16. marraskuuta 2017

Kuulumisia

Kesä tuli ja meni, syystuulet puhaltaa ja talvikin on täällä jo käväissyt. Koulu on vienyt mennessään ja ajatuksissa tykyttää vain lähestyvät deadlinet. Varsinaisia koulupäiviä on aikas vähän, mutta vapaa-ajalla ei tarvitse miettiä, mitä sitä tekisi. Sen takia tämä blogi on hiljentynyt aivan tyystin kesän jälkeen, vaikka lupailin muuta. Pahoittelut siitä. En kuitenkaan halunnut lopettaa kirjoittelua kokonaan, vaan nyt taas yritän valpastua ja saada aikaa järjestettyä myös tälle harrastukselle.

Palasia arjestani ja tapahtumista löytyy Instagramista ja Snapchattiakin päivitän jonkun verran. Molemmat löytyvät nimellä s4tsu. En ala avaamaan melkein puolen vuoden takaisia asioita täällä blogissa, mutta kylläkin muutamia kuulumisia. Koulu tulikin jo mainittua, joten aloitan siitä. Toinen opiskeluvuosi sairaanhoitajaksi on alkanut jotenkin verkkaisesti. Kesäloman jälkeen alkoi heti toinen harjoittelu, jota jännitin koko kesän. Ja jälleen kerran aivan turhaan. Olin päiväkirurgisella leikkausosastolla ja heräämössä. Pääsin valvovana hoitajana tekemään kirjauksia ja avustamaan leikkaussalitiimiä. Instrumenttihoitajana näin erilaisia käsikirurgisia toimenpiteitä ihan läheltä, sain avustaa kirurgia sormen amputaatiossa ja seurata tähystysleikkauksia. Vaikeinta oli pukeutua steriiliksi, vaikka ajatuksena tuntuu ihan helpolta. Tykkäsin enemmän anestesiapuolesta, koska kahden ja puolen viikon jälkeen olin jo nähnyt ja tehnyt tältä toiselta puolen kaiken, mitä halusin enkä koe suurta paloa päästä instrumentteihin. Lähinnä tuli tunne, että tylsistyisin, jos tätä pitäisi tehdä työkseen. Anestesiapuoli oli siis mielenkiintoisempi. Salissa tarkkailin ja kirjasin potilaan tietoja ja harjoittelin lääkkeiden vetoa erilaisista ampulleista ruiskuihin. Ai että otti päähän, kun ei ole sorminäppäryyttä ja tekniikkaa hallussa. Ohjaajan työskentely näytti niin paljon helpommalta, ettei mennyt päähän, miksei omat kädet toimineet samalla tavalla. Ymmärrän kyllä, että toinen on tehnyt sitä vuosia ja minä vasta ensimmäistä kertaa. Heräämössä sain letkuttaa tippoja yhden jos toisenkin, ohjata potilaita, avustaa anestesialääkäriä puudutteiden laitossa ja harjoitella kanyylien laittoa. Paljon muutakin tuli viikon aikana koettua ja tehtyä, mutta tuossa ne mieleenpainuneimmat asiat. Tykkäsin harkasta, vaikka sen jälkeen olin aivan kaikkeni antanut ja poikki. Se on jännä, miten harkka imee mehut viimeiseen pisaraan.


Harkan jälkeen melkeinpä koko lokakuu oli yhtä lorvimista, kun koulua oli niin vähän. Olin paljon kipeänä, joten lokakuu valui sormista kuin huomaamatta. Loppuvuosi onkin opiskeluntäyteinen, vaikka täysiä viikkoja ei ole vieläkään. Tänä syksynä alkoi odotetuin kurssi, nimittäin äitiyshuolto ja lasten ja nuorten osio. Juuri sitä, minkä parissa haluan sitten valmistuttua työskennellä. En esimerkiksi tiennyt, että sairaanhoitajankin on avustettava synnytyksessä ja osattava otteet vastasyntyneen ulos auttamiseksi, jos sellainen tilanne tulee eteen. Onpahan sitäkin nyt harjoiteltu. Joskus mietin, että opiskelisin kätilöksi, mutta se valtava vastuu pienen ihmisen ensihetkissä tuntuu vielä liian suurelta. Autan mieluummin vastasyntyneitä ja lapsia, kun he jo ovat täällä.  

