19. huhtikuuta 2015

Työ tekijäänsä kiittää

Nyt on pari viikkoa Kotihoidon työssäoppimista takana. Aiemmin olen itse hommannut harkkapaikkani, mutta tämän sain koulun kautta. Pientä sekaannusta ja pullistuvia ohimosuonia oli havaittavissa, mutta tällä kaikella oli joku tarkoitus. Joku oli päättänyt, että pääsenkin toisaalle, minne olin ensin luullut ja parempi näin. Tämä kaikki selviää tuolla alempana. Salamyhkäistä, mutta jatka vaan lukemista. Ensimmäisenä aamuna oli jännä mennä vieraaseen paikkaan, josta ei tiennyt mitään, ihmisiä ei ollut nähnytkään ja tuleva työ haasteineen mietitytti. Tiesin, että asiakkaiden kotiin mennään tekemään jotain. Somesta on saanut lukea kaikenlaista kotihoitoon liittyen. Kuinka työ on kiireistä suhaamista paikasta toiseen ja jokaisen asiakkaan luona ollaan tiukka kymmenen minuuttia, näin kärjistäen. Minua kehotettiin ottamaan omat eväät ainakin ensimmäisenä päivänä, joten varauduin kylmälaukulla. Jos pitää syödä ja juoda lennossa. Kaikki oli niin uutta ja sekavaa, että pelkäsin jo, tälläistäkö koko harjottelu tulee olemaan. Onneksi hulinaa oli vain se ensimmäinen päivä. Olenkin moneen otteeseen heittänyt työkavereille, että saan nyt ihan väärän kuvan koko touhusta. Välillä olen työpäivän aikana kerennyt rauhassa kirjoittamaan koulujuttujakin.  Päivät ovat aikataulullisesti rentoja ja asiakkaiden luona ollaan välillä se kymmenen minuuttia ja välillä tuntikin. Ihan sen mukaan, mitä ollaan tekemässä. Vaikka olisi montakin paikkaa käytävänä vuoron aikana, polttavaa kiireen tuntua ei ole. Asiakkaiden kanssa vaihdetaan kuulumisia työn lomassa. Se on pääasiassa lääkkeiden jakoa, erilaisten mittausten tekemistä, ruoan lämmittämistä ja suihkussa avustamista. Kuntouttava työote näkyy erittäin hyvin. Asiakkaan on pystyttävä toimimaan ja tekemään siinä määrin, että hän voi kotona asua. 

Kotikäynneille on kiva mennä, vaikka ennen harjoittelun aloittamista mietin, miten osaan työskennellä toisen kotona. Sen koomin ei ole tarvinnut asialle uhrata ajatustakaan. Hymyssä suin ja iloisena ovesta sisään, koska välillä voi olla, että kotihoidon hoitajat ovat ainoita, joita asiakas päivän aikana tapaa. Muutama asiakas alkaa jo muistaa, että olen heidän luonaan käynyt. Erityisesti yhden asiakkaan kommentti on jäänyt mieleen, että suoriuduin todella hyvin noin niin kuin opiskelijaksi. Toisella käynnillä oli pokassa pitämistä, kun minut esiteltiin asiakkaalle opiskelijana ja tuleva kollegana valmistuttuani niin asiakas totesi, että niinköhän.   

Olen oikeastaan kahdessa viikossa oppinut enemmän kuin kuuden viikon teoriajaksolla koulussa. Yleensä opiskelijana olen alussa saanut katsoa ja olla taustalla, mutta nyt pääsin heti tositoimiin. Työ opettaa. Neuvojen pohjalta sain puhdistaa ja kiinnittää cystofixin juuren ja vaihtaa virtsankeräyspussin, vaikka en ollut aiemmin edes nähnyt koko viritelmää. Haavanhoitoa olen päässyt tekemään ja laittamaan urakalla silmätippoja ja tukisukkia. Lääkkeiden nimet, vaikutukset ja lääkkeillä hoidettavat sairaudet alkavat jäädä mieleen, vaikka Innohep-pistos kääntyy vieläkin ensin heppahipiksi tai vastaavaksi. Haastavia tilanteita ja puheeksiottoja on tullut eteen, mutta niistäkin on selvitty. Ohjaajani kanssa oli puhetta, kuinka harvoin tai juuri ollenkaan kotikäynnille mennessä kohtaa poisnukkuneen asiakkaan. Voi olla, että on tehnyt töitä monta vuotta ilman kuoleman kohtaamista. Kuitenkin heti seuraavana työpäivänä pääsin työkaverin kanssa tekemään viimeiset pesut ja vaatteiden vaihdot. Saattohoidossa se on väistämätöntä. Siinä tilanteessa vain toimi, vaikka kuollutta en ole koskaan silmästä silmään nähnytkään. Tämäkin asia oli teoriassa käyty viime vuonna, joten pikkasen sai pinnistää muistia. Ei pitäisi arvottaa mitään tietoja, että joku asia olisi tärkeämpää kuin toinen. Kaikkea voi tulla eteen. Mietin vaan, mitä tulevat viikot voivat vielä tuoda tullessaan.


