5. joulukuuta 2016

Opiskelukuulumisia

Viime kirjoittelusta onkin vierähtänyt pidempi tovi. Nyt ollaan jo joulukuussa ja toinen adventti takana. Välillä olen käynyt lukemassa toisten blogeja ja ideoita omiinkin teksteihin löytyy useita, mutta ne ovat jääneet roikkumaan luonnoksiin eikä mitään ole tullut ulos. Suurimman osan ajasta on vienyt koulu ja opiskeluun liittyvät asiat. Nyt on neljä tenttiä takana ja olen taas pystynyt nukkumaan paremmin, kun tenttiasiat eivät herätä keskellä yötä. Kliinisen tentti meni aikalailla omalla painollaa sen enempiä murehtimatta, koska perushoito on niin tuttua läihoitajan työn kautta. Eniten harmaita hiuksia ja ennen aikaista kaljuuntumista aiheutti anatomia. Kurssi alkoi aikalailla heti koulun alettua, mutta siltikään useamman kuukauden opiskelu ei tuonut yhtään varmempaa oloa. Meidän täytyi osata koko anatomia kerralla yhteen tenttiin. Siis kaikkien lihasten, luiden, sisäelinten, kudosten ym. nimet latinasta suomentaa ja näyttää kuvista sijainti sekä ymmärtää miten kukin sisäelin toimii, miten ihminen toimii, miten veri liikkuu.. Siis mitä syvemmälle kemiaan päästiin, sitä varmemmin putosin kelkasta, vaikka yritin roikkua kirjassa ja ryhmän mukana kynsin ja hampain. Liian nopea tahti ymmärtää esim. verenkierto, aivojen toiminta, ruoansulatusjärjestelmä, munuaisten toiminta ja jokaiselle laajalle alueelle oli periaatteessa päivä aikaa. Jättäydyin tästä anatomian kurssin luotijunasta ja luin loppuajan itsekseni omaan tahtiin. Tuloksia en ole vielä tästä saanut, mutta vahva tuntuma jäi, että pääsin tentistä läpi. Kiitos oppimistehtävän ja sallitun muistiinpanolapun, ilman näitä uusisin tätä yhtä kurssia varmaan valmistumiseen asti.

Vaikka koululla on tullut oltua aikalailla vain kolme tuntia päivässä, se ei tarkoita, että hommat jäisivät siihen muutamaan tuntiin. Laskin lääkelaskutenttiin itsekseni kotona, koska etäopiskelun materiaali oli kattava ja laskut oppii laskemalla. Helpoimpia laskuja tulee käytettyä töissä jatkuvasti, mutta laimennukset ja tiputusnopeudet olivat minulle uusia asioita. Oli mieltä ylentävä tunne, kun luulin osaavani ja tenttiä edeltävänä iltana laskin kaiken mahdollisen väärin. Olin kuitenkin samalla viikolla laskenut parina päivänä ihan hyvin. Eikä se helpota yhtään painetta, että lääkelaskut on aina mentävä täysin oikein tai pahimmassa tapauksessa potilas kuolee. Onneksi kotona sain jeesiä tuolta toiselta juuri ennen tenttiin lähtöä ja muistikolmioiden avulla sain laskettua tentin tehtävät. 

Lääkehoidosta olen ollut ihan innoissani ja Lääkehoidon käsikirjaa luin ihan mielelläni. Ehkä siksi, että asiat olivat osaksi tuttuja, mutta uudetkin asiat oli helposti ymmärrettävissä. Ja lääkkeet kiinnostavat, koska itse yritän pärjätä mahdollisimman vähillä lääkeavuilla ja ottaa vain välttämättömään tarpeeseen. Minua kiinnostaa, miten lääkeaineet elimistössä liikkuvat ja miten vaikuttavat. Kuitenkin osana sairaanhoitajan työtä. Niin paljon pelkät lääkkeet ja lääkeaineet ei kiinnosta, että olisin lähenyt lukemaan enemmän pelkästään näistä. Teorian lisäksi lääkehoitoon kuului laboraatiotunteja, samoin kuin kliiniseenkin. Labratunneilla saamme harjoitella käytännössä ja lisää harjoitusta saa sitten työharjoitteluissa. Kliinisen labrat koin vähän turhaksi, koska osasin työn kautta suurimman osan asioista. Hanskoja on tullut puettua käsiin satoja pareja. Halusin kuitenkin käydä tunneilla, jotta sain lisää varmuutta nenämahaletkun laittoon ja katetrointiin, koska näitä ei ole tullut vastaan töissä. Tykkäsin silti vielä enemmän lääkehoidon labroista, koska pääsimme harjoittelemaan pistämistä. Ihon sisään ja ihon alle pistot olivat helpompia, mutta lihakseen pistäminen jännitti ihan mielettömästi. Tiesin, mitä teen ja miten, mutta silti se tunne, että pitää piikittää kaveria. Mutta jännityksestä pääsin yli ja kädetkään eivät tärisseet tositoimissa. Onhan se tietty ihan eri fiilis pistää oikeata potilasta ja oikeaa lääkeainetta. Harjoituksissa oli keittosuolaa, jolla ei sinänsä aiheuta mitään vaaraa, mutta kyllä sekin pikkasen kirpasee lihakseen pistettynä.

Tunnistatko?
Siitä se lähti
Stressin määrä oli aivan mieletön tässä viikkojen aikana. Yritin kaikkeni, että saisin mieleni rennoksi ja päästä irti kivuista, krampeista ja lihasjumeista, mutta olo on alkanut helpottua vasta tässä tenttien jälkeen. Menen tammikuun lopussa uusimaan lääkehoidon tentin, mutta sekään ei stressaa tällä hetkellä. Näin vähäisellä lukemisella en olisi itsekään päästänyt itseäni läpi, koska niin tärkeästä asiasta on kyse. Kahden viikon lukemisella ei voi kauhean kattavaa tietomäärää olla. Tottahan toki lääkkeitä olen käsitellyt töissä, mutta se tietomäärä, mikä sairaanhoitajalla täytyisi olla, siihen on vielä matkaa. Nyt on onneksi kaksi kuukautta aikaa lukea ennen uusintatenttiä ja sehän menee läpi heittämällä. Nytkin jäi niin vähästä kiinni, yhdestä pisteestä. 

Koulu ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi blogissani on niin hiljaista. Olin aikalailla koko marraskuun flunssassa, kuume sahasi normaalin ja pienen lämmön väliä ja lopulta sain poskiontelotulehduksen. Huonosti nukuttujen öiden kerryttämä väsymys ja flunssa veivät viimein voiton ja kroppa vihelsi pelin poikki. Eniten minua on pitänyt poissa koneelta viikkoja kestävä päänsärky. Tarkkaa syytä tälle jomotukselle ei ole löytynyt, mutta viimein nyt miniloman jälkeen jomotus ja olo ylipäänsä on alkanut hellittää. Tykyttävä kipu johtui osaksi poskiontelotulehduksesta ja flunssaviruksesta, joka aiheutti enemmän lihaskipuja ja väsymystä kuin yleensä sairastamani flunssa. Kurkku ei tullut kipeäksi missään vaiheessa, vaikka yleensä lima lentää ja yskä estää puhumisen. Yleensä minulla on kaikkea muuta, mutta kuume ei nouse millään. No nyt tästä kaikesta alan olla jo voiton puolella. Kävin kaiken varalta tarkistuttamassa näkönikin, jos se selittäisi päänsäryt. Mutta uusia laseja ei tarvise hankkia, ainakaan vielä. Täytyy vain muistaa tästä lähin lukea enemmän ilman laseja ja pitää muutenkin taukoa lukiessa ja koneella kirjoittaessa. Etteivät silmät jämähdä liian pitkäksi samaan asentoon, samalle näköetäisyydelle. Nyt siis tarkkailen oloa ja toivon, että tämä pään jomotus joskus lähtee. Räjähdysvaaran uhallakin olen täällä, koska en vaan voinut enää olla kirjoittamatta.   

