31. elokuuta 2015

Elokuukin taakse jää

Rentouttava viikonloppu on takana. Perjantai oli aika paljon paikasta toiseen juoksemista ja bussien venailua. Ei meinaa tuntikaan riittää, kun liikkuu julkisilla. Mutta kerkesin. Fyssari teki taikojaan ja tuntui niin hyvältä käynnin jälkeen. En vaan totu vieläkään siihen paukkeeseen ja naksahduksiin. Ei ne satu koskaan, mutta se ääni, kun ranka pamahtelee. Fyssarilla on kyllä tarkat silmät. Hän seurasi harjoituksien aikana tekemistäni ja näki heti, jos jokin lihasryhmä ei tehnyt vuorollaan töitä. Esimerkiksi oikea puoli kropastani uinuu vieläkin, vaikka kuinka olen treenannut kotona ja kävellyt. Selkäkulta, herää jo.

Perjantaina vietettiin iltaa ihan kaksistaan, kun kumpikaan ei ollut lähdössä matkalaukun kanssa mihinkään. Korkattiin viinipullo ja kilisteltiin ilman sen suurempia syitä. Kasattiin pöydälle leffaeväitä ja laitettiin Viikossa aikuiseksi -elokuva pyörimään. Nauraa sai, mutta eipä suomalaiset leffat oikein koskaan tuo sellaisia vau-elämystä. Odotan Kätilön näkemistä, jos se herättäisi enemmän tunteita. Perjantain leffa herätti lähinnä muistoja omista leireistä nuorena. Miltähän tuntuisi mennä nyt jonnekin aikuisten leirille rauhoittumaan ja valaistumaan. 

Aurajuustosta ja pipareista tulee aina vähän joulufiilis. Joko saa hurahtaa..
Lauantai käynnistyi hitaasti, koska kivut iskivät sittenkin. Odotan kuitenkin jo seuraavaa fyssarikäyntiä, koska yksin ei  tule mitään. Päivällä otin itseäni niskasta kiinni ja sain toisen ryhmätyön osaltani tehtyä. Ei vitsit, meillä on niin hyvä ryhmä. Jokainen hoitaa osansa ja yhdessä vaan kootaan työ ja todetaan, että taas tuli valmista. Minulla on siis suuret odotukset huomisellekin, kun puretaan parkinson. Siis näitä samoja sairauksia käytiin jo vuosi sitten ja taas käydään uudestaan. Järkyttävää todeta, että taas tuli oivalluksia ja oppimista. Ei vaan voi olettaa, että kaikkea käytyä asiaa muistaisi. Vaikka opettajat heittävätkin vähän väliä, että muistatteko, kun silloin ja silloin käytiin tätä asiaa. Öö, jotain reilu vuosi sitten pari tuntia. Varmasti. Puhuttiin tänäänkin koulukavereiden kanssa, kuinka tämä aikuispuolella opiskelu lähäriks tuntuu vaan niin itseopetellulta ammatilta. Tunneilla käydään asioita niin, että yleensä vaan saadaan tekstejä ja linkkejä, joihin kannattaa kotona palata ja lukea rauhassa. Ja tämän syksyn villitys on, että joka viikko saadaan uusi ryhmätyön aihe. Onneksi ryhmät saa olla suurin piirtein samoja, että pysyy vähän edes kärryillä. Pää varmaan räjähtäisi muistettavista asioista. Onneksi kalenteri pelastaa. Kirjoitin tarkasti ylös ryhmätöiden tekopäivät, palautukset ja esityspäivät. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jossain vaiheessa pitäisi keretä tentteihinkin lukea. Lukuaikaa ei meinaa enää sivuille mahtua lisäämään. Miten aina ajaudunkin höpisemään koulusta. Se nyt vaan on päällimmäisenä mielessä.

Sunnuntaina oli oikeasti se rentoilupäivä ja sen takia viikonlopusta jäi niin hyvä mieli. Heräsin yllättävän aikaisin tai oikeastaan maha herätti kurinallaan. Oli pakko nousta syömään aamupalaa. Ei ollut kiire mihinkään, joten palasin pötköttelemään sänkyyn. Sieltä olikin kiva nousta muutaman tunnin päästä toiselle aamupalalle. Pienimuotoiselle brunssille, koska mitään raskasta ei tehnyt mieli. Sunnuntaina sain hyvin sysättyä kouluajatukset taka-alalle. Raivasin kalenteria, koska se paukkui menoista jokaisena syyskuun viikonloppuna. Raakasti vedin yli ja näin sain pari viikonloppua ihan vaan kotona olemiseen. Stressi väheni, kun sain enemmän aikaa koulujutuille. Ensin luulin, ettei minulla ole syyslomaa ollenkaan. Ja nyt kalenterissa on lokakuulla kolme viikkoa tyhjää. Silloin kerkeän matkustaa vaikka kuuhun, joten teki ihan hyvää vähän rauhoittaa ensi kuuta. Eilen ostin viime hetkillä VRn sarjalippupaketin. Matkustaminen on niin vietävän kallista. Tämä oli myös kauaskantoisempi valinta, koska opiskelija-alennus poistuu vuoden lopussa ja se jos mikä hirvittää. Nyt on lippuja moneksi kuukaudeksi vielä ensi vuoden puolellekin. 

Omaa aikaa ja kynsien taiteilua. Katselin lakkaa peräti tunnin valmiina ja sitten poistin. Järkevää.
 
