12. toukokuuta 2016

Kuulumisia

Yllättäen huhtikuu meni ihan välistä ja blogi ei päivittynyt moneen päivään, jopa viikkoihin. Olen ollut hyvin stressaantunut ja oli jotenkin vaikea tulla kirjoittamaan. Pitkiä aikoja tuijotin tätä valkoista pohjaa ja taas kerran suljin saamatta mitään tekstiä aikaiseksi. Kirjoittelen harrastuksena, joten ei tästä pitäisi ottaa mitään stressiä. Kuitenkin olen enemmänkin miettinyt, mitä kaikkea haluan täällä jakaa. Kivoihin muistoihin on ihana palata enkä tiedä haluanko tätä huonompaa vaihetta elämässäni avata. Ja toisaalta se huonompi vaihe alkaa jo väistyä, joten miksi ripustautua menneisiin. Tietysti se voi ihmetyttää, kun yhtäkkiä tekstejäni ei tulekaan, loppuvat kuin seinään. Olen nyt pari tekstiä julkaissut ennen tätä. Jotenkin vähän helpompia aiheita alta pois. Miten kuulumisten kertominen voikin olla välillä hankalaa. 

Tämä vuosi on jo nyt pitänyt sisällään isoja asioita ja muutoksia. Olen varmaan kyllästymiseen asti höpöttänyt tänä vuonna tulevasta muutostamme läheisille ja ystäville. Kuitenkin siinä oli aina se oletus, että vielä on ihan hyvin aikaa. Ja sitten, kun tälläiselle paniikkihäiriöiselle stressaajalle ilmoittaa, että nyt vanha kämppä on irtisanottu ja tuleva muutto onkin jo kuukauden päästä, vähemmästäkin menee shokkiin. Siis mitä? Olin tuudittautunut ajatukseen, että ollaan tässä vielä koko kesä ja kesän lopulla muutetaan, kun asumisaikaa olisi tässä opiskelijakämpässä ollut elokuulle asti. Mutta ehei, nyt aletaan pakata heti. Tai ainakin suunnitella sitä, missä järjestyksessä on järkevintä koota kamoja, ettei loppuvaiheessa tarvitse etsiä juuri sitä tarpeellisinta kattilaa tai vaatetta. Alan käymään tavaroitani läpi, mitä oikeasti haluan mukaan ja aika paljosta aion luopua. Tavaraa ja vaatteita menee kiertoon, kierrätyskeskukseen, vaatekeräykseen ja ihan puhtaasti roskiin. Muistoja on kaikessa, mutta onko järkeä säästää kaikkea lapsuudesta. Viimeksi muutin ensimmäistä kertaa lapsuudenkodista pois ja omasta huoneesta tuli tyhjättyä kaikki mukaan. Osa niistä tavaroista on edelleen laatikoissa, viiden vuoden jälkeenkin.

Ja siis vaikka puhun omista tavaroistani, muutetaan ihan yhdessä uuteen kotiin. Yhdessä on myös päätetty ja mietitty, mitä jää ja mitä lähtee ja päätöksiä pitää tehdä vielä paljon tulevina päivinä. Vuokrasopimus on allekirjoitettu ja vielä pitää vähän sumplia muuttopäivää ja pyytää kavereita apuun. Luovutuspäivä olisi keskellä viikkoa ja jos pääsen pääsykokeisiin, päiväni menee siellä. Pahimmassa tapauksessa kannetaan kamoja ulos samaa tahtia kuin uudet asukkaat tuo tavaroitaan sisään. Sitä en edes halua ajatella. Asunto on hippasen pienempi kuin nyt, mutta säilytystilaa on todella paljon vähemmän. Ihan jo pesukoneesta on päänvaivaa, koska se on liian iso kylppäriin ja ehkä jopa keittiöön sille varattuun tilaan. Ollaan nähty asunnosta suuntaa antava pohjapiirros ja ollaan käyty muutamia kertoja samantyylisessä asunnossa ystävien luona. Kuitenkin vasta avaimet saadessa nähdään, millainen se oikeasti on. Odotan jo isompaa parveketta, jossa pystyy hengailemaan muutenkin kuin vain aamuisin ja yksin. T:lle en ole vielä sanonut, että alkujärkytyksen jälkeen uusi asunto alkaa tuntua jo ihan kivalta ja hyvältä ratkaisulta. Saatiin opiskelija-asunto ja muuttomatkakin on vain viereiselle kadulle. Eipähän mene sitten loma muuttaessa, kun sen hoitaa heti alta pois. Mutta eihän tämmöisiä asioita mennä myöntämään.