Työharjoittelussa tuli puheeksi  Seurelle tekemäni hakemus keikkalaiseksi. Sain sieltä sähköpostia, ettei minulla ole vielä tarpeeksi kokemusta tai opintoja suoritettuna, jotta voisin tehdä keikkaa hoitoalalla heidän kauttaan. Lopussa oli kehotus, että kun opintoni ovat edenneet, otanhan uudestaan yhteyttä. Hieman ristiriitaista, koska heidän sivuillaan mainostetaan tuhansista työmahdollisuuksista ja kuinka keikkailemalla opintojen ohessa saa tärkeää työkokemusta, jota työnantajat arvostavat töitä hakiessa valmistumisen jälkeen. Aikuispuolella meillä ei ole tarkasti opintopisteitä tai opintoviikkoja, vaan pelkästään suorituksia. Nimellisesti opintoviikkoja on 90 paikkeilla, kun taas nuorten puolella opiskellessa ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Ei ihme, että veikkaamani tämän hetkinen 50-60 ov:n lukema näyttää aivan liian vähäiseltä, jos ei tiedä nuorten ja aikuispuolen eroa. Laitoin kyllä kirjallisesti, mitä kaikkea olen suorittanut ja missä ollut työssäoppimassa. Kotihoidon suoritettuani minulla on kolme neljännestä opinnoista käytynä ja valmistun tämän vuoden lopulla, mutta edes tämä ei riittänyt. Ei pakolla, jos ei kelpaa. Tästä kaikesta oli siis Kotihoidon työntekijöiden kanssa puhetta. Seuraavana päivänä tulikin heidän pomoltaan soitto, olisinko kiinnostunut olemaan kesänkin töissä. Olin vain lievästi sanottuna ihmeissäni, mutta tottakai suostuin. Nyt on vielä entistä enemmän intoa kuunnella asiakkaiden mieltymyksiä ja tottumuksia ja opetella työtä kotihoidon maailmassa. Ihanaa, että voi asiakkaille sanoa näkevämme pidempään. Heille on varmasti mukavampaa ja tulee turvallisempi olo, kun kotona käy joku tuttu hoitaja. Minulle oli suullisesti luvattu sijaisen paikka toisaalle, mutta työsopparin kirjoittaminen venyi ja venyi aina vaan. En jaksanut enää odottaa epävarmana enkä uskaltanut täysin luottaa pelkkiin lupauksiin. Halusin mustaa valkoisella. Ilmoitin kuitenkin, että olin saanut muita töitä ja toivotin hyvää kesää. Halusin olla reilu.

Tajusin vasta tässä viime päivinä, mihin olen oikeasti lupautunut. Tulevana kesänä on auto alla. Minulla on ajokortti, mutta että pitäisi vielä oikein ajaakin täälläpäin, kaupungissa ja mennä asiakkaiden luokse ihan yksin ja osata tehdä samoja asioita, mitä ollaan nyt työparina tehty. Kesällä olisin yksin vastuussa. Täytyy alkaa kasata muistivihkoa tietojärjestelmän käyttämisestä, jotta osaan kirjata yksinkin. Nyt olen tuudittautunut siihen, että aina on joku, jolta kysyä. Kesällä voin välillä pyörähtää toimistolla yksinkin ja seurana on pelkkä puhelin. Viime yönä heräsin siihen, että luettelin mielessäni järjestystä, kuinka yksi asiakas haluaa voileipänsä aamulla tehtävän. Voi kuulostaa, että jotenkin stressaisin asiasta. Nyt vaan oikeasti otan lopputyöharjoittelusta kaiken irti opiskelijan roolissa ja valmistaudun tulevaan koitokseen. 