Eilen sain myös kokea kunnon ukkosen rätinöineen, salamoineen ja kunnon sateineen. Meinattiin lähteä kävellen kauppaan, koska teki ihan mielettömästi mieli tortillaa. Juuri silloin sade vain yltyi ja yltyi. Viimein uskalsimme näyttää neniämme alaovesta ulos ja kannoimme sateenvarjoja mukana ihan turhaan. Sateenraikas ilma teki hyvää. Ja ruoka maistui vielä paremmalta. Täytän lättyni yleensä niin täyteen, että syöntitaktiikka on koura. Ja siihen yhteen ruokailuni taas jäi. Silti tortilloihin ei vaan voi kyllästyä.

Vaikka miten olisi rento lorvailuviikonloppu takana, olen ollut tänään ihan mielettömän väsynyt. Kokeilin fyssarin suosittelemaa selkätukea tunnilla istuessa. Kyllähän se toimii, mutta kauaa ei voi senkään kanssa istua. Kun vielä saisi jonkun leukatuen kiinnitettyä pöydän reunaan. Tänä syksynä motivaatio ei vaan meinaa millään nousta, vaikka tiedän, että kohta koulunpenkkiä ei tarvitse tuolla kuluttaa. Muillakin tuntuu olevan samoja ongelmia, en siis ole ainoa. Nukuin monen tunnin päikkärit kotona ja silti olen taas ihan valmis nukkumaan. Ihmettelen myös tätä palelua. Koulusta palasin paksu neule ja nahkatakki päällä, huivi visusti kaulassa ja aurinko kuitenkin paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmintä oli lähemmäs parikymmentä. Ehkä kroppa päätti, että syksy alkaa tänään kelistä huolimatta. Ei meinaan tehnyt yhtää tiukkaan. Oisin voinut pukea vieläkin enemmän. Mutta nyt kone kiinni. Tai ainakin hyvä yritys. Tänäänkin huomasin, että tämä vanha rakkine tekee jäyniä ja vaan muka sammuu. Ei kerrota vielä tälle, että menee pian vaihtoon. Pimahtaa muuten ihan täysin.

29. elokuuta 2015

Auringonlaskun jälkeen aurinko nousee taas ja kaikki on mahdollista

Elokuun viimeinen viikonloppu ja kesä alkaa olla pulkassa. Ensi viikolla alkaa syksy. Olen postaillut enemmän kuin yleensä. Ja se on tuntunut kivalta. Nytkään ei ollut mitään suurempia syitä, mutta halusin vaan tulla tänne höpöttelemään. Olen hurahtanut Snapchattiin ihan toden teolla. Kuvailen paljon ja joitakin videoita tulee otettua. Kameralle höpöttely kasvot näkyen tuntuu hassulta, mutta ääntäni kuuluu välillä taustalla. Kuitenkin juuri muiden naamahöpöttelyt kiinnostaa eniten. Videopostausta tänne en ole edes ajatellut. Ainakaan ennen kuin saan vaihdettua koneen tehokkaampaan ja asennettua kunnon editointiohjelman. Eniten aiemmilta kouluajoilta kaipaan editointia. Kuunnelmia oli ihan mielettömän kiva tehdä radiopuolella koulussa. Tyhjästä ilmestyi kokonaisuus, kun yhdisteli erilaisia ääniä, laulua, musiikkia. Sellaisia perus mitä kuuluu löpinöitä en jaksa blogeista itsekään katsella, joen tuskin puhuva pääni nappaisi täälläkään.

Nyt kun koulu alkoi, olen toden teolla tajunnut, että tämä on viimeinen syksy. Viimeiset kuukaudet on käsillä ja valmistuminen on ihan nurkan takana. Ja sitten alkaisi työelämä. Monta kymmentä vuotta. Siis pitäisi olla aikuinen, työssäkäyvä ihminen. Olen alkanut ajttelemaan, etten haluaisi vielä jämähtää vain töihin. Nyt olisi ammatti, mutta miksi jäädä tähän, kun mahdollisuuksia on maailma täynnä. Pääsykokeisiin lukua en ota nyt urakakseni tähän syksyyn. Mutta keväällä olisi toinen ääni kellossa. Työn ohessa olisi aikaa lukea rauhassa, ensi kesänä kokeisiin ja ensi syksynä taas koulun penkillä. Tämä tuntuu tällä hetkellä kaikista parhaimmalta valinnalta. Tai jopa töitä vähän kauemminkin ja hankin kunnolla kokemusta. Helpompi jatkaa eteenpäin, kun kaikkea ei tarvitse lukea ihan uutena tietoa. Työharjoitteluissa sen on nähnyt, että työ opettaa parhaiten. Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja vetävät puoleensa, mutta en osaa vieläkään päättää kumpi. Jopa lääkäri on käynyt mielessä. Mutta se vastuu ja niin kauaksi ajautuminen potilaista. Hoitajana olisin kuitenkin enemmän potilaiden kanssa tekemisissä. Haluaisin nähdä leikkaussalin toimintaa, traumapolia, päivystystä, synnytysosastoa, koulumaailmaa, työterveyshuoltoa. Siis aivan kaikkea. Menoa ja meisinkiä ja myös niitä rauhallisempia hetkiä. Sen tiedän, että ensihoitajaksi kanttini eikä kroppani kestä, mutta muuten mahdollisuuksia riittää.  