Näin joulukuun vaihduttua koulupäivät alkavat pidentyä eli ihan vielä ei pääse lomamoodiin. Rutistetaan ryhmätyö kasaan, koska ennen lomaa on vielä pitkä esityspäiväkin edessä, jossa myös kierretään pisteillä kuulemassa muiden ryhmien esityksiä. Tämän lisäksi käyn joka viikko töissä, että voin sitten hyvillä mielin hengähtää ja jäädä melkein kolmen viikon joululomalle. Tätä lomaa odotan jo ihan mielettömästi, vaikka parhaillaan pidän pientä vapaata. Oli sopivasti vapaapäiviä koulusta, mutta tästä minilomasta voin kertoa sitten myöhemmin ihan omanaan. Pääpiirteittäin siis kiirettä on ollut ja loppurutistus häämöttää, mutta muuten menee oikein hyvin. Kalenterini on todella täysi jouluaattoon asti, mutta yrityksenä on kuitenkin tulla kirjoittelemaan vaikka ja mistä, jouluisistakin jutuista. Älä siis katoa linjoilta, koska palaan vielä. 

24. lokakuuta 2016

Kun kaksi kuukautta jouluun on

Ai että nauroin kippurassa, kun törmäsin tähän kuvaan sattumalta lokakuun alussa. Olisiko voinut osuvampaa olla. Laitoin kuvan myös ystäville ja reaktio oli se, mitä ajattelinkin. Satu eeeiii, ei vielä. On taas se aika vuodesta, kun joulu-Satu alkaa nostaa päätään. Tuntuu niin hurjalta, että jouluun on oikeasti enää kaksi kuukautta. Olen jo alkanut koota joululahjalistaa ideoista, millä paketilla voisin ketäkin ilahduttaa. Vähän kuulin huhua, että jos tänä vuonna oikeasti perheen kesken ei ostettaisi lahjoja, vaan nautittaisiin hyvistä ruoista, herkuista ja yhdessäolosta. Tätä huhua olen kuunnellut varmaan viimeiset viisi vuotta, joten suljen siltä korvani nytkin. Inhoan kiirettä ja paniikkiostoksia, joten aloitin listaamisen hyvissä ajoin. Hyvästä listasta huolimatta joidenkin lahjojen osto voi venyä lähelle joulua, mutta tietääpähän ainakin, mitä on hakemassa.

Kynttilän valossa on meillä kylvetty jo ensimmäisten pimeiden saapuessa. Olenkin polttanut tuikkuja ahkerasti, melkeinpä päivittäin ja kauhukseni huomasin, että varasto alkaa tyhjentyä. Joinakin vapaapäivinä olen polttanut kynttilöitä heti aamusta, kun tuntuu, että syksyn harmaus ja pimeys meinaa tulla sisälle asti. Ei siis ihme, jos kynttilävarannot alkaa ehtyä. Kyselinkin jo Äidiltä, koska keretään Havin tehtaanmyymälään. Olen todennut, että Havilla on parhaat kynttilät ja tuikut. Sammuessa niistä ei leviä huoneeseen epämiellyttävää hajua. Silti en voi vastustaa Ikean 6h tuikkuja, koska niitä ei tarvitse olla koko ajan vaihtamassa uusiin. Näissä kuitenkin on se epämiellyttävä loppuhaju. Olenkin polttanut tuikkujen rinnalla vaniljatuoksukynttilää siinä toivossa, että se peittäisi alleen tämän hajun.

Ensimmäiset kynttilät haudallekin vein syyslomalla. Tämä loisto on viime joululta. 
Ilmoitin varovasti T:lle, että mitä jos vaihdetaan jouluverhot heti marraskuun vaihduttua, että niistä kerkeisi pari kuukautta iloita. Tämä ei saanutkaan täystyrmäystä. Viime jouluna laitoin hyvin vähän joulua kotiin, joten tänä vuonna ajattelin aloittaa ajoissa. Ja juurikin verhoista, koska se on se isoin urakka silittämisineen. Näen jo unta, että olkkariin tulee violetti-hopeinen joulu ja makkariin perinteisempi punainen. Pikkuhiljaa voi sitten lisäillä jouluvaloja. Meillä on parvekkeella tukipilari, jonka ympärille saa kiedottua näppärästi valot. Koskaan aiemmin ei olla parvekkeelle tehty mitään, mutta tässä asunnossa valot näkyisivät olohuoneeseenkin kivasti. Ehkä jopa havuja ja kanervia kukkalaatikkoon. Jotain, mihin katse kiinnittyisi päivisin pelkän betonin sijaan. Koska mennään Plantagenille? Kotiuttaisin varmaan kokonaisen sypressinkin, jos pääsisin irti. Miten ihanan joulupuun siitä saisikaan parvekkeelle. Tässähän ihan innostuu. 

Suuri joulukoristelaatikko kasvaa vuosi vuodelta, mutta koska sen kehtaisi kantaa varastosta ylös. Eniten tykkään joulupalloista ja valoista asetelmana esim. maljakossa ja muutamia harkittuja tonttuja. Ei siis mitään The Joulukalenterin tyyliin kämppä niin täyteen, ettei tapettia ja kattoa näy. Ehkä näissä koristeissa pitää kuitenkin odottaa lähemmäksi ensimmäistä adventtia.


Meillä on tapana, että aattona saunan jälkeen jokainen pukee päälleen jotain punaista. Se meinaan käy sävy sävyyn saunanraikkaan, punoittavan naaman kanssa. Ja kohta voi muutenkin alkaa pukeutua punaiseen. Itselleni se on vahvasti kausiväri, josta saa yliannostuksen eikä sitten enää uutena vuotena tee mieli edes katsoa punaiseen päin. Mitähän sitä tälle vuodelle keksisi? Meillä on siskosten kanssa vieläkin punaiset mätsäävät paidat. Jos nyt saisi yhteiskuvankin otettua, kun viime vuonna se jäi. Silti tykkään kehittää joka vuodelle jonkin erilaisen yhdistelmän tai yksityiskohdan punaista. Tai en ole ainakaan ihan samannäköisenä kahtena vuotena peräkkäin. Siksi luinkin vanhoja joulupostauksia ja niistä napsin kuvia tähän postaukseen.

Odotan myös, että saan jouluista tuoksua kotiin. Täytyykin merkitä kalenteriin, koska leivon mitäkin tai muuten voi jäädä piparit tekemättä. Viime vuonna kokeilin tehdä olutleipää ja tänä vuonna voisi kokeilla jotain ihan uutta reseptiä. Glögiä olen jo muutamat mukit juonut ja parit kaupan piparit maistellut. Mikä järkytys olikaan, kun Marlin glögipurkki oli mennyt uudistumaan. Nyt niitä on erittäin hankala säilyttää kaapissa, kun ei saa näppärästi pinottua päällekäin ja inhoan niitä isoja punaisia korkkeja, joita vanhukset ja tämmöiset mämmikourat ei meinaa saada auki. Siis syvää turhautumista havaittavissa. Odotan jo, että kunnon torttutaikinalevyjä tulisi kauppoihin ja saisi tehtyä torttuja. Niin moni on jo laittanut kuvia herkuistaan. Odottavan aika on pitkä. Ainut oikea torttutaikina on mielestäni Myllyn parhaan valmiit levyt. Niistä tulee lehteviä torttuja ja muotoilu on helppoa. Olen kerran tai pari kokeillut tehdä itse gluteenitonta torttutaikinaa, koska kaupoissa se on aivan jäätävän kallista. Varsinaisen tähtitortun näköisen sain peräti yhden väkerrettyä ja muuten teinkin luumutaskuja. Mutta ainakin yritin. Mutta ennen kuin pääsen mitään leipomaan, täytyy ostaa uusi kaulin. Vanha hajosi pilaten yhden pullataikinan sahanpuruun. Nyt ajattelinkin etsiä muovisen, ettei samaa vahinkoa käy kahdesti. Sanoin kuitenkin T:lle, etten halua mitään kaulinta joululahjaksi. Yksi paistinpannu saa riittäää.



