31. lokakuuta 2015

Mä tahdon auttaa


Ensimmäinen viikko työharjoittelua on takana. Aloitus jännitti niin, että luulin vatsan käyneen kauppaa sisuksien kanssa ja vaihtavan paikkaa. Ensimmäisenä aamuna oli vähän sekaannusta osaston kanssa, mutta sain kuin sainkin paikan. Minulla on kaksi nimettyä ohjaajaa. Työkaverit ovat kuitenkin sellaisia, että kaikilta voi kysyä apuja. Käsiä on tullut pestyä enemmän kuin koskaan ja desinfiointiainetta on läträtty kyynärpäitä myöten. Ihme kyllä kädet ovat pysyneet kunnossa. Täytyy jatkossakin muistaa rasvata joka ilta. Käsihoito on auttanut, kun muistaa kuoria kerran viikossa. Mutta tämä onkin vasta ensimmäinen viikko. Nähtäväksi jää, missä kunnossa kädet ja koko kroppa on viikkojen jälkeen.

Oli ihan mieletön tunne saada valkoinen asu päälle. Tätä harjoittelua olen odottanut koko vuoden. Siitä lähtien, kun tein valinnan erikoistua sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Tähän mennessä olen mittaillut oikein olan takaa verenpaineita. Tai käsivarrestahan se mitataan. Digimittari on tullut tutuksi. Kerran pääsin avustamaan EKG:n mittaamisessa. Tekee jotenkin pahaa painella ja etsiä rintakytkennöille paikat. Koulussa harjoitellessa itseäni ainakin painelu sattui, joten yritin mahdollisimman hellästi käsitellä potilasta. 

Tiedon määrä tällä viikolla on ollut ihan mieletön. Onneksi heillä on tuttu kirjaamisjärjestelmä käytössä, ettei ihan alusta tarvitse kaikkea aloittaa. Tutustuin paikkoihin, tarvikkeisiin ja potilastietoihin. Tahti on ollut rauhallinen. Odotan jo, että pääsisin kunnolla rytmiin mukaan ja tekemään työryhmän mukana. Odotan myös päiviä sairaanhoitajan ja fyssarin matkassa. Perhe kylläkin varoitteli, että odotapa vain. Kyllä se tahti muuttuu, kun opin talon tavoille ja saan enemmän tehdä itse. Alku on rauhallista neuvontaa ja opettelua. Mutta en millään malttaisi vain seurata vierestä. 
Kuva täältä

30. lokakuuta 2015

Syyslomalla

Lokakuu meni aikalailla lomaillessa. Akut tuli ladattua kunnolla pimeää syksyä ja talvea varten. Pitkiä aamupaloja ja lenkkejä. Noita aamuja jäin kaipaamaan. Kotikotonakin tuli oltua viikko putkeen. Paikallani en vain meinannut pysyä ollenkaan. Näin myös paljon ystäviä. Se oli parasta koko lomassa. Juhlin enemmän kuin yleensä. Ystävien kanssa oltiin Hämeenkadun Approssa. Minulle ihan ensimmäiset approilut. Kauheasti en jäänyt pojista jälkeen, kun aamulla katselin passiani. Tuli juotua paljon enemmän kuin ajattelin ja olot oli seuraavana aamuna sen mukaiset. Hauskaa oli, ihan tosi kivaa, vaikka harvemmin tulee oltua ihan vain näiden poikien kesken. Käytiin sellaisissakin baareissa, missä ei yleensä tule käytyä. Eikä kyllä hetkeen ole tullut oltua Tampereen yössäkään. 


