25. syyskuuta 2016

Kymmenen faktaa minusta

* Nimettömän sisäsyrjässä on luomi, vielä juuri vasemmassa kädessä. Selvä merkki, että tähän käteen.

* Järkyttävän huono nimimuisti. Inhottavaa uusia ihmisiä tavatessa, kun unohdan nimet heti kättelyssä. Hankalaa myös työssä, kun en tunnista asiakkaita nimiltä ennen kuin näen heidät. Minulla on huono muisti muutenkin. Kysypä, mitä tein viime viikolla ja jään miettimään loppupäiväksi. Pohdin, pitäisikö aloittaa jo B12-vitamiini, jota yleensä vanhukset syövät muistin tueksi.

* Ostin elämäni ensimmäiset Niket, Dual Fusion juoksulenkkarit. Ihan mielettömän hyvät jalkaan ja muilla en oikein ole tällä viikolla kävellytkään. Minulla on aivan liikaa kenkiä, varmaan 50 paria ja osa niistä on edelleen kaapissa tyhjänpanttina. Voisin viimein kierrättää tai myydä eteenpäin. Minulla on muutamat lempparikengät, joilla kävelen päivästä toiseen, joten miksi täyttäisin kaappeja käyttämättömillä kengillä. Ja nyt näiden Nike:n myötä en muita kenkiä edes kaipaa. 

Uudet Niket - ja jalat kiittää.
* Pystyn nukkumaan lähinnä vain oikealla kyljellä tai selällään. Mahalla nukkuminen on lempparini, mutta niska ja selkä eivät siitä tykkää yhtään. Pyörin öisin paljon ja herään viimeistään, jos olen erehtynyt pitkäksi aikaa vasemman kyljen puolelle. En saa jostain syystä henkeä silloin kunnolla. Parempi vain pysyä oikealla. Tämän takia on hirmutärkeää, että saan nukkua sängyssä vasemmalla puolella, koska yleensä nukun puoliksi reunan yli keikkuen. Ikävää toki, etten voi pitkiä aikoja hengailla öisin toisen kainalossa. Vaikea nukkujako..

* Ikuinen flunssa tai pahemminkin nuha. Kesät talvet nenäliinoja pitää olla saatavilla, Ei tarvitse kuin kaupassa kävellä kylmähyllyjen luo ja räkää on poskella kuin pienillä lapsilla. En ole päässyt tästä nuhasta varmaan senkään takia eroon, ettei minulle nouse kuume ollenkaan. Yleensä, jos olen oikein kipeä, kuumemittari näyttää alilämpöä. Lääkäreiden mielestä tämä ei ole mahdollista, että lukema olisi 34-35 astetta. Täytyy tosiaan ostaa oikea elohopeamittari, kun digimittari näyttää aina vain normilämpöä tai sen alle. 

* Olen kunnon putelien hamstraaja. Eri tuotteita hiuksille ja vartalolle on useita. Tykkään käyttää useampia tuotteita ja vaihdella eri pesukerroilla. Ainoastaan kasvojen puhdistus- ja kosteustuotteet ovat pysyneet vuosia samoina. En ole mikään ihanin kumppani elää, koska valtaan purkeillani säilytystilasta vähintaan 2/3. Sillä varjolla juuri, että minulla on valikoimaa enemmän, Muuton jäljiltä on vieläkin pari pahvilaatikkoa tavaraa, jotka etsivät paikkaa. Ehkä tämä johtuu myös ihonhoitokonsultin työstä, kun ihonhoito kiinnostaa jo ihan työnkin takia ja työtä varten, mutta ennen kaikkea omaksi iloksi.

* Olin viime viikolla avustajana MTV3 uudessa tv-sarjassa. Jakso näytettiin heti saman viikon lauantaina. Elämäni ensimmäiset kaksi sekuntia televisossa. Palkaksi sain leffalipun enkä muista, koska olisin niin helposti leffalipun saanut. Avustajana oleminen on kiva harrastus. Teen tätä, koska tykkään seurata, mitä kulisseissa tapahtuu ja on jännittävää odottaa, miten kohtaukset on leikattu jaksoon. Tämä on mukavan kepeää vaihtelua hoitajan työlle ja opiskelulle. 