Kaikkien autoilijoiden riemuksi odotan jo malttamattomana lunta. Ulkona on niin pirun kylmä, mutta en kehtaa pukeutua paksuimpiin talvitakkeihin. Koska miten selviän, kun on oikea talvi pakkasineen. Winter is coming. Tämä välikausi on hankala, kun ei olekaan enää lämmin syksy, mutta ei paukkupakkasiakaan. Miten tämmöiseen pukeudutaan? Vedenpitävä pilkkihaalari? Monena vuonna on ollut musta joulu eikä lumesta tietoakaan. Vähintään kuitenkin odotan pakkasia, että laitan villakangastakin päälle. Hain varastosta eilen villapaitani, joita en uskonut vielä tarvitsevani. Silti hytisin koulussa sellainen päällä. Mielestäni tämä märkä keli yhdistettynä kylmään viivaan tuntuu menevän pahemmin luihin ja ytimiin kuin oikein kunnon 20-30 asteen pakkanen. Tuuli on ehkä kaikista pahin eikä sitä pääse karkuun. Mutta nyt riennän nukkumaan ja toivon näkeväni pelkkiä postikorttimaisemaunia hangista, korkeista nietoksista ja jänöjussin mäenlaskusta. 

Onko vielä ihan liian aikaista vai joko joululaulut soi? Oletko jouluihminen vai onko se vain päivä muiden joukossa?

23. lokakuuta 2016

Syysloma

Olen nyt ollut kolme viikkoa koulusta vapaalla, kun luokkakaverit juoksivat työharjoittelussa. Sain hyväksi luettua tämän pätkän eikä oikein ollut mitään, mitä olisi voinut opiskella pelkästään tuon ajan. Vapaathan sopi oikein hyvin. Päiville sovin töitä, näin ystäviä täälläpäin ja vain nautin vapaista. 

Ensimmäinen bagelini ikinä.

Viime viikon vietin ihan täysin lomaillen. Syyskuussa minusta tuli täti ja viimein pääsin tätä ihanaa pientä vauvaa katsomaan. Siskoakin olin nähnyt viimeksi kesälomalla. Olin muutaman päivän pienen perheen luona ja lähdön tullessa teki mieli pakata vauva laukkuun ja juosta. Käden sai pakottaa normaaliin asentoon, kun kroppa oli jo ihan tottunut kantamaan pientä kääröä. Onneksi ensi viikolla nähdään taas. 

Vain maalla -jutut, pihakoriste.
Lomalla kerkesin myös vihdoin käymään kotona ja moikkaamassa T:nkin perhettä. Olihan siitä kesälomasta tosiaan vierähtänyt useampi viikko. En edes tajunnut, että kotona ja koulussa on tullut nyhjättyä piiiiitkä tovi. On vaan liian monta rautaa tulessa. Kävin rentoutumassa luottokampaajalla ja nyt hiukset ovat syyskuosissa. Pääsin kuivuneista latvoista ja on taas helpompi itse ylläpitää. Väri alkaa olla niin lähellä omaa väriä, ettei juurikasvukaan enää pistä silmään. Kampaajani sanoikin päästessäni tuoliin istumaan, että varasit ajan värjäykseen, mutta mitä ajattelit värjätä. Hän tasoitti sävyeroja ja teki tehohoidon. Nyt taas kehtaa hiuksia pitää väliin aukikin. Jälkeen-kuvasta hiustenväri on taas muuttunut pesujen myötä. Heit värjättyä hiukset olivat huomattavasti tummemmat. Yhdessä välissä punersivat oikein reippaasti ja pelästyinkin sainko mahonkipään. Mutta sekin oli vain yksi vaihe. Tykkään näistä ruskean vivahteista ja aavistuksen tummemasta tyvestä.

Tässä näkyy paremmin tämän hetken väri.
Yhtenä viikonloppuna pidimme tyttöporukalla ystävälle toiset babyshowerit.
Söimme hyvin, kuten aina tyttöjenilloissa.
Koko ilta oli täynnä puheensorinaa ja naurunpurskahduksia.
Onnistuin olemaan tässä kipeänäkin ihan riittämiin, joten jos tämän vuoden kipuilit olisivat tässä. Lomailun jälkeen on kiva palata välillä kouluunkin. Nyt on korkea aika tarrata tenttikirjoihin, koska niin vain kirjat pölyttyivät pöydällä luvattoman kauan. Nyt vielä viimeisen lomapäivän ilta, kynttilöitä, vilttejä, glögiä ja malttamatonta odottelua, että tuo toinen jo kotiutuisi reissultaan. Metsästäjälesken elämää aina tähän aikaan vuodesta. 

22. lokakuuta 2016

I love me -messut

I love me -messut on Messukeskuksessa tämän viikonlopun ja olin ystävän kanssa siellä tänään. Koskaan aiemmin en olekaan näillä messuilla käynyt. Opiskelijalippu oli todella edullinen. Juuri kun olin sitä ostamassa, sainkin viestin, että olin voittanut kaksi lippua tapahtumaan. Olin jo unohtanut edes osallistuneeni Sairaanhoitajapäivien Facebook-sivuilla olleeseen arvontaan. Kilpailussa piti tutustua messuihin ja kertoa, mikä ohjelmanumero tai alue kiinnostaa kaikista eniten. En ollut edes vastannut tähän kysymykseen, mutta sain liput postissa. Mielestäni hyvä hoitaja pitää huolta myös itsestään ja mikä olisikaan parempaa kuin irtiotto arjesta ja itsensä hemmottelu. Olin ystävän kanssa puhunut meneväni messuille ja nyt sain hänellekin lipun. Oltiin messualueella vähän ovien avaamisen jälkeen, koska ei haluttu missata mitään ja varattiin kiertelyyn koko päivä. Snäppäsin messuilta ja messujen jälkeisiä fiiliksiä, mutta kaikki eivät Snapchattia käytä, joten halusin luoda muiston päivästä myös tänne blogiin. Kaikki kuvat ovat puhelimesta ja se valitettavasti näkyy laadussa.

Pulled pork oli juuri oikea valinta.
Aika tuntui katoavan käsittämättömän nopeasti, joten oli käytävä myös tankkaamassa. Moneen viikkoon, varmaan pariin kuukauteen en ollut syönyt kunnon hampurilaisateriaa, joten tänään oli se päivä. Pulled pork -hamppari oli juuri niin hyvää kuin toivoin. Caf'é Balconyn kokeille pisteet. Meillä ei ollut mitään suunnitelmaa, vaan kierreltiin fiiliksen mukaan, yrittäen kuitenkin nähdä koko messualueen tarjonta. Kauneuden puolella saimme kokeilla ilmaiseksi käsihoitoa, johon kuului suolakuorinta ja kosteusvoide. Tuoksu oli ihana ja sopivan mieto. Tuotteet ovat erittäin riittoisia, ainakin esittelijän mukaan ja sen takia, kuinka pieni määrä tuotetta riitti yhteen käsihoitoon. Hölmönä en ottanut esitettä enkä muista enää sarjan nimeä. Kuitenkin näitä suolakuorintoja on melkeinpä jokaisella merkillä ja joskus muutama vuosi sitten käytinkin vähän vastaavia. Nytkin minulla on käytössä useampi luottokuorinta eikä sen takia uusille purkeille ollut tarvetta. Oli kuitenkin kiva kokeilla ja vertailla uusien tuotteiden toimivuutta. Ja erityisesti jatkaa kiertelyä pehmein kätösin.