Kävin parturissa. Ajatukset hieman jumitti ja vain keskityin tuijottamaan ikkunasta, kun lehdet värisivät tuulessa. Päähieronta tuli tarpeeseen, ihanaa hemmotettelua. Sain nyt syystukan. Tiikerinraidat tulee ekana mieleen, kun hiuksia pitää kiinni. Pesujen jälkeen väri vähän tasoittuu. Mutta tykkään tästä tumman ja vaaleanruskean sekoituksesta. Kyllä luottokampaaja on luottokampaaja. Kasvatusprojektini jatkuu edelleen. Nyt on tarkoitus saada hiukset tasamittaan. Jos latvojen kihartumisen joka suuntaan saisi sillä hallintaan. Luonnonkiharuus, mm.


Olin T:n kotona yötä pariinkin otteeseen. Kerkesin kuvailla possujakin, koska seuraavan kerran varmaan tavataan joulupöydässä. Kyllä ne on jo kasvaneetkin. Varmaan tuplasti sitten viime näkemän.


Vietettiin siskojen iltaa ja yökyläilyä yhtenä viikonloppuna Hinnerissä. Samalla juhlimme siskon synttäreitä ja minunkin nimppareita muistettiin. Ensimmäisenä iltana oli saunaa ja hemmotteluhoitoja käsihoidoin ja kasvonaamioin. Lauantaina kävimme Raumalla. Siskon poikaystävä ajelutti paikallisen elkein pitkin Vanhaa Raumaa ja kävimme pyörähtämässä myös merenrannassa, jossa vuosia sitten on pidetty Raumanmeren juhannusta. Ihailimme myös Rauman merilokkeja, jotka osoittautuivat joutseniksi. Kunnon lintubongarit kaupungista. Illalla juhlimme boolein ja herkuin. Paikallinen yöelämä jäi koettavaksi ensi kertaan. Uutta kutsua kylään odotellessa.

Talon voi rakentaa käsin, mutta koti rakennetaan sydämellä.

Kävimme siskon kanssa kahvittelemassa kolmevuotiaan tytön Frozen-synttärien jatkoilla. Pääsimme myös sylittelemään pientä pikkusiskoa. Hänellä oli niin vahvat hiukset jo nyt. Ihan kuin olisi parturissa leikattu malli. Ja niin söpö ja rauhallinen, kuin nukke. Isosisko on reipas punapää. Kasvanut niin hurjasti sitten viime näkemän ja siitä taitaakin olla jo heittämällä yli kaksi vuotta. Pääsin myös kaksivuotiaan pikkumiehen kahvipöytään. Sain viimein vietyä hänen synttärilahjansakin. Olisi pitänyt saada videolle, kun hän ensin pelkäsi radio-ohjattavaa autoansa ja pian jo paineli itsekin ratin nappuloita. Paketista tulikin autolle sopivasti talli, jonne vanhempien piti auto ajaa sisään kerran jos toisenkin.

  
Vietiin sisko junalle ja samalla reissulla käytiin veljen kanssa ihastelemassa Tampereen maisemia hotelli Tornin ylimmässä kerroksessa. Jotenkin pieni ja hälyinen paikka, jossa voi myös ruokailla. Itse mieluummin söisin alakerrassa, vaikka maisemat olivatkin hienonnäköisiä, varsinkin auringonlaskun aikaan.  


Loma oli täynnä kahvittelua (tai minun tapauksessani teetä teetä ja paljon erimakuisia teitä). Vähän väliä oli kakkua sekä suolaista ja makeaa piirakkaa nenän edessä ja katsottiin oudosti, jos meinasi kieltäytyä. Otinkin taktiikaksi ottaa niin pieniä paloja, kun vain kakkulapiolla sai leikattua. Oikea mässäilyloma. Pitkät aamulenkit olivat muutenkin tarpeen. Teki hyvää selälle ja jaloille, kun aamulla ei meinannut päästä eteenpäin ollenkaan. Kun sisulla jatkoi askelta toisen perään, paikat aukesivat ja loppupäivä meni kuin lentäen.

Ja niin vain lokakuukin vaihtuu kohta marraskuuksi. Ennen kuin huomaakaan, on jo joulu. Joko olet ottanut suuren joulukoristelaatikon esiin? Kaksi yötä ja tämä tonttu alkaa koristella.