Töölönrannan maisemia kuvauksiin kävellessä.
* Minulla on haltiakorvat. Normaalisti korvanlehtihän on taipunut ylhäältä ja siinä on ns. kouru tai sellainen kaari. Minulla korvanlehdet ovat ylhäältä ohuet, vasen puoli on vain aavistukset kaartunut ja oikea täysin suora. Lisäksi oikean korvakäytävän edessä on kupera kohouma ja sen takia en pysty käyttämään kuin tiettyjä nappikuulokkeita, joissa pehmusteet ovat erittäin pienet. Jos korvistani ei tiedä, niihin ei edes kiinnitä huomiota. Vauvana kohdussa olin kuunnellut niin tarkkaan korva kiinni äidin mahassa, että oikea korvani oli kiinni päässä syntyessäni. Kätilö oli ehdottanut, että korvani rullattaisiin ja pistettäisiin pyykkipojilla kiinni, jotta niihin tulisi kaari. Tähän ei äiti onneksi suostunut ja kuulen ihan täysin näilläkin suorilla korvilla.  

* Maistoin viime perjantaina ensimmäistä kertaa maapähkinävoita. Ja nutellaakin kokeilin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Tämä on herättänyt outoja katseita ja paljon ihmettelyä, miten olen pystynyt elämään ilman. Lisätään pakkaan vielä se, etten ole koskaan syönyt nuudeleita ja sushista en oikein pidä. Nyt varmaan jonkun suu loksahti polviin.

* Minusta tuli tällä viikolla täti. Nyt olen ihan oikea Satu-täti. Lupasin jo, että minulta pienokainen kuulee parhaimmat tarinat. Ja olen se, joka jaksaa lukea iltasatuna lempparikirjat ääneen uudestaan ja uudestaan. Pari viikkoa vielä ja näen hänet. Siihen asti puhelin täyttyy päivittäin kuvista ja videoista. Pieni ihminen, niin ihmeellinen. 

18. syyskuuta 2016

Herkkulakossa vai sittenkin kohti parempaa huomista

Sain apua syömisiini, kun tuntui, että minulla on koko ajan nälkä, vaikka syön välillä kuusikin kertaa päivän aikana. Noudatan nyt ruokavaliota, johon ei mm. kuulu herkkuja. Pois jäivät sipsit, karkit, suklaa, keksit, jäätelöt, pullat, kakut, piirakat siis kaikkia makea. Sipsit eivät ole makeaa, mutta eivät kuitenkaan terveellisiäkään. Ei sillä, että olisin näitä kaikkia herkkuja syönyt päivittäin, mutta nyt koitan syödä entistä vähemmän. Ensimmäinen viikko on mennyt uusia ohjeita noudattaen. Torstai oli ehkä pahin päivä tähän mennessä, kun tiesin, että viikonloppu on tulossa, mutta silti syömiset eivät tule eroamaan mitenkään. Nyt ei tule leivottuakaan, vaikka parhain omena-aika on käsillä. Tein yhden omenapiirakan ennen päätöstä jättää herkut vähäksi aikaa ja ne palat maistuivat entistäkin paremmilta.

Kukaan ei siis odota tai vaadi tätä minulta. Puhuimme kylläkin T:n kanssa, että koska olisimme rantakunnossa ja ilmoitin, että heti maanantaina alkaa. Ja tämä ei jää pelkkään rantakuntoon, koska talvihan tässä on tulossa. Tavoitteena on parempi olo ja oppia terveellisempiä valintoja. Tietysti painoakin olisi kiva saada alaspäin, mutta ennen kaikkea haluan olla timmimpi. Olen aina ollut laiha tai normaali, mutta en koskaan mikään fitness enkä tavoittele sitä nytkään. Minun piti punnita alkupaino, jotta näkisin, kuinka sekin muuttuu tässä ruokavalion muuttumisen myötä, mutta eihän sitä vaakaa nyt löydy mistään. Muistan, kuinka selvästi pakkasin sen vanhasta kodista mukaan, mutta nyt se on jossain hyvässä tallessa poissa silmistä. Enemmän ne sentit ja peilikuva kuitenkin kertovat. Ihmettelen edelleen, etten ole vielä ollut kipeänä, vaikka olen jo kuukauden ollut uudessa koulussa uusien ihmisten ympäröimänä. Toivon, että tämä jatkuu nyt ruokavaliomuutosten ja liikunnan lisäämisen myötä enkä edes saa syysflunssaa.