Terveyspuolella maistelimme useammassakin pisteessä raakasuklaita ja kyllähän ne voittavat normisuklaat mennen tullen. En silti vieläkään ostanut raakasuklaan valmistuspakkausta, vaikka se helpolta vaikuttikin. Saan olla vielä aika yksin tämän innostukseni kanssa, koska maku on niin voimakas runsaan kaakaopitoisuuden takia. Yksi tai kaksi palaa on ihan riittävä, kun normi Fazeria voi hujahtaa puoli levyäkin ihan huomaamatta. Onneksi olen pystynyt vähentämään suklaan syöntiä. Se on ihme kyllä auttanut, kun suklaata ei enää osta kotiin. Siksi maistelin pieniä paloja eri suklaamakuja hymyssä suin. Hurahdin Leaderin proteiinipatukoiden pisteellä ja kotiutin kokonaisen laatikollisen patukoita. Kaupan päälle sai kuoren, josta paljastui koodi ja ohjeet kymmeneen elokuvaan kotisohvalla katsottavaksi. Katson todella paljon elokuvia, joten toivottavasti valikoimassa on vielä jotain nähtävää. Mutta olisin ostanut prostkupatukat ilman tätä kaupan päällistäkin. Olen koulun alusta lähtien syönyt lähes joka koulu- tai työpäivä kolmanneksen tai puolikkaan yhdestä patukasta välipalana ja nimenomaan sellaista pähkinää sisältävää tummasuklaakuorrutteista patukkaa. Olen kokeillut useampiakin makuja, mutta aina vaan palannut tähän samaan Nutmixiin. Onneksi kuorrute on sen verta ohut, etten aluksi edes tajunnut sen olevan suklaata. Toisaalta olen miettinyt huijaanko itseäni, koska en enää osta normisuklaata kotiin, mutta silti saan usein vähän suklaata proteiinipatukan päällä.

Messujen tuliaiset
Yosan näppäränkokoinen kylmälaukku oli aivan pakko kotiuttaa. Viidellä eurolla sain sopivan pienen kylmälaukun töihin eväille ja miksei kouluun kaapissa säilytettäväksi. Laukku on kyllä sen verta pieni, että mahtuu reppuunkin. Ihan loistava juuri välipaloille, joiden tarvitsee pysyä viileinä. Ja varmasti ehdoton piknikille mukaan, mahtuu sopivasti muutamat tölkit. Yosan tuotenäytteet olivat koko päivän messumenoissa mukana ja kotiin tultua seitsemän tuntia myöhemmin purkit olivat edelleen tarvittavan viileitä siirrettäväksi jääkaappiin. Siis aivan ilman kylmäkallea. Pelkäsin jo joudunko heittämään purkit pois, mutta nyt pääsen vielä maistelemaankin. Pari purkkia kreikkalaista jogurttia ja pari eri makua kauravälipaloja. 

Messuilta pääsin viimein maistamaan chiapuddingia. Paljon olen siitä lukenut, mutta en ole vielä kotona kokeillut. Sellaista suklaista sammakonkutuajan se oli. Sain ystävänkin vihdoin kokeilemaan chian siemeniä. Mielestäni ne eivät juurikaan maistu esim. smoothien seassa, mutta suutuntuma on aikalailla tuo sammakonkutu. Siis edes lapsena en ole sammakonkutua maistanut, mutta jotenkin ulkonäkö on niin samankaltainen. Maistelimme myös monia erilaisia holittomia juomia. Suurena kookoksen ystävänä Puhdistamon kookosvesi muistutti lähinnä maidossa möyhyksi uineita cornflakeseja. Yksi pieni kulaus riitti kertomaan, että tämä vesi ei tule osaksi ruokavaliotani. Biokian pisteen toivoisin kotiinikin. Kuivatut marjat, suklaakuorrutteiset marjat ja marjoista tehty mehu olivat ihan mielettömän hyviä ja oikeiden marjojen maun pystyi selvästi maistamaan. Suklaakuorrutettuja mustikoita olen kerran käyttänyt kakun koristeena ja ulkonäkö muistutti juurikin hirvenpapanoita, mutta ei saa ulkonäön estää.

Näiden parissa vierähtää tovi.
Messuilla kierrellessä huomasi hyvin eri ihmisten tavan esitellä. Osa oli hyvinkin hyökkääviä ja halusivat kertoa tuotteistaan kaiken. Osa seisoi rauhallisena pisteellään, että tässä olen minä ja tässä tämä juttuni ja odottivat messulaisten tulevan luokse kyselemään. Sitten oli näitä, että näytteitä tyrkytettiin käteen niistä juurikaan kertomatta. Esimerkiksi vaikka juuri kuvassa näkyvät Neutrogena ja Lavera. Molemmat merkit ovat minulle tuntemattomia. Kotona tavasin näytepusseja tarkemmin ja ihmettelen, miksi Neutrogenalta sai pelkästään ihon kuorintavoiteen ja CC-voiteen kokeiluun, mutta ei kosteusvoidetta. Tätä uutta Correct & Perfect -sarjaa käyttäessä ei kosteusvoidetta tarvittaisi, mutta olen huomannut, että varsinkin ilmojen viiletessä ihoni kaipaa kosteutta. Kokeilen tuotteita ihan mielenkiinnosta, koska tälläistä vastaavaa yhdistelmää olen käyttänyt Mary Kaylta kesällä. 

Laveran näytteitä jaettiinkin oikein pino. Olin siinä vaiheessa niin nälkäinen, että suunnistin vain laput silmillä kohti ruokaa, enkä muistanut enää palata Laveran pisteelle tuotteista kyselemään. Tämä oli siis täysin oma mokani. Nyt on shampoota, hoitoainetta, silmänympärysvoidetta, käsivoiteita, päivävoiteita, yövoiteita ja jopa anti-ageing tuottenäyteitä. Meinasin ensin, etten edes kokeile, mutta no hitto miksei. Palaan näihin myöhemmin kokeiltuani.  


Huomenna on viimeinen messupäivä ja suosittelen ihmeessä menemään, jos vielä saa lippuja. Reppu selkään oli fiksu veto, mutta silti pussukat ja nyssykät täyttivät kädet. Niket olivat luottovalinta, koska vieläkin jalat ovat hengissä, vaikka seitsemän tuntia tuli oltua jalkojen päällä. Täytyy muistaa hyvät jalkineet vielä ensi vuonnakin, koska messuille on ehdottomasti päästävä uudestaan.

Kuka on jo käynyt I love me -messuilla? Mikä oli parasta? 

25. syyskuuta 2016

Kymmenen faktaa minusta

* Nimettömän sisäsyrjässä on luomi, vielä juuri vasemmassa kädessä. Selvä merkki, että tähän käteen.

* Järkyttävän huono nimimuisti. Inhottavaa uusia ihmisiä tavatessa, kun unohdan nimet heti kättelyssä. Hankalaa myös työssä, kun en tunnista asiakkaita nimiltä ennen kuin näen heidät. Minulla on huono muisti muutenkin. Kysypä, mitä tein viime viikolla ja jään miettimään loppupäiväksi. Pohdin, pitäisikö aloittaa jo B12-vitamiini, jota yleensä vanhukset syövät muistin tueksi.

* Ostin elämäni ensimmäiset Niket, Dual Fusion juoksulenkkarit. Ihan mielettömän hyvät jalkaan ja muilla en oikein ole tällä viikolla kävellytkään. Minulla on aivan liikaa kenkiä, varmaan 50 paria ja osa niistä on edelleen kaapissa tyhjänpanttina. Voisin viimein kierrättää tai myydä eteenpäin. Minulla on muutamat lempparikengät, joilla kävelen päivästä toiseen, joten miksi täyttäisin kaappeja käyttämättömillä kengillä. Ja nyt näiden Nike:n myötä en muita kenkiä edes kaipaa. 