18. lokakuuta 2015

Satuhieronta - Hoivapuu

Tänään vietetään valtakunnallista Satupäivää. Koska koulut ja päiväkodit ovat tärkeässä osassa Satupäivän toteuttamisessa, koko edeltävä viikko on ollut täynnä satuja. Satupäivän tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys keskelle arjen kiirettä ja tarjota kaikenikäisille mahdollisuus uppoutua yhdessä sadun maailmaan. Joka vuosi Satupäivän toimikunta päättää Satupäivälle teeman, jonka avulla halutaan korostaa jotain ajankohtaista näkökulmaa satuihin. Tänä vuonna teemana on Satu tekee hyvää. Sadut ruokkivat mielikuvitusta, opettavat empatiaa ja kehittävät sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja.  Lisää tietoa esimerkiksi Satupäivän taustasta voit käydä lukemassa Satupäivän sivuilta täältä. Itse kuulin ensimmäistä kertaa koko Satupäivästä vasta tällä viikolla. Sain sähköpostia Satuhieronnalta, että hekin ovat mukana Satupäivässä lahjoittamalla uuden Satuhieronnan nimeltä Hoivapuu vapaaseen käyttöön. Haluan jakaa tämän sadun kanssasi. 

Hoivapuu
 (Laske kädet lapsen selän päälle hetkeksi aloituksen merkiksi)
 
Olipa kerran kaukainen maa, jossa oli pieni kylä.
 (molemmilla käsillä muutaman kerran isoa ympyrää selkään)
 Kylää reunustivat monet ruusupensaat.
(tee pyörittävää liikettä sormilla selkään vasemmalta ylös, oikealle ja oikealta alas) 

Jos lähti polkua alaspäin,
(kävelyaskeleita kämmenillä yläselästä alaselkään)  
siltä löytyi kaunis puutarha.
 (tehdään ympyrää käsillä alaselkään)
Keskellä puutarhaa kasvoi suuri, vihreälehtinen puu.
(painetaan kädet alaselän kohdalle)
Puun oksat olivat vankkoja ja mutkikkaita.
(tehdään kämmenellä oksia, vetämällä käsillä mutkittelevia ratoja ylhäältä alas)

Puun oksille oli lintujen helppoa laskeutua istumaan.
(painele rauhallisesti kämmenillä pitkin selkää mukaillen laskeutuvia lintuja)
Osa puuhun laskeutuvista linnuista oli lentänyt kauempaa ja osa läheltä. 
Osa linnuista oli lentänyt läpi tuulen ja myrskyn ja osa halki auringonpaisteen. 
Puusta löytyi aina sopiva oksanmutka, 
jonne pienet ja suuret linnut saattoivat laskeutua lepäämään.
(pidä kämmeniä selän päällä)

Jos katsoi kauempaa, saattoi ajatella, että puu oli ihan tavallinen puu. 
Mutta ne linnut ketkä olivat istuneet puussa, tiesivät, että puu oli hyvin harvinainen. 
(tee sydän selkään)
Puu oli Hoivapuu. Kaikki puussa istuvat linnut saivat hoivaa päästä jalkoihin asti.
(vedä kämmenillä muutamia vetoja lapsen päästä varpaisiin)

Myös aurinko tiesi, että puu oli Hoivapuu ja se lämmitti säteillään puun oksia, 
jotta puun sylissä oli mukava ja lämmin istua.
(pyörittävää liikettä kämmenillä selkään)
Puu oli rentoutumisen paikka.
(kädet hetkeksi paikoilleen selän päälle)

Tuuli tiesi, että puu oli hoivapuu ja keinutti puuta lempeästi kuin kehtoa.
(keivuttavaa, tuudittavaa liikettä) 
Puu oli rauhallisuuden paikka.
(kädet hetkeksi paikoilleen selän päälle)

