne karvatöppösenikin. Mutta pohjattomassa kuilussa on myös ongelmansa. Repussa on vain yksi pieni etutasku ja koko repun kokoinen tasku, joten tavarat ovat hujan hajan sisällä. Hakemani asia on aina hukassa ja saan pyörittää koko sisällön ympäri. Mutta en enää.

Tilasin Insjöltä Inari baginbagin eli sisälaukun kirkkaan korallina. Laukku on valmistettu helposti puhdistuvasta ja pestävästä nailonista ja yksityiskohdat ovat aitoa nahkaa.  Pienempi malli oli oikein passeli reppuuni. Kaikki tarvittava mahtuu mukaan ja tilaa jäi vielä ylikin. Vaihto repusta laukkuunkin onnistuu helposti. Ei tarvitse kuin siirtää sisälaukku ja silti kaikki tarvittava on mukana.

Edessä on kolme avonaista taskua. Oikeanpuoleisessa taskussa on piilossa avainrengas, johon saa kiinnitettyä kotiavaimen joko suoraan tai Insjön erillisen avainrenkaan kanssa.
Takana on verkkotaskuja ja iso avonainen tasku.
Sisällä on avonaisia ja vetoketjullisia kolotaskuja.
Nämä kaikki löytyy baginbagistäni. Lisäksi vielä kamera ja välillä rahapussikin.
Yllänäkyvä tavaramäärä ajelehti aiemmin repun pohjalla ja pikkutasku pullotti liitoksistaan. Baginbagiin pakkasin tämän kaiken: Kertsilusikoita, koska yleensä syön koulussa kahvitauolla pilttiä tai jogurttia. Läkerol dentsit toimivat purkkanani ja niitä nappailen aina syötyä. Pinnejä ja ponnareita, koska laitan hiukset kiinni vasta kouluun päästyä. Kampa on myös silloin tarpeen. Pieni peili on kätevä, kun hiustenlaiton jälkeen tarkistan, että letti on takaapäinkin ok. Nenäliinoja pitää olla aina käden ulottuvilla, ikuinen niistäjä kun olen. Kotiavain ja bussikortti, jotta pääsen liikkumaan mennen tullen. Kuuntelen nettiradiota yksin liikkuessani, joten voi sitä murheen päivää, jos kuulokkeet unohtuvat kotiin. Silmätippoja ja lääkkeitä aina tarvittaessa. Huulivoiteet ja matkakokoinen käsirasva auttavat paljonkin, varsinkin näin talviaikaan. Mehiläisvahaa laitan, kun tuntuu, että huulet tarvitsevat erityistä kosteutusta ja hoitoa. MK:n kolmiväristä huulibalsamia laitan kosteutuksen lisäksi ihan liikaa jo sen herkullisen tuoksun takia. Babylips on jäänyt nyt vähemmälle, mutta se antaa kivan pinkin säväyksen ulkonäköön. 

Tämän viikon kannalta on varsinkin hyvä, että tavarat ovat järjestyksessä. Koulussa olen pitkiä päiviä ja loppuviikkoa kohden aamusta iltamyöhään, joten on kiva, että voin laittaa käden vaikka silmät kiinni reppuun ja tiedän, mikä tavara on missäkin. Pystyn keskittymään olennaiseen, kun ei tarvitse etsiä jokaista pikkuasiaa erikseen. Blogi hiljeneekin arkipäiviksi kokonaan. Olen etukäteen tsempannut itseäni päiviä, että kun tästä viikosta selviän, alkaa odotettu loma.  

8. helmikuuta 2015

Helmikuinen treffi-ilta

Lauantaina sai herätä kirkkaaseen aamuun. Tuli tunne, ettei päivä voi mennä pieleen. Lähdin lenkille ja innostuin käymään vähän pidemmällä kaupassa. Oli kiva nähdä vanhoja työkavereitakin vilaukselta. Palatessa kantamusten kanssa totesin, että tuli haukattua vähän liian iso pala. Liian pitkä matka alkoi poltella ikävästi sisuksia, vaikka vauhti ei ollut mitään maratoonausta. Päikkäreiden jälkeen päätin, että mennään syömään ja leffaan T:n kanssa niin kuin oltiin puhuttukin. Halusin mennä, olosta huolimatta. Tällä kertaa en jää kotiin. 