Viikko sitten pelkäsin, että verenpaineeni nousee taivaisiin. Oli nimittäin aika varata taas seuraavaa harkkapaikkaa ja uusi järjestelmä oli ihan syvältä. Sain kuin sainkin varattua paikan päihdepsykiatrian osastolta. Silti sai vielä pitkään jännittää, oliko varaus mennyt läpi ja olinko paikan ensimmäinen varannut. Nimittäin järjestelmä antoi varata paikkoja useammalle opiskelijalle kuin työpaikka voisi vastaanottaa ja jälkikäteen paikkoja jouduttiin perumaan. Vielä odottelen opettajan hyväksyntää. Harkka olisi tosiaan vasta helmi-maaliskuussa, mutta nyt jo meidät pakotetaan kärvistelemään. Jälleen kerran moni jäi ilman paikkaa. On ikävä lukea niiden kommentteja, joiden valmistuminen venyy tämän takia, kun viimeinen harkka menee nenän edestä. Siksi päätin itsekin, etten yritä yhtään liikaa kiiruhtaa opiskelutahtiani, koska on myös monta muuttujaa, joihin ei voi itse vaikuttaa. 



Kamera on pölyttynyt viikkkoja paikoillaan. Yhtenä syksyisenä hetkenä kävin kuitenkin niemen rantoja pitkin kävelemässä. Kerkesin ikuistaa ruskan värejä ennen kuin maisema muuttui täysin pelkäksi harmaaksi ja ruskeaksi. Jotenkin nämä nopea pimeyden laskeutuminen laskee motivaatiota ja tekisi mieli vain nukkua koko ajan. Voisko vain vaipua talviunille? Siksi olenkin yrittänyt täyttää kalenteriin myös kaikkea mielekästä ohjelmaa ja välillä jättää ihan tyhjiäkin hetkiä ilman suurempia suunnitelmia. Olin nopea ja voitin minulle ja T:lle liput eiliselle Apolloon. Olimme katsomassa stand uppia ja lavalle nousivat Jacke Björklund, Niko Kivelä, Mika Eirtovaara ja Sami Hedberg. Ilta oli hauska ja sai kyllä nauraa. Todettiin kyllä, että liian usein ei kannata stand uppia mennä katsomaan. Tuli aika paljon samoja heittoja kuin kevään showssa ja varsinkin niitä, mitä nyt Stand up -ohjelmassa Ylellä on tullut. Yllätysvetona kaikki neljä tulivat vielä lopussa lavalle ja heittivät keikan The Comedians cover-bändinä. Yleisö ei ollut ihan parhaimmillaan keskiviikkoisena iltana ja tanssilattia oli aikas tyhjä lavan edestä. Mutta se ei miesten menoa lavalla haitannut. Olisi ihan mieletöntä, jos he esiintyisivät myös opiskelijabileissä.       



Nyt aloitin viikonlopun vieton ja sehän venyy viikon mittaiseksi vapaapäivien ansiosta. Lähden käymään kotona ja olen itse asiasssa parhaillaan junassa menossa. Aamulla olin jo kiirehtimässä kaksi tuntia liian aikaisin junalle. Ei ollutkaan kiire huitaista aamupalaa naamariin. Viikonlopulle on luvassa kaikkea kivaa. Huomenna pidän kunnon hemmottelu- ja rentoutumispäivän, kun menen kasvohoitoon ja jalkahoitoon. Vihdoin kerkeän käyttää synttärilahjaksi saamani lahjakortin. Sen jälkeen vielä muutamaksi tunniksi parturin tuoliin. Värjäsin hiukset kotona, mutta ensimmäistä kertaa väri ei ottanutkaan tyveen kiinni niin hyvin kuin yleensä. Tästä on jo kuukausi aikaa, mutta onneksi enää tämä päivä tällä letillä. 

Viikonloppu meneekin sitten siskon luona. Vietetään iltaa sisarusten ja siskon miesten kesken pelaillen, saunoen ja paljussa lilluen. Kotona ihmeteltiin, miksi muita ei ole kutsuttu, mutta naurettiin, että nämä ovat alle 50v bileet. Koko perheen kesken vietetään sitten aikaa joulun pyhinä.



Joulu mainittu. Olen jo lokakuusta lähtien odottanut innoissani, että koska saa tohista joulusta. Ja nyt näin marraskuussa saa. Vielä en ole sentään ottanut joulukoristeita esille, mutta glögit on korkattu ja torttuja maisteltu. Parasta tähän aikaan vuodesta onkin juuri odotus. Odotus koska tulee kunnolla lunta. Myöhästyin ensilumesta kameroineni. Junasta ihastelin lumisia maisemia, mutta seuraavana aamuna se oli enää muisto vain. Odotus milloin ilmestyy ensimmäisiä jouluvaloja asuntojen ikkunoihin. Parvekkeelle olisi tarkoitus myös viritellä valoja joku päivä. Kalenteriin olen merkannut joulumarkkinoita ja siskon kanssa meinataan tänäkin vuonna mennä laulamaan Kauneimpia joululauluja Tuomikirkkoon. Onko sinulla jotain perinteitä tähän odotukseen ennen aattoa?