Sade tiesi, että puu oli hoivapuu, 
ja antoi vain pienempien pisaroiden sataa suoraan puun päälle,
(pisaroita sormilla ympäri selkää)
jotta lehdet pystyivät suojaamaan puussa istuvia lintuja. 
Puu oli suojan ja turvallisuuden paikka.
(kädet hetkeksi paikoilleen selän päälle)

Tähdet tiesivät, että puu oli hoivapuu, 
ja tuikkivat yöllä kirkkaina ja suuntasivat lempeää valoaan puun oksille.
(piirrä tähtiä selkään)
Puu oli kauneuden paikka.
(kädet hetkeksi paikoilleen selän päälle)
 
 Joskus pienet tähdenlennot lensivät halki yötaivaan ja silloin sai toivoa jotakin.
(tee sormella tähdenlento)
 Sen pituinen se.
(laske kämmenet lopetuksen merkiksi selän päälle)

Kuva täältä

14. lokakuuta 2015

Keskittyminen

Olin viime viikonloppuna kotikodin maisemissa. Kävin kävelemässä pitkin rantoja ja katuja, silmissä tuttuja maisemia. Ja ensi viikoksi pääsen noihin maisemiin uudestaan. Monta päivää pelkkää kengännauhojen sitomista ja saan ehkä jopa raittiin ilman myrkytyksen. Täällä merenrantaa on tullut talsittua ristiin rastiin, että osaan reitit jo unissani eikä kävely innosta yhtään. Vaihtelu virkistää ja odotan jo, että pääsen lomailemaan kotikotiin. Netti toimii todella huonosti siellä, välillä oikein ottaa päähän, mutta tuleepahan kunnon irtiotto somesta. Tietokone ei toimi ollenkaan, tabi vähän sinnepäin eikä puhelimen sivujen lataamista jaksa pitkään tuijotella. Siis tiedossa paljon lehtien lukua, hengailua, ulkoilua ja oleilua.

Kuka naapureista myöntää harrastavansa ruskajumppaa

Olen varma, että minulla on joku hetkellinen keskittymishäiriö, kun en millään meinaa malttaa tehdä yhtä asiaa kerrallaan. Joten nyt päätinkin, että kun katson telkkaria, katson vain telkkaria. Kun luen lehteä, vain luen. Kun olen ihmisten, perheen ja ystävien seurassa, olen oikeasti läsnä. Plärään puhelintani aivan jatkuvasti Snäpin, Instan, Facen, Bloggerin ja sähköpostien välillä ja parhaimpina kertoina tämä kehä ei ota loppuakseen ollenkaan. Ostin Mindfulness-värityskirjan viisi viikkoa sitten. Olin näistä lukenut ja tarpeeksi kauan ideaa pureksittuani kotiutin myös itselleni yhden painoksen. Ensiksi tottakai selasin koko kirjakaupan valikoiman läpi ja päädyin lopulta siihen ensimmäiseen, minkä käsiini otin. Se on sopivankokoinen mukanakin kannettavaksi. Kuvia on erikokoisia, joten heti syttyi idea toteuttaa osa vesiväreillä. Ostin tämän värityskirjan keskittymisharjoituksia varten. Olen kirjan ihan alussa ja vasta yhteen kuvaan olen malttanut paneutua. Kauaa en pysty näitä kuvia tuijottamaan, kun alkaa pyöriä silmissä. Kirjoitustusseissa oli sopivan ohuet päät pieniin yksityiskohtiin. Käytän näitä kyniä muutenkin, koulussa kirjoitin muistiinpanoja ja kalenteriini saan jotain tolkkua värikoodeilla. Käytin vastaavia kyniä jo peruskoulussa. Jo silloin olin hyvin tarkka kynien värijärjestyksestä. Ja olen edelleen. Jos näkisit vaatekaappini, ymmärtäisit tämän värikoodauksen. Tai sitten pitäisit minua pedanttina. Järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus tuo minulle kuitenkin turvaa ja varmuutta. On turvallista kulkea pimeillä kaupungin kaduilla, kun kynät on repussa järjestyksessä. 