Säännöllinen syöminen on ollut helppoa. Nyt olen lähinnä syönyt vain enemmän, mitä muutenkin olisin syönyt. Päivääni mahtuu 5-6 ateriaa: aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Välillä syön vain yhden välipalan, mutta välillä menee kaksikin. Ja mitä siis syön? Ihan perusjuttuja lautasmallin mukaan. Puuroa, ruisleipää, normikotiruokia ja lounaat koulussa, paljon salaatteja ja kasviksia ja joitain hedelmiä. Ilman valkoista sokeria en yritä olla. Tuntuu, että sitä on väistämättä joka paikassa, mutta tietoisesti en lisää sitä mihinkään. Teen makeutan hunajalla, mutta muita makeutuksia en kaipaa. Suolaakin on monissa ruoissa jo itsessään, joten sitäkään en lisää kuin aamupuuroon. Tehdään T:n kanssa melkein kaikki ruoka itse. Joskus vetelen valmispinaattikeittoa ja maksalaatikkoa, mutta niitäkin nyt kouluaikaan vähemmän. Ne olivat lähinnä eväitä töissä, kun ei vaan millään jaksanut illalla kokata seuraavan päivän eväitä ja haki kaupasta jotain valmista.

Mutta siis se tässä ruokavaliossa on ollut yllättävän helppoa, että rytmi on löytynyt kuin itsestään. Nälkä on 2-3 tunnin välein ja jos venyy neljään tuntiin, nälkä on jo niin suuri, että silmissä heittää. Siksi pidänkin aina jotain evästä mukanani, ettei verensokeri pääsisi heittelemään niin kovin. Diabetestä minulla ei ole todettu, mutta tunnen vain niin kovin hyvin, kun vs lähtee laskemaan. Oikein korvissa kohisee. Olenkin jaksanut paljon paremmin eikä tee mieli napostella, kun syö säännöllisesti samoihin aikoihin joka päivä. Eli vapaapäivinäkin herään seitsemän aikoihin tunteeseen, että pitäisi saada aamupalaa. En muista, koska olisin herätyskelloon herännyt, sisäinen kello toimii pyytämättäkin. 


Vaikka minulla on ohjeet ruokavalioon, en noudata niitä pilkun tarkasti. Haluan opetella sen avulla syömään niin kuin söisin jatkossakin. Siksi en ole esimerkiksi teestäni jättänyt hunajaa pois, vaikka makeutusaineena saisi käyttää vain steviaa. Mielestäni on parempi tehdä itselleen sopivalla tavalla kuin, että noudattaa ohjeita kirjaimellisesti grammalleen ja jonkun ajan päästä palaa täysin vanhoihin rutiineihin. Aiemminkin olen syönyt pieniä määriä usein, pitkin päivää. Nyt vaan nämä määrät ovat vähän kasvaneet, että jaksan paremmin koko päivän eikä iltaa kohden tee mieli syödä kaikkia kaappeja tyhjiksi. Ostin keittiövaa'an kotiin, jotta pysyisin vähän paremmin kärryillä, syönkö tarpeeksi ja oikeassa suhteessa. Nopeasti olen kuitenkin oppinut silmämääräiseen arviointiin. Ja oli kiva huomata, että itseasiassa olen jo syönyt lähes samoja määriä kuin nyt ohjeita noudattaessa. Salaattia ja kasviksia vain on tullut enemmän ruokalautasellekin. Yleensä olen rouskuttanut kurkut, paprikat ja tomaatit aamu- ja iltapaloilla ja vähemmän lämpimien ruokien kyljessä. 