Uudet Niket - ja jalat kiittää.
* Pystyn nukkumaan lähinnä vain oikealla kyljellä tai selällään. Mahalla nukkuminen on lempparini, mutta niska ja selkä eivät siitä tykkää yhtään. Pyörin öisin paljon ja herään viimeistään, jos olen erehtynyt pitkäksi aikaa vasemman kyljen puolelle. En saa jostain syystä henkeä silloin kunnolla. Parempi vain pysyä oikealla. Tämän takia on hirmutärkeää, että saan nukkua sängyssä vasemmalla puolella, koska yleensä nukun puoliksi reunan yli keikkuen. Ikävää toki, etten voi pitkiä aikoja hengailla öisin toisen kainalossa. Vaikea nukkujako..

* Ikuinen flunssa tai pahemminkin nuha. Kesät talvet nenäliinoja pitää olla saatavilla, Ei tarvitse kuin kaupassa kävellä kylmähyllyjen luo ja räkää on poskella kuin pienillä lapsilla. En ole päässyt tästä nuhasta varmaan senkään takia eroon, ettei minulle nouse kuume ollenkaan. Yleensä, jos olen oikein kipeä, kuumemittari näyttää alilämpöä. Lääkäreiden mielestä tämä ei ole mahdollista, että lukema olisi 34-35 astetta. Täytyy tosiaan ostaa oikea elohopeamittari, kun digimittari näyttää aina vain normilämpöä tai sen alle. 

* Olen kunnon putelien hamstraaja. Eri tuotteita hiuksille ja vartalolle on useita. Tykkään käyttää useampia tuotteita ja vaihdella eri pesukerroilla. Ainoastaan kasvojen puhdistus- ja kosteustuotteet ovat pysyneet vuosia samoina. En ole mikään ihanin kumppani elää, koska valtaan purkeillani säilytystilasta vähintaan 2/3. Sillä varjolla juuri, että minulla on valikoimaa enemmän, Muuton jäljiltä on vieläkin pari pahvilaatikkoa tavaraa, jotka etsivät paikkaa. Ehkä tämä johtuu myös ihonhoitokonsultin työstä, kun ihonhoito kiinnostaa jo ihan työnkin takia ja työtä varten, mutta ennen kaikkea omaksi iloksi.

* Olin viime viikolla avustajana MTV3 uudessa tv-sarjassa. Jakso näytettiin heti saman viikon lauantaina. Elämäni ensimmäiset kaksi sekuntia televisossa. Palkaksi sain leffalipun enkä muista, koska olisin niin helposti leffalipun saanut. Avustajana oleminen on kiva harrastus. Teen tätä, koska tykkään seurata, mitä kulisseissa tapahtuu ja on jännittävää odottaa, miten kohtaukset on leikattu jaksoon. Tämä on mukavan kepeää vaihtelua hoitajan työlle ja opiskelulle. 


Töölönrannan maisemia kuvauksiin kävellessä.
* Minulla on haltiakorvat. Normaalisti korvanlehtihän on taipunut ylhäältä ja siinä on ns. kouru tai sellainen kaari. Minulla korvanlehdet ovat ylhäältä ohuet, vasen puoli on vain aavistukset kaartunut ja oikea täysin suora. Lisäksi oikean korvakäytävän edessä on kupera kohouma ja sen takia en pysty käyttämään kuin tiettyjä nappikuulokkeita, joissa pehmusteet ovat erittäin pienet. Jos korvistani ei tiedä, niihin ei edes kiinnitä huomiota. Vauvana kohdussa olin kuunnellut niin tarkkaan korva kiinni äidin mahassa, että oikea korvani oli kiinni päässä syntyessäni. Kätilö oli ehdottanut, että korvani rullattaisiin ja pistettäisiin pyykkipojilla kiinni, jotta niihin tulisi kaari. Tähän ei äiti onneksi suostunut ja kuulen ihan täysin näilläkin suorilla korvilla.  

* Maistoin viime perjantaina ensimmäistä kertaa maapähkinävoita. Ja nutellaakin kokeilin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Tämä on herättänyt outoja katseita ja paljon ihmettelyä, miten olen pystynyt elämään ilman. Lisätään pakkaan vielä se, etten ole koskaan syönyt nuudeleita ja sushista en oikein pidä. Nyt varmaan jonkun suu loksahti polviin.

* Minusta tuli tällä viikolla täti. Nyt olen ihan oikea Satu-täti. Lupasin jo, että minulta pienokainen kuulee parhaimmat tarinat. Ja olen se, joka jaksaa lukea iltasatuna lempparikirjat ääneen uudestaan ja uudestaan. Pari viikkoa vielä ja näen hänet. Siihen asti puhelin täyttyy päivittäin kuvista ja videoista. Pieni ihminen, niin ihmeellinen. 

18. syyskuuta 2016

Herkkulakossa vai sittenkin kohti parempaa huomista

Sain apua syömisiini, kun tuntui, että minulla on koko ajan nälkä, vaikka syön välillä kuusikin kertaa päivän aikana. Noudatan nyt ruokavaliota, johon ei mm. kuulu herkkuja. Pois jäivät sipsit, karkit, suklaa, keksit, jäätelöt, pullat, kakut, piirakat siis kaikkia makea. Sipsit eivät ole makeaa, mutta eivät kuitenkaan terveellisiäkään. Ei sillä, että olisin näitä kaikkia herkkuja syönyt päivittäin, mutta nyt koitan syödä entistä vähemmän. Ensimmäinen viikko on mennyt uusia ohjeita noudattaen. Torstai oli ehkä pahin päivä tähän mennessä, kun tiesin, että viikonloppu on tulossa, mutta silti syömiset eivät tule eroamaan mitenkään. Nyt ei tule leivottuakaan, vaikka parhain omena-aika on käsillä. Tein yhden omenapiirakan ennen päätöstä jättää herkut vähäksi aikaa ja ne palat maistuivat entistäkin paremmilta.

Kukaan ei siis odota tai vaadi tätä minulta. Puhuimme kylläkin T:n kanssa, että koska olisimme rantakunnossa ja ilmoitin, että heti maanantaina alkaa. Ja tämä ei jää pelkkään rantakuntoon, koska talvihan tässä on tulossa. Tavoitteena on parempi olo ja oppia terveellisempiä valintoja. Tietysti painoakin olisi kiva saada alaspäin, mutta ennen kaikkea haluan olla timmimpi. Olen aina ollut laiha tai normaali, mutta en koskaan mikään fitness enkä tavoittele sitä nytkään. Minun piti punnita alkupaino, jotta näkisin, kuinka sekin muuttuu tässä ruokavalion muuttumisen myötä, mutta eihän sitä vaakaa nyt löydy mistään. Muistan, kuinka selvästi pakkasin sen vanhasta kodista mukaan, mutta nyt se on jossain hyvässä tallessa poissa silmistä. Enemmän ne sentit ja peilikuva kuitenkin kertovat. Ihmettelen edelleen, etten ole vielä ollut kipeänä, vaikka olen jo kuukauden ollut uudessa koulussa uusien ihmisten ympäröimänä. Toivon, että tämä jatkuu nyt ruokavaliomuutosten ja liikunnan lisäämisen myötä enkä edes saa syysflunssaa.


Säännöllinen syöminen on ollut helppoa. Nyt olen lähinnä syönyt vain enemmän, mitä muutenkin olisin syönyt. Päivääni mahtuu 5-6 ateriaa: aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Välillä syön vain yhden välipalan, mutta välillä menee kaksikin. Ja mitä siis syön? Ihan perusjuttuja lautasmallin mukaan. Puuroa, ruisleipää, normikotiruokia ja lounaat koulussa, paljon salaatteja ja kasviksia ja joitain hedelmiä. Ilman valkoista sokeria en yritä olla. Tuntuu, että sitä on väistämättä joka paikassa, mutta tietoisesti en lisää sitä mihinkään. Teen makeutan hunajalla, mutta muita makeutuksia en kaipaa. Suolaakin on monissa ruoissa jo itsessään, joten sitäkään en lisää kuin aamupuuroon. Tehdään T:n kanssa melkein kaikki ruoka itse. Joskus vetelen valmispinaattikeittoa ja maksalaatikkoa, mutta niitäkin nyt kouluaikaan vähemmän. Ne olivat lähinnä eväitä töissä, kun ei vaan millään jaksanut illalla kokata seuraavan päivän eväitä ja haki kaupasta jotain valmista.