  Silloin kun otan kirjan ja kynät käteen, ajantaju katoaa. On vain minä ja kirja.

8. lokakuuta 2015

Auringon kultaa

Positiivisuus jatkaa voittokulkuaan. Ehkä auringonpaisteella on osansa asiassa, koska kukapa haluaisi ärmennellä näillä ilmoilla. Maanantaillakaan ei ole enää pahaa kaikua. Muutamia sattumuksia on käynyt, mutta nekään eivät pystyneet kääntämään hyvää mieltäni. Opinpahan ainakin, että talvi on tuloillaan ja tästä lähin saa päivittäin vilkaista lämpömittaria ennen ulos uskaltautumista. Lähdin tuona aamuna liian luottavaisin mielin liikenteeseen. Aurinko paistaa, joten lämmin on oltava. Aamuisin on ihana herätä, kun aurinko kimmeltää kuuraisella nurmella ja katot ovat valkoisia. Ehkä silloin viimeistää pitäisi hälytyskellojen soida, ettei ulkona ole paljoa plussaa. Kävelinkin paljon nopeampaa takaisin kotiin ja äkkiä fleecepeittojen suojiin. En meinannut lämmetä koko päivänä. Pattereista tuli vain lämmin lehmän henkäys, joka ei paljoa lämmittänyt edes mieltä. Eilen illalla kuulin ilouutisen kotiuduttuani, meillä on patterit alkaneet hohkaa. Parasta. Nyt uskaltaa näyttää nenäänsä vähän enemmän fleecejen alta.

Koska aurinko paistoi maanantaina niin ihanasti, lähdin polkemaan. Uskaltauduin pyörän selkään eikä tuntunut yhtään hassummalta. Lenkistä tuli yllättäen suunniteltua pidempi, yli 15km. Palautin paketteja ja huomasin vasta suljettuja ovia kolkutellessani, että vakkarikauppani olikin sulkenut ovensa lopullisesti. Vähän aikaa saikin miettiä, mihin nyt tungen palautukseni. Navin opastuksella löysin Matkahuollon, jonne ihme kyllä pääsin ilman suurempia mutkia. Sieltä sainkin mukaani entistä isomman paketin. Kuka nyt ei pyöräilisi kenkien tähden. Kotimatkalle laitoin vielä varuiksi navigaattorin huutamaan korviin musiikin yli. Pihasta vielä muistin lähteä samaa reittiä takaisin kotiin ja navi rääkyy heti tee u-käännös. Neuvot oli muutenkin vähän sinnepäin. En tiedä kompassinkaan kanssa ilmansuuntia, joten miten voi olettaa, että osaisin lähteä länteen. Paras neuvo oli kuitenkin, että lähde etelään. Kylmyyttä pakoon lämpimään. Reissuun tekisikin mieli, vaikka nyt on ollut niin kaunis syksy.

Tilasin muutamat kengät Zalandolta ja olisin halunnut ne kaikki. Rajasin kuitenkin kahteen pariin. Eilen kävelin elämäni ensimmäisen kerran biker-nilkkureilla. Vähän on jaloilla tottumista tukevampiin pohjiin kuin tennareissa. Toiset kengät ovat korolliset nilkkurit vähän parempaan menoon kuin jokapäiväiseen kävelyyn. Tämä tilaus oli onnistunein ikinä, koska löysin kuin löysinkin ensikuun häihin mekon. Kuvia mekosta näkee sitten lähempänä häitä, mutta nyt kaapistani löytyy myös maksimekko juhlia varten. Olin jo aivan luopunut toivosta ja valmistautunut pukemaan luottomustan kotelomekkoni. Nyt saan jotain ihan uutta. Onneksi avokkaissani oli tarpeeksi korkoa, etten astu ainakaan ite omille helmoilleni. Välillä täytyy olla vähän materialismionnellisuuttakin.