Ilta meni odotettua paremmin. Oli kiva laittautua rauhassa ja pukeutua mekkoon. Oikein tyttömäistä. Vaihtelua normiaamujen pipo päässä bussille ja hiukset ponnarille koulussa. Asua piti kuvailla enemmänkin, mutta kello tikitti taas omaa vauhtiaan ja piti lähteä. Tarkoituksena oli mennä testaamaan Grande Grillin listaa, kun kaupungissa on menossa Syö Helsinki -viikot. Kampanjassa on mukana paljon eri ravintoloita ja heillä on annoksia kympillä. Ravintola oli vaan ihan tuhottoman täynnä ja pitkä jono. Kappas noin lauantai-iltana ja näihin aikoihin ylipäänsä. Siirryttiin suosiolla Morrisoniin, jotta keretään jotain syödä ennen leffan alkua. Kampanjan rafloja selatessa meitä ei iskenyt juuri muut vaihtoehdot näiden kahden lisäksi. Pitäisi ehkä vaan mennä ennakkoluulottomasti kokeilemaan uusia paikkoja ja makuja. Morrison's on ihan vakkarivalinta ja ruoka on aina hyvää. Näin speciaaliaikaan sinne on jatkuva jono, mutta saimme pöydän varmaan viidessä minuutissa, kun pääsimme jonon hännille odottelemaan. Nopeaa vaihtumista. Käytiin samassa paikkaa lokakuun Syö Helsinki -viikkojen aikaan. Tälläkään kertaa emme saaneet pöytää ihan niin hyvästä paikkaa. Viimeksi söimme lähellä ulko-ovea, jonon vieressä. Nyt saimme pienen pöydän ihan tiskin alta, joten onneksi ei ollut yhtään leveämmät hartiat. Paras aika Morrisonissa on käydä syömässä kampanjan ulkopuolella. Tietysti asiakkaita riittää silloinkin. Eilen en antanut hälinän ja tohinan vaikuttaa, vaan nautin ruoasta ja seurasta. Annokseni oli ihan tosi hyvää.


Puntaroin cokiksen ja somersbyn välillä. Pitkästä aikaa cokis maistui tosi hyvältä.

Fried Chicken -burgerannos ei ollut niin hyvää kuin kanafilee ilman panerointia, mutta upposi silti hyvin. Ranet talon dipillä, nam.

Muistan vain pari kertaa, että olen jaksanut jälkkärin pääruoan jälkeen. T:n kanssa mietittiinkin, että joku kerta mennään pelkälle jälkkärille, kun vieläkin himoitsemani Morrisonin suklaakakku on kokeilematta. Tämän olen tainnut sanoa aiemminkin, mutta siis edelleen ollaan samassa tilanteessa, ei kakkua minulle. En tälläkään kertaa jaksanut edes koko pääruokaa. Voisko oikeasti ravintolat tehdä sellaisia pienempiäkin aikuisten annoksia, kun lasten annoksia ei voi tilata. Harmittaa jättää lautaselle, vaikka ruoka olisi kuinka hyvää. 

kuva
Leffan alkuun oli vielä kivasti aikaan, joten käppäiltiin takaisin Kamppiin. Pureva tuuli sai töppöstä laittamaan toisen eteen. K-kaupoissa on nyt tämän viikon Superpäivät, joten kauppa oli kuorrutettu keltaisilla auringoilla. Leffaeväitä hakiessa eteeni tuli jotain hyvin erikoista. En ole T:n nähnyt pussittavan irtokarkkeja varmaan kahteen vuoteen. Ihmeitä tapahtuu vieläkin. Itsekin pussitin muutamat karkit. Vähän sitä ja vähän tuota ja kappas, 300g tuli kepeästi. Se on aina, kun ottaa eri makuja, vaikka yrittäisi ottaa kuinka vähän. Onneksi olen oppinut, että pussittaessa puolen kilon sijaan määrä on nyt vähentynyt kolmeensataan. Muutenkin vieroksun ja tietoisesti välttelen irttariosastoa kaupoissa, mutta eilen ei ollut sellainen ilta. 

Nouseva Jupiter 3D:nä oli mielestäni hyvä, riittävästi toimintaa. Siskoni ei voinut ymmärtää, kun kerroin leffavalinnastamme ja varsinkaan sitä, että minä tätä leffaa ehdotin. Romanttisen illan päätteeksi kunnon action-pläjäys. Trailerin nähtyäni odotin jo kuumeisesti, että pääsen näkemään. Ennen leffan alkua mainostettiin uusinta Star Warsia. Vielä vuosi täytyy sitä odottaa, koska kyllähän sekin on nähtävä. Avaruusalukset ja avaruuden eriskummalliset tyypit vetävät puoleensa. Jostain syystä monen rakastama E.T. ei juurikaan minuun iske, mutta Star Wars on ihan toinen juttu. Tässä onkin vuosi aikaa katsella aiemmat osat ennen leffaan menoa. Yhteenvetona tuo Jupiter-leffa oli siis hyvä ja viihdyttävä, mutta kuitenkin kerran katottava -luokkaa. 