Junamatka jatkuu. Kerran jo jouduin vaihtamaan paikkaan, kun taas vaihteeksi olin istunut yhden paikan taaemmas kuin omani. Ei ole nimittäin eka kerta, vaikka kuinka tuijottaisin numeroita istuimissa. Hieman tirskahdin, kun asemalla huomasin, että tämä juna menee Pieksämäelle asti. Pitäisiköhän käydä moikkaamassa Ensitreffit-Esaa. 

21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun helteet - niitä odotellessa

Olen saanut olla mukana kahden ihmisen tärkeässä päivässä. Ihanat häät juhlittiin Turun lähellä Kaarinassa. Häät ovat yksi parhaimmista juhlista, mitä vaan voi olla. Sää suosi juhlapäivää. Pari vihittiin taidekappelissa ja aurinko loi säteitään hääparin ylle juuri, kun pappi oli heitä siunaamassa. Taianomaista. Juhlapaikka oli koristeltu harkitusti ja niin kauniisti. Ruoka oli niin hyvää, että menu täytyi kirjoittaa ylös niin hyvin kuin sen vielä muisti. Hääbändi oli aivan loistava. Laulaja antoi kaikkensa, tanssi ja lauloi paita märkänä ja sai koko juhlaväen menoon mukaan. Ja baari oli auki koko loppuillan. Kaksi baarimikkoa saivat tehdä juomia, minkä kerkesivät. Valittavana oli neljä erilaista drinkkiä, joista kaikista he kertoivat ensimmäiset juomat tehdessään. Jatkoja juhlimme Chicissä, joka baarin sivujen mukaan koostui neljästä erilaisesta tyylistä; kellari, vip-room, suomipop ja karaoke. Baari oli mielestäni sokkeloisempi kuin labyrintti enkä ole edes varma, missä näistä osista meille oli pöytä varattuna. Tuntui, että baari vain jatkui ja jatkui joka suuntaan. Seuraavana aamuna söimme porukalla aamupalaa yhdessä hääparin kanssa. Hotelliaamupalat, tarvitseeko muuta sanoa.


Järkättiin siskon kanssa arkeen vähän muutakin ohjelmaa kuin vain töitä, koomailua ja nukkumista. Yksi päivä ajoin töistä suoraan siskolle. Käytiin vähän kaupoilla, syötiin hyvin ja saunottiin. Kiva iltapäivä keskellä viikkoa.

Kävin vuosien tauon jälkeen Sata Häme Soin aikaan Ikaalisissa, vaikka satispuiston kiertäminen jäikin väliin. Aika vierähti kaveriporukalla iltaa istuen ja juhlinta jatkui Old Amigossa. Juhlien aikaan Ikaalisissa törmäsi moneenkin vanhaan tuttuun.


Matkustin viime viikolla jälleen Ikaalisiin. Tällä kertaa aurinko paistoi kuin viimeistä päivää ja mustat vaatteet imivät kaikki säteet. Vietimme mummuni hautajaisia. Samana päivänä Ikaalisten torille kokoontui satoja harrikoita ja näimmekin seurakuntakeskuksen ikkunasta, kun pitkä letka pyöriä saapui keskustaan. Hautajaiset hiljaisuudessa perheen kesken saivat aivan uuden merkityksen. Yllättävän hiljaa letka kuitenkin saapui torille. Paljon hiljempaa kuin ne muutamat yksittäiset pyörät, jotka saapuivat etuajassa. Ehkä papin viesti oli kiirinyt eteenpäin, koska torilla ollut vilkas meno ei kuulunut tilaisuuteemme asti, vaikka olimme aivan vieressä. Mummu oli sairastanut alzheimeria jo pitkään, usean vuoden ajan. Hän oli pitkään vanhainkodillakin, jossa kävin häntä liian harvoin katsomassa. Viikon päästä hän olisi täyttänyt 85v, mutta ne kahvittelut jäivät nyt väliin. Vierailuun minulla oli kynnys, koska hän ei enää tunnistanut meistä sukulaisista oikein ketään ja sen pelon aisti silmistä, mikä hänessä heräsi. Setäni kävi viikoittain häntä katsomassa, joten hänet mummi taisi jotenkin tunnistaa. Hoitajana olen välillä kauhistellut niiden vanhuksien kohtaloita, jotka jäävät ihan yksin eikä juuri kukaan käy heitä katsomassa. Nyt ymmärrän näitäkin sukulaisia. Ei ole helppoa käydä ja jutella niitä näitä. Varsinkaan, kun alzheimer vei puhekyvyn mukanaan. Haluan muistaa mummin sellaisena, kun hän oli lapsuudessa, ennen vanhainkotiin joutumista. Rakastava mummi mummolan ovella odottamassa, raitaessu puoliksi taiteltuna lanteille kuin muumimammalla. Jätimme hänelle viimeiset hyvästit ja mummi pääsi lepäämään papan viereen.   