Eilen olin koululla omaishoitajien päivässä. Pidimme opiskelukavereiden kanssa pisteitä, joilla mittasimme vieraidemme verenpaineen, hemoglobiinin ja laskimme painoindeksin. Hius- ja kauneuspuolelta oli valmistuvia opiskelijoita, joiden pisteillä sai pikakampauksia ja hiusten siistimistä, käsihierontaa, intialaista päähierontaa ja kynsien lakkauksen. Ihana rentoutumispäivä, joka järjestetään vuosittain. Nyt oli puhetta, että tälläisen tapahtuman voisi järjestää puolivuosittainkin. Päivän lopussa kerkesin itsekin istahtaa kampaajan tuoliin ja sain ihanat kiharat. Ammattilaisilta se käy aina niin nopeasti. Aamulla vähän reenasimme verenpaineen mittaamista manuaalisesti ja ensimmäistä kertaa kuulin paineet. Onhan se hyvä tässä vaiheessa jo oppia. Tekniikan tiesin unissanikin, mutta stetoskoopin nupit koskivat aina korviini niin paljon, etten pystynyt kivun läpi keskittymään mihinkään muuhun. Mutta eilen kuului ja vielä monella eri ihmisellä. Vielä viime hetkilläkin voi oppia jotain uutta. 

Käytiin siskon kanssa pyörähtämässä eilen alkaneilla Stockan Hulluilla päivillä. Nimenomaan nopealla pyörähdyksellä, koska haimme vain ne, mitä tarvitsimme. Siellä ihmisten keskellä alkoi olla aikas tukalaa ja hullua menoa, joten pysyttiin täysin suunnitelmassamme. Täytin puolen vuoden silmämeikinputsausvarastoni. Edelliset putelit riittivät hyvin viime Hullareista, koska viimeinen pullo loppui toissapäivänä ja eilen sain lisää. Hyvin laskettu. Yleensä Hullareilta tai Sokoksen 3+1 päiviltä ostan uuden Essien kynsilakan ja niin ostin nytkin. Olin jo pitkään katsellut oransseja sävyjä ja nyt kotiutun Meet Me At Sunset -sävyn. Tottakai sillä piti lakata heti eilen uudet syyskynnet. Sisko ihmetteli lakkaustani, miksi yhden kynnen pitää olla erivärinen. Olen vain tykästynyt tähän jo niin vanhaan tyyliin. Ehkä joskus opin koristelemaan kaikenmaailman kukat ja kuutkin.


Tämä päivä meneekin meikatessa, hiuksia laittaessa ja pakatessa reissua varten. Ilta hillutaan Tampereella Hämeenkadun approssa ystävien kanssa. Muutama tuttukin pitäisi bongata siellä vilinässä. Nämä ovatkin ensimmäiset opiskelijabileeni Treella. Jatkoille mennään Fat Ladyyn, senkin näen ensimmäistä kertaa. Odotan jo, millainen Teflon Brothers on livenä. Fiiliksiä ja menoa voi seurata Snapchatissa, josta minut löytää nimellä s4tsu. Katsotaan, pysynkö poikien vauhdissa.