Ja kaiken tämän lisäksi aina ajoittain ajaudun Metropolian sivuille lukemaan elokuva- ja televisioalan vaatimuksia ja koulutuksen sisältöjä. TV- ja radiotuotantopuoli pysyy edelleen korvan takana. Tykkäsin Voitsilla olosta ja pienellä studiolla höpöttelystä ja siitä editoinnista. En varmaan hehkuttanut vielä tarpeeksi. Omaan ääneen en ole vieläkään tottunut, kun kuulostan ihan Nylon Beatin ja hiiren sekoitukselta. Mutta harjoittelemalla sain itsestäni vakuuttavan uutistenlukijankin. Nyt ei vaan noita taitoja ole pahemmin tarvinnut. Rauhallisuus ja äänenpainot ovat jääneet pysyvästi. Se on vähän kuin hoitajan ääneni ja olemukseni, kun tapaan asiakkaita ja potilaita. Aluksi se tuntui hassulta, mutta kuitenkin samaan aikaan niin luontevalta. Siis minähän se tässä, mutta en kuitenkaan hötkyile ja poukkoile paikasta toiseen. Rauhallisuus luo luottamusta ja antaa kuvan ammattimaisuudesta. Ja juuri näistä olen saanut paljon kiitosta. Sitten vapaalla ja innostuessani pääsee satuhahmot irti.


Itselleni kevät ja syksy on uuden aloittamisen aikaa. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse aina aloittaa alusta. Tähän syksyyn saan uutta maustetta. Sain sähköpostin, että uusi sali aukeaa syyskuun kymmenes ja olin kuin olinkin 500 ensimmäisen onnekkaan joukossa. Fyssarini kanssa oli puhetta tästä salikortin hankkimisesta ja salilla käymisestä. Hän suositteli minulle pilatesta enemmän kuin joogaa. Tarkoitus on saada syvät ja tukilihakset tekemään töitä automaattisesti, että voin keskittyä muihin liikkeisiin. Kyllä ne siellä on, mutta en aktivoi tarpeeksi joka kerralla. Ilman niitä liikkeet aiheuttavat lisää kipua selkään, joka ei vieläkään ole ennallaan. Kotijumpat jatkuvat ja uusia liikkeitä on taas lisää. Sain myös neuvoja, miten voin jumpata paikallani koulun penkissä herättämättä koko luokan huomiota. Pitkään istuminen alkaa loppupäivästä olla aikamoista kiemurtelua. Lounaaseen asti kestän joten kuten, mutta sitten alkaa muurahaisia vilistä tuolilla. Sain ehkä parhaimman neuvon ikinä. Ei olekaan tarkoitus, että lihasten varassa jaksaisin kannatella itseäni ryhdikkäänä koko päivän, siis istuessa. Nyt kannan mukanani sellaista pientä, sileää foam rolllia, jonka laitan selkäni taakse istuessa. Voin nojata siihen ja silti selkä pysyy suorana. Juurikaan en ole voinut nojata tuolin selkänojiin pelkästään. Ainakin meillä koululla tuolit on ihan just sieltä ja paikat vaan kipeytyvät. Mutta nyt tähän sopisi sellainen hengellinen Aaaaaa oivallus. Kokeilin tukea tänään keittiöntuolilla istuessani, kun kirjoitin ryhmätyötä ja johan helpotti. 

Nyt selvisi myös syy käsieni hassuun asentoon, kun minusta otetaan kuvia. Hauislihakseni ovat niin kireinä, etten saa käsiä rennosti sivuille. Ei voi korostaa venyttelyn tärkeyttä. Nyt tavoitteeni onkin saada kädet omille paikoilleen eikä aina kropan edessä valmiina työhön. Liian pitkään kassalla olleena kädet ovat jämähtäneet palveluasentoon eivätkä vieläkään ole palautuneet, vaikka lopettamisestani on kohta vuosi. Sille voisikin kilistellä. Olen oppinut kaikkea uutta fyssarikäynneillä kehostani ja huomattiin taas, että edistystä on tapahtunut. Mutta jatkettava on. Tänään oli taas kivuliaampi aamu, mutta kummasti helpotti päivän mittaan. Tässä illalla innostuin sitten siivoamaan oikein urakalla. Ja oikeastaan T ehdotti siivousta, joten eihän siitä voinut kieltäytyä. En halua olla vaan se, joka makaa persus homeessa paikoillaan. Välillä on vaan pakko pitää taukoa, kun kipu yltyy liikaa. Mutta on ollut ihana huomata, että kipuja tulee aina vaan harvemmin ja harvemmin ja kohta voisin päästä pyöräilemäänkin. On jo kova hinku, kun koko kesä on mennyt jalkaisin liikkuessa. Toivottavasti pääsen siis viilettämään ennen ensilumia. Sitten minua ei pysäytä mikään.

27. elokuuta 2015

Nachovuoka

Ystävä maistatutti meitä illanistujaisissa nacho-jauheliha-salsa-juustohässäkällä. Paremmin tunnettuna nachovuoalla. Olen kuullut tästä paljonkin ja eri variaatioita, mutta ensimmäistä kertaa pääsin maistamaan. Ruoka oli ihan ällistyttävän nopea tehdä. Ja mahdottoman täyttävää. Älä siis anna pienen annoksen hämätä. Itse ainakin yritin ottaa maltillisesti ja jo puolessa välissä teki tiukkaa. Vuoasta riitti viidelle todella hyvin. Muutamia kuvia nappasin valmistusvaiheista. Snäppäämäni kuvat olivat ihan mielettömän huonolaatuisia. Oikein silmiin sattui, kun meinasin niitä tänne lisätä. Ohje on kotikokki.net -sivuilta, joten kuva valmiista ruoasta kannattaa käydä katsomassa täältä.