29. kesäkuuta 2017

Aamu neljä eikä väsytä, laita vielä yksi biisi soimaan

Tänään ajelin töistä kotiin ja oli niin mahtava kesäfiilis. Aurinko porotti aurinkolasien taa. Ajoin ikkuna auki, tukka hulmuten ilmavirran mukana. Radiosta soi Antti Tuiskun Rahan takii. Onneksi itse ei ole pakko twerkkaa, että saisi fyrkkaa, mutta Keinutaan-biisin meinasi viedä ihan mukanaan. Kuuntelen radiota paljon, kun se soi töissä taustalla ja aina automatkoilla. Sattui joku Ana Tude putki juuri tuohon hetkeen. Tämä kesäkuu on mennyt ihan hujauksessa, mutta onneksi on vielä kesää jäljellä. Viikonloppuisin on ollut paljon erilaisia juhlia, mikä on tiennyt reissaamista ja laukku on osittain pakattuna koko ajan. Vietimme yhtenä viikonloppuna tyttöjeniltaa oikein pitkän kaavan mukaan ja pelkästään aikuisten kesken. Illan aikana kävimme testaamassa yhden Tampereen Escape Roomeista. En ole koskaan aiemmin käynyt ja oli kyllä hauskaa. Hieman kesti alussa hiffata, mistä tässä nyt oikein on kysymys, mutta kummasti lukot alkoivat aueta yksi toisensa jälkeen ja loppua kohden olimme aivan liekeissä. Valitettavasti aika loppui kesken, jäi ihan pienestä kiinni, mutta hauskaa oli jokaisella. Illalla kävimme syömässä ja pyörähtelemässä Tampereen yössä. Yövyimme hotellissa, joten aamulla odotti vielä hulppea hotelliaamupala. Mielestäni se parhain ja odotetuin osa, kun hotellissa on yötä. Valikoima oli kiitettävän laaja ja varmasti löytyi syötävää jokaiseen makuun. Meillä menikin heittämällä pari tuntia istuskellessa.

Ystävällä oli selfietikkukin mukana ihan tätä iltaa varten. #ikaalinentekeevoittajia

Tähän kesään mahtuu melkein koko juhlien kirjo, kun on rippijuhlat, häät ja valitettavasti yhdet hautajaisetkin. Kesäkuun puolessa välissä olin perhetutun rippijuhlissa. Niin vain siitä pienestä hoitolapsesta oli kasvanut nuori, kaunis naisenalku. Siskojen kanssa olimme lapsenvahteina hänelle ja sisaruksille, kun vielä asuimme kotona. Nykyään näemme niin harvoin, kun jokaisella on omat menonsa. Aloinkin innoissani heti juhlien jälkeen suunnitella illanistujaisia, jossa voisimme olla kaikki koolla pitkästä aikaa. Edellisistä rapujuhlista on nimittäin vierähtänyt vuosi jos toinenkin. Tavoitteenani on, että näkisimme joka tapauksessa ennen seuraavia rippijuhlia ja vuosi voi vierähtää liiankin nopeasti. 


Viime viikonloppuna oli juhannus, mutta kesä ei ole läheskään ohi. Keskikesän juhla on muuttunut kesän alun juhlaksi. Jos nyt viimein voisi luopua toppatakeista ja muutenkin pestä talvivaatteet säilöön. Juhannusaatto osui perjantaille, joten sain ylimääräisen vapaapäivän. Ajoimme T:n kanssa Ikaalisiin jo torstai-iltana, koska kaupunkijuhannus ei tuntunut edes vaihtoehdolta. Mitään suurempia suunnitelmiaei ollut etukäteen, mutta ilman suunnitelmaakin oli oikein onnistunut viikonloppu. Vietimme yötöntä yötä pienemmällä kaveriporukalla grillaten, saunoen ja uiden. Tai no uiminen oli nopea pulahdus ja äkkiä takaisin saunan lämpöön. Vaikka talviturkki tuli heitettyä jo toukokuun puolella, ei vesi tuntunut yhtään lämmenneen. Yötön yö oli nimensä mukainen. Hieman jossain kohtaa yötä hämärsi ja aamulla nukkumaan mennessä oli taas yhtä valosaa kuin päivällä.