Kuten sanoin, odottelen pääsykoekutsua. Tein viime viikolla sosiaali- ja terveysalan esivalintakokeen kotona netin kautta. Ihanaa, kun sellainen koetilanteen stressi oli tiessään, vaikka itse koe jännittikin aamulla. Heräsin, söin aamupalaa ja tyyliin yövaatteissa siirrryin koneen ääreen valmistautumaan tulevaan koitokseen. Ei tarvinnut matkustaa mihinkään ja tuntea sitä kymmenien ihmisten jännitystä, että nyt on pakko onnistua. Puolitoista tuntia oli aikaa vastata kysymyksiin. Matikan osuudessa oli esim. tilavuuslaskuja ja yhtälöiden ratkaisua. Ei ollut varsinaisia lääkelaskuja, mitä vähän odotin. Mutta kokeen jälkeen tajusin, että vähemmänpä fyssareilla tai sosiaalityöntekijöillä on lääkelaskuja, joten miksi niitä olisi nytkään. Luetunymmärtämisissä tekstejä oli suomeksi ja englanniksi ja sitten vielä pitkä pätkä kysymyksiä ennakkomateriaalista. Jätin englanninkielisen tekstin viimeiseksi ja onneksi se oli lyhyt, koska lopussa tuli jo kiire. Puoli minuuttia jäi aikaa, kun lähetin vastaukseni. Aikahan olisi saanut loppua ja siihen mennessä tehdyt vastaukset olisivat tallentuneet ja lähteneet eteenpäin. Korkeakoulujen haun ja kokeiden muutosten myötä tänä vuonna ei ollut mahdollista taktikoida. Oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen, mutta väärästä ja jopa vastaamattomasta kohdasta menettää 0,3 pistettä. Välillä piti ihan veikata, koska muuten olisi saanut automaattisesti miinuspisteitä. Nyt vaan toivon, että niitä oikeita pisteitä on tullut tarpeeksi ja pääsen pääsykokeisiin. Nyt on taas vapauttava tunne, kun ei tarvitse pakosti lukea mitään, vaan voi vaan odottaa ja toivoa parasta.


Vapusta asti ollaan saatu nauttia ihan mielettömän kesäisistä ilmoista. Olet varmaankin huomannut tämän ilmiön viimeistään somesta, jos et ole ulos katsonut. Olen ottanut näistä päivistä kaiken irti ja parvekkeella syödyt aamupalat ovat tulleet jäädäkseen. Kalenteri alkaa kesäviikonloppujen osalta jo täyttyä, kuten joka vuosi. Viikot näyttävät vielä tyhjää, joten suunnittelemattomillekin asioille jää tilaa. Tyhjää tilaa on siksi, että minulla piti olla kesätyö ja nyt ei olekaan. Tällä hetkellä olen edelleen keikkalaisena ja näin kesän alettua keikkoja on huomattavasti vähemmän tarjolla kuin keväällä. Huonompi juttu, että tieto tuli vasta nyt, kun kesätyöt on jo monissa paikoissa alkaneet tai vähintään tekijät valittu. Tässäkin asiassa en voi kuin odottaa, laittaa uusia hakemuksia aina työpaikkailmoitusvahdin kilahtaessa ja soitella perään. Asioilla on onneksi tapana järjestyä.

Koska töitä on vähän, minulla on aikaa myös suunnitella kaikkia kesän juhlia. Tänä syksynä minusta tulee oikea Satu-täti ja siskon babyshowereiden suunnittelu on jo hyvällä mallilla. Siskosten kesken on kutsuttu vieraat, mietitty tarjottavat ja koristeet. Päivän ohjelma tulee siskolle yllätyksenä. Askarteluissa en ole mitenkään niin hyvä, mutta silti aiotaan tehdä mahdollisimman paljon itse. Vasta oikeastaan nyt olen alkanut tajuamaan koko pienen ihmisen tulon, kun se päällepäin näkyy. Koska ei voi uskoa ennen kuin näkee vai miten se sanonta menee. Olin ihan häkeltynyt ja yllättynyt uutisesta, vaikka olihan siitä ollut jo pidempään puhetta. Nyt vaan toivon loppuun asti, että kaikki menee hyvin. Ja onhan se jännittävää, kuinka erilaisissa elämäntilanteissa sitten loppuvuodesta ollaan. Heidän kauttaan pääsee kokemaan osan vauva-arjesta, kun itse on vielä ihan opiskeluja ja töitä kohden menossa. 