Nachovuoka

200g maissilastuja
400g jauhelihaa
1 sipuli
1pss Santa Maria tacomaustetta
1dl vettä
1prk salsadippiä
1prk (180g) maustamatonta tuorejuustoa
 juustoraastetta

Ruskista jauhelija ja sipuli pannulla. Lisää tacomausteseos ja vesi. Anna hautua 5-10min. 
Sillä aikaa sekoita kulhossa salsadippi (medium) ja maustamaton tuorejuusto. 


Laita vuoan pohjalle puoli pussia maissilastuja, jotta pohja peittyy. Sen päälle jauhelihaseos, tuorejuusto-salsadippisekoitus ja päälle juustoraastetta. 
Paista uunissa 225 asteessa 10min, kunnes juusto on sulanut ja sopivasti ruskistunut. 
Valmiissa vuoassa pohjan nachot ovat puoliksi pehmenneet, mutta eivät kuitenkaan mitään möyhyä.
Salsadipin vahvuutta voi vaihdella maun mukaan. 
Lautasella laitoimme ruoan päälle vielä creme fraichea.

  Voi olla, että tänä viikonloppuna kokkaillaan nachohässäkkää kotonakin. Oletko jo maistanut?  
 

26. elokuuta 2015

Mä en pyydä mitään

Viime viikot ovat olleet pakkaamista, pyykkäämistä ja pakkaamista taas. Koulussa on vielä ollut rauhallisempi vauhti, joten olen hyvin kerennyt reissaamaan viikonloppuisin. Viime viikolla matkasin vaihteeksi kotikotiin. Näin ystäviä oikein urakalla. Perjantaina vietin koko päivän Tampereella. Kiertelimme ystäväpariskunnan kanssa Koskikeskusta ja kolmannen ystävän liityttyä seuraan menimme syömään American Dineriin. Koskarin Daddy's Diner oli muuttunut, mutta hitaus oli säilynyt. Onneksi meillä ei ollut aikataulua eikä kiirettä mihinkään, mutta nälkä kasvoi odotellessa. 


Lauantain aloitin rauhassa aamupalalla terassilla. Tuntuu, että vain toistan itseäni tekstistä toiseen, mutta olen vain niin mukavuudenhaluinen ja rutiineihin tottunut. Ja kaikki ruoka maistuu vaan niin paljon paremmalta ulkona syötynä. Herättelin kropan kävelemällä rantoja pitkin. Läheiseen rantaan oli tuotu peräkärryllä sauna, jota kuka tahansa sai lämmittää. Ei yhtään hullumpi illanviettopaikka. Puita näytti riittävän ja uimaan pääsi ihan vierestä. Minulla oli illalle kuitenkin muita suunnitelmia.


Illemmalla kokoonnuttiin ystäviemme uuteen kotiin istumaan iltaa. Jälleen ihastelin pintoja, tapetteja, huoneita ja sitä tunnetta, että kaikki mihin silmä kosketti, oli omaa. Haave omasta kodista alkaa yhä vahvempana piirtyä mieleen, mutta vielä pitää malttaa vuoden pari. Olimme koemaistajina, kun illan isäntä kokkasi nacho-jauhelija-salsa-juustohässäkkää. Ohje tulossa myöhemmin. Luulin ottavani pienen maistiaisen, mutta kummasti maha täyttyi ihan ääriään myöten. Illan aikana seurasimme eturivin paikoilta Blockfestien menoa, vaikka alueelle emme hommanneetkaan lippua. Telkkarista näki yllättävän hyvin. Käytiin myös ystäväpariskunnan kanssa pyörähtämässä paikallisessa baarissa. Lähdimme liikkeelle sen verta myöhään, että kerkesimme tunnin istuksia. Valomerkki tuli niin yllättäen ja ajoissa, että tanssilattiallekaan en kerennyt. Sen puoleen musiikkitarjonta piti sisällään niin Antti Tuiskua kuin Fröbelin palikoita, joten parempi oli pysytelllä ihan aloillaan. Illan lentävä lause olikin mä en pyydä mitään, mutta..


Kokeilin uutta makua, karhunvatukkaa. Vaihtelua perus omenasompalle.
Jäin heille yöksi ja olin ihan nukahtamispisteessä takaisin päästyämme. Täytyy pitää saunailtaa uinteineen toisella kertaa. Seuraavana aamuna illan kulku lähinnä nauratti. 

25. elokuuta 2015

Kouluun mennään aamulla aina

Viimeinen harjoittelupaikka on varmistunut. Pääsin kuin pääsinkin sairaalaan ja yllättävän kivuttomasti noin niin kuin koulun hommaamaksi paikaksi. Tällä hetkellä tiedän vain sairaalan nimen ja osaston. Kaikki muu selviää potilaista ja työnkuvasta lähtien vasta lokakuun lopulla. Minulla on siis sittenkin lomaa tiedossa. Vaikka nyt koulun päättyminen venyy kolmella viikolla, pieni hengähdystauko tekee hyvää. Voin nyt keskittyä pelkkiin koulujuttuihin, hengähtää välissä ja keskittyä taas sataprosenttisesti työharjoitteluun ja sen aikaisiin tehtäviin. Kerään motivaatiota ja puristan kasaan nyt saamamme tehtävät, ryhmätyöt ja tulevat tentit. Yllätysryhmätyökin ilmaantui tällä viikolla, joten to do -lista vain kasvaa. Onneksi kalenteriin on merkattuna myös niitä tekopäiviä, että jotain saa palautettuakin. Ja saimme itse muodostaa ryhmät, joten luotan koulukavereihini, että saamme työt tehtyä. Ensimmäinen ryhmätyö ainakin valmistui kivuttomasti. Alkuviikko ollaan paneuduttu syöpäpotilaiden hoitoon. Pikkasen alkaa kylmänhiki nousta niskaan, kun kohta pitäisi oikeasti osata havainnoida ja tarkkaila potilaita. Ja niitä sairauksia ja niihin liittyviä asioita on niin miljoona ja kuitenkin suurin osa tarkkailusta pitäisi tehdä huomaamatta sängyn reunalla käydessä. Tarvitsisin jonkun varapään, johon saisin muistiin kaiken teorian. Tuntuu, että oma korvienväli ei riitä. Esimerkiksi jos prostataspesifinen antigeeniarvo on koholla, syöpä pitää poissulkea palpoinnilla ja biopsialla. Ja sama suomeksi kiitos. Tai jos syöpä on metastasoitunut, miten toimitaan. Milloin voidaan leikata ja milloin vain lievitetään kipuja. Mitä erityisesti pitää muistaa preoperatiivivisessa ja postoperatiivisessa hoitotyössä. Ja opettele ottamaan PLV ja katetroimaan ja ja ja.