Juhannuspäivää vietimme porukalla T:n kotona, kuten viime vuonnakin. Menimme veljen ja vanhempieni kanssa heille ja niin vain päivä vierähti iltaan. Sadekaan ei haitannut grillailua, vaikka ulkona ruokailu jäikin väliin. Tällaisesta mukavan rennosta juhannuspäivän vietosta pitääkin tehdä jokavuotinen tapa. 


Ja niin vain tämäkin viikko alkaa olla purkissa ja ihan juuri onkin heinäkuu. Tuntuu, että vasta aloitin kesätyöt ja kohta perehdyttäjäni jo palaakin lomaltaan. Ja ai että, mitä luksusta on kulkea nyt aamuisin autolla töihin, kun meillä on lainassa luottokesäautomme. Saan nukkua melkein tunnin pidempään aamuisin ja työmatka menee ihan hujauksessa. Pari viikkoa heräsin aamuisin aina puoli viideltä ja olin valmiina pyöräilemään bussille ja bussilla huristamaan junalle ja junalla viilettämään lähelle työpaikkaa, että vielä sain vähä raitista ilmaa kävellessä töihin. Kieltämättä nyt tulee työmatkakävelyä hurjasti paljon vähemmän ja missiona onkin saada itseni rantaan iltalenkille. Välillä tuntuu ihan mission impossiblelta, kun edelleenkin on vaan totuttelua tähän rytmiin ja iltaisin olen ihan koomassa ja tööt ja mentävä nukkumaan ajoissa. Aurinkoiset kesäillat menevät vähän sivu suun ja silmien, mutta nautin niistäkin sitten enemmän lomalla, kun voi nukkua ilman kelloa huoletta vaikka kuuteen. Ja nyt kello jo taas näyttää sen verran, että täytyy mennä tekemään eväät huomiselle valmiiksi ja valmistauduttava sulkemaan silmät.      

19. kesäkuuta 2017

Hula hula

Sun lanteet pyörii hula hula
hula hula
Jo hipaisusta sulaa sulaa
sulaa sulaa
Ja lanteet iskee hula hula
hula hula..

- Robin -

Tämä biisi soi päässä päivin ja öin, lomalla ja töissä. En ole aiemmin tykännyt Robinin biiseistä, mutta tämä on selvästi tämän vuoden kesäbiisini. Se tuo iloa, virtaa ja hyvää mieltä aina, kun radiosta kuulen sen soivan. Pidin toukokuun lopulla koulun loputtua viikon verran lomaa. Helatorstaina matkustin vanhempien luokse, koska siellä pääsee paremmin lomafiilikseen kuin ihan omassa kotona. Viikonlopulle oli tiedossa paljon juhlia, joten menin ajoissa auttamaan leipomuksissa ja laittamisessa. Perjantaina leipomisen jälkeen lähdettiin ex tempore pienellä porukalla uuden baarin avajaisiin. Vanhan Siwa oli kokenut suuren muutoksen, kun tiloihin aukesi Old Amigo -baari. Yleensä en ole kerennyt paikallisissa käydä, kun ne jo sulkevat ovensa, joten nyt mentiin eikä meinattu. Ja olihan se hieno nähdä, mitä vanhasta kaupasta oltiin saatu aikaan. Musiikki soi ihan järkyttävän kovalla ja loppuiltaa kohden DJ soitti aikas vanhaa settiä. Hän otti kuitenkin hyvin toiveet huomioon. Ensi kertaa varten täytyy tehdä pitkä toivelista valmiiksi, jotta pääsee tanssimaan enemmän. 

Juhlimme synttäreitäni ennakkoon vanhempieni luona. Vaikka meitä oli vain oma porukka ja T:n puolen perhe, oli meitä silti 15 ja asunto piukassa kahvittelijoita.
Tähän lahjaan reaktioni oli mitäää ja paljon naurua. Aivan mahtava pikkulaukku syksylle haalareihin kiinni.
Olin mukana T:n suvun pikkuserkkujuhlissa samaisena viikonloppuna. Vaikka olemme olleet yhdessä jo vuosia ja olen nähnyt T:n puolen sukulaisia erinäisissä juhlissa, edelleen heistä osa on vain kasvoiltaan hämärästi tuttuja. Nyt oli hieno päästä kuulemaan suvun tarinoita vuosikymmenien takaa. Ja mieletön sää osui tälle päivälle. Harvinaista herkkua näin Suomen kesässä. Juhlat pidettiin Koivikossa, jossa olen ollut riparilla ja myöhemmin isosena. Pihapiiri oli hieman muuttunut kymmenessä vuodessa, mutta se ei estänyt muistojen palaaamista mieleen. Ja ei ole käynyt mielessäkään, kuinka hyvä paikka juhlille Koivikko onkaan.