14. huhtikuuta 2015

Kolmio vai kokovartalo

Jokakeväinen ongelma ja stressinpoikanen kesää kohti mentäessä. Nimittäin bikinit. Viimeistään kesävaatteiden ilmestyttyä verkkokauppojen valikoimaan alan selata bikiniantia. Ympäri vuoden voi tehdä löytöjä, mutta uutuuksia odotan silti eniten. On balconettea ja bandeauta, hapsua ja narua. Monena vuonna olen selaillut valikoimia innoissani, mutta lopulta löytänyt joko yhdet sopivat yksilöt tai sitten en ollenkaan. Aiemmin ostetut saivat kelvata, jos rannoille mieli muussakin kuin pilkkihaalarissa. Vain harvoin nappasi kunnon saalis. 

Tämä vuosi on ollut jotenkin erityisen kummallinen ja tuottanut päänvaivaa. Aloitin bikinien metsästyksen jo pari kuukautta sitten. Heräsin todellisuuteen, että tällä hetkellä kaapissa odottavat enää yhdet tai ehkä säkällä kahdet päälle sopivat. Verkkokauppojen selaus jatkuu edelleen, koska en haluaisi tänäkin kesänä kulkea aina samoissa. Yhdet uudet turkoosit olen saanut hommattua. Yksi tilaus on vielä tulossa ja toivottavasti sitten tämä pakettirumba loppuu. Tykkään kokeilla mieluummin kotona rauhassa, oman peilin edessä. Bikinivalikoima on ihanan laaja jollekin, joka voi pukea mitä tahansa. Miniminein kolmionarumalli on ehdoton ei kohdallani, koska tarvitsen välttämättä kaarituet. Täytettä on omastakin takaa, joten lisäpush-up on vain tiellä. Isompia kokoja on vaikeampi löytää, koska suurin osa on vain nännipiiloja. Menettelee ehkä jossain etelän lämmössä, mutta ei täällä koto-Suomessa.

Bikineillä peitetään rinnat, jos jollekin oli vielä epäselvää ja tästä päästäänkin monia päiviä kestäneeseen kohuun, polttavaan puheenaiheeseen. Todella monessa blogissa ja ympäri somea on tullut esiin tissipuheet ja millainen on oikea nainen. Mielestäni asiaa on vauhkottu hyvässä ja pahassa riittämiin, mutta silti heitän ilmaan muutaman sanasen. Itseltäni löytyy kokemusta sekä itikanpistoista että näistä nykyisistä hedelmäosaston antimista. Aikalailla kuudessa vuodessa kuppikoko on muuttunut AA-kerhosta D-sarjaan. Tänä vuonna olen D:n rinnalle joutunut myös ostamaan E:tä, muunakin kuin vitamiinina. Pienirintaisena täysi-ikäisyyden korvilla toivoin aina isompia, mutta pitäisi todellakin varoa, mitä toivoo. Mitä enemmän rinnat ovat kasvaneet, sitä enemmän olen niitä yrittänyt peittää. Ryhtini kanssa saan edelleen tehdä töitä. Selkä suorana tuntuu välillä vieläkin, että nurkan takaa näkyy ensin kummut ja sitten vasta minä. Huonolla ryhdillä ja piilottelulla olen tehnyt hallaa vain itselleni. Itseluottamus ja isompi varustus ei kulje vieläkään käsi kädessä. Kroppa ja peilikuvani on muutenkin muuttunut. Vuosia olen saanut kuulla sukujuhlissa laihuudestani verrattuna sisaruksiini, vaikka mielestäni en ole ollut mitenkään erityisen laiha. Ihan normaali. Havahduin joitakin kuukausia sitten, kun kuulin, että nythän minusta saa jo kiinni ja joitakin kesiä sitten näytin paljon hoikemmalta. Aloin oikein syynätä vanhoja kuviani ja peilikuva ei miellytä tällä hetkellä. Oikea nainen on tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on, mutta mitä jos omat tuntemukset itsestään on hakusessa. Onneksi T ihastui ja rakastui minuun aikoinaan minitissinä ja tunteet ovat pysyneet ennallaan näihin päiviin asti. Miehen kiinnostus ei siis onneksi ole mitattavissa tissien koolla. Tai sitten korvien välissä humisee ja pahasti.