Välipaloina en tahdo syödä mitä tahansa. Banaani on kulkenut repussa monet kerrat mukana, mutta nyt rinnalle olen ottanut myös pähkinöitä. Mittaamisen jälkeenkin totesin, että sellainen oma pieni kourallinen on ihan riittävä päivän annokseksi. Uusin tuttavuus on proteiinipatukat. Näiden valikoima on aivan mieletön, mutta olen löytänyt parit lempparini. Tietysti tutkin ravintoarvoja ja jätin ne kaikista sokeripitoisimmat hyllylle. Patukoiden kyljessä lukee, että välipaloina tai treenin jälkeen voi syödä 1-2 protskupatukkaa. Minusta tämä on aika iso määrä ja aloitin kolmasosalla välipalana. Nyt välillä menee puolikaskin, mutata silti yksi patukka riittää minulla 2-3 päivää. Koska liika proteiinikaan ei ole hyväksi.


Vaikka teen tälläistä kokeilua, lupasin itselleni parit herkkupäivät. Osallistun kahden viikon välein opiskelijabileisiin ja tämä on minulle enemmäin kuin yleensä. On niin kiva päästä välillä tuulettumaan, tanssimaan ja tutustumaan luokkalaisiin ja muihin opiskelijoihin. Tiedossa on myös tässä syksyllä illanistujaiset tyttöjen kesken, eikä kakkupöytää voi ohittaa. Mutta muuna aikana en leivo kotona ja kauppojen herkkuhyllytkin ohitan tuijottaen tiiviisti ennalta kirjoitettua ostoslistaa. Eipähän tule tehtyä heräteostoksia, kun ostaa kotiin vain niitä, mitkä on loppumassa ja oikeasti tarvitsee. En kuitenkaan puputa pelkkää porkkanaa, vaan olen löytänyt terveellisempiä vaihtoehtoja, kun haluan herkutella. Esimerkiksi viikonloppuna paistoin banaanilettuja ja taikinassa oli vain banaania ja kananmunaa. Päälle laitoin mangopilttiä ja jäisiä mustikoita. Ja vaihteluksi jokapäiväiselle rahkalle söin marjoja maustamattoman jogurtin seassa. Marjat itsessään ovat jo niin mielettömän makeita.  

Kirjoittelen tässä pitkin matkaa, miten sujuu ja mitä kuuluu. Kysy ihmeessä lisää, jos haluat tietää jostain kohdasta enemmän. Yksityiskohtaisesti ruokavaliosta en voi kirjoittaa, minkä verran syön mitäkin. Mutta muuten kerron mielelläni lisää. 

4. syyskuuta 2016

Opiskelu on alkanut

Nyt on kaksi viikkoa sairaanhoitajan opintoja takana. Koko ensimmäinen viikko oli aika sekava sen takia, että kaikki oli niin uutta. Siksi tuntuukin, että koulussa olisi ollut pidempään kuin mitä oikeasti on, koska tiedon määrä on ollut valtava. Meitä perehdytettiin kaikkeen mahdolliseen ja kierrätettiin koulun sisällä, jotta vähän hahmottaisimme, mistä löytyy mitäkin. Halusin jo, että unohdetaan liibalaabat ja päästään asiaan. Selvää alkuinnostusta ja alun malttamattomuutta. 

