15. toukokuuta 2017

Kevät on täällä ja niin olen minäkin

Blogihiljaisuutta on kuin varkain kestänyt useamman kuukauden. Aika on vaan jotenkin valunut sormien lomasta enkä ole ehtinyt tulla näpyttämään satumaisia sattumuksia tänne. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta tottahan se on. Kun on monta rautaa tulessa, jostain on vain luovuttava. Viime kuukausina se on ollut tämä blogi. Olen miettinyt moneen kertaan, että tämä ja tämä juttu olisi ollut kiva jakaa, mutta joku tärkeämpi on vienyt kirjoitusajan. Ja sitten tapahtumasta onkin kulunut jo niin pitkä aika, ettei se ole enää ajankohtainen. Näinkin pitkän tauon aikana olen miettinyt sitäkin, palaanko enää ollenkaan Bloggeriin. Toisaalta tämä blogi on minulle kuin kuvallinen päiväkirja. Minulla on aivan älyttömän huono muisti, joten postausten kautta on ollut kiva palata vietettyihin juhliin ja ihan arjen kuulumisiin. Varsinaista päiväkirjaa en ole enää kirjoittanut, joten siksi vähän harmittaakin, kun en ole tänne blogiinkaan mitään kirjoittanut. Joitakin tekstejä luonnoksissa oli, mutta ne eivät enää sopineet tähän toukokuun aurinkoiseen menoon. Toivottavasti nyt kirjoittelu saa tuulta alleen. Tämä on kuitenkin niin ihana harrastus. Instagram ja Snapchat ovat edelleen käytössä, mutta se ei ole kuitenkaan sama. Tykkään tarinoida ja parhaiten se onnistuu täällä. 

Vappuhulinoiden jälkeen ekat kiskajädet ulkona, nams.
Koulu on nyt kaikista eniten mielen päällä ja vie hermoja. Suurin osa on jo aloittanut kesäloman, mutta sairaanhoitajat kuluttaa koulun penkkejä vielä pari viikkoa. Viimeiset tentitkin ovat vasta tuloillaan ja kiinnostus tenttikirjoja kohtaan on vähän niin jä näin. Hitaasti luen sivun sieltä ja toisen täältä. Onneksi koulupäivät ovat lyhyitä, joten auringosta pääsee nauttimaan ja imemään virtaa päivittäin. Ihanaa, että viimein paistaa. Partsilla lukiessa urakka tuntuu kivuttomammalta kuin sisällä puurtaessa. Ja on huomattavasti helpompi kömpiä sängyn pohjalta ylös, kun se ikuinen harmaus on kaukana. Suurin osa teorioista on nyt käytynä ja keskitytään harjoittelemaan käden taitoja ennen syksyn työharjoittelua. Ollaan otettu toisiltamme laskimoverinäytteitä ja esim. tänään otimme nielusta bakteeriviljelynäytteen. Huomenna sitten tutkitaan, miten tuli näyte otettua ja mitä siitä löytyy. Pyöriteltiin myös sormenpäitä näytemaljaan ja tutkitaan, kuinka paljon bakteereja on käsissä yleensä ja paljonko jää jäljelle saippuapesun ja desinfioinnin jälkeen. Bakteerit vilkkuu silmissä ja alkaa ihan hirvittää, kuinka likaista kaikkialla on. Onneksi omalla toiminnallaan voi vaikuttaa. 

Pidän vähän vapaata koulun loputtua ja sitten innolla kesätöiden pariin. Kävin viime viikolla kirjoittamassa sopparin. Hoitajana vähän erilaista hommaa tiedossa, kun kesä menee koneen ääressä toimistossa. Hain tätä työtä ihan siitä syystä, että halusin vaihtelua kotihoidossa juoksemiseen. Vähän erilaisia töitä välillä, kun vielä ei riitä opintopisteet sairaanhoitajan sijaisuuksiin. Ensimmäinen vuosi alkaa olla purkissa ja täysin suunnitellun aikataulun mukaisesti. En kyllä yhtään kiirehdi opintojen kanssa, vaan otan tästä kaiken irti. Olemme kuulemma ensimmäinen ryhmä pitkään aikaan, joka antaa palautetta liian rauhallisesta ja toimettomasta tahdista. Kyllähän tässä on tullut paljon peukaloita pyöritettyä, että eikö oikeasti olisi jotai kurssin sisältöön liittyvää tehtävää, jota voisi työstää. Viikot on lyhyitä koulupäiviä täynnä ja välillä hyvin harvakseltaan. Nyt loppurutistuksena ollaan joka päivä arkena koulussa, ja kaikki tehtävien palautukset ovat tässä kuussa. Ja niitä tehtäviäkään ei pystynyt aloittamaan kauhean paljoa etuajassa, kun ei ollut tietoa kurssien sisällöistä. Jos alkaisi sumplia kursseja nopeampaan tahtiin, valmistuisi varmasti alle kolmessa vuodessa. Mutta haluan pitää kaikki ovet avoinna. Kuulin nimittäin, että Euroopan sisällä valmiita sairaanhoitajia ei oteta töihin alle 3 vuoden opiskeluilla ja Jenkeissä opintoja pitää olla päälle 3 vuotta. Koskaan en enää sano ei koskaan, vaikka tällä hetkellä työ ulkomalla ei olekaan ajankohtainen. 