Viime vuonna synttäreiden juhlinta jäi aikas minimiin, joten tänä vuonna otettiin kaikki irti ja juhlittiin myös virallisena synttäripäivänä siskoni ja T:n kanssa. Suurempia suunnitelmia meillä ei ollut. Kävimme Kuussa ja jatkoimme iltaa Teerenpelissä. Bongasin ravintola Kuun sattumalta, kun lueskelin ravintoloiden arvosteluja ja varasin meille pöydän alkuillalle. Ja oikeastaan juuri sopivaan aikaan lauantai-illalle, koska saimme rauhassa syödä ja höpötellä. Kun olimme jo lopettelemassa, ravintola täyttyi ihmisistä ja puheensorinasta. Siinä vaiheessa oli hyvä vaihtaa maisemaa. Suosittelen kyllä ravintola Kuuta Helsingissä. Katselin menuja uudemman kerran ja sisällot olivatkin jo muuttuneet. Muistaakseni tarjoilija kertoi, että menujen sisällöt vaihtuvat neljästi vuodessa. Eli uutta pöytävarausta kehiin, kun on taas aihetta juhlaan tai ihan vaan piristystä arjen keskelle. Tarjoilijat aina kivasti kertovat annoksen sisällöstä lautasia tuodessaan, mutta jotenkin aina unohdan, mitä oltiin puhumassa, kun tarjoilija tulee paikalle. Ja miten onkin aina ihan vakio, että tarjoilija kysyy, miltä maistuu ja onko kaikki hyvin juuri silloin, kun suu on täynnä. Samaisena iltana kaupungilla oli paljon juhlijoita, koska oli koulujen loppu ja valmistujaisilta. Yksi elämän kohokohdista, kun sai painaa päähän valkolakin ja juhlia rakkaiden ystävien ja läheisten kanssa.

Alkuun graavisiikaa. Juuri sopivat maistiaiset. Joka vuosi yritän maistaa graavattua kalaa, että olisiko tänä vuonna se hetki, kun siitä alan tykkäämään. Tässä annoksessa kalaa oli juuri sopivasti, että pääsi maistumaan, mutta ei mennyt koko iltaa.
Pääruoaksi vasikan entrecôte. Yksi parhaimmista annoksista, mitä olen maistanut.
Kolmas annos oli aikamoinen yllätys kaikille. Vuohenjuustoa, porkkanahilloketta ja ravintolan itsetehtyä siemennäkkäriä. Yhdistelmä kuulosti epäilyttävältä, mutta maistui oikein hyvältä.
Jälkiruoaksi raparperia, mansikkaa ja jäätelöä. Hehkutettiin kaikkia ruokia ja pääsi maistelemaan niin monia uusia makujayhdistelmiä.

Ja vielä kerran kahvipöydän kattausta, monennenkohan kerran kahden viikon aikana. Tällä kertaa omassa kodissa, kun sisko, siskonmies ja äiti olivat käymässä. Äiti toi ostamani kukat Ikaalisista, kun lähempää ei löytynyt sopivia. Tai lähinnä bussissa olisi ollut hankala tuoda tai pyörällä taiteilla. Istutimme kukat parvekkeelle, mutta hetken sitä loistoa vain kesti. En tiedä saivatko pelargoniat jossain vaiheessa kylmää, liikaa aurinkoa vai liian vähän vettä, mutta nyt ovat enää surkea näky laatikossa. Ei ollut minun kukkavuoteni tänä kesänä. Onneksi iso terassihortensia tuo väriä partsille. Multaa jäi joten taitaa mennä vielä pelargoniat vaihtoon. Tykkään, kun kotona on paljon kukkia.

Nyt olen kerennyt olla parisen viikkoa kesätöissäkin. Aika menee niin äkkiä, ettei meinaa pysyä perässä. Kesä alkoi juuri ja tällä viikolla on jo juhannus. Aamujen aikaista herätystä on helpottanut huomattavasti auringonpaiste. On niin kaunista, rauhallista ja hiljaista polkea viiden aikoihin bussille, kun luonto ja muut ihmiset alkavat vasta heräillä. Tämä puoli kaupunkielämästä onkin jäänyt aiemmin kokematta. Täälläkin voi olla hetken yhtä hiljaista kuin mistä olen kotoisin. Ja jo tässä lyhyessä ajassa on ollut hauska seurata muita kanssamatkustajia aamubussissa. Esimerkiksi pyöräilen melkein joka aamu samoilla kohdilla yhden saman ihmisen ohi ja nousemme samaan bussiin. Ja tietyiltä pysäkeiltä tulee tietyt ihmiset kyytiin ja samat tyypit jäävät asemalla pois. Hassua, kun tulee tunne, että voisin mennä höpöttelemään, mutta en sitten taas kuitenkaan, kun ei yhtään tunneta.  