Loma ei haittaa senkään puolesta, että olen jo tehnyt muutamia suunnitelmia vapaille. Ensimmäistä kertaa voisin lähteä Hämeenkadun Approonkin, vaikka haalaria en omistakaan. Aikuispuolella ei ole laisinkaan opiskelijabileitä ja omat illanistujaisemmekin ovat olleet rauhallisen puoleisia kahvitteluita. Laitoin myös heti ystävälle viestiä, jos jaksaisi ottaa minut vieraakseen. Paikallanihan en malta kauaa olla, vaikka hyvää sekin tekisi. Työkuvioita olen pyöritellyt pienessä päässäni puolin ja toisin. Nyt näyttää siltä, että järkevintä on jatkaa töitä vasta valmistuttua. Selän kanssa on edelleen parempia ja huonompia päiviä. Niitä parempia onneksi enemmän. Mutta en uskalla kuormittaa itseäni ennen viimeistä työssäoppimista. Muuten valmistuminen voi siirtyä, jos en pysty siellä olemaan koko kahta kuukautta. Nyt jatkan olon kuulostelua ja teen lopullisen päätöksen sen pohjalta.

Hyvin siis menee koulun ja arjen puolesta noin pääpiirteittäin. Eikä elämäni ole pelkkää reissaamista ja juhlintaa, vaikka teksteistä voisi saada sellaisen kuvan. Peruspäivistä kerron jonkun verran, mutta enemmän tykkään jakaa sellaisia, kun oikeasti jotain tapahtuu. Tänäänkin piti aloittaa tenttiin luku, mutta niin vaan tein kaikkea muuta ja jumituin mieluummin muokkaamaan kuvia ja kirjoittamaan tänne.  
 
Tämän päiväinen asu koulussa. Huomenna sitten jotain sateen pitävämpää.

Ystävän yllätyspolttarit

Pidimme ystävällemme polttarit parisen viikkoa sitten. Halusimme yllättää hänet jo näin ajoissa ennen häitä, koska pihalla oli kivempi kiertää auringon paisteessa kuin loskasateessa. Nämä olivat minulle ihan ensimmäiset ja olihan se hienoa päästä mukaan. Edellisyönä en malttanut nukkua juuri ollenkaan, kun odotin vaan lähtöä. Oli kutkuttavaa istua bussissa, kun odotin vaan morsiamen ilmettä, kun hän meidät näkee. Luulin ihan viime metreille asti, että yllätyksemme on perus ovikelloa soittamalla. Kaasot olivatkin suunnitelleet vähän pidemmälle. Ensimmäisenä iltana hemmottelimme ystävää ja pidimme morsiussaunaa saunaosastolla, kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Näkyvät ikkunoista olivat hienot. Vähän eri fiilis verrattuna kellarisaunoihin. Ilta venyi tutustuessa ja muuten höpötellessä. Kuulema tuleva morsian ei pystynyt nukkumaan kunnolla seuraavana yönä. Peläten, että kaappaamme hänet keskellä yötä johonkin. Onneksi nukuin ulko-oven edessä, ettei hän ainakaan päässyt karkaamaan. 

Ystävä näki ulos tullessaan ensin suuren tavaramäärän ja meidät sen takana.
Iltaherkkuja
Seuraavana aamuna aamupalan syötyämme meikkasimme ja laitoimme morsiamen lähtökuntoon. Teeman mukaisesti puimme hänet opettajaksi. Järjestäydyimme parijonoon luokkana hänen taakseen, valmiina kiertämään ympäri Turkua ennaltasovittua reittiä pitkin. Hän opasti meitä kartan avulla ja aina välillä pysähdyimme erilaisille rasteille.  Oli ihana kuulla lisää kaikkia tärkeitä kohtia pariskunnan yhteisestä taipaleesta. Sää suosi meitä, koska koko päivän aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Olisiko parempaa voinut enää toivoa. 