Vaatteiden valintakin tuottaa päänvaivaa. Osasta normitopeista ja t-paidoistakin vaan kummasti kaula-aukko valahtaa kohti napaa, vaikka kuinka yrittäisi peittää. Kesällä varsinkin saa miettiä, millä vaatteilla pyöräilee, ettei näy paidan sisään. Liian korkea kaula-aukko mielestäni korostaa myös liikaa, joten poolopaitoja en käytä ollenkaan. Onneksi lenkkeilyyn olen löytänyt hyvät juoksuliivit, jotka litistävät koko varustuksen. Ilman niitä en voi pomppia, hyppiä tai juurikaan juosta. Enkä edes kehtaisi, koska taju voisi pian olla kankaalla itsellä tai vieressäolijoilla. Ja se kipu iskee jo hetkessä. Ei ole helppoa ei.         


Tykkään seurata Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmaa ja Jutan luotsaamia puolen vuoden superdieettejä ja huikeita häädieettejä. Aluksi heiteltiin T:n kanssa vitsillä pullukkajuttuja, mutta nyt asian toistaminen särähtää korvaan. Olen imenyt itseeni paljon vinkkejä, mutta sanoista tekoihin siirtyminen on vieläkin vaiheessa. Minulla olisi eväät huikeisiin kotitreeneihinkin fyssarin ohjeiden mukaan, mutta tällä hetkellä olen vain epäsäännöllisen säännöllisesti käynyt lenkeillä ja pyöräilemässä. Pelkällä ajatuksen voimalla ei kiinteydy, mutta jotenkin en nyt saa itseäni sohvalta ylös. Toisaalta työharjoittelun jälkeen aivot lyö aika tyhjää ja vain jämähdän paikoilleni. Se tiedon määrä ja oivallukset, mitä jo osaa ja mitä pitää vielä harjoitella ja kerrata, imee voimat. Onneksi harjoittelussa tulee ravattua portaita ylös alas, koska vanhoissa kerrostaloissa ei juurikaan ole hissejä ja asiakkaan luokse on päästävä. Aurinkoiset ilmat vetävät puoleensa ja onneksi viikonloppuisin olen laittanut lenkkarit jalkaan. Kuitenkin haluaisin tehdä vielä enemmän nyt, kun jalat antaa myöden ja pystyn liikkumaan.

Fitnessiä tulee sieltä ja fatnessia täältä. Eilen alkoi Fitnesspäiväkirjat, jota odotin innolla. Ohjelma itsessään oli aivan huippu, vaikkakin aluksi hieman sekava. Neljästä päätähdestä tiesin vain yhden entuudestaan, joten siinä mielessä on kiva seurata heidän elämäänsä ja ajatuksiaan fitness-elämästä. Odotan jo ensi viikon jaksoa. Itse katson vähän huuli pyöreänä fitness-kilpailujen ihannointia. Minusta kisakunto ei ole kaunista ja hymy kilpailijoiden naamalla on jotenkin liioitellun harjoiteltua. Timmi kroppa näyttää hyvältä, mutta kisakunto menee jo överiksi. Ainahan hanuria voi vähän kiristää, kuten ohjelman lopussa heitettiin, mutta onneksi sarjassa näkee myös sen, että fitness voi olla hyvää oloa urheillen. 

8. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

Päivät ovat tällä viikolla hujahtaneet silmissä. Ihme kyllä olen herännyt aamuisin ennen kellon soimista, vaikka se alkaisi kilkattaa jo kuuden jälkeen. Tänä vuonna en ole vielä joutunut noin ajoissa nousemaankaan, mutta yllättävän nopeasti tähän olen tottunut. Sisäinen kello on löytänyt itsensä. Yksi varusmies vähän katkeransuloisesti heitti junassa, että hän nousee joka aamu kuudelta, kun kuuli päivittelyni aikaisesta aamustani. Ei käy kyllä yhtään kateeksi. Itse jaksan sillä voimalla, että tätä kestää vain toukokuulle asti ja sitten saa taas ainakin pari viikkoa nukkua vähän pidempään. Mutta ei jahkata heräämistä se enempää.