Hitaasti mutta varmasti päivittelen tänne blogiin kesäkuulumisia. Kannattaa kuitenkin laittaa s4tsu seurantaan Instagramissa ja Snapchatissa, jos haluat nähdä, mitä milloinkin puuhailen. Niitä päivitän huomattavasti useammin. Olisi kiva kuulla, kuinka sinun kesäsi on alkanut. Ja postaustoiveitakin otan mielelläni vastaan. Hyvää juhannusviikkoa ja palataan!

15. toukokuuta 2017

Kevät on täällä ja niin olen minäkin

Blogihiljaisuutta on kuin varkain kestänyt useamman kuukauden. Aika on vaan jotenkin valunut sormien lomasta enkä ole ehtinyt tulla näpyttämään satumaisia sattumuksia tänne. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta tottahan se on. Kun on monta rautaa tulessa, jostain on vain luovuttava. Viime kuukausina se on ollut tämä blogi. Olen miettinyt moneen kertaan, että tämä ja tämä juttu olisi ollut kiva jakaa, mutta joku tärkeämpi on vienyt kirjoitusajan. Ja sitten tapahtumasta onkin kulunut jo niin pitkä aika, ettei se ole enää ajankohtainen. Näinkin pitkän tauon aikana olen miettinyt sitäkin, palaanko enää ollenkaan Bloggeriin. Toisaalta tämä blogi on minulle kuin kuvallinen päiväkirja. Minulla on aivan älyttömän huono muisti, joten postausten kautta on ollut kiva palata vietettyihin juhliin ja ihan arjen kuulumisiin. Varsinaista päiväkirjaa en ole enää kirjoittanut, joten siksi vähän harmittaakin, kun en ole tänne blogiinkaan mitään kirjoittanut. Joitakin tekstejä luonnoksissa oli, mutta ne eivät enää sopineet tähän toukokuun aurinkoiseen menoon. Toivottavasti nyt kirjoittelu saa tuulta alleen. Tämä on kuitenkin niin ihana harrastus. Instagram ja Snapchat ovat edelleen käytössä, mutta se ei ole kuitenkaan sama. Tykkään tarinoida ja parhaiten se onnistuu täällä. 

Vappuhulinoiden jälkeen ekat kiskajädet ulkona, nams.
Koulu on nyt kaikista eniten mielen päällä ja vie hermoja. Suurin osa on jo aloittanut kesäloman, mutta sairaanhoitajat kuluttaa koulun penkkejä vielä pari viikkoa. Viimeiset tentitkin ovat vasta tuloillaan ja kiinnostus tenttikirjoja kohtaan on vähän niin jä näin. Hitaasti luen sivun sieltä ja toisen täältä. Onneksi koulupäivät ovat lyhyitä, joten auringosta pääsee nauttimaan ja imemään virtaa päivittäin. Ihanaa, että viimein paistaa. Partsilla lukiessa urakka tuntuu kivuttomammalta kuin sisällä puurtaessa. Ja on huomattavasti helpompi kömpiä sängyn pohjalta ylös, kun se ikuinen harmaus on kaukana. Suurin osa teorioista on nyt käytynä ja keskitytään harjoittelemaan käden taitoja ennen syksyn työharjoittelua. Ollaan otettu toisiltamme laskimoverinäytteitä ja esim. tänään otimme nielusta bakteeriviljelynäytteen. Huomenna sitten tutkitaan, miten tuli näyte otettua ja mitä siitä löytyy. Pyöriteltiin myös sormenpäitä näytemaljaan ja tutkitaan, kuinka paljon bakteereja on käsissä yleensä ja paljonko jää jäljelle saippuapesun ja desinfioinnin jälkeen. Bakteerit vilkkuu silmissä ja alkaa ihan hirvittää, kuinka likaista kaikkialla on. Onneksi omalla toiminnallaan voi vaikuttaa. 