Mitä olisi opettaja ilman vanhaa, kunnon karttakeppiä.
Pysähdyimme piknikille puistoon. Eväistä ei ainakaan ollut pulaa.
Käsityöläismuseon morsiuskierros.
Lauran A-ryhmä
Välillä pysähdyttiin paistattelemaan päivää.
Pöytävaraus teemaan sopivasti.
Alkuun mozzarella-salamisalaattia.
Pääruokavaihtoehtoina lohta, palsternakkapyreetä ja ja perunaa
tai härkää, muhennettua mustapapua ja perunakakkua.
Jälkkärinä raparperipiirakkaa ja valkosuklaajäätelöä.
Loppuillan vietimme jokilaivan kannella.
Kunnon opettaja piti ryhmästään huolta.
Polttarit onnistuivat todella hyvin ja morsian tykkäsi, mikä olikin pääasia. Enemmän polttareiden kulusta voit lukea morsiamen blogista Tyttö Sekä Hän. Päivä ei pitänyt sisällään kenenkään nolaamista ja stripparitkin melkein pysyivät omissa oloissaan. Kaupunkikierroksella muutama mies tuli pyyhkeissään ikkunaan, kun olimme pysähtyneet yhdelle rasteista. He vetäytyivät kuitenkin taaemmas salamavalojen välkkeestä. Oli ihana tutustua morsiammelle tärkeisiin ihmisiin ja odotan jo näkevämme uudestaan häissä. Kivempi mennä, kun tietää sieltä nyt muutaman ihmisen lisää.
 

19. elokuuta 2015

Tuulen viemää

Maanantaina sain kaverilta viestiä, että saisiko minusta seuraa kaupungille. Kahta kertaa ei tarvinnut miettiä. Koulussa on tämä viikko kunnolla kevennetty, kun yhtenä päivänä tarvitsee käydä nenäänsä näyttämässä. Suunnittelin tekeväni kaikkia koulutehtäviä ja aloittavani tentteihinluvun, mutta näitä kerkeää tehdä sadesäälläkin. Ulos ja äkkiä. Pyörittiin kaupoilla ja testailtiin vaatteita, mitä ei voitaisi koskaan ajatella pukevamme. Ja kauppaanhan ne jäivät. Katselin myös, jos sopiva mekko tuleviin häihin olisi osunut kohdalle, mutta ei vieläkään. Luottopikkumusta kummittelee kaapissa, mutta haluaisin edelleen löytää jonkun muun. Tulevan morsiamen kanssa puhuttiin, että mustakin käy, kun yleensä häissä valkoista, mustaa ja punaista tulisi välttää. Kunhan en ihan valkoista mekkoa pue ja se nyt oli sanomattakin selvää. Ostin kynsitarroja kotimanikyyria varten, kun niillä pitäisi saada kärjet lakattua siistimmin. Täytyy kokeilla erilaisia kynsitaiteiluja, kun lakkaa voin vielä koulussakin pitää. Jätin valkoisen lakan ostamatta ja kotona totesin, että sittenkin sitä tarvitsen. Houkuttaisi kokeilla liukuvärjäystäkin, mutta olin heittänyt kaikki meikkisienet pois, koska en niitä enää tarvinnut. Ei käynyt mielessäkään, että niitä voisi käyttää kynsilakkojen levitykseen. Vielä kun löytäisi sellaisen aineen, jolla lakka lähtisi sormien ympäriltä näppärästi, ilman poistoaineella läträämistä. Kaverikin sitä etsi, mutta vielä ei osunut silmiin. 

Myöhäisellä lounaalla käytiin Virgin Oilissa. Saatiin koko lounas salaatti plus keitto -lounaan hinnalla ja onneksi otettiin. Salaattipuoli sisälsi pelkän vihreän salaatin, perunasalaatin ja kana-caesarsalaatin, jossa oli enää jäljellä salaatti, kastike ja krutongit. Keittona oli savuinen katkarapukeitto. Lämpimät ruoatkaan eivät vetäneet puoleensa ja otin pelkästään lasagnea. Tarjonta ei ollut sitä, mitä odotettiin. Ehkä olimme liian myöhään liikkeellä, koska lounasaikaa oli enää alle tunti jäljellä. Parasta koko annissa oli patongin levite. Ensi kerralla muiden patojen ääreen. 

   
Maanantaina tein monia juttuja ensikertaa. Aiemmin olen käynyt Virgin Oilissa katsomassa ruokalistaa, mutta nyt jäätiin syömään. Sen jälkeen etsittiin jälkkäripaikkaa ja istahdettiin lasilliselle auringonpaisteeseen. Juhlistettiin kaverin viimeistä lomapäivää ja minun ensimmäistä terassilla istumista. Tilasin kuivaa valkkaria ja oli yllättävän hyvää. Ei jäänyt kitalakeen, kuten yleensä kuivat. Tai sitten alan tottua makuun. Siinä istuessa saatiin idea lähteä Hernesaareen. Kumpikaan ei ole siellä aiemmin käynyt, mutta kuullut sitäkin enemmän. Reittioppaan avulla lähdettiin suunnistamaan bussipysäkille, vaikka kolmen kilsan matka ei olisi ollut ylitsepääsemätön kävellä perille. Siltä myös tuntui, että kohta jo ollaan jalkaisin perillä, kun oikeaa pysäkkiä ei meinannut löytyä. Puhelimiemme akutkin vetelivät viimeisiään eikä kummallakaan ollut edes rannekelloa mukana. Kunnon seikkailijasiskot liikenteessä.

 
Hernesaaren rantaan oli tuotu muutamia kontteja, tekopalmuja, hienoa hiekkaa, rantatuoleja ja rakennettu terasseja. Maanantai-ilta ei ehkä ollut paras ilta. Luulen, että lähempänä viikonloppua meno on rannassa ihan toinen. Väkeä riitti, mutta osa konteista oli suljettu. Ruoka oli tosi hintavaa ja juomat olisi pitänyt hakea eri tiskiltä. Ohikulkijoiden mielestä paikka oli tosi mukava. Siinä paikallaan istuessa meren läheisyydessä oli kieltämättä sellaista ulkomaista fiilistä. Ehkä Hernesaarelle on annettava uusi mahdollisuus jonain muuna iltana. 