Ensi syksynä koulun voi aloittaa rauhallisin mielin, kun sain hommattua syksyn harjoittelupaikan. Se alkaakin heti elokuun puolen välin jälkeen. Pääsin leikkausosastolle, mihin halusinkin. Odotan jännityksellä ja innolla mitä syksy tuo. Minua myös hirvittää ja pelottaa, miten pystyn seisomaan kaikki kamat päällä pitkiäkin aikoja salissa. Edelleen harjoittelen hengittämistä suu-nenäsuojuksen läpi. Eihän sinä oikeasti ole mitään ihmeellistä, mutta jotenkin se maski alkaa aina ahdistaa. Ja senkin takia mietityttää, kun nyt henki kulkee niin ja näin siitepölyallergian ja sisäilmaongelmista johtuvien oireiden takia. Sain onneksi inhalaatiolääkkeen otettavaksi tarvittaessa, mutta vielä on vähän opettelemista, mikä on se oma tarvittava hetki, jolloin saan suurimman hyödyn lääkkeestä. Senkin puolesta onni lyhyistä koulupäivistä, tunneista muillakin kampuksilla ja tuleva kesäloma, jos oireet helpottuisivat ja pääsisin tästä korvia raastavasta yskästä. Välillä tuntuu, että rintakehässä kylkiluut vaan napsuu ja kipu on sietämätön. Mutta tällä mennään ja hassua kyllä tähänkin vaivaan alkaa jo tottua, vaikka ei saisi. Lasken viikkoja, että pääsisin astmakokeisiin vielä, kun oireet ovat päällänsä. 


Syksy tuo toisenkin uuden tuulen tullessaaan. Kävin keväällä tutorkoulutuksen ja syksyllä ohjaan yhtä aloittavien sairaanhoitajien ryhmää kolmen muun tutorkaverin kanssa. Tutoreiden kesken emme vielä tunne toisiamme juurikaan muuta kuin nimeltä, mutta onhan tässä kesä aikaa tutustua. Koulutuksen myötä on muutenkin tullut paljon uusia tuttavuuksia. Ja kivasti luokaltakin on löytynyt samanhenkisiä ihmisiä, joihin vielä juttuni uppoavat. Tämähän minua mietitytti koulun alettua enemmänkin. Tuntui, että olen se väliinputoaja, koska lukiosta valmistumisesta on aikaa, mutta en silti ole perheellinen alanvaihtajakaan. Nämä pelot olivat kuitenkin vaan omassa päässäni. Yksinäisyys on tunne, joka nopeasti nakertaa mieltä. Onneksi omalta mukavuusalueelta poistuminen ja rohkeasti heittäytyminen on auttanut ja on löytynyt oikein kiva porukka ympärille, jossa saan olla juuri niin hömelö itseni kuin olen. Koko luokka on hyviä tyyppejä täynnä, mutta kyllä siellä on muutamia ryhmittymiä silti muodostunut. Toivon, ettei tule liikaa mitään klikkiytymisiä ja yhteishenki säilyy. Olenkin muistuttelemassa bileiden tms. häppeningien ajankohdista ja suunnitelemassa vähän väliä jotain yhteistä tekemistä.  


Pahoittelut puhelinkuvien laadusta, kamera ei ole ollut menossa mukana. Mutta täällä nyt olen. Oletko sinä vielä siellä? Mitä juuri sinä haluaisit kuulla minusta tai millaisia juttuja lukea? Aurinkoista kevään jatkoa! Kesä tuleeeeeeeeeeee