Pidän vähän vapaata koulun loputtua ja sitten innolla kesätöiden pariin. Kävin viime viikolla kirjoittamassa sopparin. Hoitajana vähän erilaista hommaa tiedossa, kun kesä menee koneen ääressä toimistossa. Hain tätä työtä ihan siitä syystä, että halusin vaihtelua kotihoidossa juoksemiseen. Vähän erilaisia töitä välillä, kun vielä ei riitä opintopisteet sairaanhoitajan sijaisuuksiin. Ensimmäinen vuosi alkaa olla purkissa ja täysin suunnitellun aikataulun mukaisesti. En kyllä yhtään kiirehdi opintojen kanssa, vaan otan tästä kaiken irti. Olemme kuulemma ensimmäinen ryhmä pitkään aikaan, joka antaa palautetta liian rauhallisesta ja toimettomasta tahdista. Kyllähän tässä on tullut paljon peukaloita pyöritettyä, että eikö oikeasti olisi jotai kurssin sisältöön liittyvää tehtävää, jota voisi työstää. Viikot on lyhyitä koulupäiviä täynnä ja välillä hyvin harvakseltaan. Nyt loppurutistuksena ollaan joka päivä arkena koulussa, ja kaikki tehtävien palautukset ovat tässä kuussa. Ja niitä tehtäviäkään ei pystynyt aloittamaan kauhean paljoa etuajassa, kun ei ollut tietoa kurssien sisällöistä. Jos alkaisi sumplia kursseja nopeampaan tahtiin, valmistuisi varmasti alle kolmessa vuodessa. Mutta haluan pitää kaikki ovet avoinna. Kuulin nimittäin, että Euroopan sisällä valmiita sairaanhoitajia ei oteta töihin alle 3 vuoden opiskeluilla ja Jenkeissä opintoja pitää olla päälle 3 vuotta. Koskaan en enää sano ei koskaan, vaikka tällä hetkellä työ ulkomalla ei olekaan ajankohtainen. 

Ensi syksynä koulun voi aloittaa rauhallisin mielin, kun sain hommattua syksyn harjoittelupaikan. Se alkaakin heti elokuun puolen välin jälkeen. Pääsin leikkausosastolle, mihin halusinkin. Odotan jännityksellä ja innolla mitä syksy tuo. Minua myös hirvittää ja pelottaa, miten pystyn seisomaan kaikki kamat päällä pitkiäkin aikoja salissa. Edelleen harjoittelen hengittämistä suu-nenäsuojuksen läpi. Eihän sinä oikeasti ole mitään ihmeellistä, mutta jotenkin se maski alkaa aina ahdistaa. Ja senkin takia mietityttää, kun nyt henki kulkee niin ja näin siitepölyallergian ja sisäilmaongelmista johtuvien oireiden takia. Sain onneksi inhalaatiolääkkeen otettavaksi tarvittaessa, mutta vielä on vähän opettelemista, mikä on se oma tarvittava hetki, jolloin saan suurimman hyödyn lääkkeestä. Senkin puolesta onni lyhyistä koulupäivistä, tunneista muillakin kampuksilla ja tuleva kesäloma, jos oireet helpottuisivat ja pääsisin tästä korvia raastavasta yskästä. Välillä tuntuu, että rintakehässä kylkiluut vaan napsuu ja kipu on sietämätön. Mutta tällä mennään ja hassua kyllä tähänkin vaivaan alkaa jo tottua, vaikka ei saisi. Lasken viikkoja, että pääsisin astmakokeisiin vielä, kun oireet ovat päällänsä. 


Syksy tuo toisenkin uuden tuulen tullessaaan. Kävin keväällä tutorkoulutuksen ja syksyllä ohjaan yhtä aloittavien sairaanhoitajien ryhmää kolmen muun tutorkaverin kanssa. Tutoreiden kesken emme vielä tunne toisiamme juurikaan muuta kuin nimeltä, mutta onhan tässä kesä aikaa tutustua. Koulutuksen myötä on muutenkin tullut paljon uusia tuttavuuksia. Ja kivasti luokaltakin on löytynyt samanhenkisiä ihmisiä, joihin vielä juttuni uppoavat. Tämähän minua mietitytti koulun alettua enemmänkin. Tuntui, että olen se väliinputoaja, koska lukiosta valmistumisesta on aikaa, mutta en silti ole perheellinen alanvaihtajakaan. Nämä pelot olivat kuitenkin vaan omassa päässäni. Yksinäisyys on tunne, joka nopeasti nakertaa mieltä. Onneksi omalta mukavuusalueelta poistuminen ja rohkeasti heittäytyminen on auttanut ja on löytynyt oikein kiva porukka ympärille, jossa saan olla juuri niin hömelö itseni kuin olen. Koko luokka on hyviä tyyppejä täynnä, mutta kyllä siellä on muutamia ryhmittymiä silti muodostunut. Toivon, ettei tule liikaa mitään klikkiytymisiä ja yhteishenki säilyy. Olenkin muistuttelemassa bileiden tms. häppeningien ajankohdista ja suunnitelemassa vähän väliä jotain yhteistä tekemistä.  


Pahoittelut puhelinkuvien laadusta, kamera ei ole ollut menossa mukana. Mutta täällä nyt olen. Oletko sinä vielä siellä? Mitä juuri sinä haluaisit kuulla minusta tai millaisia juttuja lukea? Aurinkoista kevään jatkoa! Kesä tuleeeeeeeeeeee