14. elokuuta 2015

Yllätysten yllätys

Kutkuttava jännitys vain kasvoi päivä päivältä. Eilen meinasin haljeta odotuksesta, kun tiesin, että tänään pääsen matkaan. Pakkailin tavaroita, testailin lauantain asua vielä kerran ja kokeilin erilaisia hiusvirityksiä. Pitäisi näyttää tyyliin kymmenen vuotta nuoremmalta. Olen joutunut oikolukemaan entistä tarkemmin aiemmat höpinäni ja miettimään, mitä Instaankin paljastan. On ollut hyvin vaikeaa olla hehkuttamatta ja toisaalta en ole päässyt jakamaan asukriiseilyjänikään tänne. Kunnolla vasta tällä viikolla tajusin, että jotain pitäisi pukea, mutta sain kuin sainkin mieluisan asun koottua. Eniten odotin ystävän ilmettä ja reaktiota, kun hän avaa meille ovensa. Nimittäin yllätettiin lapsuudenkaveri pitämällä hänelle polttarit jo nyt, vaikka häihin on vielä kuukausia. Järjestelyt alkoivat jo kesän alussa kaasojen toimesta, kun Facebookiin koottiin ryhmä osallistujista. Helpompaa koota ideoita siellä, kun asumme ympäri Suomea. Kaasot ovat tehneet hyvää työtä ja pitäneet langat käsissään. Olen aikalailla vain käynyt kommentoimassa, että hyvältä kuulostaa ja mukana ollaan. Itsekkäästi olen käyttänyt aikani kuntoutumiseen, jotta pystyn olemaan porukan mukana koko viikonlopun. Paljon on kävelyä tiedossa. 


Päivän aloittelin rauhassa, koska tietysti juuri tänä aamuna selkä oli enemmän jumissa enkä meinannut päästä sängystä ylös. Tein pientä jumppaa ja venytyksiä. Muutaman tunnin päästä pääsin amupalalle parvekkeelle ja nauttimaan auringosta. Mistäpä muualtakaan minut vapaina aamuina löytäisi. Bussi lähti vasta päivällä kohti Turkua. Kerkesin hyvin vielä tarkistaa pakkauslistan ja laukun. Pakkaaminen tuotti hieman päänvaivaa Onnibussin rajoitusten takia. Mutta en voinut olla hyödyntämättä bussia, kun pääsen kaupungista toiseen puoli-ilmaiseksi. Jännittää vaan sekin, mitä selkä tykkää pitkästä istumisesta. Bussissa ei kävelläkään käytävällä niin helposti kuin junassa matkan aikana. Periaatteessa pitäisi kököttää visusti paikallaan perille asti.

Minulle meinasi käydä elämäni kämmi tämän tekstin kanssa. Painoin suoraan julkaise, kun piti ajastaa tämä myöhemmäksi. Sitä paniikin ja kiroamisen määrää, kun äkkiä peruin ja sormet ristissä toivoin, ettei mitään merkintää jäänyt Bloggeriin. Tuleva morsian käy välillä lukemassa blogiani enkä halunnut, että yllätys epäonnistuu. Nyt olemmekin hänen luonaan ja hemmotteluviikonloppu voi jatkua. Snapchatissani s4tsu pääsee parhaiten mukaan juhlahumuun.

12. elokuuta 2015

Kotimaan matkailua

Viime keskiviikkona pakkauduttiin jälleen veljen, siskon ja hänen miehensä kanssa autoon. Tällä kertaa suunnattiin Satakuntaan. Pikkusisko on viimeisenä lentänyt pesästä ja pitihän lähteä katsomaan, mihin metsään hän on poikaystävänsä kanssa muuttanut. Ja eritoten ihastelemaan remontin keskelle heidän taloaan ja aikaansaannoksiaan. Suomen sisäinen roadtrippailu on ihan tosi kivaa. Kaupungit vaihtuivat ja maisemat vilisivät silmissä. Oli hurjaa matkata pitkissä tunneleissakin, kun valoa tunnelin päässä ei aina edes heti näkynyt. Matkalla pysähdyttiin syömään paikalliseen kebulaan. Viimein löydettiin perille kolmen navigaattorin voimin. Aina ei kannata uskoa, mitä kone sanoo tai pian löytää itsensä pieniltä kärrypoluilta. Mikä piha, puutarha, piharakennukset, mikä paikka. Sisko kippasi suosiolla opiskelijakämppien ihanuuden ja siirtyi suoraan omaan taloon. Vielä jonain päivänä tulen perässä. Ei nyt välttämättä samaan pihaan, vaikka ulkohuussikin olisi käytettävissä, mutta kuitenkin. Ideana ihana. Jotain omaa, jossa oma kädenjälki näkyy. Ja siis tietenkin T on näissä unelmissa mukana, yhdessä. 


Sisko ja hänen poikaystävä olivat saaneet keskikerroksen laitettua valmiiksi, jossa onkin kaikki tarvittava. Yleisilme on hyvin vaalea, mutta kuitenkin niin siskon näköinen. Ihania yksityiskohtia, varsinkin kaikkien tapettien ja kerrosten alta paljastunut hirsiseinä. Kuvasin sisällä esittelyvideonkin sukulaisille, mutta puhelimen laatu oli jotain niin puuroa. Ainut selkeä osa videota oli selostukseni. Uusi puhelin täytyy ehdottomasti laittaa tilaukseen, kun nykyinen jumittelee muutenkin. Mutta saipahan pieniä maistiaisia, miltä heillä näyttää. Illan tullen ajettiin vielä kotikotiin loppuviikoksi. Äiti oli hakenut mummun ja papankin kylään, joten väkeä riitti ympärillä. Yksi tuttu luulikin, että meillä on jotkut juhlat, kun ollaan melkein kaikki kotikonnuilla, mutta vapaat ja lomat vaan sattuivat sopivasti.