6. helmikuuta 2015

Malttamaton odotus

Eilen pyörittelin, hain ja vertailin Espoon partureita ja tänä aamuna uskaltauduin varaamaan ajan parin viikon päähän. Hyvältä vaikuttava paikka löytyi Tapiolasta ja heille oli vielä tässä kuussa värjäystarjous menossa. Katselin kalenteria ja totesin, etten nyt vain kerkeä Iksuun luottoparturilleni ennen tärkeitä menoja. Muuttoni jälkeen kampaamokäynnit on laskettavissa yhden käden sormilla, kun en ole päässyt luottoparturini käsittelyyn ja ollaan kuitenkin asuttu täällä jo reippaat kolme vuotta. Viimeksi kävin parturissa ennen joulua ja olen kerennyt myös kotivärjätä hiukset kerran Garnierin Olia -värisävyllä ruskea. Tuntuu, että juurikasvu pistää silmiini heti eikä tee enää mieli pitää hiuksia auki, että muutkin sen näkevät. Veikkaan kyllä, että se on ihan omissa silmissäni ja jotenkin kylppärin valo on sellainen, että juuri loistaa. Pituutta ei vaan tunnu hiuksiini tulevan, vaan mittä pysyy kuukaudesta ja vuodesta toiseen samana. 

Nyt olen innoissani, että uusi ihminen pääsee näkemään uusin silmin pääni ja osaa toivottavasti ehdottaa jotain minulle sopivaa. Alle keräsin kuvia, joista sain inspiraatiota. Tätä ja tätä kuvaa olen jumittanut arkistoissa viime huhtikuusta asti, mutta en vaan ole muistanut parturissa näyttää. Hyvä minä. Alimman kuvan bongasin tänään ja hullaannuin heti väristä. Minulla on vaan niin tummat hiukset, että saa nähdä, mitä näille pystyy tekemään. Vielä kun saisi noin muhkeat ja pitkät hiukset kaupanpäälle. Onhan minulla klipsipidennykset, mutta jotenkin en halua niitä enää käyttää. Marraskuussa laitoin ne juhliin, mutta ei ne vaan tunnu omilta. Vielä pari kesää sitten käytin pidennyksiä jatkuvasti ja hyvässä kunnossa ovat edelleen. Alkuhuuma on kuitenkin ohitettu.


Viimein sain myös varattua itselleni hieronnan. Melkein puolitoista tuntia taas hiljaista huutoa, vettyviä silmiä ja mahdollisuuksien mukaan rentoutumista tiedossa. Menen Isoon Omppuun opiskelijahierojalle, mutta tällä kertaa varasin tytölle ajan. Jos hän osaisi käsitellä hellemmin, ainakin toivon. Viimeksi joka kerta hierottavan kohdan vaihtuminen oli yhtä tuskaa eikä pyynnöt menneet perille. Olin niin jumissa, että pelkkä hengittäminen ihoa kohti jo tuntui. Olin siis hieman hankala asiakas. Muistan vieläkin, kun hieroja sanoi selälläni ollessani, että nyt tulee niin paljon eri ilmeitä, ettei enää tiedä, mikä ote sattuu ja tuntuu liikaa. Sen käsittelyn jälkeen olinkin hieman pyörällä päästäni, mutta kipujen lievittyä jumit pysyivät auki jonkun aikaa. Nyt tuntuu taas siltä, että apu olisi tarpeen. Pahin paikka on juurikin lapojen välissä kohti niskaa. Sitä fyssarikin oli työstänyt jo useita kuukausia eikä se vaan tunnu poistuvan kokonaan. Nyt en olekaan käynyt fyssarilla pitkään aikaan, mutta toivottavasti hieroja osaa auttaa. 

Huomenna on tiedossa treffit kullan kanssa. Vietämme ystävänpäivää ennakkoon, kun viikon päästä olemme ihan eri paikoissa. Välillä viikonloppuna on kiva luopua yöpaidasta ja laittautua. 

1. helmikuuta 2015

Vaali hyvää oloa

Tipaton tammikuu on yön aikana muuttunut holittomaksi helmikuuksi. Ei, mikään veto ei ole käynnissä. Mitään suurempaa häppeningiä tai juhlan aihetta ei vaan ole ollut eikä ole sitten ihan muutenkaan vaan tehnyt mieli korkata. Mieluummin pyöräytän blenderillä smoothien ja juon sitä. Viime aikoina olen tehnytkin niin usein, melkein joka päivä. Blenderi on siis todellakin maksanut itsensä takaisin.  Kaverilla näin varmaan puolet isomman koneen. Kunhan keksin samantyyliselle blenderille sopivan paikan, hommaan sellaisen meillekin. Nykyiseen keittiöön ei vaan mahdu enää mitään ylimääräistä.