Mutta siis se tässä ruokavaliossa on ollut yllättävän helppoa, että rytmi on löytynyt kuin itsestään. Nälkä on 2-3 tunnin välein ja jos venyy neljään tuntiin, nälkä on jo niin suuri, että silmissä heittää. Siksi pidänkin aina jotain evästä mukanani, ettei verensokeri pääsisi heittelemään niin kovin. Diabetestä minulla ei ole todettu, mutta tunnen vain niin kovin hyvin, kun vs lähtee laskemaan. Oikein korvissa kohisee. Olenkin jaksanut paljon paremmin eikä tee mieli napostella, kun syö säännöllisesti samoihin aikoihin joka päivä. Eli vapaapäivinäkin herään seitsemän aikoihin tunteeseen, että pitäisi saada aamupalaa. En muista, koska olisin herätyskelloon herännyt, sisäinen kello toimii pyytämättäkin. 


Vaikka minulla on ohjeet ruokavalioon, en noudata niitä pilkun tarkasti. Haluan opetella sen avulla syömään niin kuin söisin jatkossakin. Siksi en ole esimerkiksi teestäni jättänyt hunajaa pois, vaikka makeutusaineena saisi käyttää vain steviaa. Mielestäni on parempi tehdä itselleen sopivalla tavalla kuin, että noudattaa ohjeita kirjaimellisesti grammalleen ja jonkun ajan päästä palaa täysin vanhoihin rutiineihin. Aiemminkin olen syönyt pieniä määriä usein, pitkin päivää. Nyt vaan nämä määrät ovat vähän kasvaneet, että jaksan paremmin koko päivän eikä iltaa kohden tee mieli syödä kaikkia kaappeja tyhjiksi. Ostin keittiövaa'an kotiin, jotta pysyisin vähän paremmin kärryillä, syönkö tarpeeksi ja oikeassa suhteessa. Nopeasti olen kuitenkin oppinut silmämääräiseen arviointiin. Ja oli kiva huomata, että itseasiassa olen jo syönyt lähes samoja määriä kuin nyt ohjeita noudattaessa. Salaattia ja kasviksia vain on tullut enemmän ruokalautasellekin. Yleensä olen rouskuttanut kurkut, paprikat ja tomaatit aamu- ja iltapaloilla ja vähemmän lämpimien ruokien kyljessä. 

Välipaloina en tahdo syödä mitä tahansa. Banaani on kulkenut repussa monet kerrat mukana, mutta nyt rinnalle olen ottanut myös pähkinöitä. Mittaamisen jälkeenkin totesin, että sellainen oma pieni kourallinen on ihan riittävä päivän annokseksi. Uusin tuttavuus on proteiinipatukat. Näiden valikoima on aivan mieletön, mutta olen löytänyt parit lempparini. Tietysti tutkin ravintoarvoja ja jätin ne kaikista sokeripitoisimmat hyllylle. Patukoiden kyljessä lukee, että välipaloina tai treenin jälkeen voi syödä 1-2 protskupatukkaa. Minusta tämä on aika iso määrä ja aloitin kolmasosalla välipalana. Nyt välillä menee puolikaskin, mutata silti yksi patukka riittää minulla 2-3 päivää. Koska liika proteiinikaan ei ole hyväksi.


Vaikka teen tälläistä kokeilua, lupasin itselleni parit herkkupäivät. Osallistun kahden viikon välein opiskelijabileisiin ja tämä on minulle enemmäin kuin yleensä. On niin kiva päästä välillä tuulettumaan, tanssimaan ja tutustumaan luokkalaisiin ja muihin opiskelijoihin. Tiedossa on myös tässä syksyllä illanistujaiset tyttöjen kesken, eikä kakkupöytää voi ohittaa. Mutta muuna aikana en leivo kotona ja kauppojen herkkuhyllytkin ohitan tuijottaen tiiviisti ennalta kirjoitettua ostoslistaa. Eipähän tule tehtyä heräteostoksia, kun ostaa kotiin vain niitä, mitkä on loppumassa ja oikeasti tarvitsee. En kuitenkaan puputa pelkkää porkkanaa, vaan olen löytänyt terveellisempiä vaihtoehtoja, kun haluan herkutella. Esimerkiksi viikonloppuna paistoin banaanilettuja ja taikinassa oli vain banaania ja kananmunaa. Päälle laitoin mangopilttiä ja jäisiä mustikoita. Ja vaihteluksi jokapäiväiselle rahkalle söin marjoja maustamattoman jogurtin seassa. Marjat itsessään ovat jo niin mielettömän makeita.  

Kirjoittelen tässä pitkin matkaa, miten sujuu ja mitä kuuluu. Kysy ihmeessä lisää, jos haluat tietää jostain kohdasta enemmän. Yksityiskohtaisesti ruokavaliosta en voi kirjoittaa, minkä verran syön mitäkin. Mutta muuten kerron mielelläni lisää. 

4. syyskuuta 2016

Opiskelu on alkanut

Nyt on kaksi viikkoa sairaanhoitajan opintoja takana. Koko ensimmäinen viikko oli aika sekava sen takia, että kaikki oli niin uutta. Siksi tuntuukin, että koulussa olisi ollut pidempään kuin mitä oikeasti on, koska tiedon määrä on ollut valtava. Meitä perehdytettiin kaikkeen mahdolliseen ja kierrätettiin koulun sisällä, jotta vähän hahmottaisimme, mistä löytyy mitäkin. Halusin jo, että unohdetaan liibalaabat ja päästään asiaan. Selvää alkuinnostusta ja alun malttamattomuutta. 

Pari viikkoa olen nyt tutustunut luokkalaisiimmekin. Meitä on yhteensä vähän alle 40. Muutamia lähihoitajia, muutamia alan vaihtajia ja varmaan eniten suoraan lukiosta tulleita. Suurin osa luokkalaisista tuntuu olevan vähän alle tai päälle parikymppisiä. Itse olen sieltä vanhemmasta päästä. Ikähän on vain numeroita, mutta silti se minua ajoittain mietityttää. Uskon, että tämä on ongelma vain omassa päässäni ja opettelen siitä eroon. Huomaan jälleen itsestäni, kuinka olen varuillani, lämpenen hitaasti, tarkkailen ja tutustun rauhassa. Haen vielä paikkaani. Olen kyllä ollut mukana, jutellut ja tutustunut porukkaan, mutta silti vielä jotenkin suojelen itseäni. Vaikka ulospäin hymyilen, se ei aina kuvasta sisinpääni. Takaraivossa jäytää muisto kolmannelta luokalta, kun vaihdoin luokkaa ja olin se ihan uusi oppilas. Sama epävarmuuden ja yksinäisyyden tunne on nyt, vaikka luokastamme kukaan ei tuntenut toisia entuudestaan. 