Torstaiksi olin varannut ajan luottoparturin käsiin. Latvat olivat niin kuivat koppurat, että apua tarvitsin todella. Värjäsin hiukset kotona ennakkoon, koska pelkkä tyvi kaipasi peittämistä ja raidat vaan pyöräytin värissä juuri ennen pesua. Aurinko oli aikalailla vaalentanut raitoja, joten nyt ero pohjaan ei ole enää niin suuri, mutta kumminkin erottuvat seasta. Käytin luottokotiväriäni Garnierin Oliaa ruskean sävyssä. Vaikka olin varannut ajan vain leikkaukseen, oli hyvin aikaa aluksi pestä hiukseni. Pesupaikka onkin ihan paras. Miksi en ole aiemmin tajunnut pyytää tätä palvelua, vaan olen päässyt nauttimaan vain värjäyksen yhteydessä. Hieronta kesti varmaan vartin ja rentoutti mieltä ja kehoa. Tällä kertaa leikattiin latvoja aika reippaasti, koska mikään öljy tai tehohoito ei niitä enää elvyttänyt. Pituutta jäi sen verran, että saan ne vielä ponnarille ja valkilla nutturan, mutta omiin silmiin on vielä totuttelemista. Long bob on ollut tämän kesän juttu, mutta kasvatusoperaationi jatkuu hitaasti ja varmasti. Kyllä tässä pituudessa on paljon hyvääkin. Hiukset näyttävät terveemmiltä ja niitä voi pitää huoletta auki. Harjaaminenkin onnistuu kivuttomammin ja hiukset jäävät päähän. Olen myös saanut paljon kehuja tukastani ja se jos mikä on yllättänyt.

Reissuun lähtiessä oli vielä pituutta.
Pikku-Sadun paluu
Perjantaina suunnattiin kahdella autolla koko kööri T:n kotiin kahville. Mainostin kotona heidän possujaan, että jos ei nyt mennä niitä katsomaan, seuraavan kerran ne ovat joulupöydässä. Osa nimittäin näki ne ensimmäistä kertaa. Saimme paistatella päivää iltaan asti ja teekin maistui paremmalta ulkona nautittuna. Ilta jatkui MansoCampingillä perhetutun vuokraaman mökin läheisyydessä. Alueella oli Idän Ihmeet -tapahtuma viikonloppuna, joten autoja ja pyöriä oli joka lähtöön. Yllättävän paljon porukkaa jo perjantai-iltana, vaikka tapahtuma oli vasta alkamassa.   

Tutulta paikkaa horsmien siimeksestä
löytyy possuja aurinkotervehdyksen parissa.
Onks pakko, jos ei taho. Ihme fitnesspossu toi toinen.
Samissiskot, pipariminttutytöt. Löytöjä Nanson mega-alesta.
Näen niin silmissäni, kun joku pieni tyyppi matkustaisi polkuautossa katolla.


Maisemanvaihdos teki hyvää. Kävin lenkillä rannassa useampaan otteeseen ja pyörähdin läheisellä pururadalla. Uskalsin ottaa parit hölkkäpätkätkin, mutta tärähtely ei tehnyt hyvää. Innostuin liikaa hyvästä olostani ja menin ja tein tuulispäänä, joten lauantaina olinkin ihan vaakatasossa suurimman osan päivää. Hieno oli olla T:n kotona kylässä ja vaan makoilla. Mutta kun stoppi tulee, se tulee. Olo oli ihan flunssainen ja nuutunut. Jäi monet kaveritkin näkemättä, mutta uusi yritys ensi kerralla.


Sunnuntaina onneksi olo koheni. Käytiin poimimassa mustikoita kädet sinisinä. Ylös alas ja kyykkyyn kävi ihan treenistä ja kauaa en pystynyt poimimaan. Onneksi edes sen verran, että ämpäri täyttyi, vaikka se taisikin olla porukan pienin. T:n vaari tuli kylään ja jälleen saimme kahvitella upeassa auringonpaisteessa. Sitten pitikin jo lähteä juna-asemaa kohti. Sain matkustaa kevyemmin kantamuksin, koska jätin laukkuni T:n tuotavaksi. Autokyyti myöhemmin olisi kelvannut hyvinkin, mutta koulu alkoi, joten oli tultava kaupunkiin. Kuinka hienoa olisikaan aina viikonloppureissuilta palata pelkkä reppu selässä. Mutta kun ei ihan yhdellä vaatekerralla pärjää. 

Vähänkö väsynyt matkalainen
Junamatka ei mennyt ihan niin kuin strömsössä. Toijalassa oli jotain turvallisuusongelmia ja matka venyi 45min pidemmäksi. Kuten kuvastakin näkyy, en ollut ihan pirteimmilläni. Kukaan ei tullut istumaan viereeni, joten sain nukkua kahdella penkillä. Tai ehkä kukaan ei uskaltanut koputtaa olkapäähän ja herättää. Välillä piti kävellä käytäviä ees taas. Ihmettelin syvästi, miksi varusmiehet halusivat makoilla käytävän lattialla, vaikka vapaita paikkoja oli ensimmäisessäkin vaunussa. Matkustustyylinsä kullakin. 

Oli kyllä ihana loppuviikko kaikinpuolin. Tästä oli hyvä palata arkeen ja kouluun.