Aamulla herääminen on arkisin tosi hankalaa ja tekisi vaan mieli kääntää kylkeä, joten viikonloppusin on ihana nukkua vähän pidempään ja nousta rauhassa. Varsinkin, kun ei ole sitä juhlinnan jälkeistä vetämätöntä oloa. Olo ei viikonloppuisinkaan silti tunnu miltään supernaiselta. Tämäkin viikonloppu on mennyt rauhallisissa merkeissä kotona ollessa. Halua on ollut mennä ja tehdä, telmiä pihalla ja pomppia, mutta mieli ja keho ei oikein kohdanneet. Tyydyin tuijottelemaan lumisadetta ikkunasta. Toisaalta märkä räntäsade ei kauheasti eilen edes houkutellut, mutta tänään teki jo mieli päästä lenkille. Löysin nimittäin Stadiumista hyvällä pakettialennuksella ulkoilupuvun ja sitä pitäisi testata. Ensimmäistä kertaa elämässäni omistan oikean juoksutakin. Olen sanonut aina, etten ole mikään juoksija-tyyppi, mutta muutamat hölkkäilyt ja juoksut kävelyn lomaan ovat mukavaa vaihtelua.

Sain tällä viikolla tehtäväkseni koota ympärilleni hyvää mieltä tuottavia asioita. Avukseni sain myös oivamieli.fi -sivuston. Oiva on hyvinvointiohjelma, jonka avulla voi lievittää stressiä, parantaa mielialaa ja saada lisäintoa elämään. Oivan harjoitukset auttavat keskittymään, olemaan tietoisesti läsnä, käsittelemään ikäviä ajatuksia ja tunnistamaan itselle tärkeitä asioita. Oiva sopii esimerkiksi stressin, alakulon, ahdistusoireiden tai uniongelmien lievittämiseen. Tähän mennessä olen vain pintapuolisesti selaillut sivua, mutta en ole vielä tehnyt ensimmäistäkään harjoitusta. Palaan asiaan, kunhan harjoitukset ovat käyneet vähän tutummiksi ja näen, ovatko auttaneet yhtään.

Hyvää oloa tuottavat ihan arkisetkin perusasiat, kun niistäkin muistaa nauttia eikä vain suorittaa. Esimerkiksi kouluaamuina syön aamupalan junalla ja busseilla liikkuessa eikä se ole mikään rentouttava hetki. Luksusta onkin juuri viikonloppujen aamupalat, kun on aikaa koota rauhassa ja istua paikoillaan vaikka tunnin verran. Tiedän, että arkisinkin olisi aikaa syödä pöydän ääressä, mutta mieluummin käytän sen ajan sängyssä pyörimiseen ja silmät kiinni lepäämiseen. Kuudelta herääminen ei vaan houkuta tällä hetkellä. Ehkä sitten, kun aamutkin alkavat olla valoisampia.


Kuvassa on tämän aamuinen kattaukseni. Eilenillalla tein jo smoothieta, jota jäi aamullekin. Laitoin siihen vadelmamehukeittoa, maitorahkaa, mustikoita, mansikoita, neljän viljan hiutaleita ja chia-siemeniä. Eli taas ihan perussetillä mentiin. Lautaselle tein parit leivät, paahtista ja reissumiehen tosi tummaa. Lisäksi leipien kanssa täytyy aina olla kurkkua, paprikaa ja minitomskuja, mieluiten niitä kaikkia. Tapanani on koota ne lautaselle, mutta kuitenkin syön kaiken erikseen, jopa leikkeleet. Tapansa kaikilla. Kuorin vielä omenan lautasen kylkeen. Juomina oli keisarin morsian -teetä maidolla ja omenamehua. Jos nyt vaikka jokin kohta kuvasta jäi epäselväksi.

Aikaa vastaan juoksemisen vastapainoksi tarvitsen näitä villasukkahetkiä.