4. lokakuuta 2015

Hymy herkässä

Tällaisia viikkoja pitäisi olla lisää. Ja samalla päätin, että myös on. Viime päivien aikana on ollut hienoa huomata, että kun oikeasti keskittyy kaikkeen hyvään, sitä on. Kun vielä illalla miettii, mitä kaikkea hyvää on ollut sinä päivänä, voi alkaa nukkuakin paremmalla mielellä. Oikeastaan vain pari kertaa on tehnyt mieli kunnolla purkaa ärsyyntymistä ja turhautumista. Ei siis enää valituksia huonosta säästä, vesisateesta, hanhenkakasta kengänpohjassa tai siitä, että mitään paperia ei ole käsien ulottuvilla. Ihan pikkuasioita, joilla on turha vaivata päätään pidempään kuin sen hetken. Olen myös päässyt siitä, etten enää edes ajattele niin paljon kaikkea huonosti mennyttä ja vikoja. Negatiivisiakin ajatuksia on kyllä, mutta ei enää läheskään niin usein. Miksi pitäytyä myrskypilven silmässä, kun voi oikeasti hypähdellä pitkin sateenkaarta hymyssä suin? Ei tämä positiivinen vaihe ihan katkaisimesta painamalla ole muuttunut. Jotain tekemistä voi olla myös pidemmän ajan säännöllisellä unirytmillä ja syömisillä. Vastoinkäymisistäkin voi löytää myös jotain hyvää. Minulle on monta kertaa sanottu, ettei asiat murehtimalla parane. Vasta nyt alan oivaltaa, miten voin muuttaa ajatuksiani. Kun kaaduin portaissa, yksi ihminen pysähtyi kysymään, kuinka kävi ja pääsin lopulta omin jaloin kotiin. Se lämmitti mieltä. Ei haitannut, kuinka moni näki, kun edes yksi tuntematon pysähtyi ja oli valmiina auttamaan. Pitäisi enemmänkin olla tällaisia tilanteita, etteivät ihmiset vaan kävele ohi omissa ajatuksissaan ja kiireissään. En kuitenkaan suosittele tahallaan kaatuilemaan ja vetelemään voltteja, mutta liikkumaan avoimin silmin ja olemaan valmiina auttamaan ja ohjaamaan, jos vastaantulija näyttää olevan pudonnut kartalta. 

Itse oikein hämmästyin, kun vanhempi nainen toivotti hyvät päivän jatkot poistuessaan kauppakeskuksen hissistä. Olimme hississä kaksin, opittujen tapojen mukaan tuppisuina odottaen omaa kerrosta. Siksi niin hämmästyin tästä hyväntuulisesta toivotuksesta. Onneksi älysin toivottaa hyvää viikonloppua takaisin. Kaikkien näiden niemessä asuttujen vuosien jälkeen jopa naapuri moikkasi minua ennen kuin kerkesin edes tajuta jonkun tulevan rapuissa vastaan. Yleensä olen saanut moikkailla kuuroille korville. En oikeastaan edes tiedä talostamme kuin vastapäiset naapurit kasvoilta. Huomaa, että kerrostalossa asuminen ei ole niin yhteisöllistä kuin lapsuudessani rivitalossa, jossa edelleen jokainen tuntee toisensa. Tai sitten en ole itse tarpeeksi soitellut naapureiden ovikelloja lainatakseni sokeria. En ole pimpotellut ollenkaan. Pari kertaa olen ajatuksissani työntänyt avainta väärän kerroksen oveen, mutta silloinkin hiippaillut vähin äänin omaan kotiin.

Menin kouluun vaihteeksi hiukset auki ja silmälaseissa, hurjaa.
Kävin eilen opiskelijahierojalla. Tämä taisi olla kolmas kertani siellä eikä kolmonen ole suotta onnenlukuni. Nimittäin nyt löytyi sellainen hieroja, joka oikeasti osasi kuunnella sekä minua että lihaksiani. Sain puolen tunnin niskan, hartioiden ja yläselän hieronnan. Kerrankin hieroja hellensi otteitaan, kun sanoin, että nyt tuntuu liikaa. Pystyin paremmin rentoutumaankin ja hieroja pääsi pintalihasten lämmittelyn jälkeen työstämään myös syvemmältä. Olo oli niin hyvä. Laitoin hänen nimensä muistiin, että osaan varata hänelle seuraavallakin kerralla. Tykkään, kun T jaksaa hieroa hartioitani, mutta ammattilainen on aina ammattilainen. Varsinkin tuleva ammattilainen, kun opiskelujen alkuvaiheessakin oli jo noin hyvä. Annoin hänelle palautetta ja kävi ilmi, että tämä viikonloppu oli hänen ensimmäinen asiakashierontakerta. Ei siis yhtään huonompi aloitus. Tänään olenkin sitten ollut todella jumissa ja kipeä. Hieronta on mennyt perille ja nyt täytyy itse venytellä, että huomennakin pääsen sängystä liikkeelle. En ymmärrä, miten olen aina hieronnasta seuraavana päivänä näin tulessa. Kolottaa päästä varpaisiin, vaikka jalkoihin ei edes koskettu. Mutta en valita enempää, se tunne heti hieronnan jälkeen oli niin hyvä. Aivan kuin olisin kasvanut pituutta ja ryhti suoristunut.