Pääsiäinen piti sisällään aikamoisen kasan herkuttelu, että oikein hirvittää. Suklaamunia ei tullut avattua ollenkaan, mutta kuka voi vastustaa pupuneidin rakeita. Pandan suklaasydämet vei minun sydämeni. Nimestä huolimatta karkit on piparminttupäällysteisiä suklaamunia. Näitä täytyy taas vuosi odotella. Pääsiäismunat korvattiin tänä vuonna Kinderin pupulla. Säästyttiin niiltä krääsäyllätyksiltä. Mämmiä tuli syötyä yllättävän vähän enkä ostanut enää kotiinkaan. Muina pääsiäisinä olen yksinäni syönyt laatikon jos toisenkin, mutta tänä vuonna ei oikein uponnut. 

Sisko teki Kinder-kakkua. Tuhtia ja hyvää, mutta ohje kaipaa vielä viilaamista.
Kahviteltua tuli melkeinpä joka päivä. Tai minun tapauksessani teetä ja sympatiaa.
Sunnuntaina saatiin nuorin serkku vanhempineen kylään. Hieman kirpaisee, että serkun rinnalla jään itse kymmenen senttiä lyhyemmäksi tapiksi. Ensi kesän rippikuvia odotellessa. Serkkukuvissa tappeja toisen perään. Suunnitelin jo, että laitan vähintään kymmenen sentin korot, mutta tuskinpa jaksan niissä porskuttaa koko päivää. Harjoittelin jo valmiiksi kunnon kameran asetuksia, kun sain pestin kuvata ja videoida serkkuni juhlapäivän. Ai että sitä laadun määrää verrattuna oman pokkarin kuviin, mutta vieläkään en raaski satsata parempaan kameraan. 

Samana päivänä käytiin vielä siskon, veljen ja iskän kanssa rannassa pyörähtämässä. Viikossa oli tapahtunut jo suuri muutos luonnossa. Loska poluilta oli sulanut aika olemattomiin ja metsän vihreys alkoi heräillä. Vielä ei päässyt rannasta uimaan, mutta enpä sinne uskaltanut kävelemäänkään. 

Uusin ostos, softshell-takki. Usko tai älä, löysin sattumalta Löytötavaratalosta.

Tulevat päivät ja viikot ovat aikalailla työharjoittelun täyteisiä. Aikaiset aamut ovat kostautuneet päivällä, kun silmät eivät meinaa pysyä auki ja on pakko nukkua tunnin parin päikkärit kotiinpäästyä.  Muu aika meneekin kotona tehtävien ja tutkintosuunnitelman parissa. Ja telkkari on pullollaan kiinnostavia sarjoja, joita on vaan pakko seurata. Suurempia tai pienempiäkään reissuja ei ole tiedossa, kun kotona tulee hengattua urakalla. Koneella tulee istuttua muuten reilusti, joten blogi voi hiljetä aika paljon huhtikuun aikana. Paremmalla sykkeellä sitten myöhemmin, kun ei tarvi muuten sykkiä. 

2. huhtikuuta 2015

Tuulispäänä lomaillen

Niin vaan se tämäkin loma vetelee viimeisiään. Tuli kyllä todella hyvään saumaan, ei voi muuta sanoa. Kuusi viikkoa on mennyt tehdessä juuri sitä, mitä olen halunnutkin ja välillä en ole tehnyt yhtikäs mitään. Kalenterissa on ollut täyttä, mutta myös ihan tyhjiä päiviä. Suurena suunnittelijana olen osannut jättää myös päiviä ihan extempore-jutuille. Viime perjantaina hypättiin T:n kanssa junaan ja tultiin kotikonnuille. Täällä olen pyörinytkin siitä asti ja vielä pääsiäinenkin menee samoissa maisemissa.


Viikonloppu oli menoja ja tekemistä täynnä. T:n hiuksia olen leikannut useasti, mutta ensimmäistä kertaa lyhensin myös hänen nuorimman veljensä hiukset. Milli milliltä päästiin kohti lopputulosta. T:n hiukset saan ajettua jo normissa puolessa tunnissa, mutta uuden pään kanssa menee aina enemmän aikaa tämmöiseltä itseoppineelta kotiparturilta. Päivällä kahviteltiin T:n siskon synttäreitä. Marsipaanikuorrutteista prinsessa-jätskikakkua en muista aiemmin maistaneeni. Pidettiin myös hemmotteluhetki käsi- ja kasvohoitojen merkeissä synttärisankarin ja hänen äitinsä kanssa. 