Ihmisten kohtaaminen ei pitäisi olla ongelma. Tänä vuonna keikkatyössä olen kohdannut ja kohtaan uusia ihmisiä, työkavereita ja asiakkaita, joka työvuorossa. Kuitenkin se on helpompaa, koska voin suojautua hoitajan roolin taakse ja keskittyä työntekoon. Koulussa minun pitää olla oma itseni, mutta mitä jos olen vähän hukassa itseni kanssa. Monena iltana on tehnyt mieli tulla kirjoittamaan tänne blogiinkin, mutta sitten kuitenkin olen pidätellyt itseäni. Haluanko tulla kertomaan tänne tämän kaiken, kun kaikki ei olekaan kivaa ja ihanaa.. Odotin innoissani koulun alkua ja perhoset lepattivat sopivasta jännityksestä vatsassa. Nyt perhosista on tullut pyörremyrsky, joka velloo sisuksissa. Päällimmäisinä tunteina on pelko ja epävarmuus. Elän unelmaani, kun viimein pääsin sairaanhoitajakouluun kovan työn ja pettymysten jälkeen. Silti tuntuu kuin olisin jostain myöhässä. Kuin eläisin elämääni, joka menee eteenpäin, ollen silti aina vähän jäljessä. En saisi verrata itseäni muihin, mutta ajatukset ovat pyörineet päässä laidasta laitaan. Ympärillä läheiset ja ystävät ovat valmistuneet tai lähellä valmistumista, kihlautuvat, menevät naimisiin, perustavat perheitä ja luovat uraa. Tämä kaikki on minulla edessä. Monen vuoden jälkeen edelleen vastaus on pysynyt samana, me opiskellaan. Ehkä tämä on pieni 25-vuotiaan kriisi.

Ettei koko postaus olisi liian alakuloinen, on tähän kahteen viikkoon mahtunut ensimmäiset haalaribileet ja toiset ovat tulossa ensi viikolla. Haalari tuotti päänvaivaa, miten saan sen pysymään päällä ja vielä niin, etten näytä ihan tonnikeijulta. Onneksi sain ystävältä vinkkejä haalarin solmimiseen ja suoraan sanottuna harjoittelin kolmena iltana koulun jälkeen ennen kuin olin lopputulokseen tyytyväinen. Aloita tästä -haalaribileissä kiertelimme luokan kesken muutamat rastit, suoritimme koomisiakin tehtäviä ja jatkoimme iltaa kaupungilla Amarillossa. Oli kiva päästä pitkästä aikaa juhlimaan. Ja enää ei tule asukriisiä, kun haalareihin voi aina yhdistää tennarit.

Muutamia haalarimerkkejä on tullut jo ommeltua. Se vasta onkin aikaavievää puuhaa. Mutta on tosi kiva suunnitella ja tehdä ihan omannäköiset haalarit. Odotin koko kesän, että minkähän väriset haalarit meillä tulee olemaan. Nyt olen jo ihan tykästynyt tähän metsänvihreään. Toivottavasti kaikki lika ei heti hyppäisi silmille, koska haalariahan ei kuulu pestä. T on viisi vuotta säästellyt lahjettaan eikä sävy todellakaan näytä enää puhtaanvalkoiselta, vaikka hän edelleen niin väittää. Minä jo luulin, ettei enää aleta lahkeita vaihtamaan, kun hän on lähellä valmistumista eikä enää haalaria juurikaan käytä. Jätin nyt kuitenkin toisen puntin ilman haalarimerkkejä ja pakkaan haalarin mukaan joku kerta, kun menen käymään porukoilla. Saumurilla lahkeenvaihto onnistuu huomattavasti vaivattomammin ja ehkä on ihan hyvä varmistaa vielä äidiltä ennen kuin kangasta palastelee. Saumuria tai ompelukonetta olen käyttänyt viimeksi joskus yläasteella.


Olen nyt kirjoittanut ylös alustavan lukkarin jouluun asti. Heti näin alussa meistä puristetaan mehut ja otetaan luulot pois. Projektityön suunnittelu käynnistyi ja anatomia vie kaiken vapaa-ajankin. Koulun jälkeen tuntuu, että tunnit loppuvat kesken ja pitäisi keretä nukkuakin. Haluan panostaa anatomiaan ja päästä kerralla tentistä läpi. Ja vielä muistaa asiat tentin jälkeenkin. Esimerkiksi meidän täytyy osata sisäelimet, luut ja lihakset latinaksi, mutta onneksi ei tarvitse tuottaa latinaa. Se jääköön lääkäreille. Tentissä riittää, että käännämme termit ja osaamme paikallistaa kuvaan. Tämä olisi helpompaa, jos jo lähihoitajakoulussa olisin opetellut nämä edes suomeksi kunnolla enkä vain sinnepäin. Meillä ei ollut anatomian tenttiä, joten opiskelu jäi jokaisen omalle vastuulle. Kun näitä termejä ei ole käyttänyt töissä, niin eihän ne ole mieleen jääneet. Tähän mennessä on opiskeltu solut ja kudokset, veri ja verenkiertoelimistö ja puolittain hengityselimistöä. Tämä kaikki siis viikossa, joten viikonloppu menikin kerratessa. Solu- ja kudostaso on edelleen minulle vaikein alue, joka ei vaan mene jakeluun. Ymmärrän kyllä, miten sydän pumppaa ja ihminen hengittää, mutta kun pitäisi vielä osata selittää, mitä solutasolla kehossa tapahtuu. Voin sanoa, että luettavaa on ja paljon. Aloitin heti, vaikka tentti on vasta marraskuussa. Kieltämättä vähän harmittaa, että toiselle joutuu sanomaan sori, tämäkin ilta menee opiskellessa. Parempi aloittaa heti lukeminen, koska anatomia ei ole ainut tämän vuoden tentti. 

Sain tähän lukukauteen vähän hyväksilukuja lähihoitajaopintojen avulla, mutta silti istun uudelleen kaikki kliinisen hoitotyön teoriat. Olisin halunnut mennä vain katetroinnin ja nenämahaletkun teorioihin ja laboraatioihin, joissa harjoitellaan käytännössä. Näitä kahta en ole tehnyt keikkatyössä ollenkaan, vaan viimeksi koulussa nukelle, joten halusin treenata lisää. Kurssia ei kuitenkaan pystynyt osaksi hyväksilukemaan, vaan valinta oli kaikki tai ei mitään. Nyt sitten olen mukana, kun aloitetaan ihan alusta ja opetellaan pesemään kädet ja pukemaan kumihanskat oikein. Vähän ehkä ottaa päähän, mutta tällä mennään. Toisaalta kliinisestä osiostakin on tentti, joten jos pänttäämisessä pääsisi helpommalla, kun kuuntelee tunneilla. Ei tarvitse pelkästään yksinään paahtaa kirjaa ja etsiä uusimmat ja päivittyneet suositukset puhtaudesta ja ravitsemuksesta.     


Kun viimein kirjoitin tämän kaiken ylös, ihmettelen vähän itsekin, miksi stressaan tätä kaikkea näin paljon. Jos viimein alkaisi helpottaa ja voin nauttia uusista opiskelun tuomista haasteita ja kaikista tulevista illanvietoista haalarit päällä, kun annoin tämänkin puolen tulla ulos.

21. elokuuta 2016

Kesäloma

Pariviikkoinen kesäloma lapsuuden maisemissa alkaa olla ohitse. Tämä on ollut yksi parhaimmista lomistani aikoihin. Ei yhtään haitannut, että bikineille ja aurinkorasvalle ei ollut tarvetta. Hain kotoa lisää lämpimiä vaatteita ja olen hiihdellyt villasukissa lähes aamusta iltaan. Olen jo ihan valmis syksyn tuloon ja enemmän tämä loma tuntuikin syyslomalta. Tämä oli sinänsä harvinainen loma, että viimeisen työvuoron jälkeen kalenteri itki tyhjyyttään. Paha tapani on suunnitella paljon etukäteen ja täyttää päivät. Tämä kesä oli kuitenkin erilainen. Näin työvuoroni aikalailla päivää aiemmin. Jotenkin tämä hetkessä eläminen jäi sitten lomallekin enkä tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmia. Kamerakin oli mukana, mutta unohdin sen laturin kotiin. Kävin sen loman aikana hakemassa, mutta silti kamera pysyi visusti suojalaukussaan. Ensimmäinen loma, kun melkeinpä kaikki kuvat on tallennettu puhelimella. Laatu onkin sen mukainen. Näin viimeisenä lomapäivänä on kiva palata ajassa taaksepäin ja katsoa, missä kaikkialla on tullut viiletettyä.