Hyvä ruoka, parempi mieli. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Tein meille tässä illalla lämpöisiä voileipiä. Jäi vähän sarjatuotantotyöskentely päälle, kun tein itsellenikin neljä leipää ja jaksoin syödä niistä yhden. Ehkä nyt pienen tauon jälkeen uppoaisi tuo toinenkin. Jaksaa sitten nukkua aamuun asti. Täytteiksi laitoin kinkun ja aurajuuston lisäksi ananasta, tomaattia tai persikkaa. Jotain noista kolmesta aina yhdelle leivälle. Halusin välillä olla se, joka häärää keittiössä enkä aina kuola valuen vain odota persuksillani valmista nenän eteen. Leivät maistuivat molemmille. Kunhan pidin huolen, ettei ananasleivät uponneet väärään suuhun. En ymmärrä, miten ei voi tykätä ananaksesta. Tuore ananas on kuin karkkia ja hunajaa samassa, terveellisessä muodossa. Tällä kertaa piti vain tyytyä purkitettuun ananakseen. 
 
Päästiin tänään myös aikamoiseen herkkupöytään, kun T:n sukulaiset kutsuivat syömään. Näillä sunnuntailounailla on jo ihan perinne. Pöydän ympärillä oli taas väkeä piukassa ja kuulumisia vaihdettiin ristiin rastiin. Yritettiin jo matkalla miettiä, milloin kävimme heillä veljesten kanssa viimeksi ja todettiin, että ihan liian kauan sitten. Tarkkaa päivää en vielä kuvista tarkistanut, mutta vaikutti siltä, että tämä oli ensimmäinen kerta tänä vuonna. Jos vielä kerkeisimme glögitellä tämän vuoden puolella. Monen ihmisen aikataulujen sovittaminen ei olekaan niin helppo juttu. Pääsimme myös ihastelemaan uusinta tulokasta. Hän pääsi oikein kunnolla tuijottamaan sukulaismiehiä ja muutenkin oli niin paljon kasvoja ympärillä. Välillä silmät oli niin suurena hämmästyksestä, välillä vähän haukoteltiin ja sitten jatkettiin perus päivärytmiä eli syömistä ja nukkumista. Vauvojen elämä on niin pelkistettyä ja rentoa. Ei huolta huomisesta. Kunhan haleja, pusuja, ruokaa ja unta riittää. On hienoa päästä seuraamaan taas uuden ihmistaimen kasvua. 

Kokeiltu on, bruchetta menee alas myös kivennäisvedellä.
Syksyä parhaimmillaan, uunituoretta omenapiirakkaa.

Bukowskin nallet, niin söpöjä. Tämäkin hiirulainen löysi uuden kodin pienestä kainalosta.
Oikeastaan voisin vain jatkaa tätä hyvän mielen ylistämistä, mutta parempi lopettaa, ettei mene ihan överiksi. Ei valiteta viikkoon -haaste tulee jatkumaan vielä ensi viikollakin. Huomenna luvassa pelätty maanantai, viikon aloitus ja päivistä kurjin. Mutta mitä jos tekisinkin siitä päivästä parhaimman. Ihan vain nyt, kun päätän niin. Muutenkin ensi viikko tuo tullessaan niin paljon ihania hetkiä ja paljon ystävien kanssa oleilua. Voiko muuta toivoa.