Kun peilikuva miellyttää omaa silmää, se tuo omanlaistaan hyvää oloa. Aamuin illoin kasvojen puhdistaminen ja ihonhoito tuovat myös rutiinia päivään. Vaikka olisin kuinka väsynyt tai huonovointinen, en vaan pysty menemään nukkumaan, jos tiedän, että meikit on vielä kasvoissa. Välillä olen niin kovapäinen, että T on joutunut pitämään minua pystyssä, jotta saan kasvopesut tehtyä iltaisin. Mutta aamulla iho kiittää. Vaikka en joka päivä meikkaisikaan, olo ei ole vapaallakaan hyvä, jos en ole tehnyt aamupuhdistusta. Yllä olevassa kuvassa on tämän hetkiset luottotuotteeni. Puhdistusta tehostan isolta hammasharjalta näyttävällä skinvigorate-laitteella. Keltakorkkista kosteusvoidetta vaihtelen vähän vuodenaikojen mukaan. Tällä hetkellä käytän kosteusvoidetta ilman aurinkosuojaa, vaikka eihän talvellakaan lisäsuoja olisi pahitteeksi. Foundation primeria käyttäessä saan kuitenkin aurinkosuojan ja se pohjustaa kasvoni varsinaista foundationia varten. Olen hullaantunut kaikkiin naamioihin ja kuorintoihin. Teen säännöllisesti mikrokiteisen kuorinnan, kirkastavan kasvonaamion ja syväpuhdistavan naamion. Varsinkin saunassa käydessä rentoudun jokin naamio kasvoilla. Tietysti näiden eri naamioiden välissä on päiviä, jopa viikkoja. Kasvojen lisäksi olen innostunut hoitamaan myös ihoani muutenkin kuin kosteuttamalla. Ehdoton talven pelastaja on kuitenkin mehiläisvaha, joka löytyy jokaisen laukun ja takintaskun pohjalta.

Tätä innostusta ihonhoitoon lisää myös se, että olen aloittanut joitakin kuukausia sitten Mary Kayn itsenäisenä ihonhoitokonsulttina. Motivaationi on kasvanut tässä tämän vuoden puolella entisestään. Sain lisäboostia käydessäni tapaamassa ns. mentoriani, jolta sain hyviä vinkkejä työhöni. Oivalsin myös tärkeän asian, jolla pääsen työssäni eteenpäin. Varsinkin näin talvella on ihana päästä hemmottelemaan perhettä, ystäviä, tuttuja ja tutuntuttuja ja saada heidät innostumaan tuotteista vähintään yhtä paljon kuin itsekin. Kevättä ja kesää kohden mennessä minulla on jo paljon ideoita.       

Vaikka koulunkäynti, työharjoittelut ja deadlinet stressaavat, saan opiskelusta myös paljon hyvää. Ainakin silloin, kun ensin prosessoin ja pohdin oppimiani uusia asioita. Tähän mennessä ensimmäinen kuukausi sairaanhoidossa ja huolenpidossa on mennyt aikamoista vauhtia eteenpäin ja sairaalasanasto vilahtaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jotain jää korvien väliinkin, mutta paljon on vielä, mihin palata. Välillä tuntuu, että mitä sitä on tullutkaan valittua. Mutta kun taas pääsee tekemään ja kokee onnistumisia, varmistuu tunne, että tätä haluan tehdä. Tällä viikolla päästiin harjoittelemaan ompeleiden tekoa ja niiden poistamista. Eihän se vaahtomuovin pala oikein ihoa vastaa, mutta tuntumaa työvälineisiin sai kumminkin. Työpaikka sitten opettaa. Tällä viikolla myös varmistui työssäoppimispaikkani. Asia, joka sai suoneni pullistumaan ja verenpaineeni kohoamaan eniten. Pääsen näkemään kotihoidon maailmaa huhtikuun alusta lähtien. Tässä onkin tiedossa puolentoista kuukauden loma ennen harjoittelua, mutta ei sekään aika näytä enää niin tyhjältä kalenterissa. Olen näköjään hyvä suunnittelemaan ja täyttämään päiväni.


Tottakai hyvää mieltä tuovat perhe, läheiset ja ystävät. Ehkä kaikista eniten innoissani olen tällä hetkellä tästä. Varasin lennot maaliskuulle lapsuudenystäväni luokse. Viimeksi näin häntä joskus pari vuotta sitten, kun sain hänet vieraaksi meille. Piti oikein kuvista tarkistaa, että milloin näin oikein oli. Niin se aika vaan vierähtää, mutta silti pidetään yhteyttä. Hän pääsi näkemään niemen menoa ja kaupungin vilinää. Nyt odotankin jo yhteisiä lenkkejämme pohjoisempana. 

T on ollut suurena tukena välillä ihan vain olemalla vieressä. Hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut.
Välillä on oikeasti hyvä pysähtyä miettimään, mitkä asiat ovat elämässä hyvin, mistä saa hyvää oloa.