Pari viikkoa olen nyt tutustunut luokkalaisiimmekin. Meitä on yhteensä vähän alle 40. Muutamia lähihoitajia, muutamia alan vaihtajia ja varmaan eniten suoraan lukiosta tulleita. Suurin osa luokkalaisista tuntuu olevan vähän alle tai päälle parikymppisiä. Itse olen sieltä vanhemmasta päästä. Ikähän on vain numeroita, mutta silti se minua ajoittain mietityttää. Uskon, että tämä on ongelma vain omassa päässäni ja opettelen siitä eroon. Huomaan jälleen itsestäni, kuinka olen varuillani, lämpenen hitaasti, tarkkailen ja tutustun rauhassa. Haen vielä paikkaani. Olen kyllä ollut mukana, jutellut ja tutustunut porukkaan, mutta silti vielä jotenkin suojelen itseäni. Vaikka ulospäin hymyilen, se ei aina kuvasta sisinpääni. Takaraivossa jäytää muisto kolmannelta luokalta, kun vaihdoin luokkaa ja olin se ihan uusi oppilas. Sama epävarmuuden ja yksinäisyyden tunne on nyt, vaikka luokastamme kukaan ei tuntenut toisia entuudestaan. 

Ihmisten kohtaaminen ei pitäisi olla ongelma. Tänä vuonna keikkatyössä olen kohdannut ja kohtaan uusia ihmisiä, työkavereita ja asiakkaita, joka työvuorossa. Kuitenkin se on helpompaa, koska voin suojautua hoitajan roolin taakse ja keskittyä työntekoon. Koulussa minun pitää olla oma itseni, mutta mitä jos olen vähän hukassa itseni kanssa. Monena iltana on tehnyt mieli tulla kirjoittamaan tänne blogiinkin, mutta sitten kuitenkin olen pidätellyt itseäni. Haluanko tulla kertomaan tänne tämän kaiken, kun kaikki ei olekaan kivaa ja ihanaa.. Odotin innoissani koulun alkua ja perhoset lepattivat sopivasta jännityksestä vatsassa. Nyt perhosista on tullut pyörremyrsky, joka velloo sisuksissa. Päällimmäisinä tunteina on pelko ja epävarmuus. Elän unelmaani, kun viimein pääsin sairaanhoitajakouluun kovan työn ja pettymysten jälkeen. Silti tuntuu kuin olisin jostain myöhässä. Kuin eläisin elämääni, joka menee eteenpäin, ollen silti aina vähän jäljessä. En saisi verrata itseäni muihin, mutta ajatukset ovat pyörineet päässä laidasta laitaan. Ympärillä läheiset ja ystävät ovat valmistuneet tai lähellä valmistumista, kihlautuvat, menevät naimisiin, perustavat perheitä ja luovat uraa. Tämä kaikki on minulla edessä. Monen vuoden jälkeen edelleen vastaus on pysynyt samana, me opiskellaan. Ehkä tämä on pieni 25-vuotiaan kriisi.

Ettei koko postaus olisi liian alakuloinen, on tähän kahteen viikkoon mahtunut ensimmäiset haalaribileet ja toiset ovat tulossa ensi viikolla. Haalari tuotti päänvaivaa, miten saan sen pysymään päällä ja vielä niin, etten näytä ihan tonnikeijulta. Onneksi sain ystävältä vinkkejä haalarin solmimiseen ja suoraan sanottuna harjoittelin kolmena iltana koulun jälkeen ennen kuin olin lopputulokseen tyytyväinen. Aloita tästä -haalaribileissä kiertelimme luokan kesken muutamat rastit, suoritimme koomisiakin tehtäviä ja jatkoimme iltaa kaupungilla Amarillossa. Oli kiva päästä pitkästä aikaa juhlimaan. Ja enää ei tule asukriisiä, kun haalareihin voi aina yhdistää tennarit.

Muutamia haalarimerkkejä on tullut jo ommeltua. Se vasta onkin aikaavievää puuhaa. Mutta on tosi kiva suunnitella ja tehdä ihan omannäköiset haalarit. Odotin koko kesän, että minkähän väriset haalarit meillä tulee olemaan. Nyt olen jo ihan tykästynyt tähän metsänvihreään. Toivottavasti kaikki lika ei heti hyppäisi silmille, koska haalariahan ei kuulu pestä. T on viisi vuotta säästellyt lahjettaan eikä sävy todellakaan näytä enää puhtaanvalkoiselta, vaikka hän edelleen niin väittää. Minä jo luulin, ettei enää aleta lahkeita vaihtamaan, kun hän on lähellä valmistumista eikä enää haalaria juurikaan käytä. Jätin nyt kuitenkin toisen puntin ilman haalarimerkkejä ja pakkaan haalarin mukaan joku kerta, kun menen käymään porukoilla. Saumurilla lahkeenvaihto onnistuu huomattavasti vaivattomammin ja ehkä on ihan hyvä varmistaa vielä äidiltä ennen kuin kangasta palastelee. Saumuria tai ompelukonetta olen käyttänyt viimeksi joskus yläasteella.