Lauantai-iltaa olin odottanut jo pitkään. Tytöt kävivät minut nappaamassa kyytiin ja ajettiin ystävämme uuden kodin pihaan. Useampi kuukausi oli taas vierähtänyt näiden ihanaisten näkemisestä. Meillä on ollut tyttöjeniltojen perinteenä tehdä tortilloja. Vaikka nyt paikka oli eri, ruoka pysyi samana. Ja löytyi monenmoista muutakin herkkua. Iltä vierähti pöydän ääressä höpistessä ja nauraessa vedet silmissä pitkälle yöhön. Pieni sankari oli jo menossa nukkumaan ennen tuloamme. En sitten tiedä, kuinka miesväki sai nukuttua volyymin välillä noustessa ihan huomaamatta. 


Kaveripiiriimme on syntynyt pieni vauva ja häntä kävimme sunnuntaina T:n kanssa katsomassa. Hetken prinsessa malttoi olla rauhassa sylissäni. Ehkä ensikerralla jo vähän pidempäänkin. Kaupungilla kävin hyvissä ajoin hypistelemässä potkupukuja ja kaikkia ihania pieniä vaatteita. Kummipojalle on tullut ostettua kaikenlaista vuosien varrella, mutta nyt voin pysähtyä pienten tyttöjenkin puolella. Valinnan vaikeus meinasi iskeä. Äidiltä tilasin kudotut, pienet tossut. Itsetehtynä tossut olisivat kerenneet ehkä rippilahjaksi.

  
Tällä viikolla käytiin veljen kanssa lenkillä. Sopivasti oli kerennyt maa peittyä loskaan, mutta lenkkarit jalassa mentiin pitkin polkuja ja teitä. Rannassa sai väistellä vesilammikoita, mutta jäälle ei enää uskaltauduttu. Loppumatkasta saimme vielä mukavan vesiräntäsateen niskaan. Vaatteet alkoivat haisemaan nenääni ihan uitetulta koiralta. Onneksi nyt tiet ovat kuivempia ja aletaan lumesta pääsemään kokonaan eroon. Oli kiva kierrellä tuttuja maisemia. Ei näihin vaan kyllästy ikinä, vaikka koko ikänsä on samoja polkuja ravannut ees taas. 


Eilen huristeltiin ystävän kanssa iltateelle samoille nurkille kuin lauantainakin. Oli kiva nähdä uudestaan, kun nyt oli kerrankin aikaa. Tällä kertaa pikkumieskin oli vielä hereillä, joten päästiin iltapalastelemaan hänen kanssaan. Aika herkkupainoitteiseksihan se taas meni. Pöytä oli kuulema katettu syömisillä, joista tytöt tykkää. Ja oikein ystävän mies oli kaupassa arvannut, osui ja upposi. Vähän pelailtiin ja leikittiin leluilla ennen iltasadun lukemista. Nukahtamisen jälkeen jatkettiin juttua ja ainakin yritettiin olla hiljempaa. Voi kun tämmöisiä teehetkiä olisi useamminkin kuin pari kertaa vuodessa. Ehkä sitten, kun välimatka on vähän pienempi.


Tänään on luvassa vähän siivoilua. Mummu, pappa ja vanhin sisko tulevat pääsiäiseksi kotikotiin ja äiti lähti heitä hakemaan. Näin ollen meille kotoilijoille jäi viimeistelyt ja ruoan laittaminen. Illemmalla käydään vielä saunassakin. Kumminkin sen verta aikaisin, että kerkeän ystävien kyytiin hyppäämään. Ilta vaihtuu taas yöksi teekupposten äärellä. Täytyy lähteä vieraille teelle, kun kotikotona vedenkeitin sanoi sopimuksensa irti. Miten kätevä laite se onkaan, nyt kun pitää kattilan kanssa taiteilla. Ehkä pääsiäispupu tuo tänä vuonna vähän isomman yllätysmunan. Mutta nyt ensimmäiseksi sitä ruokaa.
Ihanaa pääsiäistä Sinullekin!