Koko tämän vuoden olin odottanut ystävien häitä ja ne olivat heti loman alussa. Morsian on ollut ystäväni ihan lapsuudesta asti ja aviomieheen olen kerennyt tutustua monen vuoden ajan. Hääpari on kuin luotu toisilleen, joten parempaa hääjuhlaa ei olisi voinut odottaa. Herkistyminen oli lähellä monta kertaa päivän ja illan aikana. Iloa, naurua ja rakkautta oli ilmassa. Saimme tanssia loistavan bändin säestämänä niin T:n kanssa yhdessä kuin koko ystäväporukalla ihan viimeisen setin viimeiseen vetoon asti. Lähdimme vielä ystävien kesken jatkoille paikalliseen baariin. 


Etsin mekkoa häihin varmaan puoli vuotta. Muutamia tilasin kotona kokeiltavaksi, mutta aina vaan jouduin palauttamaan. Halusin, että mekko on juhlava, mutta sopivan rento. Ja tietenkin halusin, että T katsoo minua ihaillen. Häihin on ihana panostaa. Ne ovat niin suuri juhla jo itse hääparille, joten vieraana haluan myös antaa parastani. Sininen ei ole ykkösvärivaihtoehtoni, mutta mekko oli niin ihana päällä, että se sai jäädä. Tällä mekolla olin jo T:n veljen valmistujaisissa alkukesästä ja häiden jälkeen se pääsee vielä moniin sukujuhliin päälle. Mekon löysin Zalandolta keväällä.

Kampauksessa otin varman päälle ja varasin ajan luottokampaajalleni. Olimme puhelimessa sopineet kiharapohjasta ja vähän sään ja fiiliksen mukaan kiinnityksestä. En halunnut sliipattua nutturaa, koska pidän niin paljon hiuksia valkkinutturalla. Halusin, että kuvissa minulla näkyy hiuksia ja sivukampaus oli ihan loistava. Taakse kampaaja nyöritti parit suortuvat, jotta takanakin olisi jokin juttu. Kampaus oli juuri sitä, mitä toivoinkin eikä sitä tarvinnut korjailla koko iltana. Meikkasin itse kotona ja käytin melkeinpä pelkästään Mary Kayn meikkejä. Tein ruskeat smoky eyet ja rajasin silmät tummanruskealla luomivärillä, kasvoille mineraalipuuteria ja aurinkopuuteria ja huuliin sävyttävää huulivoidetta. Halusin meikistä kevyen ja raikkaan. Äitini mielestä ehkä liiankin tummat silmät häihin, mutta itse pidin peilikuvastani.

Näin serkkua ja muita sukulaisia pitkästä aikaa, kun serkku perheineen mökkeili pari päivää Toivolansaaressa.
Vaihdoimme kuulumisia, söimme hyvin, ihastelimme auringonlaskua ja muistelimme vanhoja sattumuksia.
Kerättiin yhtenä päivänä ystäväporukka autoon ja suunnattiin frisbeegolf-radalle. Frisbeegolffaus ei mennyt ihan putkeen. Olin aivan järkyttävän huono heittämään frisbeetä ja pidin perää koko radan loppuun asti. Ihailin vain vierestä ja potkin kiviä, kun ystävien frisbeet tekivät vaikka mitä kaaria ja pomppuja niin vähällä vaivalla. Itse en saanut tarpeeksi vauhtia frisbeen heittoon. Taas kerran laji, joka ei vaan ole minun juttuni.

Käytiin tankkaamassa Friends & Brgrsissa ennen seuraavaa leikkimielistä mittelöä.
En edes tiennyt, että Pyynikillä on minigolf-ratoja.
Minigolffissa meni aikalailla paremmin, olin kolmas. Hieman kuitenkin korpesi hävittyäni T:lle vain pisteellä.
Mutta leikkimielellähän tässä oltiin pelaamassa..
Käytiin moikkaamassa T:n vaaria ja samalla näin hänen uuden asuntonsa. 

Osallistuin ennen lomaa kilpailuun, jossa KISS-radiokanava etsi Jenni Haapalalle juontajakaveria Ison Omenan laajennuksen avajaisiin. Kuulin kilpailusta töihin ajaessa ja heti vapaapäivänä äänitin, leikkasin ja lähetin parin minuutin ääninäytteen. Unelmani radiotyöstä ja varsinkin juontamisesta ei ole kadonnut mihinkään, jäänyt vain taka-alalle. Sain kuin sainkin puhelinsoiton radiosta ja olin yksi voittajista. Tein parin ystävän kanssa roadtripin Espooseen. Sain samalla haettua lisää vaatteita ja unohtuneen kameran laturin ja ystävät näkivät kämppämme. Päivä kuitenkin hurahti Isossa Omenassa. Tunnin juontokeikka Jennin ja Mikan kanssa meni aivan liian nopeasti. Luurit päässä istuminen oli niin mieletöntä. Höpöteltiin kaiken näköistä musiikin ja mainosten aikana ja rentoa höpöttelyä oli myös mikit päällä. Olisin voinut kepeästi olla toisenkin tunnin, mutta piti päästää seuraava voittaja ääneen. Ihana kokemus kuitenkin. Innostuimme pyörimään Isossa Omenassa enemmänkin ja olimme takaisin kotona iltamyöhään.  


Luurit päässä on heti ihan omassa maailmassaan.
Kävimme moikkaamassa yhtä tuttua, jolla on tapana mökkeillä alueella Idän ihmeet -tapahtuman aikaan. 
Lukuisia teekuppeja ystävien seurassa.
Pienempiä ja isompia kahvittelijoita, puheen sorinaa ja vähän koiran haukuntaakin. Ystäviemme kodista on tullut tukikohtamme.
Mitä olisi loma ilman, että käy kerran paikallisessa parhailla pizzoilla. Ja taas kerran pizza vei 6-0 ja mukaan lähti loput palaset.
Olimme T:n kanssa yhden yön siskoni ja hänen poikaystävänsä luona. He ovat jo vuoden asuneet yhdessä ja laittaneet kotia, mutta vasta tällä lomalla T:kin kerkesi käymään. Vietimme ihan vaan aikaa heillä kotona, söimme hyvin ja saunoimme. Siskolla alkaa olla viimeiset hetket ennen laskettua aikaa käsillä, joten olimme ihan rennosti. Tuntuu hurjalta, että seuraavan kerran nähdessämme on jo pieni nyytti mukana menossa. Tämä täti on aivan haltioissaan.    


Mielestäni Suomessa on ihan mielettömiä maisemia, järviä, metsää ja peltoja, nousuja ja laskuja. Takaisin Satakunnasta kotiopäin T:n kanssa ajaessa halusimme vähän kierrellä ja valitsimme eri reitin kuin tullessa. Matka meni kivasti Suomipopin Aamulypsyn koosteita Suplasta kuunnellessa. Supla.fi on sivustona itselleni vielä vieras, mutta tuo toinen on kuunnellut sen kautta jo monet höpinät. Vaikka aamuisin kieltämättä Aamulypsyn meno välillä vähän ärsyttääkin, näin koosteena oli kiva kuunnella ja repeillä. Ehkä aamuisin en ole vielä herännyt tarpeeksi, että pystyisin ottamaan vastaan sen sekamelskan. 


Kuten kuvista näkyy, lomalla näin paljon ystäviä ja vietin aikaa perheeni sekä T:n perheen kanssa. Nyt olen jo ihan innoissani, kun ajetaan tänään takaisin kaupunkiin ja pääsen kotiin valmistautumaan huomisaamuun. Koulu alkaa vihdoinkin.