Olen nyt kirjoittanut ylös alustavan lukkarin jouluun asti. Heti näin alussa meistä puristetaan mehut ja otetaan luulot pois. Projektityön suunnittelu käynnistyi ja anatomia vie kaiken vapaa-ajankin. Koulun jälkeen tuntuu, että tunnit loppuvat kesken ja pitäisi keretä nukkuakin. Haluan panostaa anatomiaan ja päästä kerralla tentistä läpi. Ja vielä muistaa asiat tentin jälkeenkin. Esimerkiksi meidän täytyy osata sisäelimet, luut ja lihakset latinaksi, mutta onneksi ei tarvitse tuottaa latinaa. Se jääköön lääkäreille. Tentissä riittää, että käännämme termit ja osaamme paikallistaa kuvaan. Tämä olisi helpompaa, jos jo lähihoitajakoulussa olisin opetellut nämä edes suomeksi kunnolla enkä vain sinnepäin. Meillä ei ollut anatomian tenttiä, joten opiskelu jäi jokaisen omalle vastuulle. Kun näitä termejä ei ole käyttänyt töissä, niin eihän ne ole mieleen jääneet. Tähän mennessä on opiskeltu solut ja kudokset, veri ja verenkiertoelimistö ja puolittain hengityselimistöä. Tämä kaikki siis viikossa, joten viikonloppu menikin kerratessa. Solu- ja kudostaso on edelleen minulle vaikein alue, joka ei vaan mene jakeluun. Ymmärrän kyllä, miten sydän pumppaa ja ihminen hengittää, mutta kun pitäisi vielä osata selittää, mitä solutasolla kehossa tapahtuu. Voin sanoa, että luettavaa on ja paljon. Aloitin heti, vaikka tentti on vasta marraskuussa. Kieltämättä vähän harmittaa, että toiselle joutuu sanomaan sori, tämäkin ilta menee opiskellessa. Parempi aloittaa heti lukeminen, koska anatomia ei ole ainut tämän vuoden tentti. 

Sain tähän lukukauteen vähän hyväksilukuja lähihoitajaopintojen avulla, mutta silti istun uudelleen kaikki kliinisen hoitotyön teoriat. Olisin halunnut mennä vain katetroinnin ja nenämahaletkun teorioihin ja laboraatioihin, joissa harjoitellaan käytännössä. Näitä kahta en ole tehnyt keikkatyössä ollenkaan, vaan viimeksi koulussa nukelle, joten halusin treenata lisää. Kurssia ei kuitenkaan pystynyt osaksi hyväksilukemaan, vaan valinta oli kaikki tai ei mitään. Nyt sitten olen mukana, kun aloitetaan ihan alusta ja opetellaan pesemään kädet ja pukemaan kumihanskat oikein. Vähän ehkä ottaa päähän, mutta tällä mennään. Toisaalta kliinisestä osiostakin on tentti, joten jos pänttäämisessä pääsisi helpommalla, kun kuuntelee tunneilla. Ei tarvitse pelkästään yksinään paahtaa kirjaa ja etsiä uusimmat ja päivittyneet suositukset puhtaudesta ja ravitsemuksesta.     


Kun viimein kirjoitin tämän kaiken ylös, ihmettelen vähän itsekin, miksi stressaan tätä kaikkea näin paljon. Jos viimein alkaisi helpottaa ja voin nauttia uusista opiskelun tuomista haasteita ja kaikista tulevista illanvietoista haalarit päällä, kun annoin tämänkin puolen tulla ulos.