Kesällä on myös tiedossa valmistujaiset ja ystävien häät. Ihania ilon juhlia. Mekkokriisi on jo nostanut päätään. Tilasin netistä unelmieni mekon, josta olen haaveillut jo pitkään. Olen käynyt kuvia katsomassa useamman kuukauden, mutta meni pitkään ennen kuin viimein painoin tilausnappia. Paketti tuli kotiin hyvin nopeasti. Sovittaessa jäi niin pienestä kiinni, mutta vetoketju ei vaan mennyt kiinni kokonaan. Itkuhan siinä tuli, vaikka ihan näinkin turhasta asiasta. Luulin tilanneeni tarpeeksi reilun koon, mutta nyt täytyy mekko palauttaa. Kokeilen vielä isompaa kokoa, mutta pelkään jo valmiiksi, istuuko se enää kivasti päälle. Perhe lohdutti, että voihan tuttu ompelija sitä mahdollisesti ottaa saumoista sisäänpäin ja onneksi tässä on vielä hyvin aikaa etsiä toinenkin mekko. 

Olikohan tässä suurinpiirtein kaikki, mitä halusinkin sanoa. Mutta tälläistä täällä. Postauksia tipahtelee jälleen, mutta ei kuitenkaan ihan päivittäin. Kirjoittamiseen toi lisää haastetta viimeisiä veteleväni läppäri, joka nyt sanoi sopimuksensa irti. Häntä koipien välissä piti pyytää T:tä tekemään tunnukset hänen pöytäkoneelleen, vaikka vannoin, etten Linuxiin koske sormellanikaan. Hammasta purren vannoutuneena Windows-ihmisenä olen yrittänyt päästä koneen omasta kuvanmuokkausohjelmastakin jyvälle. Onneksi on pixlr.com, jota olen käyttänyt reissuissa ollessa. Postausideoita on taas kerääntynyt ja innostusta löytyy. Heitä kommenttiboksiin viestiä, jos on jotain, mistä erityisesti haluaisit kuulla.

 Joko voi sanoa, että ihanaa kesää.. ainakin alkanutta sellaista!

2. toukokuuta 2016

Vappua

Aurinkoa, iloisia ihmisiä, hyvää ruokaa ja juomaa, siinä oli tämänvuotisen vapun sisältö. Jätin Olympukseni kotiin, joten kuvasaldo on puhelimesta. Perjantaina näin Syke-tyttöjä ja vietettiin kolmisteen prevappua. Pöytä oli katettu nätisti, syömistä oli taas kerran ihan liikaa, höpistiin huomaamatta monia tunteja ja pelattiin elämäni pisin Skip-bo. Mahtava aloitus kevään juhlaan. 


Viikonlopun suunnitelmat oli auki ihan viime metreille asti. Lauantaina mentiin porukalla keskustan juhlahumun sekaan ja oltiin katsomassa Mantan lakitusta. Tai yritin katsoa, mutta en nähnyt koko patsasta lakituksen aikana. Niin paljon ihmisiä, vaikka noustiin vähän korkeammalle paistettelemaan päivää. Syömässä käytiin tuttuun tapaan Iguanassa. Lähdin auringon laskiessa bussilla kotiin. Rytmi on ja pysyy, vaikka kuinka olisi juhlimassakin. Aamulla herään seitsemän maissa ja illalla alkaa jo aikaisin väsyttää. Ei ollut apua edes päivällä otetuista päikkäreistä ennen lähtöä, joten oli parempi mennä kotiin.


Sunnuntaina sai herätä niin mielettömään auringonpaisteeseen, aivan upea sää vapunpäivän perinteiselle piknikille. Heräsin niin aikaisin aamulla, että oli pakko vetäistä aamupala alle ennen varsinaista brunssia. Pakkasin reppuihin viltit ja eväät ja skumpatkin oli sopivasti viilentyneet. Matkattiin kaveriporukalla Kaivopuistoon. Kylmät väreet tulee ainoastaan julkisesta liikenteestä, kun muistaa ne ihmismassat, jotka ahtautuu busseihin ja ratikoihin. Parin päivän Kiinailmiö, ihmisiä istuu ja seisoo kuin sillit suolassa. Vaikka porukkaa oli Kaivarissakin paljon, päästiin jälleen virittelemään piknik samaiseen mäennyppylään kuin aikaisempinakin vuosina. Nautittiin auringosta, eväistä ja tunnelmasta. Myöhemmin siinä loputtomassa bajamajajonossa seistessä, auringon porottaessa selkään, mietin, kuinka olinkaan jo unohtanut auringonvalon vaikutuksen. Kaikki huolet tuntuivat niin paljon pienemmiltä.


Aamulla olin laittanut aurinkosuojan foundationin alle, mutta silti peilistä katsoivat hieman punoittavat kasvot. Pääsin kuitenkin vähemmällä kuin tuo toinen. Käsivarret olivat hänellä ihan punaiset ja kellonraja loistaa pimeässäkin. Toukokuun eka ja ensimmäiset rusketusrajat. Hyvä muistutus, että sitä aurinkorasvaa on käytettävä ihan ensisäteistä asti.