21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun helteet - niitä odotellessa

Olen saanut olla mukana kahden ihmisen tärkeässä päivässä. Ihanat häät juhlittiin Turun lähellä Kaarinassa. Häät ovat yksi parhaimmista juhlista, mitä vaan voi olla. Sää suosi juhlapäivää. Pari vihittiin taidekappelissa ja aurinko loi säteitään hääparin ylle juuri, kun pappi oli heitä siunaamassa. Taianomaista. Juhlapaikka oli koristeltu harkitusti ja niin kauniisti. Ruoka oli niin hyvää, että menu täytyi kirjoittaa ylös niin hyvin kuin sen vielä muisti. Hääbändi oli aivan loistava. Laulaja antoi kaikkensa, tanssi ja lauloi paita märkänä ja sai koko juhlaväen menoon mukaan. Ja baari oli auki koko loppuillan. Kaksi baarimikkoa saivat tehdä juomia, minkä kerkesivät. Valittavana oli neljä erilaista drinkkiä, joista kaikista he kertoivat ensimmäiset juomat tehdessään. Jatkoja juhlimme Chicissä, joka baarin sivujen mukaan koostui neljästä erilaisesta tyylistä; kellari, vip-room, suomipop ja karaoke. Baari oli mielestäni sokkeloisempi kuin labyrintti enkä ole edes varma, missä näistä osista meille oli pöytä varattuna. Tuntui, että baari vain jatkui ja jatkui joka suuntaan. Seuraavana aamuna söimme porukalla aamupalaa yhdessä hääparin kanssa. Hotelliaamupalat, tarvitseeko muuta sanoa.


Järkättiin siskon kanssa arkeen vähän muutakin ohjelmaa kuin vain töitä, koomailua ja nukkumista. Yksi päivä ajoin töistä suoraan siskolle. Käytiin vähän kaupoilla, syötiin hyvin ja saunottiin. Kiva iltapäivä keskellä viikkoa.

Kävin vuosien tauon jälkeen Sata Häme Soin aikaan Ikaalisissa, vaikka satispuiston kiertäminen jäikin väliin. Aika vierähti kaveriporukalla iltaa istuen ja juhlinta jatkui Old Amigossa. Juhlien aikaan Ikaalisissa törmäsi moneenkin vanhaan tuttuun.


Matkustin viime viikolla jälleen Ikaalisiin. Tällä kertaa aurinko paistoi kuin viimeistä päivää ja mustat vaatteet imivät kaikki säteet. Vietimme mummuni hautajaisia. Samana päivänä Ikaalisten torille kokoontui satoja harrikoita ja näimmekin seurakuntakeskuksen ikkunasta, kun pitkä letka pyöriä saapui keskustaan. Hautajaiset hiljaisuudessa perheen kesken saivat aivan uuden merkityksen. Yllättävän hiljaa letka kuitenkin saapui torille. Paljon hiljempaa kuin ne muutamat yksittäiset pyörät, jotka saapuivat etuajassa. Ehkä papin viesti oli kiirinyt eteenpäin, koska torilla ollut vilkas meno ei kuulunut tilaisuuteemme asti, vaikka olimme aivan vieressä. Mummu oli sairastanut alzheimeria jo pitkään, usean vuoden ajan. Hän oli pitkään vanhainkodillakin, jossa kävin häntä liian harvoin katsomassa. Viikon päästä hän olisi täyttänyt 85v, mutta ne kahvittelut jäivät nyt väliin. Vierailuun minulla oli kynnys, koska hän ei enää tunnistanut meistä sukulaisista oikein ketään ja sen pelon aisti silmistä, mikä hänessä heräsi. Setäni kävi viikoittain häntä katsomassa, joten hänet mummi taisi jotenkin tunnistaa. Hoitajana olen välillä kauhistellut niiden vanhuksien kohtaloita, jotka jäävät ihan yksin eikä juuri kukaan käy heitä katsomassa. Nyt ymmärrän näitäkin sukulaisia. Ei ole helppoa käydä ja jutella niitä näitä. Varsinkaan, kun alzheimer vei puhekyvyn mukanaan. Haluan muistaa mummin sellaisena, kun hän oli lapsuudessa, ennen vanhainkotiin joutumista. Rakastava mummi mummolan ovella odottamassa, raitaessu puoliksi taiteltuna lanteille kuin muumimammalla. Jätimme hänelle viimeiset hyvästit ja mummi pääsi lepäämään papan viereen.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3